I
Inhottavata
Vieras
Niin, no kuten tarinat yleensä minäkin pidin yhtä parhaan ystäväni kanssa 7v, oltiin kuin paita ja peppu,ei päivääkään erossa. Hän koki vakavan masennuksen, minä riuhdoin hänet ylös sieltä ja ajoin hänen asioitaan kunnes monen vuoden jälkeen hän pääsi ylös sieltä.
Muutettiin eri paikkakunnille, minulle syntyi lapsi ja pyysin häntä kummikseni tietysti, uskoin tosissani että tämä ystävyys kestää. Hän löysi uudelta paikkakunnalta uuden ystävän, vietti aikaa hänen kanssaan ja yhteydenpito minuun jäi. Yritin soittaa, hän ei kerennyt puhumaan. Laitoin viestiä, hän vastasi kuinka mukavaa hänellä oli uuden ystävänsä kanssa. Minä olin yksinäinen, kutsuin käymään katsomaan kummilastaan, ei tullut mutta meni viereiselle paikkakunnalle sukulaisensa luokse, välimatkaa olisi ollut 50km mutta en voinut edes tulla käväsemään kahvilla siellä päin...
Hän on edelleen lapseni kummi, eikä häntä siitä voi erottaakkaan. Näen, että hänellä menee hyvin ja on löytänyt uuden bestiksensä, naamakirjassa hän sitä julistaa sydämin ja sanoin. En ole enää jaksanut yrittää pitää yhteyttä, ei hänkään enään minuun. Voin vastata kuulumisiin lapseni kohdalta,mutta en enään minun.
Itkettää
Nyt kun minulla vaikeaa ja yksinäistä, olisin tarvinnut kuuntelijaa mutta ei... KYLLÄ, minä OLEN mustasukkainen koska luotin häneen täysillä ja luulin että ystävyys suhde kestäisi kaiken, mutta ei se kestänyt.
Miten te muut mammat kohtaisitte asian? Kummina haluan hänet pitää niin kauan kuin hän itse sitä haluaa, vai lopetanko yhteydenpidon kokonaan? Miten suhtaudutte jos kaveri tulee esim. lapseni synttäreille?
Yritin kirjoittaa hänelle jo kirjeenkin asiasta, mutta ei hän sitä noteeraanut mitenkään, sanoi että aika näyttää.
Muutettiin eri paikkakunnille, minulle syntyi lapsi ja pyysin häntä kummikseni tietysti, uskoin tosissani että tämä ystävyys kestää. Hän löysi uudelta paikkakunnalta uuden ystävän, vietti aikaa hänen kanssaan ja yhteydenpito minuun jäi. Yritin soittaa, hän ei kerennyt puhumaan. Laitoin viestiä, hän vastasi kuinka mukavaa hänellä oli uuden ystävänsä kanssa. Minä olin yksinäinen, kutsuin käymään katsomaan kummilastaan, ei tullut mutta meni viereiselle paikkakunnalle sukulaisensa luokse, välimatkaa olisi ollut 50km mutta en voinut edes tulla käväsemään kahvilla siellä päin...
Hän on edelleen lapseni kummi, eikä häntä siitä voi erottaakkaan. Näen, että hänellä menee hyvin ja on löytänyt uuden bestiksensä, naamakirjassa hän sitä julistaa sydämin ja sanoin. En ole enää jaksanut yrittää pitää yhteyttä, ei hänkään enään minuun. Voin vastata kuulumisiin lapseni kohdalta,mutta en enään minun.
Itkettää
Nyt kun minulla vaikeaa ja yksinäistä, olisin tarvinnut kuuntelijaa mutta ei... KYLLÄ, minä OLEN mustasukkainen koska luotin häneen täysillä ja luulin että ystävyys suhde kestäisi kaiken, mutta ei se kestänyt. Miten te muut mammat kohtaisitte asian? Kummina haluan hänet pitää niin kauan kuin hän itse sitä haluaa, vai lopetanko yhteydenpidon kokonaan? Miten suhtaudutte jos kaveri tulee esim. lapseni synttäreille?
Yritin kirjoittaa hänelle jo kirjeenkin asiasta, mutta ei hän sitä noteeraanut mitenkään, sanoi että aika näyttää.
