Mitä tehdä 5-vuotiaalla kauhukakaralle? Hermot on kireällä jatkuvasti, kun tyttö ei vaan tottele!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja en jaksa enää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

en jaksa enää

Vieras
5-vuotias tyttö tekee kaiken oman päänsä mukaan. Repii pikkuveljen lelut, sitten väittää veljensä tehneen sen. Kun tekee jotain tyhmää ja pyydetään paikalle selittämään tekemänsä, tyttö juoksee karkuun. Juoksee karkuun vaikka autotielle. Lähtee omille teilleen, eikä tottele, kun sanotaan, että takaisin pihaan. Jos käsketään omaan huoneeseensa arestiin, ei mene vaan juoksee karkuun tai kurkkii jatkuvasti huoneen ovelta tai pyrkii pois huoneesta valehtelemalla pissahätää tai janoa. Ei anna veljensä nukkua, vaan herättelee toista useita kertoja. Jos pikkuveli ei nuku, vaan leikkii sängyssä tms. niin tyttö lähtee mukaan leikkiin ja pitää veljensä hereillä kielloista huolimatta. Valehtelee jatkuvasti erilaisista asioista. Ei "osaa" kertoa miksi tekee tuhmuuksia, vakiovastaus on "en tiedä". Ei syö ruokaansa, kasvikset ei kelpaa, aina pitäisi olla makaronilaatikkoa, muu ei kelpaa. Sitten kun itkun jälkeen saattaa syödä ruokansa, kasvikset on edelleen lautasella. Jos lautasella on porkkanaa, hernettä tms. niin usein lautaselta tiputtaa kasvikset lattialle. Itkee ja narisee lähes aina, usein tekoitkua. Eikä tässä kaikki, en vaan jaksa kirjoittaa kaikkea.

En vaan jaksa enää. Mitä mä olen tehnyt väärin, en tiedä... Mitä ihmettä tuolle tytölle voi tehdä? Vai onko tuo normaalia 5-vuotiaan käytöstä?
 
Kysy apua neuvolasta. Meillä kans hermoja repivä kohta 5 vuotias mutta ei ihan noin paha. Kun raivostuu ihan totaalisesti jostain asiasta heittelee tavaroita(tätä en hyväksy ollenkaan), potkii, huutaa ym. Käärin peittoon raivotessa, joka helpotti heittelyyn ja jos ei usko annan tukkapöllyä, kun vähempi ei auta. Jos sosiaalihuoltoa kiinnostaa minun tukkapöllyt hakekoot lapsen paremmille ihmisille kasvatettavaksi. En kuitenkaan halua, että hänestä kasvaa kuriton. Tappelee ja kiusaa paljon muita. On ollut aina tällainen.
 
niin kuin täällä palstallakin huomaa, toiset ovat ilkeämpiä kuin toiset. Itse olen ajatellut, että uhmaamiseen toimisi sellainen, että lapsi ottaa mahdollisimman paljon itse vatuuta ja tekee niin kuin itse parhaaksi näkee ja oppii niistä erehdyksistä sitten.
 
Kysy apua neuvolasta. Meillä kans hermoja repivä kohta 5 vuotias mutta ei ihan noin paha. Kun raivostuu ihan totaalisesti jostain asiasta heittelee tavaroita(tätä en hyväksy ollenkaan), potkii, huutaa ym. Käärin peittoon raivotessa, joka helpotti heittelyyn ja jos ei usko annan tukkapöllyä, kun vähempi ei auta. Jos sosiaalihuoltoa kiinnostaa minun tukkapöllyt hakekoot lapsen paremmille ihmisille kasvatettavaksi. En kuitenkaan halua, että hänestä kasvaa kuriton. Tappelee ja kiusaa paljon muita. On ollut aina tällainen.

Niin kai se täytyy kysyä. 5-vuotisneuvolassa kun terveydenhoitaja kysyi, että miten kotona menee ja sanoin, että toisinaan vaikeaa, niin tuli sellainen olo, että parempi olla hiljaa, ettei tee lastensuojeluilmoitusta meistä...

Meillä ei heitellä tavaroita, potkita tai huudeta mutta muuten ongelmia on. Toisinaan tyttö on kyllä ihan kiltistikin, tai voisi kai sanoa että useinkin. Mutta siinä samassa hetkessä kaikki kääntyy päälaelleen ja kiukku ja tuhmailu alkaa. "Minä päätän" on kai tytön motto. Niin kauan kuin asiat menee niinkuin hän haluaa, kaikki on kunnossa, sitten kun äiti tai isä sanoo vastalauseen, alkaa kiukku.
 
Meillä on jäähy ja etujen menetys käytössä, ellei totella menee etu, juurikin oli päivän nettikiellossa niin taas menee puhe hetken perille, karkkipäivä menee yms. yksi varotus ja sen jälkeen menee mainittu etu. Juurkin annoin siskon kanssa tapella kunnes kyllästyi, lopputulos kipeä varvas, kipeä yms. mutta eipä ne saa välejään selväksi ellei ikinä anneta koettaa tapella.
 
Tytölle ei anneta periksi läheskään kaikkea. Alusta asti on ollut selvät säännöt ja rajat. Mutta nyt: siitähän se kiukku sitten alkaakin, kun ei saa tehdä niinkuin haluaa tai jos vaikka ei saa karkkia kun mieli tekee. Nyt on tullut tämä "minä haluan ja minä päätän" kausi, jolloin juostaan karkuun ja tehdään tuhmuuksia. Aikaisemmin oli kiltti tyttö ja totteli mitä vanhemmat sanoi ja tyytyi siihen mitä vanhemmat määräsi/sanoi. Se ei näköjään enää mene niin.
 
[QUOTE="vieras";28807464]Meillä on jäähy ja etujen menetys käytössä, ellei totella menee etu, juurikin oli päivän nettikiellossa niin taas menee puhe hetken perille, karkkipäivä menee yms. yksi varotus ja sen jälkeen menee mainittu etu. Juurkin annoin siskon kanssa tapella kunnes kyllästyi, lopputulos kipeä varvas, kipeä yms. mutta eipä ne saa välejään selväksi ellei ikinä anneta koettaa tapella.[/QUOTE]

Meillä on myös jäähy, vaan ei tehoa kun ei tyttö istu jäähyllä vaan päättää ettei tarvitse totella. Kyllä sitä kannetaan jatkuvasti takaisin jäähypenkille, mutta minkäs teet jos toinen väittää vastaan ja juoksee karkuun.

Kyllä meilläkin kieltoja tulee, menettää karkkipäivänsä tai ei pääse leikkipuistoon yms. mutta ei ne auta. Luulee kaikesta huolimatta, että saa mitä haluaa. Jos veli saa karkkipäivänä karkkinsa niin tyttö sitten joko vie veljeltä karkkia tai kiipeää yläkaapille ja ottaa omat karkkinsa, vaikka on kielletty. Toki ne karkit sitten otetaan pois, mutta siitä alkaa joku muu tuhoaminen tai kielletyn teko.

Ja sitten se, että potkii veljeään, tai tönäisee ohimennessään, ja kun kysyy että miksi niin "en tiiä, huvikseen" ja on kuin se ei olisi paha juttu lainkaan vaan saa tehdä niin. "Ei se satu, jos niin teen" on vastaus. No, ei silti niin saa tehdä vaikkei satu, muttei tyttö sitä ymmärrä. Tekee siis hölmöyksiä ajattelemattomuuttaan tai niin ettei tajua sen olevan tuhmaa.
 
Jos lapselle annetaan jäähy, lapsi istuu sen vaikka siihen menisi päivä että pysyy paikallaan, laitan sinulle linkin lapstyrannit ohjelmaan, ei tee pahaa katsoa vaikka kaikki jaksot. http://www.netti-tv.fi/katso/amerikan-lapsityrannit/73842
 
Ei tietenkään lapsi tottele kun tietää ettei tarvi totella. Jos karkki on kielletty niin se on kielletty, sitä ei oteta edes minun kuolleen ruumiini yli, ei veljeltä ei karkkikaapista, jos tielle juostaan pakoon, siitä seuraisi sellainen rangaistus minkä muistaisi loppuelämänsä.
 
Väheneekö temppuilu, jos huomioit enemmän niitä juttuja, jotka menee hyvin?
Millaisista asioista annat tytölle positivista palautetta? Niitäkin asioita päivittäin on, tuskin yksikään 5-vuotias on 24/7 mahdoton?
 
On kyllä tavallaan lohduttavaa kuulla että muuallakin asuu näitä 5-vuotiaita uhmaajia! Meilläkin meno on hiljalleen tässä kesän aikana muuttunut ja ihan ihmeissään tässä seurataan mikä ihme tuota lasta oikein riivaa. Oikein tutuilta kuulostaa nuo tahallaan ärsyttämiset, kaikesta vastaan jankkaamiset ja tuo "minä päätän"-asenne. Mutta mites muilla, valehdellaanko teillä? Tämä on täällä ihan uutta ja mielellään ottaisin vinkkejä vastaan miten siihen olette puuttuneet.
 
[QUOTE="vieras";28807510]Jos lapselle annetaan jäähy, lapsi istuu sen vaikka siihen menisi päivä että pysyy paikallaan, laitan sinulle linkin lapstyrannit ohjelmaan, ei tee pahaa katsoa vaikka kaikki jaksot. Amerikan lapsityrannit (Katsomo) - Netti-TV[/QUOTE]

Tuosta ei tule muuta seurausta, kuin että kiukku alkaa aina vain uudelleen uudelleen ja uudelleen. Mitä konkreettista hyötyä on istuttaa lasta jäähyllä kauan, mitä muuta lapsi oppii siitä, kuin sen kiukuttelun ja vihan?
 
Meillä myös aika railakas kohta 4v. Olen huomannut että auttaa kun on mahdollisimman paljon lapsen kanssa.Monesti huono käytös on vaan huomion hakua, kun ei enää muuten vanhempien huomiota saa tarpeeksi (ainakaan omasta mielestä). Jos on ollut oikein huono päivä niin seuraavana päivänä oikein panostan siihen että juttelen ja teen tytön kanssa enemmän ja otan ohimennen syliin ym.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä;28807553:
Tuosta ei tule muuta seurausta, kuin että kiukku alkaa aina vain uudelleen uudelleen ja uudelleen. Mitä konkreettista hyötyä on istuttaa lasta jäähyllä kauan, mitä muuta lapsi oppii siitä, kuin sen kiukuttelun ja vihan?

Sen, että kun jotain on määrätty, se pätee. Jos on käsketty istua kolme minuuttia penkillä, siinä istutaan ja piste. Muksu havaitsee, että vanhempi on tarpeen tullen häntä itseään jääräpäisempi ja hoksaa, että talon sääntöjä on noudatettava, pullikointi ei auta.
 
[QUOTE="vieras";28807527]Ei tietenkään lapsi tottele kun tietää ettei tarvi totella. Jos karkki on kielletty niin se on kielletty, sitä ei oteta edes minun kuolleen ruumiini yli, ei veljeltä ei karkkikaapista, jos tielle juostaan pakoon, siitä seuraisi sellainen rangaistus minkä muistaisi loppuelämänsä.[/QUOTE]

Ööö... totta kai tarvii totella. Mistä niin päättelet ettei tarvii totella? Toki saa rangaistuksen ja jäähyn, jos ei tottele. En ala piiskaa antamaan tai muuta "minkä muistaisi loppuelämänsä".
 
Sen, että kun jotain on määrätty, se pätee. Jos on käsketty istua kolme minuuttia penkillä, siinä istutaan ja piste. Muksu havaitsee, että vanhempi on tarpeen tullen häntä itseään jääräpäisempi ja hoksaa, että talon sääntöjä on noudatettava, pullikointi ei auta.

Joo ja mitä sit jos ei istu sitä 3min? Sit istuu koko päivän vai? En tajua tuollaista logiikkaa, en näe mitään hyötyä jäähyrangaistuksessa, siis tuossa nimenomaisessa mitä esim tämä 'Nanny' käyttää. Minuutti per ikävuosi-jäähyn ovat jo johtavat kasvatus-alan ihmisetkin myöntäneet tehottomaksi.
 
Kyllä meilläkin kieltoja tulee, menettää karkkipäivänsä tai ei pääse leikkipuistoon yms. mutta ei ne auta. Luulee kaikesta huolimatta, että saa mitä haluaa. Jos veli saa karkkipäivänä karkkinsa niin tyttö sitten joko vie veljeltä karkkia tai kiipeää yläkaapille ja ottaa omat karkkinsa, vaikka on kielletty. Toki ne karkit sitten otetaan pois, mutta siitä alkaa joku muu tuhoaminen tai kielletyn teko.

Miksi ihmeessä annatte kiivetä. Kovasti sanotte että ei ja vaikka kannatte muualle. Huutakoon, jos huutaa, mutta periksi ei anneta, jos jotain on vanhempi päättänyt. Meillä kuuluu välillä pitkin kylää, kun minä karjasen, jos yrittävät jotain tuollaista. Mutta eivät kyllä enää 5-vuotiaana ole kokeilleetkaan.
 
[QUOTE="vieras";28807528]Väheneekö temppuilu, jos huomioit enemmän niitä juttuja, jotka menee hyvin?
Millaisista asioista annat tytölle positivista palautetta? Niitäkin asioita päivittäin on, tuskin yksikään 5-vuotias on 24/7 mahdoton?[/QUOTE]

Toki ne hyvät jutut huomioidaan ja on niitä päivän aikana moniakin. Kehutaan esim. hienoista piirustuksista, itse haetusta postista, ruuan syömisestä (jos se nyt maistuu) ja vaikkapa pikkuveljen auttamisesta portaita alas. Mitään "ihmeellisiä" hienoja juttuja ei useinkaan ole, mutta arkiset asiat kehutaan, jos ne onnistuu ja itsekin usein niistä kehuja hakee.
 
[QUOTE="höh";28807614]
Miksi ihmeessä annatte kiivetä. Kovasti sanotte että ei ja vaikka kannatte muualle. Huutakoon, jos huutaa, mutta periksi ei anneta, jos jotain on vanhempi päättänyt. Meillä kuuluu välillä pitkin kylää, kun minä karjasen, jos yrittävät jotain tuollaista. Mutta eivät kyllä enää 5-vuotiaana ole kokeilleetkaan.[/QUOTE]

No ei me annetakaan, mutta tyttö kiipeää sillä aikaa kun kukaan ei ole vahtimassa. Luuletko, että me katsotaan siinä vieressä kun neiti kiipeää yläkaapille? No ei. Tätä tapahtuu silloin kun muut ei ole paikalla. Sitten joko tulee esittelemään karkkejansa ja siinähän sitä tajuaa, että jaahas, kaapilla on käyty tai muuten jossain tilanteessa paljastuu, että itse on hakenut karkkinsa.

Kyllä meilläkin karjutaan, niin että pihalla raikuu... oikein hävettää kun naapuritkin kuulee kun joutuu lapselle huutamaan kovasti. Mutta ei siitä ole apua. Tuntuu tehottomalta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä;28807609:
Joo ja mitä sit jos ei istu sitä 3min? Sit istuu koko päivän vai? En tajua tuollaista logiikkaa, en näe mitään hyötyä jäähyrangaistuksessa, siis tuossa nimenomaisessa mitä esim tämä 'Nanny' käyttää. Minuutti per ikävuosi-jäähyn ovat jo johtavat kasvatus-alan ihmisetkin myöntäneet tehottomaksi.

Pointtihan on siinä, että lapsi hoksaa hyvin äkkiä, että jäähyltä pääsee pian pois, jos sen istuu nätisti. Sen jälkeen homma alkaa toimia pysäytyksenä.

Jos lapsi kerta toisensa jälkeen on valmis taistelemaan päivän verran jäähyä vastaan, vaihtaisin rangaistusmuotoa johonkin, mikä tehoaa. Mutta jos lähtee jäähyä kokeilemaan, ei lapselle voi antaa kesken kaiken periksi, tai ei tarvitse ihmetellä, kun se ei ensi kerrallakaan tottela vaan riehuu ja panee vastaan.
 
Onks tää kestänyt kauan?

Lapsilla on kausia, että ne "koittelee", tää viiden vuoden uhmis tuntuu olevan aika yleinen. Meilläkin perushelppo 5v-poika on ollut nyt hankalampi kuin yleensä ja koenkin, että nyt on se hetki, että rajoista pidetään kiinni, vaikka poika niitä vastaan kiukutteleekin.

Eli tiukkana vaan, mutta paljon myös positiivista huomiota ja touhua. Kyllä se siitä :flower:
 

Yhteistyössä