mitä tekisitte tässä tilanteessa?

[apua]

Tilanne siis se, että olen sairauslomalla keskivaikean masennuksen vuoksi. Nyt ollut pari viikkoa ja ainakin kaksi viikko vielä jäljellä, työterveyslääkäri arvioi, että n. 2kk voisi olla yhteensä järkevä aika. Minusta tuo tuontuu kuitenkin aika lyhyeltä ajalta pitkään kestäneen masennuksesta palautumiseen ja ihan normiarjesta selviämiseen, vai mitä mieltä olette? Lääkkeitä olen nyt syönyt pari viikkoa, eikä mitään merkkejä vielä paremmasta.

Minulla on vakituinen työpaikka, alalta jossa työllisyys on aika heikkoa. Työtehtäväni eivät ole niitä, joihin olen kouluttautunut. Työstäni en nauti, tai eikai se työ varsinaisesti ihan paskaa ole, siistiä sisätyötä, ok- palkka, mutta hillitön kiire ja stressi ja paljon ylitöitä ilman korvauksia. Työkaverit ovat lähes kaikki miehiä ja paljon vanhempia kuin itse, eli heidän kanssaan ei ole mitään yhteistä. Ruoka-tauot jokainen pitää silloin kuin huvittaa, yleensä max 15min. kahvit juodaan oman koneen ääressä, eli mitään sosiaalista kanssakäymistä ei työssä asiakkaita/yhteistyökumppaneita lukuunottamatta ole.

Minua ahdistaa jo pelkkä ajatus töihin paluusta. Töissä elin aivan muissa maailmoissa, en pystynyt keskittymään mihinkään kunnolla, muisti pätki ja aamulla työmatkalla alkoi jo sydän hakkaamaan. Pari työkaveria saa minut näkemään punaista ja olenkin toisen kanssa ottanut hieman yhteen.

Eli kysymys kuuluu, palaisitteko sairauslomalta takaisin töihin? (eikä siis energiaa tällä hetkellä edes katsella muita töitä ja tiedän, ettei niitäkään puissa kasva) ja kuitenkin minusta tuntuu, että yksi tekijä masennuksen laukeamiseen onkin nimenomaan ollut työstressi ja huono ilmapiiri töissä)

Toisaalta helpottaisi vain irtisanoa itseni, mutta miten toimeentulon kanssa? Karenssi pätkähtää automaattisesti? Ja liitossa en ole ehtinyt tarpeeksi kauan vielä olemaan jäsen, että karenssin jälkeen saisin ansiosidonnaista. Vai odottaisinko, että saan vaan mahdollisimman pitkään saikkua ja sitä kautta edes jotain rahaa? (meillä on mies tällä hetkellä kotona kotihoidon tuella hoitamassa muksuja + asuntolainaa ihan kiitettävästi, säästöjä onneksi hieman)

Tiedän, että jos palaan töihin, en siellä viihdy, eikä se varmastikaan ole toipumiseni kannalta paras ympäristö tässä tilanteessa...


Pahoittelen jos teksti on sekavaa, olen vain ihan umpikujassa näiden ajatusten kanssa...

 

[ninni]

kahden kuukauden jälkeen on uusi lääkäri käynti jossa arvioidaan oletko valmis palaamaan työelämään. Jos silloin kerrot ettet jaksa ja voi niin luulen että sairaslomaa jatketaan. En sinuna ainakaan vielä irtisanoutuisi vaki työpaikasta.

 

[tr]

minäpä etsin opikelupaikan ja jäin opintovapaalle. älä heti itseäsi irtisano, yritä ensin vaikka vuorotteluvapaata (jos työhistoria riittää) tai sitten uutta ammattia opiskelemaan. kyllä se pikkuhiljaa hellittää!

 

[vieras]

etkö sä vois jäädä kotihoidontuelle ja sun mies mennä töhin?

 

[hippimamma]

Katsele rauhassa se kaksi kuukautta ja yritä olla ajattelematta töitä. Sitten kun olet saanut itseäsi kuntoon ja lääkkeet alkaa auttaa ( voi olla että joudut vielä vaihtamaan lääkitystä tai sen määrää ) voi olla että haluat jo mennä töihin. Pidemmän päälle kotona olo saattaa alkaa masentaa tai muuten tympiä. :hug:

 

[apua]

etkö sä vois jäädä kotihoidontuelle ja sun mies mennä töhin?

No olen ollut vasta 4kk takaisin työelämässä (ongelmia siis töissä oli jo ennen äitiyslomaa, nyt ne vaan jotenkin on korostuneet), jotenkin en kehtaisi heti takaisin jäädä kotiin, enkä tiedä milloin minulla olisi tarpeeksi energiaa olla yksin vastuussa kodista ja lapsista

 

[kohtalotoveri]

Sulla on vähän samanlainen tilanne kuin mulla. Itse ollut yli 10 vuotta samassa työpaikassa. Organisaatiota uudistettiin ja osastomme (meitä oli vain 2 siinä ja olimme loistotiimi) yhdistettiin toiseen osastoon. En olisi halunnut sinne mennä ts. pakkoraossa jouduin sinne. Vanhat työt kulki mukana sinne ja paljon uusia lisäksi. Henkilökunnaltaan iso tiimi ei olla vieläkään. Töitä ihan järkyttävän paljon. Esimies ei osaa vetää tiimiä, kerran ollaan jo puhuttu luottamusmiehelle. Mikään ei muuttunut, muuta kuin muutaman kerran saatiin apua vuokrafirmasta. Tuli sellaisia töitä, joita en osaa tehdä ja joku hätäiseen käy vähän neuvomassa tai osaan joten kuten, mutta työ käy hitaasti, kun en ole sellaisia töitä ennen tehnyt. Nyt alkanut välillä jo yöunetkin mennä ja töihin lähtö on pakkopullaa ja suorastaan ahdistaaa, sydän hakkaa, unohtelen asioita, masentaa. Välillä jo ajatellut lääkäriin lähtöä. Välillä nään painajaisia. Koskaan ei tiedä, mitähän tänä päivänä joutuu tekemään. Sanoisin itseni irti, mutta miten tulee toimeen, miehellä vakityö, asuntovelkaa ja kolme lasta. Ja kun ei tuo kotielämä kovin helppoa sekään, kaksi murkkuikäistä ja yksi erityislapsi, jossa omat haasteensa. Huoh.

 

[hm]

kurja tilanne ap. entä jos vaihdat alaa esim. siivousala? sekin on alkanut saada arvostusta kyllä viime aikoina. palkat aika korkeat verovähennyksen myötä.

 

[apua]

Sulla on vähän samanlainen tilanne kuin mulla. Itse ollut yli 10 vuotta samassa työpaikassa. Organisaatiota uudistettiin ja osastomme (meitä oli vain 2 siinä ja olimme loistotiimi) yhdistettiin toiseen osastoon. En olisi halunnut sinne mennä ts. pakkoraossa jouduin sinne. Vanhat työt kulki mukana sinne ja paljon uusia lisäksi. Henkilökunnaltaan iso tiimi ei olla vieläkään. Töitä ihan järkyttävän paljon. Esimies ei osaa vetää tiimiä, kerran ollaan jo puhuttu luottamusmiehelle. Mikään ei muuttunut, muuta kuin muutaman kerran saatiin apua vuokrafirmasta. Tuli sellaisia töitä, joita en osaa tehdä ja joku hätäiseen käy vähän neuvomassa tai osaan joten kuten, mutta työ käy hitaasti, kun en ole sellaisia töitä ennen tehnyt. Nyt alkanut välillä jo yöunetkin mennä ja töihin lähtö on pakkopullaa ja suorastaan ahdistaaa, sydän hakkaa, unohtelen asioita, masentaa. Välillä jo ajatellut lääkäriin lähtöä. Välillä nään painajaisia. Koskaan ei tiedä, mitähän tänä päivänä joutuu tekemään. Sanoisin itseni irti, mutta miten tulee toimeen, miehellä vakityö, asuntovelkaa ja kolme lasta. Ja kun ei tuo kotielämä kovin helppoa sekään, kaksi murkkuikäistä ja yksi erityislapsi, jossa omat haasteensa. Huoh.

Oireesi kuulostavat niin samoilta kuin omani, että suosittelen tekemään alla olevan masennustestin ja jos vähänkin antaa osviittaa masennuksesta niin mene sinne lääkäriin. Tiedän, että se ensimäinen askel avun hakemiseen on kaikista vaikein, mutta vähän helpottaa kun saa oireilleen nimen ja tavallaan luvan olla rauhassa väsynyt eikä kukaan odota sinulta yhtään mitään... Pystytkö selviytymään ihan normaalisti arjesta kotona?


http://xestia.net/testit/bdi.php

 

[apua]

kurja tilanne ap. entä jos vaihdat alaa esim. siivousala? sekin on alkanut saada arvostusta kyllä viime aikoina. palkat aika korkeat verovähennyksen myötä.

Kiitos vinkistä, mutta valitettavasti en tällä hetkellä saa edes kotona siivottua tai mitään muutakaan kotitöitä tehtyä, että ei ehkä ole ainakaan vielä hyvä vaihtoehto. Mutta olen kyllä miettinyt sitäkin, että hätätapauksessa olen valmis (sitten kun olen taas työkuntoinen) tekemään kyllä muitakin töitä, esim. kaupan kassalle ja mahdollisimman paljon ilta/viikonloppuvuoroja. Mutta tuo palkka on sellainen, josta joudun jossain kohtaa joka tapauksessa tinkimään