mieheni perheelle on jarkytys etta han on saanut pojan kanssani. ihana pikkumiehemme on nyt 5kk, han on esikoisemme, olemme yli 30 molemmat. asun norjassa. olin kaksi vuotta toissa mieheni ja hanen isansa kanssa, silloin appiukko tykkasi minusta kovin, opetti kieltakin, kehui toitani. mutta miniaksi tuloni oli yhtakkia liikaa. miehellani on kolme siskoa joilla kaikilla heti 18 jalkeen hankitut kolme lasta. anoppi pahoinpidellyt ihan sinelmille asti lapsiaan pienena. ovat kaikki tosi vihamielisia kaikkia muita kohtaan ja kuuluisia "vihaamisestaan", eivat tule kenenkaan kanssa toimeen. pelkaavat vanhempiaan. mistaan tunteista ei keskustella ja lapsuuden pelot ovat kasittelematta. mieheni on ainoa joka on ottanut perheestaan valimatkaa, mutta asumme lahekkain pikkukylasssa. olen ollut mieheni suvulle korostetun ystavallinen ja pidattyvainen, tietoisena etta olen "outo".
mieheni sisko tunkeutui meille 3 paivaa keisarileikkaukseni jalkeen ja haukkui meidat ja sanoi etta kaikki ovat meita vastaan, juoksi ovesta ulos. laittoi valit poikki puhelimella kun kysyin peraan, miksi oli niin ilkea. selitti miehelle jalkeenpain etta "tuli vaan angstit vaaraan paikkaan". olimme siis kaikki olleet aiemmin hyvissa valeissa. isovanhemmat eivat ole kayneet kuin kerran, kieltaytyivat tapaamasta minun vanhempiani kokonaan kun he olivat taalla. en voi edes menna mammaryhmaan kun siella on utelevia perhetuttuja, olen kaytannossa lukkojen takana pojan kanssa paivisin- taalla on tapana tulla ovesta sisaan kysymatta. onneksi eivat enaa tee sita. olen vaatinut poismuuttoa. mieheni on ihana mutta asunut koko ikansa taalla, epailee. neuvolassa minua ei oteta vakavasti kun poika voi niin hyvin -nukumme yhdessa, laitan kaiken energiani poikaan, muuta en jaksa. ja kun olen ulkomaalainen. enka kuulu kirkkoon, taalla kaikki kuuluvat. kaikkia kiinnostaa vain miten mieheni perhe tottuu minuun, "heille on annettava aikaa". kommentoikaahan!
mieheni sisko tunkeutui meille 3 paivaa keisarileikkaukseni jalkeen ja haukkui meidat ja sanoi etta kaikki ovat meita vastaan, juoksi ovesta ulos. laittoi valit poikki puhelimella kun kysyin peraan, miksi oli niin ilkea. selitti miehelle jalkeenpain etta "tuli vaan angstit vaaraan paikkaan". olimme siis kaikki olleet aiemmin hyvissa valeissa. isovanhemmat eivat ole kayneet kuin kerran, kieltaytyivat tapaamasta minun vanhempiani kokonaan kun he olivat taalla. en voi edes menna mammaryhmaan kun siella on utelevia perhetuttuja, olen kaytannossa lukkojen takana pojan kanssa paivisin- taalla on tapana tulla ovesta sisaan kysymatta. onneksi eivat enaa tee sita. olen vaatinut poismuuttoa. mieheni on ihana mutta asunut koko ikansa taalla, epailee. neuvolassa minua ei oteta vakavasti kun poika voi niin hyvin -nukumme yhdessa, laitan kaiken energiani poikaan, muuta en jaksa. ja kun olen ulkomaalainen. enka kuulu kirkkoon, taalla kaikki kuuluvat. kaikkia kiinnostaa vain miten mieheni perhe tottuu minuun, "heille on annettava aikaa". kommentoikaahan!
