Mitä mieltä olette ihmisistä, jotka ei lajittele jätteitään?

  • Viestiketjun aloittaja Roskanainen
  • Ensimmäinen viesti
Piittaamattomuutta. Ja laiskuutta. Meillä kierretetään kaikki mikä mahdollista, biojäte eli se tärkein vaihtelevasti.


Sillähän ei kai ole niin väliä mihin sen biojätteen kerää kun se eritellään kuitenkin. Käsittääkseni.
 
Roskanainen
Itseäni ärsyttää aivan valtavasti omat vanhempani, jotka eivät kierrätä lähestulkoon yhtään mitään. Olen saarnannut asiasta heille, mutta perustelevat kierrättämättömyyttä sillä, että jäteauto kuulemma kerää kaiken samaan kasaan ja vie kaatopaikalle, vaikka ihmiset ovat lajitelleet roskat omiin lootiinsa. En tiedä voiko tuota oikeasti uskoa.. Vanhempani ovat vain patalaiskoja.
Mullakin on valitettavasti vähän vinksahtaneet vanhemmat mitä kierrätykseen tulee. En puutu heidän tapoihinsa esim. polttaa jätteensä (en tiedä harrastavatko senkään yhteydessä lajittelua vai polttavatko kaiken...) mutta kerran olin äitini kanssa kaupoilla ja parkkipaikalla hän heitti karkkipapereita auton hanskalokerosta auton alle. Eihän siinä mitään, menihän ne pois silmistä ja pois mielestä mutta jäi kyllä sinne asvaltille tuulen vietäviksi, kun kaasutettiin pois paikalta. Mua ei oo eläissäni hävettänyt niin! Että sellaista sukua mulla.
 
Huom harmaana
[QUOTE="Vieras";25264895]en tuomitse niitäkään jotka lajittelee kaiken[/QUOTE]

No se olisikin jo aika huvittavaa, jos tuomitsee ihmiset, jotka näkevät vaivaa ja tekevät niin kuin pitää :D
 
ilonpilaaja
Tisk. Ihan mielenkiinnosta kysyn, mihin perustat tämän täysin perättömän väitteesi...?
Vierailuun isolla jätteenkäsittelylaitoksella, ja siellä kuultuun esitelmään. Näkeehän sen jokainen joka lasia ja pienmetallia kierrättää, että siellä on kaikkea muutakin. Kierrätyslasi kyllä kipataan eri kasaan jätteenkäsittelylaitoksella, mutta ei se kierrätykseen kuitenkaan koskaan päädy. Sama homma pienmetallijätteen kanssa, lajitteluun ei ole resursseja.
 
"kapula"
Meillä on kierrätetty biojäte, lasi paperi, kartonki ja metalli. Asumme kerrostalossa.
Tässä huomasin, että joku heittelee biojätteet muovipussissa astiaan ja sekös harmitti. Aloinpa sitten itse tutkia, että mikäs onkaan se oikea tapa ja kas, biohajoavia pusseja ei saakaan enää laittaa bioastiaan, vaan biojätteet pitää laittaa joko muovi- tai paperipussissa sinne.
Ohjeistus on muutenkin suht sekavaa...esim. astiaan ei saa laittaa kuolleita kasvinosia. Onko nahistunut porkkana kuollut kasvin osa vai ruokajätettä, jota taas saa laittaa bioastiaan? Eikö huonekasvin pudonneita lehtiä saa laittaa sinne? Talouspaperia saa laittaa, jos sillä on pyyhitty vaikkapa lapsen suu ruoasta, mutta ei, jos siihen on vaikkapa vaan kuivattu kädet. Lasinkeräykseen saa laittaa lasipurkit ja purnukat, mutta ei lasiastioita. Eikö purkki ole astia?
Joo, tiedetään, että ihan maalaisjärjellä pärjää, mutta ohjeet ovat mielestäni sekavat ja ne muuttuvat niin usein, ettei perässä pysyminen ole ihan helppoa ja tiedoittamisessakin on parantamisen varaa. Melkein lannistuin, että antaapa olla koko maailman pelastaminen...mutta yritän ehkä vielä sinnitellä. :)
 
Roskanainen
Vierailuun isolla jätteenkäsittelylaitoksella, ja siellä kuultuun esitelmään. Näkeehän sen jokainen joka lasia ja pienmetallia kierrättää, että siellä on kaikkea muutakin. Kierrätyslasi kyllä kipataan eri kasaan jätteenkäsittelylaitoksella, mutta ei se kierrätykseen kuitenkaan koskaan päädy. Sama homma pienmetallijätteen kanssa, lajitteluun ei ole resursseja.
Ratkaisu tähän ei saa olla se, että ne jotka lasia ja metallia kierrättää, lakkaa niin tekemästä, koska muutkaan ei siihen panosta, vaan se, että niille basillipäille, jotka heittää kaiken sekaisin kierrätysastioihin, pitäis laittaa roskausvero. Ja valistusta kouluihin. Vanhemmat on menetetty mutta nuoret ehkä tajuu vielä jotain.
 
....
Okei, tarkoitatko siis, että kierrättäminen on kannattavaa vain, jos kierrätyksen voi tehdä ihan siinä lähellä, kulkematta erikseen sen vuoksi? Omasta näkökulmasta voinee noin ajatella, mutta minä en ajattele kierrätyksen kannattavuutta noin, ajattelen noin yleensä, että jos minä laitan kierrätyskelpoisen tavaran roskikseen, olen tehnyt jo huonon ostoksen alunperinkin. Minun tehtäväni on suoriutui sinne, missä sen kierrätyksen voi järkevästi tehdä.
Siinä alkuperäisessä viestissä olit lihavoinut lauseen "lajittelun hyöty kärsii kun roskasäkkejä joutuu viemään autolla", ja ihmettelit miksi näin. Ja minä ihmettelin että onko tosiaan kannattavampaa lähteä autolla jonnekkin huitsin nevadaa sen yhden lasipurkin kanssa (1 purkki suolakurkkuja kuluu minulla noin puolessa vuodessa, muita lasisäilykkeitä en syö), vai onko ekologisesti kannattavampaa laittaa se roskiin ja jättää autoilu vähemmälle.

Sinusta autoilu on pienempi paha. Jonkun toisen mielestä se roskiin laittaminen.
 
Roskanainen
ihmettelin että onko tosiaan kannattavampaa lähteä autolla jonnekkin huitsin nevadaa sen yhden lasipurkin kanssa (1 purkki suolakurkkuja kuluu minulla noin puolessa vuodessa, muita lasisäilykkeitä en syö), vai onko ekologisesti kannattavampaa laittaa se roskiin ja jättää autoilu vähemmälle.
Terve järki sanoo, ettei nyt yhden lasipurkin takia kannata lähteä huitsin nevadaan autolla sitä varta vasten kierrätykseen viemään. Sähän voit laittaa lasipurkin vaikka lavuaarikaappiin ja keräät siihen paristoja, tai istutat siihen basilikan tms. ;)
 
Ihmetyttäähän se, että mikä siinä nähdään niin hankalaksi... Laiska, tyhmä, välinpitämätön, vai mitä onkaan sellanen ihminen joka ei viitsi ottaa selvää ja kokeilla. Joskus voi olla kyllä hankalaa, jos on hirmu kaukana keräyspiste, tai jos ei kotona ole paikkoja mihin kerätä erikseen.

Meillä täälä on hyvin, monipuoliset keräykset kauppojen lähellä. Jos meinaa kaupassa käydä, ni väkisinkin kulkee keräyspisteen ohi, tai jos ei ohi ni hyvin läheltä kuitenki.
 
"mie"
Maailma ei pelastu vaikka kuinka lajittelemme. Miettikääpä mieluummin tekojanne seuraavan kerran kun ostatte kotiin jotain turhaa krääsää tai kävelette vaikkapa HenkkaMaukalle ostamaan sen iiiiik niin ihqun puseron, jota ette ehkä tarvitse...mut kun se on niiin magee.

Maailama pelastuu paremmin kun turhakeiden määrä vähenee. Silloin vähenee jäte, vähenee kuljetusten aiheuttamat haitat (suuri osa kuitenkin roudataan meille halpamaista), vähenee päästöt maissa joissa tuotteita tuotetaan....

Taas tänäkin jouluna lapset saa tuhania kiloja turhia muovihärpäkeitä jotka jonain päivänä omat kaatopaikkojen ongelmina...sinne ne kuitenkin joskus päätyy.
 
Terve järki sanoo, ettei nyt yhden lasipurkin takia kannata lähteä huitsin nevadaan autolla sitä varta vasten kierrätykseen viemään. Sähän voit laittaa lasipurkin vaikka lavuaarikaappiin ja keräät siihen paristoja, tai istutat siihen basilikan tms. ;)
Tai KUN JOSKUS kerrankin menee sen kierrätyspaikan vierestä, vie sen silloin. Ihan varmasti joskus niin käy. =)
 
....
Terve järki sanoo, ettei nyt yhden lasipurkin takia kannata lähteä huitsin nevadaan autolla sitä varta vasten kierrätykseen viemään. Sähän voit laittaa lasipurkin vaikka lavuaarikaappiin ja keräät siihen paristoja, tai istutat siihen basilikan tms. ;)
Eli puolen vuoden välein pitäis aina keksiä joku hassu kierrätyskikka jolla saisin sen yhden lasipurkin hyötykäyttöön. Noojoo, hauska idea sekin :D

Ja ehkä olen outo, mutta minulla ei ole kämpässä mitään mihin tarttisin paristoja, niin sekin paristopurkki ei oikein toimisi.
 
"puu"
Jätteenpoltto kotitalouksissa on sitten laissa kiellettyä puuhaa ja muutoinkin tarkoin säädeltyä isoissakin laitoksissa, eikä suinkaan syyttä.

Kierrätys on asennetta ennen kaikkea, ei muuta.
Tässäpä sulle ote (kun et taida käsittää mitä energiajäte tarkoittaa...) :

Yl

Jätehuoltomääräysten mukaan taajama-alueella saa polttaa risuja ja oksia sekä puhdasta / kyllästämätöntä ja maalaamatonta / käytöstä poistettua puutavaraa sekä puhdasta paperia ja pahvia samoin kuin poltettavaksi kelpaavaa muovia ja muuta niihin verrattavaa jätettä keskuslämmityskattilassa tai muussa kiinteässä lämmityslaitteessa tai uunissa. Avopoltto sekä muiden jätteiden polttaminen taajama-alueella on kielletty.

Taajama-alueen ulkopuolella saa tulisijassa polttaa edellisessä kappaleessa tarkoitettuja jätteitä, puutarhajätettä sekä maa- ja metsätaloudessa ja puistojen hoidossa syntyviä polttokelpoisia jätteitä, kuten hakkuutähteitä ja olkia. Muiden jätteiden poltto on kielletty.
Avopolttaa saa ainoastaan puutarhajätettä sekä sekä maa- ja metsätaloudessa ja puistojen hoidossa syntyviä poltettavaksi kelpaavia jätteitä, kuten hakkuutähteitä ja olkia jos niiden kompostointi ei ole mahdollista. Muovien avopoltto on kielletty!

Polta vain puhdasta puuta, paperia, kartonkia tai pahvia kotisi tulisijassa. Poltettavan puun pitää olla käsittelemätöntä eli se ei saa olla kyllästettyä, maalattua eikä lakattua. Maito- ja piimätölkkejä voi polttaa tulisijassa, vaikka niissäkin on ohut kerros muovia.
 
"tiina"
[QUOTE="mie";25265127]Maailma ei pelastu vaikka kuinka lajittelemme. Miettikääpä mieluummin tekojanne seuraavan kerran kun ostatte kotiin jotain turhaa krääsää tai kävelette vaikkapa HenkkaMaukalle ostamaan sen iiiiik niin ihqun puseron, jota ette ehkä tarvitse...mut kun se on niiin magee.

Maailama pelastuu paremmin kun turhakeiden määrä vähenee. Silloin vähenee jäte, vähenee kuljetusten aiheuttamat haitat (suuri osa kuitenkin roudataan meille halpamaista), vähenee päästöt maissa joissa tuotteita tuotetaan....

Taas tänäkin jouluna lapset saa tuhania kiloja turhia muovihärpäkeitä jotka jonain päivänä omat kaatopaikkojen ongelmina...sinne ne kuitenkin joskus päätyy.[/QUOTE]

Peesi tälle. Näinhän jäteongelma tulisi hoitaa, sieltä mistä se lähtee liikkeelle. Karsia turhakeista - mutta kyllähän jokainen nyt ainakin 10 korkkarit tarvitsee, 7 tennarit, 9 talvikengät... eihän muuten voi näyttää tyylikäältä??
 
Huom harmaana
Vierailuun isolla jätteenkäsittelylaitoksella, ja siellä kuultuun esitelmään. Näkeehän sen jokainen joka lasia ja pienmetallia kierrättää, että siellä on kaikkea muutakin. Kierrätyslasi kyllä kipataan eri kasaan jätteenkäsittelylaitoksella, mutta ei se kierrätykseen kuitenkaan koskaan päädy. Sama homma pienmetallijätteen kanssa, lajitteluun ei ole resursseja.
Kuten arvasinkin, mutua siis. :D

Missähän kierrätyslaitoksella sinä olet käynyt...Itse olen käynyt ehkä noin sadalla ellei useammallakin useissa maissa. Onpa alalla vierähtänyt reilu kymmenen vuotta, eli saattaa olla hieman eri tason kokemus alan asioista :LOL:

Metallia ei tarvitse käsin erikseen lajitella eroon muusta jätteestä, se on täysin koneellista puuhaa ja sinänsä aika simppeliä. Vielä noin 6-7 vuotta sitten oli tilanne, että kotitalouksien lasijätettä ei pystytty hyödyntämään kuin kaatopaikkarakenteissa, mutta usko pois, kyllä se nykyään kiertää ihan mallikkaasti sekin.
 
Huom harmaana
[QUOTE="puu";25265221]Tässäpä sulle ote (kun et taida käsittää mitä energiajäte tarkoittaa...) :

.[/QUOTE]

:LOL: haluatko että oikein etsimällä etsin sinulle energiajakeen määritelmän.
Yleiskielessä sillä tarkoitetaan kaikkea palavaa ja suurin osa kotitalouksien energiajätteestä on muovia. Tarvitsee olla melkoinen idiootti polttaakseen muovia kodin tulisijassa.

Kartonkia, pahvia, maitotölkkejä sun muuta saa polttaa tulisijassa SYTYKKEENÄ, mutta jätteen hävityspoltto on laissa kiellettyä. useimmissa jätehuoltomääräyksissäkin se mainitaan. Samoin kuin maahan hautaaminen, vaikka pistäisi omalle tontille.
 
....
Kartonkia, pahvia, maitotölkkejä sun muuta saa polttaa tulisijassa SYTYKKEENÄ, mutta jätteen hävityspoltto on laissa kiellettyä. useimmissa jätehuoltomääräyksissäkin se mainitaan. Samoin kuin maahan hautaaminen, vaikka pistäisi omalle tontille.
Mitä jos se sytyke on samalla hävityspolttoroskaa?
Jos talvella polttaa klapeja joka päivä, niin aika älyttömän paljon pitäisi maitoa juoda ja muroja syödä että kerääntyisi pahvi- ja paperijätettä enemmän kuin pelkäksi sytykkeeksi?
 
Ihmettelen, täällä meillä kun ei ole kuin kierrätyspaperi(johon voi pistää kaiken mitä postissa tulee), lasi, metalli biojäte ja sekajäte. Se jäte mitä meiltäkin eniten tulee, eli pahvi, kartonki, pakkaukset yms, eli energiajäte, sitä ei ole. Että valitettavasti pitsalaatikot ja muropaketit menee sekajätteeseen, se vasta tuntuu idiootilta. Meidän oman kaupan parkkiksella olis jätekeräyspiste, mutta joku vtun idiootti on suunnitellut niihin säiliöihin semmosen pienenpienen pyöreän luukun, mistä jätteet laitetaan sisään, joten esim pitsalaatikot ei sinne mahdu. Typerää.
 
Neuvoja kaivaten
Te kierrätyksestä paremmin tietävät, tuleeko kierrätykseen laitettavan kartongin olla puhdasta ja kuivaa? Olen jostain saanut sellaisen käsityksen ja olen sitten laittanut kastuneet, rasvaiset tai märistä ruoantähteistä tahmaantuneet kartongit ja sanomalehdet sekajätteeseen. Saisiko ne kuitenkin laittaa ihan kierrätykseen?
 

Yhteistyössä