Mitä tekisitte itse tässä tilanteessa ja mitä mieltä tälläisestä tyypistä? (lastenhoitoasiaa)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja harmailee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";24011555]No kyllä mä tavallaan ymmärrän, ettei halua sitoutua, vaikka periaatteessa ihan mielellään voisikin auttaa jos tietäisi jo ennakkoon varmasti ettei sattuisi juuri silloin olemaan mitään kivempaa tekemistä. Mut kyllä mua ainakin harmittaisi jos se olis vaikka sillä viikolla ainoa päivä kun kavereille sopisi tehdä jotain ja sit sattuisinkin just silloin olemaan kiinni lastenvahtina ja koko loppuviikko meniskin taas vaan yksin kotona lojuessa.

Ja kyllä musta lapsettomalla ihmisellä on oikeuskin olla itsekäs. Toisekseen, en ehkä välttämättä viittis mennä hoitamaan missään tilanteessa semmoisen ihmisen lapsia, joka jo lähtökohtaisesti pitää mua itsekeskeisenä idioottina. Ettikööt sitten jonkun jalomman ja paremman ihmisen hoitajaksi, jos niitä kerran on lähipiirissä siinä määrin että yhtä on varaa tuohon sävyyn arvostella.[/QUOTE]

Ajattelin ensin että onpa itsekeskeinen, mutta kun luin tämän, niin tulin toisiin ajatuksiin. Ei silllä sinkullakaan aina helppoa ole, voi olla yksinäinen, tai entinen koulukiusattu, eikä menoja tai kavereita kesällä liikaa.Varsinkin jos on työtön, moni karttaa seuraa.

Joten on kai hänellä oikeus kieltäytyä. Tosin saisihan siitä itselleen jotain, lasten rakkautta.

Mutta siis ei voi olettaa että työtön jeesaa ilmaiseksi muita. Jos olisi työssäkäyvä, niin olettaisin auttaavn, koska työssäkäyvällä yleensä raha-asiat kunnossa, ja ihmiset eivät karta niin paljonkuin työttömiä. moni käyttää ennestään heikossa asemassa olevaa työtöntä vaan hyväkseen. aina jotain vailla.

enkä nyt tarkoita että ap olisit, vaan ehkä siskollasi on huonoja kavereita, jotka vaan ottavat eivätkä anna, ja hänestä on tullut varovainen antamaan kenellekään mitään.Ei enä erota oikeaa avuntarvetta ja röyhkeyttä toisistaan.

Ja se, että tulee takanapäin kertomaan tällaista juttua jotta toiset alkaisivat haukkua tuota työtöntä siskoa, ei anna hyvää kuvaa aloittajasta.
 
Niin, no itse ajattelen vähän toisin, että kyllä auttaisin lähimmäistä vaikeassa tilanteessa, jos se ei liikoja vaadi.

Mut kyllä mua ainakin harmittaisi jos se olis vaikka sillä viikolla ainoa päivä kun kavereille sopisi tehdä jotain ja sit sattuisinkin just silloin olemaan kiinni lastenvahtina ja koko loppuviikko meniskin taas vaan yksin kotona lojuessa.

tästähän siinä olikin kysymys, mun mielestä sillä itsekkyydelläkin pitää olla joku raja, vaikka lapseton onkin. Mutta tällaista toisaalta suomalainen kulttuuri on, että jokainen hoitakoon itse omat ongelmansa ja omat asiat ei muille kuulu. Monissa muissa kulttuureissa on enemmän yhteisöllisyyttä, jolloin on itsestään selvää auttaa esim. kyseisessä tilanteessa.

Liiallinen itsekkyys ja joustamattomuus vaikeuttaa kyllä muita ihmissuhteita, lähipiirissä myös monella muulla on ollut ongelmia tämän henkilön itsekkyyden kanssa (eikä liity lapsenvahtihommiin). En jaksa edes selittää kaikkia, liikaa näpyteltävää.

Eli lähipiirin kanssa haukutte ennestään työtöntä ja ehkä syrjäytynyttä? Kyllä siskonasi pysyisin pois ja kaukana sinusta. Ilkeä olet. Hänellä, työttömällä ei ole mitään velvoitetta auttaa teitä. Auta sinä häntää.
 
[QUOTE="vieras";24011626]Jos kerta jo valmiiksi pidät siskoasi niin itsekkäänä ja inhottavana ihmisenä, niin mitä edes kysyt häntä? Luulis löytyvän niitä "parempiakin" ihmisiä sitten kysyttäväksi. Musta jotenkin tosi nihkeä asenne puhua kenestäkään tuohon sävyyn mutta sitten kuitenkin olla apua vailla häneltä.[/QUOTE]

peesi. Ap sinusta tulee kuva ilkeästä juoruivlevasta kakkasta.
 
Ei voi ymmärtää tollasia siskoja. Jos mulla olis sisko niin taatusti haluaisin hoitaa sen lapsia, tai kyl mä veljenkin lapsia voisin. :)

Mut on sukuja jotka on kaukana sukurakkaudesta. Ehkä ap:n perhe ja suku on sellainen.
 
[QUOTE="a.p";24011690]ehkäpä siksi, että tilanne oli niin epätoivoinen,että oli pakko vajota niin alas, kun yleensä on lasten isän kanssa yhdessä hoidettu tällaiset tapaukset.
Ehkä kuvittelin, että tällaisen kriisin keskellä olis voinut saada pientä helppiä, aliarvioin itsekkyyden volyymin, vaikka kaikkien (itseni ja muiden läheisten) kokemuksien perusteella ei olisi kyllä pitänyt.[/QUOTE]

mitäs "kriisiä" teillä nyt on...
 
[QUOTE="a.p";24011743]niin ja tällaiselta itse pyytämältään yökyläilyreissulta on tuonut lapsen keskellä yötä takaisin meille kotiin, kun ei ole jaksanut, kun ei ole saanut lasta 2v. nukahtamaan yöunille...mukana seurasi kakkaiset kalsarit muovipussista, eikä ole edes huutonut isompia pois, koska "ei uskalla koskea ku ei ollut kotona muovihanskoja" ja huom. hän työskentelee lasten parissa... No tietenkään ei haittaa, että lapsi tulikin kotiin, kotona olin itsekin vauvan kanssa, enkä ollut pyytänyt mitään palvelusta, vaan hän vapaaehtoisesti halusi otaa lapsen kylään...Mutta kyllä tollanen on silti mun mielestä aika naurettavaa, kun ei mennyt niinkuin Strömsössä, niin peli poikki... onneksi ei hänellä ole omia lapsia ja toivon ettei tulekaan, ainakaan ennenkuin hän kasvaa henkisesti[/QUOTE]

Hyi että olet ruma ihminen!!! Lopeta siskosi haukkuminen muulle lähipiirille ja kasva itse aikuiseksi ja hoida omat lapsesi!!!
 
[QUOTE="jep";24011758]Ajattelin ensin että onpa itsekeskeinen, mutta kun luin tämän, niin tulin toisiin ajatuksiin. Ei silllä sinkullakaan aina helppoa ole, voi olla yksinäinen, tai entinen koulukiusattu, eikä menoja tai kavereita kesällä liikaa.Varsinkin jos on työtön, moni karttaa seuraa.

Joten on kai hänellä oikeus kieltäytyä. Tosin saisihan siitä itselleen jotain, lasten rakkautta.

Mutta siis ei voi olettaa että työtön jeesaa ilmaiseksi muita. Jos olisi työssäkäyvä, niin olettaisin auttaavn, koska työssäkäyvällä yleensä raha-asiat kunnossa, ja ihmiset eivät karta niin paljonkuin työttömiä. moni käyttää ennestään heikossa asemassa olevaa työtöntä vaan hyväkseen. aina jotain vailla.

enkä nyt tarkoita että ap olisit, vaan ehkä siskollasi on huonoja kavereita, jotka vaan ottavat eivätkä anna, ja hänestä on tullut varovainen antamaan kenellekään mitään.Ei enä erota oikeaa avuntarvetta ja röyhkeyttä toisistaan.

Ja se, että tulee takanapäin kertomaan tällaista juttua jotta toiset alkaisivat haukkua tuota työtöntä siskoa, ei anna hyvää kuvaa aloittajasta.[/QUOTE]

Tässä ektjussa olen aiemmin maininnut, että työttömyys koski vain kesää, eli pätkäsopimusta oli jo jatkettu syksyllä alkavaksi. eli nää työttömän karttamisen ei liity tähän. Ja kyllä olisn maksanut sopimuksen mukaan, eikä tässä varmasti ollut rahasta kyse. Ja lapsistani hän on pitänyt, joten kyllä mä otan tän ongelman henkilökohtaisena ilkeilynä, ja sitä se tosiaan olikin. kyseinen siskoni muutenkin on ollut aina haukkumassa mua ja varsinkin äitiyteen liittyvissä asioissa...esimerkkinä vertailee joihinkin työkavereihin, joilla on enemmän lapsia kun mulla, mutta ei sitä uskois päältäpäin, niin ovat virkeitä ja reippaita... no tosi kivaa kuulla tällaisia...itse sentään opiskelen kahden lapsenhoidon ohessa, jonka takia voi olla välillä vähän väsynyt...hän on varmaan kateellinen...jotkut ihmiset on kyllä "nostaneet hattua" tästä asiasta
 
[QUOTE="jep";24011768]Eli lähipiirin kanssa haukutte ennestään työtöntä ja ehkä syrjäytynyttä? Kyllä siskonasi pysyisin pois ja kaukana sinusta. Ilkeä olet. Hänellä, työttömällä ei ole mitään velvoitetta auttaa teitä. Auta sinä häntää.[/QUOTE]

ketjussa aiemmin mainittu, että työttömyys oli väliaikaista, hän ei ole syrjäytynyt! lue tarkemmin ja hauku vasta sitten. Ja kuten itsekin jo mainitsin että ei tietenkään ole velvoitteita, mutta luulisi auttavan, kun tilanne tämä, itsekin olisin auttanut ja osa ketjuun vastanneistakin olisi. Mutta ilmeisesti täällä on vain pakko haukkua, jos olisin tehnyt aloituksen siskonani, olisitte sitten alkaneet haukkua häntä
 
[QUOTE="a.p";24011820]ketjussa aiemmin mainittu, että työttömyys oli väliaikaista, hän ei ole syrjäytynyt! lue tarkemmin ja hauku vasta sitten. Ja kuten itsekin jo mainitsin että ei tietenkään ole velvoitteita, mutta luulisi auttavan, kun tilanne tämä, itsekin olisin auttanut ja osa ketjuun vastanneistakin olisi. Mutta ilmeisesti täällä on vain pakko haukkua, jos olisin tehnyt aloituksen siskonani, olisitte sitten alkaneet haukkua häntä[/QUOTE]

Niin, jos tulisi selkäsi takana haukkumaan sinua tarkoituksena saada toisetkin haukkumaan. se on rumaa ja ilkeää käytöstä.
 
[QUOTE="jep";24011789]Hyi että olet ruma ihminen!!! Lopeta siskosi haukkuminen muulle lähipiirille ja kasva itse aikuiseksi ja hoida omat lapsesi!!![/QUOTE]

Niin hoidankin, ja olenkin hoitanut, kiitos vain, kuten sanottua, ei apua heru, jos sitä tarvitaan, enkä sellaista enää edes kuvittele pyytäväni, vaikka millainen tilanne olisi edessä.
En tosiaan ala täällä selvittelemään, mistä suunnasta haukkuminen ja arvostelu on alkanut.Toki juuri nyt tässä haukun minä, ja mitä sitten, kun teen sen anonyymisti?? On tällä palstalla pahempaakin nähty :) Mutta palstan tyyliin vastaanotto on mitä on. Jos olisin esiintynyt siskonani, haukkuisittekin häntä ja puolustaisitte äitiä...
 
[QUOTE="jep";24011829]Niin, jos tulisi selkäsi takana haukkumaan sinua tarkoituksena saada toisetkin haukkumaan. se on rumaa ja ilkeää käytöstä.[/QUOTE]

Näinhän hän tekeekin IRL. Ja päin naamaa myös, ei ainoastaan seläntakana.
 
[QUOTE="jep";24011829]Niin, jos tulisi selkäsi takana haukkumaan sinua tarkoituksena saada toisetkin haukkumaan. se on rumaa ja ilkeää käytöstä.[/QUOTE]

ja sittenhän olen oikeassa paikassa, vai mitä muuta tällä palstalla näkee, kuni rumaa ja ilkeää käytöstä? haukutaanhan täällä esim. "läskejä", huonosti pukeutuvia, hyvin pukeutuvia, ja kaikkia jotka tekee toisin kuin itse, vaikkei muuten ole tehneet mitään pahaa
 
Ei voi ymmärtää tollasia siskoja. Jos mulla olis sisko niin taatusti haluaisin hoitaa sen lapsia, tai kyl mä veljenkin lapsia voisin. :)

Mut on sukuja jotka on kaukana sukurakkaudesta. Ehkä ap:n perhe ja suku on sellainen.

No meidän suku ei todellakaan ole mitenkään tiivis. Mitäpä sitä loppujen lopuksi palstalla märehtimään. Minulla on myös toinenkin sisko (jolla myös ongelmia kyseisen siskon oikuttelujen kanssa) , joka on joskus vahtinut MAKSUSTA lasta/lapsia ja myöskin kieltäytynyt ja pahoitellut jos ei pysty, eikä siinä ole mitään väärää, ei se aina voi sopia, mutta tässä onkin tyyliero.Toinen ei tee ilkeyttään ja sanoo että ei sovi jos ei sovi, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Ei kenelläkään ole velvoitteita, eikä ketään ole usein pyydettykään. Kyllä autan tarvittaessa vuorostani, jos joskus lapsia hälle tulee... nyt olen auttanut sitten muuten tietenkin, jos joitain on ollut...esimerkiksi muutossa. Eikä ollut edes vaikeeta tuhlata mun vapaa-aikaani ajamalla yli 100km muuttomatkaa ja kantamalla tavarat sisään, enkä saanut mitään enkä vaatinut korvauksia, kuten toinen siskoni olisi varmasti tässä tilanteessa tehnyt. Ja mun vapaa-aikani sentään on kortilla
 
[QUOTE="jep";24011833]lisäksi:Jos omia lapsia ei olisi, en olisi pystynt hoitaa 2v ja vauvaa. eikä tarvitsekaan.[/QUOTE]

jos lapsesi olisi päivähoidossa, kai toivoisit hoitajan olevan kykenevä hoitamaan 2v. ja vauvaa;) luulisi olevan helpompaa kuin 4:n muksun hoitaminen ( mikä on virallinen lapsiluku per hoitaja ; ) ) niin että kyllä "ammattilaisen" pitäisi siihen kyetä (siis teoriassa, en tarkoita, että olisi pitänyt TULLA HOITAMAAN, mutta tehtävän tulisi onnistua) eli edelleen lue koko ketju, kun noin innokaasti haluat argumentoida, nin tiedät mitä kommentoit
 
[QUOTE="mä";24011907]Se, joka lapsen hankkii, on vastuussa lapsensa hoidosta. Jos ei pysty siitä suoriutumaan, kannattaa antaa lapsi adoptioon.[/QUOTE]

HAHHAH! tälle ei voi muuta kuin nauraa
ollaankin yleensä miehen kanssa järjestetty menot niin, ettei ulkopuolisia ole tarvittu, eli itse on kyllä hoidettu:)Sitäpaitsi ei ole ihan tavatonta, että joskus perheissä tarvitaan lapsenvahtia, eikä se kenestäkään tee kykenemätöntä vanhempaa Ei hyvää päivää sulle, jos olet tosissasi tän kommentin kanssa, niin sulla on pahempia ongelmia kuin mulla;) Toki jos asia ei olisi järjestynyt, olisin jättänyt sen tentin väliin :) Kyllä orpokodit natisis liitoksistaan, jos kaikki, jotka ovat joskus olleet lapsenvahdin tarpeessa ja vielä onnistuneet sellaiset saamaan, laittaisi ne lapset adoptioon
 
Jokaisella on oiekus omaan elämäänsä. Tuolla logiikallahan mäkin voisin laittaa pojat mummulle, reputvaan selkään kun mummu asuukin niin lähellä. Eihän sillä mitään menoa ole, eläkeläinen. Ja tietenkin jos jotakin olisi, täytyisi hänen kertoa minulle siitä, jotta voisin sitten arvostella, onko hänen henkilökohtainen elämänsä nyt niin tärkeää.

Lapsia ei ole mitään velvollisuutta mennä hoitamaan. Ikävää tietenkin tämän tenttiin menijän kannalta, mutta itsekkääksi ei ehkä lastenhoidosta kieltäytyvää kannattaisi alkaa haukkumaan. Hänellä on varmaankin syynsä, ja ehkä on hyvä että ne eivät tule julki. Arvelen, että lastenhoitoa tarvitseva on jo tiedustellut, että minkähänlaista menoa olisi mahdollisesti hoitajakandidaatilla tiedossa, missä porukassa jne. Ja onko se nyt niin välttämätöntä?

Itse en tekisi yhtäkään palvelusta ihmiselle, joka jo kysyessään olettaa, että hänen asiansa, tekemisensä, elämänsä, menonsa ja elämäntilanteensa ovat tärkeämmässä asemassa ja vaativat ehdotonta huomiota. Sanoisin, että hoida kakarasi itse, olethan ne tehnytkin. Äh, vaikeaa selittää.
 
Viimeksi muokattu:
Siskoaan auttaakseen ja tukeakseen on valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven.
Ajatuskin ap:n kuvailemasta käytöksestä nolottaa.

Just näin, eipä taida olla asiaa mitä en tekisi isosiskon hyväksi ja mitä hän ei tekisi minun hyväksi. Aikamoisia itsestäänselvyyksiä, ihme että näistä pitää edes keskustella. Ja jos joku luulee, että helppoa on ollut, niin on väärässä.
 
Jokaisella on oiekus omaan elämäänsä. Tuolla logiikallahan mäkin voisin laittaa pojat mummulle, reputvaan selkään kun mummu asuukin niin lähellä. Eihän sillä mitään menoa ole, eläkeläinen. Ja tietenkin jos jotakin olisi, täytyisi hänen kertoa minulle siitä, jotta voisin sitten arvostella, onko hänen henkilökohtainen elämänsä nyt niin tärkeää.

Lapsia ei ole mitään velvollisuutta mennä hoitamaan. Ikävää tietenkin tämän tenttiin menijän kannalta, mutta itsekkääksi ei ehkä lastenhoidosta kieltäytyvää kannattaisi alkaa haukkumaan. Hänellä on varmaankin syynsä, ja ehkä on hyvä että ne eivät tule julki. Arvelen, että lastenhoitoa tarvitseva on jo tiedustellut, että minkähänlaista menoa olisi mahdollisesti hoitajakandidaatilla tiedossa, missä porukassa jne. Ja onko se nyt niin välttämätöntä?

Itse en tekisi yhtäkään palvelusta ihmiselle, joka jo kysyessään olettaa, että hänen asiansa, tekemisensä, elämänsä, menonsa ja elämäntilanteensa ovat tärkeämmässä asemassa ja vaativat ehdotonta huomiota. Sanoisin, että hoida kakarasi itse, olethan ne tehnytkin. Äh, vaikeaa selittää.

Ikävää, että välittyi sellainen kuva, että olettaisin muiden jotenkin olevan vastuussa mun lapsistani, kun asia näin ei tosiaan ole(!), minkä mielestäni olen tuonut joissain vastauksissa ilmikin. Tietenkään en olisi vaatinut perumaan jotain menoaan, en itsekään peruisi omia menoja, ellei olisi hengenhätä suurinpiirtein kyseessä ja meno tietenkin helposti peruttava.
En ole tiedustellut tai arvostellut hänen menojaan, vaan hän itse sanoi, ettei ole menoja, jolloin kysyin voisiko hän vahtia vai ei. Tottakai on oikeus kieltäytyä. Noh, vaikea selittää kun et tiedä, millainen tyyppi hän on muutenkin. Olen loukkaantunut kyllä, koska itse hänen asemassaan olisin auttanut. Myöskin vaikea selittää ja varmaan parempi, etten selitäkään enempiä, mutta en tämän tapahtuneen ansiosta hauku itsekkääksi, vaan hän todella on sitä, en todellakaan ole ainoa lähipiirissämme tätä mieltä.

Ja "kakarani" (kiitos vaan nimityksestä) olen aivan itse hoitanutkin, tai sitten mieheni on hoitanut, niinkuin kuuluukin. En tajua, miksi tähän on nyt täällä takerruttu, että "hoida kakaras", koska en todellakaan ole se ihminen, jolle näin kuuluu sanoa, sillä kakaroille ei olla jatkuvasti mankumassa hoitoa, ja tämäkin kerta, kun sitä joutui mankumaan, liittyi opiskeluun, eikä esim. baareiluun tms. Jos vanhempi vain rilluttelee menemään, silloin voi ehkä olla aihetta muistuttaa kakaroiden teosta ja hoidosta. Kyllä tiedän, että monet ottavat lapsenvahteja useastikin ja vieläpä siitä syystä,e ttä haluavat vain olla tai mennä jonnekin huvituksiin. Itse lähinnä opiskelujen takia olen käyttänyt lapsenvahtia (MLL, eli en ole velvoittanut ketään, vaan maksanut omasta pussista opiskelijalle tuntuvan summan, joskus myös yliopiston lapsiparkki), jos mies on ollutkin töissä. Tämähän ei ole sallittua, koska enhän hoida itse lapsiani. Mutta onneksi palvelun ostaessani en ole ainakaan kenenkään elämää aliarvioiva ilkeä ämmä, joten kannattaa maksaa kyllä:)
 
Sulla ei taida olla kovin läheiset välit siskoos, ehkä se vihaa sua tai jotain. Mistä näistä tietää.

Siltä minustakin tuntuu. Ja kyllä siinä jotain perää onkin, olen aika varma, että jollain tavalla hän on kateellinen minulle, että opiskelen ja olen perustanut perheen. Hän on itse useamman kerran yrittänyt päästä AMK:hon, muttei ole päässyt. Lapsia hän on aina halunnut, ja lähipiirissä oltiin aivan yllättyneitä, että minä olinkin siskoista ensimmäinen, joka niitä saa, kaikki olivat kuvitelleet, että hälle niitä tulis ensin. Sitten myöhemmin on sanonut, ettei uskaltaisi tehä synnytyksen takia lapsia Mutta on siitä huolimatta sanonut joskus niitä haluavansa. Tällä hetkellä ei ole vakavaa suhdetta hänellä.

Mä olen tullut siihen johtopäätökseen,että jotain kateutta varmaan on, koska aina hänen täytyy arvostella esim. meidän kotia ja sen siisteystasoa ja kuinka hän kasvattaa lapsensa paremmin (ettei ne sotke ollenkaan tms. epärealistista paskaa) ja vaikka mitä muuta, listaa kyllä riittää. Ja siihen liittyy myös tämä ilkeily hoitopyynnön suhteen, koska on ilmiselvää, että teki sen kiusallaan, tätä on kyllä täällä vaikea selittää,äänensävyt jne...toki hänellä on siihen oikeus, vaikka sitten kiusallaan, mutta on oikeus, enkä muuta väitä, loukkaannuin silti, ymmärtäkää tai olkaa ymmärtämättä. Toinen siskoni voi aivan hyvin sanoa suoraan, että ei huvita, vaikka maksaisit, enkä loukkaannu. Hän ei myöskään hauku minua jatkuvasti tai arvostele meidän kotia yms.
 
Mä ite olen käyttäytynyt vähän samalla tavoin kuin siskos mun yhtä sukulaista kohtaan. Syy on siinä että on loukannut mua muutamaan otteeseen ja en pääse niistä yli vaikka haluaisin.
Me nähdään ja soitellaan suht usein ja kaikki on olevinaan ok, mutta kun pyytää multa palvelusta, mua rupee ärsyttään. Tahallaan en kiusaa tee, mutta kun en ilman pätevää syytä voi kieltäytyä (en halua sanoa ettei huvita) niin pitkitän vastausta kunnes keksin jonkun tekosyyn olla auttamatta.

Hän kyllä auttaisi mua (luulen) jos pyytäisin, mutta en pyydä häneltä mitään, koska olen edelleen vittuuntunu hänen taannoiseen käytökseensä.

Kyseessä siis tapaus joka ei ole ikinä pyytänyt anteeksi ja on aina tehnyt inhottavia temppuja muille ajattelemattomuuttaan.
 
[QUOTE="a.p";24011540]ihan aikuinen jo, 23v. Monin paikoin kyllä muuten aikuismainen, ei teini siis.[/QUOTE]

Erittäin typerä ja itsekäs sisko. Itse olen auttanut siskojani jo 16-vuotiaasta lähtien mielelläni lasten hoidossa! Eipä ole kyllä ollut baanalle lähdön tarvetta mutta ehkä se meneekin tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä tuollaisella naikkosella. Sitä saa mitä tilaa, joten eipä taida tuolle siskolle löytyä auttajaa kun hän itse apua tarvitsee.
 

Yhteistyössä