Mitä pitää tehdä, jos ei pääse surusta yli?

[pakkopaitaan.]

Vielä puoli vuotta tai vuosi sitten ajattelin, että on ihan tervettä ja normaalia, että käyn asioita läpi mielessäni ja että suren. Nyt tuntuu siltä, että minun olisi jo pitänyt päästä asioista yli. Että ei ole enää ok, että mulla on tälläinen olo jatkuvasti

Unirytmi on sekaisin, päivittäin ahdistaa, vituttaa ja surettaa, kaikki tuntuu ihan ylivoimaiselta ja koen itseni ihan luuseriksi. Pelkään ja suren asioita, vaikka nyt pitäisi olla kaiken hyvin.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

ei almanakasta voi katsoa suremiselle aikataulua. Se ottaa oman aikansa, suru tulee ja menee aaltoina.

 

[ap]

ei almanakasta voi katsoa suremiselle aikataulua. Se ottaa oman aikansa, suru tulee ja menee aaltoina.

No ei, mutta jos jää vuosikausiksi kiinni johonkin tapahtumaan, niin että itsestäkin alkaa jo tuntua siltä, että se ei ole normaalia? :/ Ja että itsestäkin alkaa jo tuntua silti, että pitäisi päästä eteenpäin mutta kun ei vaan pääse?

 

[babyporkkana]

ihan totta, jokainen käy surun läpi ihan omalla tavallaan, mutta jos koet että tarvitset apua, pyydä sitä!!! mä olen käynyt isoja suruja läpi nyt yli 2v ja tuntuu että nyt kykenevä ne vasta käsittelemään kunnolla. Eli kolmen erittäin rakkaan ihmisen kuolemat on mulla surtavana, mutta aika parantaa... muisto säilyy aina.

 

[Sinikka]

Ei sita varmaan koskaan pääse surusta yli,mutta sita ajan kanssa oppii elämään sen kanssa. Kuulostaa että olet tosi masentunut! Älä pelkää hakea apua ongelmiisi! Voimia sinulle!

 

[Siiri]

ei sitä ehkä koskaan tosiaan pääse yli kunnolla.Mut hyvä että käyt asioita läpi ja suret se on tervettä vain.Itse olen tehnyt erään asian tiimoilta surutyötä ja voin sanoa että vaikka aikaa on mennyt 4v niin minulle se on vielä koko ajan mielessä,joskus enemmän ja joskus vähemmän.Joskus on muka ihan normaaleja päiviä kun taas joskus ihan kaikki tuntuu kaatuvan päälle.

 

[Enkelini]

Ite menin ammattiauttajan luo, jossa juttelimme kaikesta. Läpikävin suruni, ja voin sanoa että itkin ensimmäiset 3 käyntikertaa ihan hulluna... Pikku hiljaa se alkoi helpottamaan. Tuska ei koskaan häviä, mutta se laantuu ihan pikkuisen että jaksat taas jatkaa elämää eteenpäin.