Mitä lelua et koskaan saanut lapsena?

[QUOTE="bbb";24285357]sitä en saanut, mutta kyllä mielestäni opettaa arvostamaan myös tavaroita kun ei saa kaikkea. Olen huomannut että lapset esim. rikkovat ja kohtelevat leuluja huonommin kun niitä on paljon / liikaa.[/QUOTE]

Joo, ei kaikkea tartte saada, mutta en allekirjoita tuota kohtelua kyllä lelujen määrän mukaan. Tai sitten minä vain kuvittelen että meillä on paljon leluja lapsella. Ei ne mihinkään hajoa, korkeintaan jotkut harvat kirppisautot, jotka ovat jo paljon elämää nähneet ennen meille tuloa. Tai sitten mä oon vaan tarkka siitä mitä ostan. Itse uskon, että se on vähän persoonallisuudestakin kiinni - jotkut ovat tarkkoja ja jotkut hajottavat kaiken mitä käteensä saavat.

 

Mä en koskaan saanut hiekkalelusihtiä vaikka ruinasin sitä lapsena ympäri vuoden. Kaikilla kavereilla ja sukulaisilla oli. Ei olis ollut rahasta tosiaankaan kiinni ja vanhemmat ei myöskään ymmärrä miks eivät voineet yhtä tollasta mulle ostaa. Mulla ei myöskään juuri ollut hiekkaleluja. Yhden ämpärin, lapion ja kaksi muottia sain monen kesän ruinaamisen jälkeen joskus kouluikäisenä, mut mä olisin niin tarttenut sitä sihtiä. Toinen kummallisuus on se et mulle ostettiin eräs joulu se iso Lundbyn nukketalo kun olin ihan pieni, mut mulle ei koskaan ostettu siihen kalusteita. En edes ollut osannu tollasta itse toivoa. Tuntui hiukka kiusaamiselta että oli nukketalo ja kaksi nukkea mut ei tavaroita millä olis siellä leikkinyt. Ja ei siis olis ollut rahasta kiinni hankkia leluja.

Oletko korjannu tilanteen, onko sun lapsilla sihti entä kalustettu nukkekoti?

 

Nukenvaunuja..nukkekodin teki isi itse,kun oikein jaksoin kärttiä...

 

En ikinä saanut nintendoa enkä rattikelkkaa. Nuo kaksi tulivat nyt ekana mieleen. Nintendoa en saanut, koska meillä oli tietokone ja minulle ostettiin aina siihen kaikkia pelejä. Rattikelkkaan en tiedä edes syytä, rahasta ei ainakaan ollut puute.

Nyt aikuisena ostin itselleni Nintendo Wiin ja siihen Super Mario Brossin, mikä oli itseasiassa se syy miksi lapsena Nintendon halusin. Rattikelkkaa en ole vielä ostanut, mutta ehkä joku päivä lapsille sellaisen hankin.

Olen sinällään ihan tyytyväinen lapsuuteni leluihin. Sain paljon ja vaikka mitä, mutta en kuitenkaan kaikkea mitä halusin. Mielestäni se ettei aina saa kaikkea, antaa tervettä pohjaa aikuisuuteenkin. Teini-ikään päästyäni, vanhenpani ostivat minulle edelleen vaikka mitä, mutta lähinnä harrastuksiin liittyviä tarpeellisia juttuja. Muihin juttuihin sanoivat, että saan ostaa, mutta omilla rahoillani. Se opetti arvottamaan asioita..

 

nukkekodin olisin kovasti halunnu, mut en koskaan saanu. mulla oli kyllä paljon leluja mut kaikkee vähän, niinku joku 4 barbia, vähä legoja, 4 ponia, jne vaik olisin kaivannu sit enemmän aina yhtä "sarjaa".

 

Barbien taloa. Silloin harmitti, nyt naurattaa ja olen ylpeäkin siitä, mitä kaikkea keksin rakentaa ja käyttää kun piti käyttää mielikuvitusta. Riisimurot oli perunoita, pullonkorkit kattiloita, muovisista vatekoreista kun sitoi yhteen aina kaksi kerralla, sai kaksikerroksisen kkodin jne.

 

Niin, ja Legoja mulla ei ollut yhtään. Sitä on moni ihmetellyt ja ihmettelin minäkin, mutten jostain syystä osannut tai tajunnut sellaisia pyytää.

 

Tuo puinen Brio-junarata jonka useampi jo maininnut. En tiedä miksei sitä saatu, en kyllä muista tajuttiinko me edes sitä kauheasti pyytää.

Kerronpa tähän et ei se aina tee onnelliseksi jos saa just sen haavelahjan. Jouduin veljen kanssa lapsena mainonnan uhriksi ja haluttiin se yhden joulun suosikkipeli "Haukkaava Hippo". Saatiin se myös kun hulluna kerjättiin, ja se oli aivan PASKA. Ehkä tylsin peli ikinä, pettymys oli kaamea. Olen onneksi jo toipunut

 

Niin ja super soaker -vesipyssyä nau'uin monta kesää, enkä saanut.

Mä en kanssa saanut tätä... Jonkun rupusen sekundapikkupyssyn jonka kanssa ei kehdannut mennä ulos leikkimään vesisotaakaan.. Mieluummin otin sitten ämpärin tai jotain

 

Mutta siis paljon multa jäi saamatta sellasia mitä olisin halunnut. Aina jotain kakkoslaadun tavaraa "tää on ihan yhtä hyvä kun se toinenkin" ja sitten kun ne menivät rikki niin "turha sulle on mitään ostaakaan kun sä rikot kaiken".

 

Barbien pylvässänkyä, sellaista jossa oli pimeässä hohtavat pylväsverhot

 

[QUOTE="vieras";24287830]Barbien pylvässänkyä, sellaista jossa oli pimeässä hohtavat pylväsverhot [/QUOTE]

Tästä muuten tuli mieleen, että mä sain sen barbin,jolla oli pimeässä hohtava hieno mekko. Eka sitä piti pitää lampun alla ja sit pimeeseen vessaan sen kaa ihastelee. Voi että se oli hieno!

 

nukenvaunut

 

-meikkipäätä, jolla olisi ollut sellaiset meikit joilla voi oikeasti meikata (ja ohessa levittää omaan naamaankin).
-Barbien autoa
-Barbien taloa

 

ei nukkekotia, ei my little poneja, ei barbeja, ei sähköurkuja.. en saanut ihan oikeasti mitään! joskus 7-vuotiaana sain ekan barbini kun paras kaverini antoi vanhimman barbinsa säälistä minulle.

 

kaalimaan kakaraa
ja sitten soitin koulussa tenorihuilua ja toivoin sitä joululahjaksi mutta porukoilla ei ollut varaa vaan ostivat tavallisen puisen nokkahuilun -> siihen tyssäs se harrastus ja olen katkera siittä edelleenkin (

 

Onko kukaan muu ollut sellainen lapsi, että olisi halunnut vaikka mitä, mutta oli vähän arka pyytämään vanhemmiltaan mitään? Mä oon pienestä lähtien ollut sellainen, että ajattelen jonkin asian olevan liian kallis ja etten todella tarvitse sitä tai etten voi saada kaikkea haluamaani. Osasin sanoa joululahjatoiveeni kun kysyttiin ja joskus muutenkin pyytää jotain pienempää, mutta mulle oli itsestäänselvää, ettei mitään kallista saanut jos ei ollut synttärit tai joulu. Veljeni sitten pyysi leluja senkin edestä hinnasta välittämättä ja jotkut kaverit sai jatkuvasti kaikkea uutta.

 

Hei lisätään tähän miesnäkökulmaakin. Kysykääpä miehiltänne, muistaako ne mitä lelua ne ois halunnu,eikä koskaan saaneet.

Olen muuten yllättyny miten hyvin aikuiset ihmiset muistaa tällaiset lapsuuden pettymykset!

 

Minä en edes muista, olisinko halunnut jotakin. Oli niin itsestään selvää, että siihen ei olisi ollut varaa, joten en kai edes haaveillut mistään.

 

Merenneito barbia! |O
Ostivat sellasen, minkä hiuksia pysty värjäämään. En tykänny alkuunsa yhtään, mutta äkkiä mä siihen sitten sopeuduin

 

nosto

 

Baby Björn nukkea ja yleisesti nuken vaunuja

 

Minisuksia, meikkipäätä ja oikeanlaista nukkekotia. Olisin halunnut sen sellaisen nukkekodin mikä päiväkodissakin oli ja voi sitä vanhempien odotuksen täyteistä ilmettä kun aloin pakettia avaamaan eräänä jouluna. Ja sieltä paljastuikin vaaleanpunainen, muovinen, täysin erilainen nukkekoti mitä olin toivonut.
Minisuksia en saanut kun äiti pelkäs että katkon jalkani. Meikkipäälle en muista perusteluita..

Traumaattinen lapsuus, muutenkin muistan että sain kaikki toiveeni aina "halvemman kaavan" mukaan. Nykyisin ymmärrän kyllä miksi mutta pyrin silti omilleni ostamaan niitä aitoja ja alkuperäisiä.

 

Kampauspäätä.

 

Tämä ketju on mielenkiintoinen. Pitäisi nyt vanhempana omille lapsille lahjoja ostaessa muistaa, kuinka tärkeitä ns. yksityiskohdat ovat. Eli jos toivoo tiettyä asiaa, ei "vastava" lelu todellakaan ole sama asia, vaikka vanhempien silmissä niin olisikin.

Omasta lapsuudesta mieleen muistuu vain se kuinka kovin toivoin rottinkista nuken kehtoa. Sain rottinkiset nukenvaunut, mutta olin todella pettynyt, kun eihän ne todellakaan ollut ollenkaan sama asia...