mitä ajattelette miehistä joilla on lapsia useammalle naiselle?

Enpä tiedä.
Katy itse alkoi aiemmin etsimään ad hominem-argumentteja ja on muutenkin niihin kovin mieltynyt jolloin vastaava keskusteluavaus tytsin taholta vaikutti täysin asialliselle.

Niin tuohan juuri on se yleinen palstaperustelu (itsekin se sanoo pahasti, pitää sitten myös ottaa vastaan se ***ka mitä niskaan sataa). En vain olettanut, että sinä ja tytsi lähtisitte tälle linjalle.

En vain kertakaikkiaan tajua, miten tuo Katylinan kommentti ja mielipide liittyy siihen, että hän kokee olevansa lapselleen läheisempi kuin lapsensa isä. Eihän tuo ajatus yksinään riitä mitätöimään sitä heidän suhdettaan tai tekemään sitä huonommaksi, kuin lapsen ja isän suhde.

 

En koe että lapsen täytyy tyydyttää moraalista tarvettani. Lapsi saa tehdä päätöksensä itse, mutta se ei tarkoita, että kykenen itse elämään sen päätöksen kanssa hänen tukenaan. En kykenisi elämään sen faktan kanssa, että lapseni olisi tappanut lapsenlapseni, en voisi olla hänen seurassaan. Se ei vähennä rakkautta ja luo paljon surua puolin toisin, mutta eikö se olisi helpompaa kuin valhetelu että kaikki on hyvin, esittäminen ja tietynlainen tunnekylmyys päin näköä vuosikausia kuin suoraan todeta, ettei kykene vain olemaan tekemisissä? Moni on todennut tälläkin palstalla, että vanhempiin välien poikkilaittaminen on parantanut omaa elämänkin laatua, eikö se silloin olisi lapsellekin parempi kuin se esittäminen, vaikka lapsi tietäisikin vanhempiensa todellisen mielipiteen?

Etkä muuten vastannut lainkaan siihen, miten itse reagoisit, jos lapsesi teurastaisi oman lapsensa.

"Rakastan lastani ja olen hänelle muita maailman ihmisiä tärkeämpi, koska itsestäänselvästi äitinä sitä olen. mutta tuen häntä vain ja ainaostaan mikäli hän elämässään asettaa minun moraalisten tarpeideni tyydyttämisen kaikessa ensisijaiseksi."

Kyllä tuo minun korviini kuulostaa ihan muulle kuin rakkaudelle.
Se kuulostaa lapsen esineellistämiselle ja jonkinasteiselle hyväksikäytölle.
Leikit äitiä kunnes lapsi rikkoo jonkun leikin säännön.

Minä en ota kantaa siihen miten ragoisin siihen jos joku lapsistani joskus päätyisi abrttiin. Sen toki teidän, että silloinkaan en sanoisi "saaneeni leikistä tarpeekseni" ja hylkäisi lastani. Mutta surun ja tuskan aste varmasti riippuisi kovin monista tekijöistä.

 

"Rakastan lastani ja olen hänelle muita maailman ihmisiä tärkeämpi, koska itsestäänselvästi äitinä sitä olen. mutta tuen häntä vain ja ainaostaan mikäli hän elämässään asettaa minun moraalisten tarpeideni tyydyttämisen kaikessa ensisijaiseksi."

Kyllä tuo minun korviini kuulostaa ihan muulle kuin rakkaudelle.
Se kuulostaa lapsen esineellistämiselle ja jonkinasteiselle hyväksikäytölle.
Leikit äitiä kunnes lapsi rikkoo jonkun leikin säännön.

Minä en ota kantaa siihen miten ragoisin siihen jos joku lapsistani joskus päätyisi abrttiin. Sen toki teidän, että silloinkaan en sanoisi "saaneeni leikistä tarpeekseni" ja hylkäisi lastani. Mutta surun ja tuskan aste varmasti riippuisi kovin monista tekijöistä.

Aika hienosti väännetty. Kyllähän ihan mistä tahansa saisi väännettyä samanlaisen päätelmän. Mikähän olisi Katylinan motiivi leikkiä äitiä, jos hän ei aidosti sitä halua lapselleen olla, vaan hän käyttää lasta vain hyväkseen, välineenä.. niin mihin?

 

Niin tuohan juuri on se yleinen palstaperustelu (itsekin se sanoo pahasti, pitää sitten myös ottaa vastaan se ***ka mitä niskaan sataa). En vain olettanut, että sinä ja tytsi lähtisitte tälle linjalle.

En vain kertakaikkiaan tajua, miten tuo Katylinan kommentti ja mielipide liittyy siihen, että hän kokee olevansa lapselleen läheisempi kuin lapsensa isä. Eihän tuo ajatus yksinään riitä mitätöimään sitä heidän suhdettaan tai tekemään sitä huonommaksi, kuin lapsen ja isän suhde.

Pahoittelen mikäli olen sanonut pahasti.
Myönnän käyttäväni liioittelevaa kieltä, mutta yritän sillä vain nostaa esille tietyn logiikan naurettavuuden, EN loukata ketään.

Ja olen eri mieltä kanssasi siit,ä etteikö Katylinan omien moraalisten tarpeiden tyydyttämisen nostaminen lasta merkittävämmäksi tietyllä tavalla mittätöisi suhdettaan lapseen.
Lapsi on tuossa tilanteessa vain ja ainostaan äitiä varten, ei toisin päin.
Ja silloin "huonokin" isä olisi todennäköisesti parempi turva lapselle kuin "itsestäänselvä" äiti.

 

Aika hienosti väännetty. Kyllähän ihan mistä tahansa saisi väännettyä samanlaisen päätelmän. Mikähän olisi Katylinan motiivi leikkiä äitiä, jos hän ei aidosti sitä halua lapselleen olla, vaan hän käyttää lasta vain hyväkseen, välineenä.. niin mihin?

Ilmeisesti ainakin moraalintajunsa tyydyttämiseen.
Mikäli lapsen välinearvo ei osoittaudu riittäväksi ko. tyydytykseen, lapsi hylätään.

 

Pahoittelen mikäli olen sanonut pahasti.
Myönnän käyttäväni liioittelevaa kieltä, mutta yritän sillä vain nostaa esille tietyn logiikan naurettavuuden, EN loukata ketään.

Ja olen eri mieltä kanssasi siit,ä etteikö Katylinan omien moraalisten tarpeiden tyydyttämisen nostaminen lasta merkittävämmäksi tietyllä tavalla mittätöisi suhdettaan lapseen.
Lapsi on tuossa tilanteessa vain ja ainostaan äitiä varten, ei toisin päin.
Ja silloin "huonokin" isä olisi todennäköisesti parempi turva lapselle kuin "itsestäänselvä" äiti.

Miten ihmeessä lapsi on vain ja ainoastaan äitiä varten? Kyllähän esim monet murhaajien äidit varmasti painivat näiden asioiden kanssa, eikä heidänkään tuntemuksiaan kyseenalaisteta. Miksi Katylinan kohdalla asia olisi eri, vaikka onkin kyse eri tason moraalikäsityksestä?

 

Ilmeisesti ainakin moraalintajunsa tyydyttämiseen.
Mikäli lapsen välinearvo ei osoittaudu riittäväksi ko. tyydytykseen, lapsi hylätään.

Siis mikä ihmeen tarve ihmisellä on "moraalitajun tyydyttäminen"? Taisi jäädä Maslowin hierarkiasta meikäläisellä pari porrasta väliin..

 

Miten ihmeessä lapsi on vain ja ainoastaan äitiä varten? Kyllähän esim monet murhaajien äidit varmasti painivat näiden asioiden kanssa, eikä heidänkään tuntemuksiaan kyseenalaisteta. Miksi Katylinan kohdalla asia olisi eri, vaikka onkin kyse eri tason moraalikäsityksestä?

Tietenkin painii. Ja vielä useampi painii sen kanssa että mitä ihmettä teki väärin ja kantaa loppuikänsä syyllisyyttä.
Mutta silti useimmat ihmiset (kukaan oikea vanhempi) eivät ennalta aseta rajoja, joiden sisällä lapsensa kelpaavat äiti-lapsi-leikkinsä välineiksi ja valmistaudu hylkäämään mikäli lapsi menettää väliearvonsa.

 

Siis mikä ihmeen tarve ihmisellä on "moraalitajun tyydyttäminen"? Taisi jäädä Maslowin hierarkiasta meikäläisellä pari porrasta väliin..

Mielihyvä ehkä lähinnä?
"Jos lapseni toiminnot eivät tuota minulle mielihyvää" hän saa mennä pois.
"Rakastan toki" (Tämä siksi, koska leikin säännät vaativat, että äiti leikkii rakastavaa ikuisesti) mutta en leiki enää äitiään.

 

No että ei ole kaikki valinnat ollut oikeita/tuuri osunut kohdalle elämässä. Tosin jos niitä lapsia rupee oleen monen eri ihmisen kanssa(ihan sama onko isä vai äiti), niin väistämättä mieleen tulee että ko. henkilöllä on hieman jotain puutteita joissain sosiaalisissakyvyissä. Joko niin että parisuhde ei onnistu tai niin että alaun alkaen valitaan sopimaton puoliso. Useimmat tuntemani ihmiset joilla on lapsia esim. kolmen eri ihmisen kanssa(ilman että puolisot olis kuolleet) on just sellasia että suhteessa luovutetaan aivan liian helposti. Kaiken pitäis olla lähes täydellistä koko ajan. Tai sitten sellaisia että uudesta puolisoehdokkaasta muut näkee jo kilsan päähän että hyvin ei tuu käymään, mutta silti hommaan on lähdettävä.

 

Simentä vakoon ja muijaa lakoon....

 

[QUOTE="Tiina";26461419]Nautinnon tavoittelija ilman vastuuntuntoa. Lapsellinen ja kyvytön isäksi.[/QUOTE]

Luonnehdinta osuu aika lailla nappiin isästäni, jolla tosiaan 8 lasta 5 eri naisen kanssa. Ikäero vanhimman ja nuorimman välillä 47 vuotta, että ei ihan jatkuvalla syötöllä ole jälkeläisiä siittänyt sentään.
Mutta on hänessä hyvätkin puolensa, näin tyttären näkökulmasta
Ystävänikään eivät tiedä, että minulla on 7 sisarusta, joista nuorin 3v.
Ja tämä on totta, ei trollausta.

 

Ilmeisesti ainakin moraalintajunsa tyydyttämiseen.
Mikäli lapsen välinearvo ei osoittaudu riittäväksi ko. tyydytykseen, lapsi hylätään.

Katylina on kertonut sinulle suurperheellinen ketjussa itsestään asioita, joiden nojalla minua ihmetyttää, miksi niin julmasti sivallat. Toki ymmärrän, että provosoidut, mutta silti...

 

[QUOTE="vieras";26462602]Katylina on kertonut sinulle suurperheellinen ketjussa itsestään asioita, joiden nojalla minua ihmetyttää, miksi niin julmasti sivallat. Toki ymmärrän, että provosoidut, mutta silti...[/QUOTE]

En tarkoita sivaltaa vaan herätellä nimenomaan liioittelevan kielen kautta.

Katylina on mielestäni mukava tyttö ja pidän hänestä, mutta mielestäni hänellä on joissain asioissa (nuoruudesta johtuvaa?) yksioikoisuutta joka toistaiseksi vielä lähinnä hellyttävää, mutta joka voi kasvaa pahantahtoiseksi ajatusjumiksi joka voi aikanaan muuttaa suloisen tytön kitkeräksi eukoksi.

Tässä ketjussa en ole siis edes provosoitunut mutta yhdessä aiemmassa taannoin meinasin jopa sivaltaakin - kun ap:n asia oli siellä aidosti arka ja vaikea eikä Katy pystynyt pysähtymään.
Vain se , että tajusin kyseessä oelvan "pystymisen" "haluamisen" sijaan, pidätteli minua.

JOS olen loukannut Katylinaa oikeasti niin pyydän anteeksi.
Se ei todellakaan ole ollut tarkoitus vaan vain osoittaa miten hupsuksi ns. "moraalinen jääräpäisyys" kääntyy jos sen vetää äärimmilleen unohtaen että olemme kaikki ihmisiä ja ihmisinä erehtyväisiä.
Asiamme EI ole toisiamme tuomita vaan toisiamme tukea.
Kaikkien meidän.

 

En tarkoita sivaltaa vaan herätellä nimenomaan liioittelevan kielen kautta.

Katylina on mielestäni mukava tyttö ja pidän hänestä, mutta mielestäni hänellä on joissain asioissa (nuoruudesta johtuvaa?) yksioikoisuutta joka toistaiseksi vielä lähinnä hellyttävää, mutta joka voi kasvaa pahantahtoiseksi ajatusjumiksi joka voi aikanaan muuttaa suloisen tytön kitkeräksi eukoksi.

Tässä ketjussa en ole siis edes provosoitunut mutta yhdessä aiemmassa taannoin meinasin jopa sivaltaakin - kun ap:n asia oli siellä aidosti arka ja vaikea eikä Katy pystynyt pysähtymään.
Vain se , että tajusin kyseessä oelvan "pystymisen" "haluamisen" sijaan, pidätteli minua.

JOS olen loukannut Katylinaa oikeasti niin pyydän anteeksi.
Se ei todellakaan ole ollut tarkoitus vaan vain osoittaa miten hupsuksi ns. "moraalinen jääräpäisyys" kääntyy jos sen vetää äärimmilleen unohtaen että olemme kaikki ihmisiä ja ihmisinä erehtyväisiä.
Asiamme EI ole toisiamme tuomita vaan toisiamme tukea.
Kaikkien meidän.

Joo, okei

Minä aina provosoidun, kun tällä palstalla kyseenalaistetaan jonkun äitiyttä ja silloin näppikseni naputtaa.
Toki sellaisia kommentteja lipsahtaa täällä aika usein ja monelta suunnalta.

Se on vaan jotenkin niin ilkeää, vyön alle lyömistä.
Ja sinäkin olet tainnut saada osasi iskuista, Amen kommentillesi ja varsinki kahdelle viimeiselle riville.

 

Riippuu mistä syystä ois monta lasta eri naisille. Tosin kun naiset, miehet ei voi itse päättää syntyykö lapsi vai ei, jos vahinko on käynyt tai jos nainen huijaa miestä.

ja toisena, kyllä munkin mielestä äiti on yleensä tärkeempi, niin pojille kun tytöille. onhan isäkin tärkeä, mutta äiti on äiti. ja jos on hyvät suhteet ylipäätään, voi molemmat vanhemmat olla etäisiä. mulla molempiin vanhempiin hyvät ja rakastavat välit, mutta kyllä se äiti on tärkein.

 

Mielihyvä ehkä lähinnä?
"Jos lapseni toiminnot eivät tuota minulle mielihyvää" hän saa mennä pois.
"Rakastan toki" (Tämä siksi, koska leikin säännät vaativat, että äiti leikkii rakastavaa ikuisesti) mutta en leiki enää äitiään.

Eikö tuolla periaatteella aika monet ihmiset tai ihan mitkä tahansa asiat ole vain välineitä mielihyvän tyydyttämiseen. Eikö se ole ihan normaalia, että tuollainen valinta tehdään nimenomaan silloin, kun jokin on vialla eikä muuten vaan? Ei kai kukaan hylkää lastaan tai ketään muutakaan läheistä ihmistä, jos asiaan ei liity mitään mielipahaa?

 

Tietenkin painii. Ja vielä useampi painii sen kanssa että mitä ihmettä teki väärin ja kantaa loppuikänsä syyllisyyttä.
Mutta silti useimmat ihmiset (kukaan oikea vanhempi) eivät ennalta aseta rajoja, joiden sisällä lapsensa kelpaavat äiti-lapsi-leikkinsä välineiksi ja valmistaudu hylkäämään mikäli lapsi menettää väliearvonsa.

No kyllähän esimerkiksi parisuhteellekin asetetaan tiettyjä rajoja tyyliin "jos mies hakkaa, se on kerrasta poikki". Onko tämäkin ihmisen välineellistämistä?

Tuskin Katylina tai kukaan muukaan sentään on lasta tehdessään ajatellut, että "teenpäs nyt tämän lapsen, mutta jos se tekee x tai ei tee y, minäpäs sitten hänet hylkään". Eiköhän tuo liene ollut sellaista jossittelua, niin kuin tällä palstalla nyt yleensäkin.

 

No kyllähän esimerkiksi parisuhteellekin asetetaan tiettyjä rajoja tyyliin "jos mies hakkaa, se on kerrasta poikki". Onko tämäkin ihmisen välineellistämistä?

Tuskin Katylina tai kukaan muukaan sentään on lasta tehdessään ajatellut, että "teenpäs nyt tämän lapsen, mutta jos se tekee x tai ei tee y, minäpäs sitten hänet hylkään". Eiköhän tuo liene ollut sellaista jossittelua, niin kuin tällä palstalla nyt yleensäkin.

Minä en ole koskaan ajatellut että "jos mies hakkaa, se on kerrasta poikki."
Olen aina ajatellut, että on minun päätökseni ja minun vastuullani menenkö suhteeseen väkivaltaisen miehen kanssa vai en. Jos menen ja sitoudun (en tajua miksi niin tekisin, mutta "jos"), olen sitoutunut.

Ja jos teen lapsen, niin TODELLAKIN sitoudun.
Loppuiäkseni.
Enkä vain niin kauaksi aikaa kun lapsi miellyttää/tyydyttää minua.

 

No kyllähän esimerkiksi parisuhteellekin asetetaan tiettyjä rajoja tyyliin "jos mies hakkaa, se on kerrasta poikki". Onko tämäkin ihmisen välineellistämistä?

Tuskin Katylina tai kukaan muukaan sentään on lasta tehdessään ajatellut, että "teenpäs nyt tämän lapsen, mutta jos se tekee x tai ei tee y, minäpäs sitten hänet hylkään". Eiköhän tuo liene ollut sellaista jossittelua, niin kuin tällä palstalla nyt yleensäkin.

Mä en kyllä vertaisi parisuhdetta ja äiti-lapsi-suhdetta keskenään.
Lasta rakastaa ehdoitta, kumppania ei. Ainakin käytännön tasolla.

 

Mä en kyllä vertaisi parisuhdetta ja äiti-lapsi-suhdetta keskenään.
Lasta rakastaa ehdoitta, kumppania ei. Ainakin käytännön tasolla.

No niin, no tuon voi kyllä ajatella niinkin päin, että millä tavalla se lapsi EI sitten ole mielihyvän väline. Mikä on sitten oikea syy hankkia tai haluta lapsia, jos äärettömän suuri pettymys heidän toiminnastaan tarkoittaakin vain sitä, että lapset on tehty vain oman mielihyvän välineenä.

Siis jos pointti tuossa lapsen välineenä pitämiseen oli tuo oman mielihyvän tuottaminen, niin eikö kaikki lapset ole aika pitkälti samaa tarkoitusta varten "tehty".

 

Mä en kyllä vertaisi parisuhdetta ja äiti-lapsi-suhdetta keskenään.
Lasta rakastaa ehdoitta, kumppania ei. Ainakin käytännön tasolla.

Periaatteessa kai kumppanikin pitäisi valita siltä pohjalta, että häntä voi rakastaa ehdoitta aikansa loppuun asti?

Myönnän toki että ihmissuhteet niin monimutkaisia (ja koko ajan monimutkaisimmiksi menevät), että moinen aika utopistista... joskin SILTI uskon liittoihin, joihin sitoudutaan "kunnes kuolema erottaa".

 

Minä en ole koskaan ajatellut että "jos mies hakkaa, se on kerrasta poikki."
Olen aina ajatellut, että on minun päätökseni ja minun vastuullani menenkö suhteeseen väkivaltaisen miehen kanssa vai en. Jos menen ja sitoudun (en tajua miksi niin tekisin, mutta "jos"), olen sitoutunut.

Ja jos teen lapsen, niin TODELLAKIN sitoudun.
Loppuiäkseni.
Enkä vain niin kauaksi aikaa kun lapsi miellyttää/tyydyttää minua.

Eli sinäkin olet sitä koulukuntaa, että ensimmäinen lyönti ei voi tulla koskaan yllätyksenä?

 

No niin, no tuon voi kyllä ajatella niinkin päin, että millä tavalla se lapsi EI sitten ole mielihyvän väline. Mikä on sitten oikea syy hankkia tai haluta lapsia, jos äärettömän suuri pettymys heidän toiminnastaan tarkoittaakin vain sitä, että lapset on tehty vain oman mielihyvän välineenä.

Siis jos pointti tuossa lapsen välineenä pitämiseen oli tuo oman mielihyvän tuottaminen, niin eikö kaikki lapset ole aika pitkälti samaa tarkoitusta varten "tehty".

Lapsen toimiin saa ja pitääkin pettyä silloin kun lapsi toimii väärin.
Sen saa (ja se pitää) jopa ilmaistakin.
Sen sijaan lasta ei saa hylätä siksi, että on pettynyt.
Jos äiti-lapsi-suhdetta tärkeämpi on oma pettymyksentunne ja sen paapominen niin suhde on ollut alusta asti väärillä pohjilla.

 

Lapsen toimiin saa ja pitääkin pettyä silloin kun lapsi toimii väärin.
Sen saa (ja se pitää) jopa ilmaistakin.
Sen sijaan lasta ei saa hylätä siksi, että on pettynyt.
Jos äiti-lapsi-suhdetta tärkeämpi on oma pettymyksentunne ja sen paapominen niin suhde on ollut alusta asti väärillä pohjilla.

Eli mielestäsi on parempi esittää lapselle että kaikki on hyvin, vaikka tämä erittäin selkeästi huomaisi koko loppuelämän ajan, että asiat eivät ole hyvin, tunnelma ei olisi samanlainen ja olisi tavallaan jätetty ulos, vaikka niin ei tehtäisi. Se olisi vain tunneperäistä ulossulkemista.

Vai kenties kertoa mitä mieltä on asiasta ja todeta, ettei kykene esittämään mitä ei todellisuudessa ole. Minulle aikalailla ainut asia, minkä kanssa en lastani voi katsella silmiin enää, on lapsenmurha. Kaikki muu menee, mutta lapsenlapseni kuoleman kanssa en kykenisi lastani enää katselemaan, jos hän sen on tarkoituksellisesti tehnyt. En tiedä, vaikka joidenkin vuosien jälkeen siitä yli pääsisinkin ja voisin pyrkiä rakentamaan äiti/lapsi suhdetta uudelleen, mutta miten kukaan voi antaa anteeksi lapselleen lapsen tappamisen? Ja tarkoitan omalla kohdallani sekä jo syntyneitä lapsia että syntymättömiä, suurimmalle osallehan ne syntyneet vasta jotakin merkitsevät.

En vain ymmärrä, miten sellaisen kanssa pitäisi elää? Ei se rakkautta omaa lasta kohtaan poista eikä poissulje, mutta miten ne muut tunteet pitäisi kyetä poistamaan?