"Edustusvaimoa" vasyttaa

Omakehu haisee, ja kusi noussu päähän?

Voi video miten pinnallinen tuo ap. on.

Just joo, olisit voinut olla hiljaa.

 

Kyllä tuo minusta kuulostaa pahasti omakehulta, kun kehuskellaan miten on rahaa ja rikas mies ja on sitä ja tätä.

Tollaset aloittajat vois olla hiljaa, jotka vaan tulee tänne leveilemään kuinka on rahaa ja kaikkea muuta mitä sillä voi saada.

Siinäs näätte, ei raha tee onnelliseksi.

 

Jos nyt luin oikein näitä viestejä, niin sinulla on muutama perusongelma:

1. Sinulla ja miehelläsi ei ole paljon yhteistä (omaisuutta, asuntoa, uratavoitteita tai hienoja kutsuja ei lasketa mukaan).

2. Elämäsi suurimmat tavoitteet ovat liittyneet rahaan, vaurastumiseen, uraan ja menestymiseen. Olet ilmeisesti unohtanut kokonaan, että mitkä ovat ne todella oleelliset asiat elämässä ja kun niitä ei ole, niin olet tyytymätön elämääsi.

3. Et tiedä, mitä haluat saavuttaa jatkossa elämässäsi. Olet ainakin osittain saavuttanut jo sen, mitä haluat, mutta olet huomannut, että se ei riitäkään.

4. Sinulla ja miehelläsi ei ole kykyä keskustella ongelmista. Teillä ei ole ongelmia, jos taivut miehen tahtoon. Entäpä se, että miehesi tekisi asioita sinun hyväksesi?

Et ole tainnut vielä oivaltaa, että onni on hyvin pieniä asioita, joilla ei ole mitään tekemistä rahan ja luksuksen kanssa. Kerroit häpeillen sitä, miten vanhempiesi elämä on ollut vain työtä ja tv:n katselua, mutta voi olla, että jos kysyisit vanhemmiltasi, niin he kokisivat elämänsä onnelliseksi. Heille ehkä se onnellisuus on ollut vakituinen työpaikka, oma koti, terveet lapset, oma terveys, rauha ja seesteisyys.

Jos keskityt elämässäsi liikaa niihin asioihin, joita saa vain rahalla (hienot viinit, monimutkaiset ateriat, luksusvaatteet, kallis sisustus), niin ne ovat vain tavaroita. Todennäköisesti joku köyhyydessä elävä afrikkalaisperhe on onnellisempi kuin sinä, koska heillä on sitä, mitä todella tarvitsee: katto pään päällä, ympärillä rakkaita ihmisiä (lapsia, vanhemmat, puoliso), ruokaa, työtä. Missä ovat sinulle rakkaat ihmiset, joiden seurassa todella haluat viettää aikaasi?

Olet valinnut miehesi rahan vuoksi, mutta onko hänessä muutoin ominaisuuksia, joita rakastat? Tunteeko hän sinut hyvin, onko hän hellä, näkeekö hän vuoksesi aikaa, haluaako hemmotella ja kehua, haluaako hän tutustua sinuun paremmin, koetteko vielä intohimoa toisianne kohtaan jne.

Minusta olisi ihan kohtuullista, että voisitte sopia, että milloin ollaan kotona ja milloin kavereilla. Kun kerroit, että koet velvollisuudeksesi kokata hienoja aterioita, niin tuntuu siltä, että itseluottamuksesi ei ole niin hyvä kuin mitä annat ymmärtää. Olet kuitenkin työssä käyvä nainen, joten on eri asia tehdä itse ruoat isolle porukalle, jos on edustusrouva kuin että on urarouva.

Sinun pitäisi tarkkaan miettiä, että mitä elämältäsi haluat. Vika ei löydy puolisostasi, sillä hän lienee aina ollut tuollainen, vaan kyse on siitä, että nykyinen elämä ei tyydytä sinua ja se uuvuttaa. Mitä siis ajattelit tehdä seuraavaksi tilanteen parantamiseksi?

 

Tunnen oloni kiusaantuneeksi, kun kuulen jonkun naisen kertovan "todella rikkaasta miehestään" ja tämän kautta tulleesta omaisuudesta. Kuulisin mieluummin, että nainen on ansainnut omaisuutensa omalla työllään...

 

Jos nyt jätetään sinun ja miehesi suhteesta pois rahaan liittyvät asiat, niin mitkä asiat ovat hyvin teidän suhteessa? Mitä ihanaa on miehen persoonallisuudessa, jota rakastat ja joka viehättää sinua yhä edelleen?

Mitkä taas ovat ne ominaisuudet, joiden vuoksi miehesi on valinnut sinut? Onko hän valinnut sinut kauneuden, uran ja ammatin takia vai onko hän valinnut sinut siksi, että olet esim. lämminsydäminen, rakastettava, iloinen, hauska, huumorintajuinen, empaattinen...?

 

Jos arvottaa elämäänsä rahan kautta, onnellisuus jää armotta toiselle sijalle. Onni on pieniä asioita, joita ei rahalla saa. Jo se, että miehesi kerrankin haluaisi oikeasti olla kanssasi, vierelläsi, seurassasi ja kaiken tämän omasta vapaasta tahdostaan, tekisi sinut onnelliseksi. Se, että hän rahoillaan sensijaan tarjoaa sinulle tavaroita, luksusta ja ystäväpiirin, jonka arvot on samalla tasolla kuin hänellä itsellään, ei tee sinua onnelliseksi vaan surulliseksi ja tyhjäksi sisältä.

En usko, että teet mitään elämällesi, koska rahan valta on niin suuri ja siitä on todella vaikea irrottautua. Et halua keikuttaa venettä. Suhteenne loppuu vasta kun miehesi niin päättää. Siinä vaiheessa sinä olet katkeroitunut nainen jonka ohitse elämä on ajanut.

 

Tuli vain mieleeni, että todennäköisesti et järjellä ajateltuna esimerkiksi halua lapsia, koska ne merkitsisivät sinulle taloudellisesti takapakkia ja ne olisivat "esteenä" luksuselämän viettämiselle. "Vaippareissaajat" eivät yövy luksushotelleissa, eivätkä syö Michelin-tähdittämissä ravintoloissa eikä heitä näy boutique-liikkeissä.

Jos olet tähän mennessä ajatellut kaikessa rahaa ja menestystä, niin joko sopeutat ajatuksesi siihen elämään täysin tai sitten joudut tekemään täyskäännöksen ja kyseenalaistamaan koko tähän astisen elämäsi. Itsensä pakottaminen onnistuu joitakin vuosia, mutta yleensä pakonomainen halu tulla onnelliseksi ja tehdä sellaisia ratkaisuja, joiden takana voi seisoa, joten saa nähdä, kuinka sinulle käy.

 

heh, joillakin on ongelmana elää vähillä rahoilla ja toisella on ongelmana elää liialla rahalla. Ei tämä niin paljoa toisistaan eroa, että niistä ei voisi selvitä)

Ap, minä voisin alkaa sinun sparraajaksi, vaihdetaan ajatuksia luottamuksella.

 

Sanotaano nain, etta taman ketjun erityisesti ensimmaisella sivulla tuli aivan mahtavia, naulan kantaan osuvia kommentteja, kiitos niista.

Erityisesti se, missa kehoitettiin "ehdollistamaan" mies nauttimaan myos rauhallisista illoista minun kanssani, ja etta itse miettisin jotakin projektia jossa kokisin taas elavani omaa elamaani, eika vain menemaan mieheni kylkiaisina monissa asioissa.

Yritan nyt siis paasta henkisen kynnyksen yli ja ottaa asian esille hanen kanssaan. Koska kuitenkin palaisin loppuun talla menolla, en emeneta mitaan vaikka sanoisin etta en jaksa pintaliihottaa hanen seurassaan niin usein, ja etta toivoisin etta han viettaisi enemman aikaa ihan kahden kotona. Pelkaan etta siita seuraa vaivaannuttavia hetkia, ja etta hanesta on todella tylsaa vain istua sohvalla kanssani, mutta mina menetan itseni jos en tee mitaan asian eteen. Toivon mukaan meilla olisi mukavaa ja mies oppisi etta rentoutuminen kullan kainalossa voikin olla ihan mukavaa.

Yksi asia on se, etta koen surkeutta juuri siina suhteessa, etta en itse ole ns ansainut atta kaikkea, en todellakaan, kuten sanoin, asuisi tassa talossa, jos en olisi mieheni kanssa Se ahdistaa etta tama kaikki ei ole siina mielessa omaa, etta jos eroaisin miehestani, niin monet muutkina siat muuttuisivat. Tosin, olenhan nyt huomannut etta eivat ne minua niin onnelliseksi ole tehneet esni sijassakaan... Mutta jokin omassa identiteetissani sotii sita vastaan, etta olen pikku vaimoke joka saa kaikkea siksi etta on se pikku vaimoke...

Ja mita mieheni rakkauteen tulee, uskon etta han rakastaa minua juuri sen verran kun mita han ketaan ihmista ylipaataan voi rakastaa. Ei han maata jalkojeni alla palvo, eika ole "needy" suhteeni, mutta on kylla luotettava, tiedan etta valittaa minusta, mutta ei ehka ole sen tyyppinen ihminen joka haluaa kumppanin jonka kanssa ollaan symbioosissa ja pukeudutaan samoihin asuihin Han jotenkin suhtautuu minun kuin parhaaseen kaveriinsa, eli aina ollaa yhdessa joka paikassa, mutta ei vain tuijoteta ja ihailla, ja lallytella sita paria koko ajan. En kyseenalaista hanen valittamistaan, mutta se intimiteetin maara saisi kylla olla suurempi jotta mina olisin taysin hyvilla mielin...

Huomaan myos miten minun on vaikea puhua omista tarpeistani, esim jos haluaisin enemman huomiota tai intimiteettia en kehtaa siita mainita, koska pelkaan etta han pitaa minua lallyna, tai en valita ulkonakaymisesta koska en halua olla epasosiaalinen, tylsa vaimo jne. Eli tiedostan huonon itsetuntoni ja sen, etta minun tulee opetella ilmaisemaan tarpeitani ja itse hyvaksymaan itseani.

Jos han jattaa minut sne takia etten ole hanne mieleisensa edustusvaimo, niin silloin se kai on parasta, silla tata menoa vain vasytan itseni loppuun kuitenkin, jos vain miellytan hanta. Joskus koen etta olsii helpompaa elaa toisenlaista elamaa, tavallisempaa, ja yksinkertaisempaa, hiljaisempaa... Valilla jossakin seurueessa katselen vaivihkaa miestani ja koen suurta ulkopuolisuuden tunnetta. Mietin hiljaa miten se kaikki riittaa pitamaan hanet tyytyvaisena, mina kaipaisin jotakin syvempaa ja rauhallisempaa. Olen tajuamassa etten ole ollenkaan sopiva ihminen tahan kuvioon, minun piti totutella ihan uuteen "maailmaan"..

Ehka se auttaisi jos vaikka halisi toisen tyopaikan ja alkaisi tekemaan jotakin mika todella kiinnostaisi? Jos yritan puhua tasta miehelleni, naen hanen naamastaan, etta han ei ymmarra minua, han ei tajua mika minulla on ongelmana, kaikkihan on hyvin, ellei taydellisesti. Niinpa.. ((

 

Olet tyypillinen nykynainen
Olet tyypillinen koulutettu, analyyttinen ja haavekuvien parissa kiehnäävä heikko nykynainen, joka ei uskalla kohdata itseään, todellisuutta ja AITOJA TARPEITAAN ja muokata elämästään itsensä näköistä, vaan joka on kasvanut naistenlehtimäiseen kiiltoon.

Ehkä leikit suhteen alussa jotakin muuta? et VARSINKAAN USKALLA OLLA OMA ITSENSA . niin tietysti oma elämä menee pieleen kun alkaa huomaa että paikkasi ei ole se OIKEA .


no further comment!

 

ja ps: kun paikka ei ole oikea , niin alkaa tuntua että energia ei riitä minnekään.

mutta, jos paikka on oikea, ja elää omien toivomuksien tarpeiden mukaan, siitä SAA energiaa.

vaikuttaa jo siltä että olet pitänyt itseäsi hulluna, ja ottanut/ tehnyt elämässäsi vääriä valintoja, et ollut tunteistasi rehellinen itsellesi, ja nyt alat huomaa sen, kun et jaksa.

 

Minusta kaiken perusta on itsetuntosi. Ja toisaalta sellainen selviäminen, missä itse puskee läpi harmaan kiven, ei palvele itsensä hyväksymistä, koska hyväksyminen tulee liikaa tekemisen kautta. Eli elämän mittarit ja kriteerit ovat ahkeruus, selviäminen ja suoritus. Sinänsä ihan hyviä asioita, mutta äärettömän kuluttavia. Tilalla pitäisi olla itsensä huomioiminen, itsensä hyväksyminen ja ihmisen arvostaminen hyvyyden kautta, eikä hänen töiden ja tehokkuuden kautta. Pitää olla sopivasti laiska, valita työn ja levon välillä lepo ja ihan oikeasti lintsata vähän. Olla sitten taas hetki tehokas ja taas levätä, niin kissakin tekee, mutta se lepäileekin suurimman osan aikaa.
Itseään ei pidä asettaa muiden muottiin, vaan pitää ajatella niin, että olen hyvä ja jos tällaisena en kelpaa, niin saa olla kelpaamatta. itseensä pitää luottaa täysillä ja vähän itsekkäästi tietää olevansa hyvä. Itseään voi tsempata hiljaa jopa olemalla muita parempi, mutta se saa vain käydä ajatuksena mielessä.
Omistusjärjestelyjä ei kannata miettiä; mitä se auttaa?
Jos tämä menee mönkään, niin se ei ole kuin uuden alku.

 

Iso ongelma on tosiaan myös sinun omassa suhtautumisessasi itseesi. Tämä lause "etta olen pikku vaimoke joka saa kaikkea siksi etta on se pikku vaimoke... " kuvastaa mun mielestä todellista halveksuntaa ja jos itse halveksut rooliasi, no, se kertoo jo paljon....

Sinun ei tarvitse tyytyä olemaan tuollainen turha vaimoke mutta tee itse jotain sen eteen että et olisi sellainen. Sinulla ei ole velvollisuutta olla kynnysmattona siksi että miehelläsi sattuu olemaan rahaa ja jos hän sitä sinuun käyttää, se on hänen valintansa eikä taida tehdä sitä pakon edessä vaan koska olet hänen vaimo! Jos mies "maksaa sinut onnelliseksi" ja te molemmat tiedätte sen, se tekee naisesta käytännössä maksullisen. Eli mun mielestä sinun pitää lopettaa tuon anteeksipyytelevä pikkuvaimon rooli ja elää tasavertaisena kumppanina miehesi kanssa! Ja te jotka moralisoitte ap:tä, kateutta taitaa olla taas suurimmaksi osaksi... Mun mielestä ei ole hänen "vika" jos miehellä on rahaa eikä sen takia tarvitse mitenkään nöyristellä. Ikään kuin vaimon pitäisi olla loppuelämänsä kiitollinen ja nöyrä, miehen palvelija kun miehellä sattuu olemaan paljon rahaa. Se on miehen asia mihin hän sitä käyttää ja naisen ei sitä tarvitse anteeksi pyydellä jos hän on kohteena. That's just my opinion.

Hyvä askel on ottaa itsetunnon boostausta esim. kirjojen muodossa ja pikku hiljaa alkaa rakentamaan ihan omaa roolia, omassa elämässäsi joka toivottavasti nitoutuu hyvin kiinni teidän yhteiseen elämään. Onnea ja rohkeutta matkaan!

 

Eikö sinua vaivaa se, että teeskentelet olevasi miehelle täydellinen vaimo, mutta ajatuksissasi olet jotakin muuta? Minusta olisi parempi, jos voisit kertoa miehelle, että et jaksa lähteä esim. 4 kertaa viikossa kavereiden luokse, mutta koska se on miehelle tärkeää, niin voit lähteä mukaan kahdesti viikossa, mutta ne kaksi muuta kertaa käytät kotona lepäämiseen tms.

Minusta on hienoa, että on valmis tekemään asioita puolison mieliksi, kunhan sellainen on molemmin puolista. Aika usein on niin, että suhde ei olekaan oikeasti tasa-arvoinen, vaan suhteessa menee hyvin vain siksi, että heikompi osapuoli nöyrtyy ja myöntyy vahvemman vaatimuksiin. Mitä miehesi tekee sinun hyväksesi? Jos palat loppuun, niin onko miehestä tukemaan ja ymmärtämään sinua?

Tuli mieleeni, että olisiko niin, että miehesi elää mielestään jo nyt täydellistä elämää ja hän on siihen täysin tyytyväinen, mutta onko niin, että sinä puolestasi luulit, että elämä on täydellistä nyt, mutta se ei olekaan.

Jotenkin tuntuu siltä, että sinä nostit esille aluksi sen, että mies vaatii sinua tulemaan kanssaan kavereiden luokse illallisille jne, mutta todellisuudessa ongelmat taitavat olla jossakin syvemmällä. Väsyneenä vain takerrut siihen, että et saa lepoaikaa, kun taas ongelma onkin ehkä siinä, että et saa olla oma itsesi miehen seurassa.

 

Vaikutatte kovin erilaisilta ihmisiltä, sinä ja miehesi. Miehellesi näyttää riittävän pinnallisempi yhdessäolo, sinä taas kaipaat syvällisempiä ihmissuhteita. Vaikuttaa siltä, että miehesi ei tunne oloaan kotoisaksi läheisissä, intiimeissä ihmissuhteissa, vaan pakenee suuriin joukkoihin sensijaan, että viihtyisi kanssasi kahden. Ehkä hän on tottunut vain pinnallisiin ihmissuhteisiin, eikä edes osaa kaivata muuta.

Sohvalla kaksistaan kuurailu voi olla myös ihanaa, läheistä yhdessäoloa, eikä vain passiivisen sohvaperunan apaattista teeveen tuijottelua. Lepäillä oman kullan kainalossa, kotivaatteissa meikeittä, ilman mitään paineita ja odotuksia. Kertoa läheisiä, intiimejä asioita itsestä ja kuunnella toista, oppia tuntemaan toinen pintaa syvemmältä siinä sohvalla lepäillessä. Hellitellä, hyväillä, tehdä kaikkea mukavaa toiselle. Tuntea todellista yhteenkuuluvaisuutta. Viettää laatuaikaa kaksin ilman kaikkia muita ihmisiä ympärillä. Ei kai tällaista yhdessäoloa tarvitse halveksia?

Jos todellinen intiimiys ja läheisyys puuttuu suhteesta, niin tulet tuntemaan itsesi todella yksinäiseksi ajan oloon, jos et itse ole läheisyyttä pelkäävä. Olet enemmän yksin sellaisessa suhteessa kuin jos olisit singel, koska sydämesi on kuitenkin varattu. Kerrot katselevasi joskus miestäsi kuin vierasta, ehkä se tunne johtuu siitä, että et oikeastaan tunne hänen sisimpäänsä, koska hän ei ole sitä koskaan näyttänyt. Ehkä teidän suhteesta puuttuu todellinen läheisyys ja intiimiys jota miehesi ei edes tunnista, mutta jota sinä kaipaat? Jos toinen on kiinnostunut sisimmästäsi ja tuntee sinut hyvin, niinkuin sinäkin hänet, niin et tunne itseäsi yksinäiseksi sellaisen ihmisen seurassa. Jos todellinen toisen tunteminen puuttuu, niin tunnet olevasi ulkopuolinen ja yksin hänen seurassaan.

Raha on vain rahaa ja jos miehesi haluaa käyttää sitä sinuun, niin anna hänen tehdä se. Älä suotta kanna omantunnontuskia siitä, että raha ei ole sinun hankkimaasi. Nauti rahan tuomista eduista, mutta yritä parantaa itsetuntoasi. Kun opit tietämään mitä itse haluat ja kunnioittamaan omia tarpeitasi, ottamaan huomioon itsesi, niin toiset tulevat kunnioittamaan sinua samalla tavalla. Älä luovu omista, tärkeistä tarpeista, mikään raha tai omaisuus ei ole sen arvoista. Älä anna miehesi määrätä sitä, mikä on tärkeää sinulle tai teidän suhteessa vain siksi, että hän tuo enemmän rahaa talouteenne. Sinulla on oikeus, niinkuin kaikilla muillakin, päättää mikä on tärkeintä elämässäsi. Älä anna toisten sanella sitä mikä on tärkeää, vain siksi että heillä on rahaa. Raha ja rikkaus ei oikeuta päättämään sitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Raha on vain paperia, ihmiset ovat eläviä ja ihmisen sisin on tärkeintä. Kerro miehellesi ajatuksistasi, joista olet täällä kirjoittanut, koska hänkään ei ole ajatustenlukija. Jos et puhu miehellesi, niin hän voi kuvitella, että kaikki on välillänne hyvin. Muista kuitenkin, että kukaan ei saa elämältä kaikkea, kaikilla on jotain ja kaikilta puuttuu jotain. Jos on onnea, niin ehkä ei ole rahaa ja päinvastoin. Ei ole tarpeellistakaan yrittää saada elämältä kaikkea, on vain opittava tekemään itselle sopivia kompromisseja.

 

Vaikutatte kovin erilaisilta ihmisiltä, sinä ja miehesi. Miehellesi näyttää riittävän pinnallisempi yhdessäolo, sinä taas kaipaat syvällisempiä ihmissuhteita. Vaikuttaa siltä, että miehesi ei tunne oloaan kotoisaksi läheisissä, intiimeissä ihmissuhteissa, vaan pakenee suuriin joukkoihin sensijaan, että viihtyisi kanssasi kahden. Ehkä hän on tottunut vain pinnallisiin ihmissuhteisiin, eikä edes osaa kaivata muuta.

Sohvalla kaksistaan kuurailu voi olla myös ihanaa, läheistä yhdessäoloa, eikä vain passiivisen sohvaperunan apaattista teeveen tuijottelua. Lepäillä oman kullan kainalossa, kotivaatteissa meikeittä, ilman mitään paineita ja odotuksia. Kertoa läheisiä, intiimejä asioita itsestä ja kuunnella toista, oppia tuntemaan toinen pintaa syvemmältä siinä sohvalla lepäillessä. Hellitellä, hyväillä, tehdä kaikkea mukavaa toiselle. Tuntea todellista yhteenkuuluvaisuutta. Viettää laatuaikaa kaksin ilman kaikkia muita ihmisiä ympärillä. Ei kai tällaista yhdessäoloa tarvitse halveksia?

Jos todellinen intiimiys ja läheisyys puuttuu suhteesta, niin tulet tuntemaan itsesi todella yksinäiseksi ajan oloon, jos et itse ole läheisyyttä pelkäävä. Olet enemmän yksin sellaisessa suhteessa kuin jos olisit singel, koska sydämesi on kuitenkin varattu. Kerrot katselevasi joskus miestäsi kuin vierasta, ehkä se tunne johtuu siitä, että et oikeastaan tunne hänen sisimpäänsä, koska hän ei ole sitä koskaan näyttänyt. Ehkä teidän suhteesta puuttuu todellinen läheisyys ja intiimiys jota miehesi ei edes tunnista, mutta jota sinä kaipaat? Jos toinen on kiinnostunut sisimmästäsi ja tuntee sinut hyvin, niinkuin sinäkin hänet, niin et tunne itseäsi yksinäiseksi sellaisen ihmisen seurassa. Jos todellinen toisen tunteminen puuttuu, niin tunnet olevasi ulkopuolinen ja yksin hänen seurassaan.

Raha on vain rahaa ja jos miehesi haluaa käyttää sitä sinuun, niin anna hänen tehdä se. Älä suotta kanna omantunnontuskia siitä, että raha ei ole sinun hankkimaasi. Nauti rahan tuomista eduista, mutta yritä parantaa itsetuntoasi. Kun opit tietämään mitä itse haluat ja kunnioittamaan omia tarpeitasi, ottamaan huomioon itsesi, niin toiset tulevat kunnioittamaan sinua samalla tavalla. Älä luovu omista, tärkeistä tarpeista, mikään raha tai omaisuus ei ole sen arvoista. Älä anna miehesi määrätä sitä, mikä on tärkeää sinulle tai teidän suhteessa vain siksi, että hän tuo enemmän rahaa talouteenne. Sinulla on oikeus, niinkuin kaikilla muillakin, päättää mikä on tärkeintä elämässäsi. Älä anna toisten sanella sitä mikä on tärkeää, vain siksi että heillä on rahaa. Raha ja rikkaus ei oikeuta päättämään sitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Raha on vain paperia, ihmiset ovat eläviä ja ihmisen sisin on tärkeintä. Kerro miehellesi ajatuksistasi, joista olet täällä kirjoittanut, koska hänkään ei ole ajatustenlukija. Jos et puhu miehellesi, niin hän voi kuvitella, että kaikki on välillänne hyvin. Muista kuitenkin, että kukaan ei saa elämältä kaikkea, kaikilla on jotain ja kaikilta puuttuu jotain. Jos on onnea, niin ehkä ei ole rahaa ja päinvastoin. Ei ole tarpeellistakaan yrittää saada elämältä kaikkea, on vain opittava tekemään itselle sopivia kompromisseja.

Aivan uskomattoman viisas ja lamminhenkinen viesti, kiitos sinulle

Tuntuu todella hyvalta huomata etta jotkin ihmiset, nainkin anonyymilla foorumilla, tuntuvat ymmartavan mista tassa on kyse. Otit todella hyvia pointteja esille.

Ensinnakin se, etta mieheni ei tunnista syvallista tapaa olla ihmisten kanssa, on taysin totta. Hanella on aikaisemmin ollut lyhytkestoisia, kevean positiivisia suhteita samantyyppisten naisten kanssa kuin mita itse on (lahtokohdat, odotukset suhteelta). Hanta ei pelota sanoa etta rakastaa minua, han nayttaa paljon positiivisia tunteita, myos osaa ilmaista mahd negatiivisiaankin ihan rakentavasti, mutta ei hanella nayta olevan tarvetta sellaiseen syvaan toisen tuntemiseen tai henkiseen laheisyyteen. han elaa hyvin paljon tassa ja nyt, kaikki aistit avoinna. Mielestani oli janna huomata miten huolettomasti ja mutkattomasti han esim tuli siihen tulokseen etta voisimme menna naimisiin. itse mietin etenimmeko liian nopeasti, ja analysoi muutenkin kaikkea, mutta mieheni luottavainen ja huoleton maailmankuva tarttui minuunkin ja toivotin uuden elaman hanen rinnallaan tervetulleeksi. Omat suhteeni aiemmin olivat vastuuttomia, ikavia ja hankalia miehia, joten kiitin luojaani etta tormasin tallaiseen kivaan ja kunnolliseen mieheen! Mutta en siis itsekan ole ikina ollut miehen kanssa mitenkaan sydanystava tai kokenut surta henkista yhteytta. Jokin minussa kuitenkin kaipaa sita siita huolimatta... Todella paljon.

Minusta tuntuu etta koska nain ja naen mieheni todella kivana tyyppina, ja suoraan sanottuna hanen elamansa muutoinkin ja se koko maailma mika siina samalla avautui viehatti minua todella paljon, ja ajattelin etta jos joustan ja sopeudun tahan uuteen maailmaan, on se vain hyvaksi minulle ja kasvattaa minua parenpaan suuntaan. Koen jotenkin epaonnistuneeni kun en osaakaan sulaudukaan tahan kuvioon kuten toivoin sulautuvani, silla uskoin etta se tekisi elamastani parempaa.

Minun on myonnettava, etta tunnen ehka jonkinlaista hapeaa (vaikka haluaisin etta olen sellaisen ylapuolella) omien lahtokohtieni suhteen, ja nyt kun koen tavallaan paasseeni niiden "yli" yritan saalittavasti miellyttaa ja omaksua tata uutta. Toisaalta olemme olleet naimissa hyvin vahan aikaa...

Valilla pelkaan etta pysyisikohan tama kaikki kasassakaan jollen mina joustaisi. Siita menettamisen tai hyljatyksi tulemisen pelossa tassa varmaan on myos kysymys. Mutta ihanalta tuntui ajatus, etta omat toiveeni ilmoittamalla hankin joustaa, ja tulee huomaamaan miten mukavaa ja antoisaa rauhallinen kaksinolo voi olla, siten hankin rikastuttaa elamaansa sen seurauksena etta itse idan kiinni siita mita haluan ideaalimaailmassa siis niin...

Yritan nyt lahtea siita etta ystavallisesti ilmoitan miehelleni etta en kaipaa sosiaalista kanssakaymista yhta paljon kuin han, ja etta rajoitan menemisiani hanen kanssaan noin puolella, ja olisin enemman kuin iloinen jos han jaisi kanssani kotiin noina kertoina. Sanon sen jo tanaan, silla haluaisin olla koko viikonlopun kotona, kayda vain kavelylla ja olla ihan rauhassa.

Saa nahda miten han reagoi, loukkaantuuko, ymmartaako vai mita, en osaa yhtaan edes arvella... Niin hyvin hanet tunnen Toivon mukaan hankin sanoo jaavansa kotiin kanssani.

 

No hyvä kun arvasin oikein. Pelkäsin jo loukkaavani kun lähdin arvailemaan asioita aika pienen informaation perusteella. Ehkä arvasin oikein, koska olet hyvä selittämään tunteitasi ja analysoimaan itseäsi ja muita.

On luonnollista, että henkilö joka ei ole kasvanut rahojen keskellä, ei osaa suhtautua rahan olemassaoloon yhtä luonnollisesti kuin sellainen, jolla on aina ollut paljon rahaa. Opettele suhtautumaan rahaan rennommin, ei ole väliä siitä kuka ne taloon tuo, pääasia että joku sen tekee. Ei kai miehesikään tee numeroa siitä, keneltä rahat tulevat. Ja vaikka hän ne rahat tuo, niin ei se tarkoita sitä, että hän päättää kaikesta. Tuskin miehesi näin ajatteleekaan, sinä ehkä tunnet, ja ihan turhaan, huonoa omaa tuntoa siitä, että rahat tulevat häneltä ja luulet, että sinun täytyy olla kaikessa taipuvainen koska hän maksaa. Miehesi ei ehkä ajattele näin, vaan pitää itsestään selvyytenä sitä, että hän maksaa, koska hänellä on rahaa.

Jos et itse häpeä itseäsi tai taustaasi, niin ei muutkaan sitä tee. Kaikki lähtee itsestäsi ja siitä miten koet itsesi. Kun uskallat olla pää pystyssä ja oma itsesi ja uskallat sanoa mielipiteesi ja kertoa toiveistasi, niin saat toistenkin kunnioituksen. On paljon mahdollista, että kertomalla toiveistasi miehellesi löydätte molemmat syvällisemmän tavan olla toistenne seurassa. Voisitte yhdessä opiskella sitä, koska se on ilmeisesti uutta teille molemmille. Ehkä pystyt rikastuttamaan hänen elämäänsä ilman rahaa tuomalla siihen uusia asioita, kuten läheisen, intiimin ihmissuhteen. Onnea yritykseen, kyllä sinä onnistut. Sinussa on ainesta siihen!

 

No hyvä kun arvasin oikein. Pelkäsin jo loukkaavani kun lähdin arvailemaan asioita aika pienen informaation perusteella. Ehkä arvasin oikein, koska olet hyvä selittämään tunteitasi ja analysoimaan itseäsi ja muita.

On luonnollista, että henkilö joka ei ole kasvanut rahojen keskellä, ei osaa suhtautua rahan olemassaoloon yhtä luonnollisesti kuin sellainen, jolla on aina ollut paljon rahaa. Opettele suhtautumaan rahaan rennommin, ei ole väliä siitä kuka ne taloon tuo, pääasia että joku sen tekee. Ei kai miehesikään tee numeroa siitä, keneltä rahat tulevat. Ja vaikka hän ne rahat tuo, niin ei se tarkoita sitä, että hän päättää kaikesta. Tuskin miehesi näin ajatteleekaan, sinä ehkä tunnet, ja ihan turhaan, huonoa omaa tuntoa siitä, että rahat tulevat häneltä ja luulet, että sinun täytyy olla kaikessa taipuvainen koska hän maksaa. Miehesi ei ehkä ajattele näin, vaan pitää itsestään selvyytenä sitä, että hän maksaa, koska hänellä on rahaa.

Jos et itse häpeä itseäsi tai taustaasi, niin ei muutkaan sitä tee. Kaikki lähtee itsestäsi ja siitä miten koet itsesi. Kun uskallat olla pää pystyssä ja oma itsesi ja uskallat sanoa mielipiteesi ja kertoa toiveistasi, niin saat toistenkin kunnioituksen. On paljon mahdollista, että kertomalla toiveistasi miehellesi löydätte molemmat syvällisemmän tavan olla toistenne seurassa. Voisitte yhdessä opiskella sitä, koska se on ilmeisesti uutta teille molemmille. Ehkä pystyt rikastuttamaan hänen elämäänsä ilman rahaa tuomalla siihen uusia asioita, kuten läheisen, intiimin ihmissuhteen. Onnea yritykseen, kyllä sinä onnistut. Sinussa on ainesta siihen!

Voi kiitos viestistasi, en arvannut etta talla palstalla tormaisi noin humaaniin vastaanottoon
sain ihan oikeasti voimia viestistasi, ja muidenkin viesteitsa, tai ainakin vahvistuksen jollekin jo itsessani kyteneelle.

Pyysin miestani viettamaan viikonlopun kahden kesken kanssani. Pyysin ystavallisesti, joten han varmaan luulee etta haluan lahinna kuherrella viikonlopun ajan (luulee varmaan etta ovuloin ja haluan lapsen) Haluaisin kuitenkin vain mahdollisuuden nayttaa hanelle enemman kuka mina olen, olen enemman kuin se kohteliaasti hymyileva ja oikeissa pakoissa kommentoiva nainen hanen kasipuolessaan. En ole koskaan esim kertonut elamani kipeista asoista hanelle, enka esim siita miten olimme joskus rahavaikeuksissa peheeni kanssa, ja vanhempieni ongelmista, toisaalta ajattelin etta miksi alkaisin valittelemaan menneesta, ja toisaalta en halunnut raskauttaa ja "tahrata" hanen siloista elamaansa.

Mutta ajattelin etta menisimme vaikka luontoon kavelemaan ja retkelle, jotenkin sellaiseen ymparistoon mista mina saan voimia ja jossa koe olevani oma itseni, ehka sita kautta koen laheisyytta hanen kanssaan, kun on vain me kaksi, eika mitaan halua ja kristallia ymparilla. Itse ainakin tarvitsen vastapainoksi yhdessaoloa, ja sellaisessa helpossa, rauhallisessa ja luonnonlaheisessa ymparistossa. Jotenkin olen vain tajunnut ettei me todella tunneta toisiamme mieheni kanssa, syvallisesti siis...

 

Menkää ihmeessä luontoon, jos se on sinulle tuttu elementti. On nimenomaan hyvä, että olette paikassa missä tunnet olevasi vahvoilla. Jos luonto ei ole hänen elementtinsä, niin kerro siitä mitä itse esim. tunnet luontoa kohtaan. Anna hänen nähdä luonto sinun silmilläsi kertomalla siitä mitä koet luonnossa. Saat luonnossa paremmin esille sen, mikä on sinua itseäsi, kun tunnet olevasi vahvalla pohjalla, paikassa missä olet lähellä itseäsi ja tunnet olosi varmemmaksi.

Moni ihminen kokee sen imartelevana, jos kerrot haluavasi oppia tuntemaan juuri hänet syvällisemmin. Se osoittaa todellista mielenkiintoa sinun taholtasi. Jos miehesi ei ole tottunut siihen, että joku välittää niin paljon, että haluaa päästä häntä lähemmäksi, niin hän voi olla myös positiivisesti yllättynyt. Olet herkän ja toiset huomioon ottavan tuntuinen ihminen. En voi kuvitella etteikö miehesi osaisi arvostaa sinua, jos näytät nuo puolesi hänelle, mitkä olet täällä näyttänyt.
Mielenkiintoista viikonloppua!

 

Ei kai kukaan usko, että aloitus on ihan totta? Edustusvaimo, joka käy kokopäivätyössä ja sitten kokkaa miehensä vieraille monimutkaisia aterioita? Oikeassa elämässä edustaminen on työtä, eikä sitä hoideta "kaupankauttakotiin ja jotakinruokaa" tyyliin. Meillä käy siivooja ja catering hoitaa edustusillalliset tai ne nautitaan ravintolassa.
Jos olet yliopistossa menestyksellisesti opiskellut, miksi olet tyytynyt jahonkin tylsään, ilmeisesti ei-oman-alasi työhön?

 

On monenlaisia edustusperheitä, joissa jokaisessa on eri systeemit, eikä työtäkään aina vaan valita, vaan saadaan, ja valintoihinkin vaikuttaa niin tuhannen monta eri seikkaa ja tilannetta. Teillä noin, jokaisella muulla eri lailla, kullakin tavallaan. Ei elämä ole yksioikoista eikä mene yhdellä kaavalla yhdessä tuloluokassa.

 

Minun on ihan pakko laittaa vähän jäitä hattuun ap:lle siinä suhteessa, että mies pitäisi samoista asioista lainkaan. On olemassa ihmisiä, jotka pelkäävät luonnossa ja varsinkin eurooppalaisissa. On miehiä, jotka eivät halua istua sohvalla. Sinun ap, pitäisi aika nopeasti huomata, että nauttiiko miehesi näistä asioista todella. Hän voi sinua miellyttääkseen tehdäkin näitä, mutta olo on tuskaisa.

Minä en tekisi mitään kilometrien vaellusta, vaan eväät mukaan ja pikku matka jonnekin hienoon paikkaan niitä syömään, hetki siellä ja suoraan pois. Tästä pitää jäädä hyvä mieli ja sitten sinne voisi mennä uudelleenkin ja vaihtaa paikkaa. Häntä voi olla vaikea saada pysähtymään, sohvaankaan ei kannata sitoa, jos toinen ei halua.

 

Naimisiin mennään nyt niin heppoisin perustein toista tuntematta. Sitten jälkeenpäin alkaa kaduttaa ja ihmetellään, että kuka se tuo toinen oikein on. Ollaan ehkä omassa mielessä luotu mielikuva ihannepuolisosta ja sitten yritetään muuttaa sitä toista sopimaan siihen omaan kaavaan. Ei se niin mene.

Minusta tämä ketju on todella surullinen ja ap:stä huokuu sellainen hukassa olemisen tunne ja hengen yksinäisyys. Niin yleistä nykymaailmassa sekin.

 

Minun on ihan pakko laittaa vähän jäitä hattuun ap:lle siinä suhteessa, että mies pitäisi samoista asioista lainkaan. On olemassa ihmisiä, jotka pelkäävät luonnossa ja varsinkin eurooppalaisissa. On miehiä, jotka eivät halua istua sohvalla. Sinun ap, pitäisi aika nopeasti huomata, että nauttiiko miehesi näistä asioista todella. Hän voi sinua miellyttääkseen tehdäkin näitä, mutta olo on tuskaisa.

Minä en tekisi mitään kilometrien vaellusta, vaan eväät mukaan ja pikku matka jonnekin hienoon paikkaan niitä syömään, hetki siellä ja suoraan pois. Tästä pitää jäädä hyvä mieli ja sitten sinne voisi mennä uudelleenkin ja vaihtaa paikkaa. Häntä voi olla vaikea saada pysähtymään, sohvaankaan ei kannata sitoa, jos toinen ei halua.

Samaa minäkin mietin. Aloita pienin askelin. Vaikka itselläsi onkin nyt "hätä" ratkaista asia, muista että teillä on kaikki maailman aika oppia yhteinen elämänrythmi ja toisenne. Miehellesi tämä "elämän muutos" vai pitäisikö sanoa "sinun muutos" tulee uutena asiana ja yllätyksenä. Kun taas sinä olet näitä asioita miettinyt ja kypsytellyt jo pitkään. Hiljaa hyvää tulee!

Ja kerro itsestäsi, ei miehesi voi tietää millainen olet ja mitä toivot jos et näitä asioita itse kerro. Kuten itsekin taisit kirjoittaa vai oliko se joku muu, niin jos et ole kertonut tuntemuksista miehesi todennäköisesti luulee että nykyinen elämä on juuri sitä mitä haluat ja saattaapa hän jopa tarkoituksellisesti järjestää näitä yhteisiä tilaisuuksia koska ajattelee sinunkin niistä pitävän.

Miehesi tuntuu joustavalta tyypiltä ja sinua arvostavalta, jos perui viikonlopun menonsa niin helposti kuin mitä viestistäsi saa kuvan. Ajatuksena vielä, älä vaadi yhteistä aikaa silloin kun miehellä on muuta menoa (itseäsikin varmasti harmittaisi jos joudut muuttamaan suunnitelmia yllättäen toisen toivomuksesta). Ja sopikaa yhdessä etukäteen mihin tilaisuuksiin osallistut ja mistä jäät pois. Ajattele taas asiaa toisinpäin, jos olisitte menossa yhdessä jonnekin (sinulle tärkeään) niin, miltä sinusta tuntuisi jos miehesi ilmoittaisi hetkeä ennen lähtöä ettei jaksa/halua lähteä. Ja kukaties, ehkä miehesinkin haluaa jäädä jostain tilaisuuksista pois kun tietää että et ole rinnalla edustamassa.

Mukavaa viikonloppua ja kerro oliko mukavaa.

 

Jos et itse häpeä itseäsi tai taustaasi, niin ei muutkaan sitä tee. Kaikki lähtee itsestäsi ja siitä miten koet itsesi. Kun uskallat olla pää pystyssä ja oma itsesi ja uskallat sanoa mielipiteesi ja kertoa toiveistasi, niin saat toistenkin kunnioituksen. On paljon mahdollista, että kertomalla toiveistasi miehellesi löydätte molemmat syvällisemmän tavan olla toistenne seurassa. Voisitte yhdessä opiskella sitä, koska se on ilmeisesti uutta teille molemmille. Ehkä pystyt rikastuttamaan hänen elämäänsä ilman rahaa tuomalla siihen uusia asioita, kuten läheisen, intiimin ihmissuhteen. Onnea yritykseen, kyllä sinä onnistut. Sinussa on ainesta siihen!

Haluaisin kuitenkin vain mahdollisuuden nayttaa hanelle enemman kuka mina olen, olen enemman kuin se kohteliaasti hymyileva ja oikeissa pakoissa kommentoiva nainen hanen kasipuolessaan. En ole koskaan esim kertonut elamani kipeista asoista hanelle, enka esim siita miten olimme joskus rahavaikeuksissa peheeni kanssa, ja vanhempieni ongelmista, toisaalta ajattelin etta miksi alkaisin valittelemaan menneesta, ja toisaalta en halunnut raskauttaa ja "tahrata" hanen siloista elamaansa.

Mutta ajattelin etta menisimme vaikka luontoon kavelemaan ja retkelle, jotenkin sellaiseen ymparistoon mista mina saan voimia ja jossa koe olevani oma itseni, ehka sita kautta koen laheisyytta hanen kanssaan, kun on vain me kaksi, eika mitaan halua ja kristallia ymparilla. Itse ainakin tarvitsen vastapainoksi yhdessaoloa, ja sellaisessa helpossa, rauhallisessa ja luonnonlaheisessa ymparistossa. Jotenkin olen vain tajunnut ettei me todella tunneta toisiamme mieheni kanssa, syvallisesti siis...

Ajatus mietittäväksi: miten miehesi olisi syvällinen sinulle (varsinkaan kun se ei tunnu olevan hänen luontaisin ominaisuutensa) jos sinäkään et ole (ollut) sitä hänelle?

Toivottavasti, et ota tätä loukkauksena vaan ajatustenravistelijana