Kun psykologi ei pääse yli siitä että epäilin häntä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kyllästynyt kohta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No jospa ap jankkaa ja jankkaa samaa asiaa (tuo vaitiolovelvollisuuden rikkominen) sen psykologin kanssa, eikä asiassa ns. edetä mihinkään. Ja eikös sillä psykologillakin ole oikeus lopettaa hoitosuhde asiakkaaseen, jos kokee, ettei hoitosuhteen jatkamiselle ole enää edellytyksiä? Ei siinä mitään lupia asiakkaalta tarvitse kysellä, toki potilaalle tulisi asiallisesti selvittää, miksi psykologi katsoo parhaaksi toimia niinkuin toimii.
 
No inä käsitin niin että aloittaja oli kysynyt kallonkutistajaltaan jotakin onko lipsauttanut jonkun jutun ja kallonkutistaja kiisti sen ja asia oli sillä selvä ja istunto jatkettiin loppuun.
Kun seuraava aika tuli olikin se peruttu ja nyt kallonkutistaja ei halua puhua edes puhelimessa joten siitä ajattelin että kallonkutistaja koettaa peitellä toiiaan siirtäällä potilaan pois itseltään.
Kallonkutistajahan se tässä antaa itsestään selkeästi syyllistä kuvaa, oli sitten lipsautellut apeen asioita tai ei.

Tai sitten peruuttaminen johtui ihan muusta syystä. Tai sitten psykologi ajattelee, että asiakas ei enää häneen luota joten asiakkuutta ei kannata jatkaa. Luottamus kun on aika hemmetin tärkeä terapiassa.
 
[QUOTE="vieras";25972131]

Ehkä psykologi on herkkä loukkaantumaan ja loukkaantui siitä, että epäilit häntä. Tai ehkä psykologi ajattelee, että sinä et luota häneen ja näin ollen on parempi, että olet tekemisissä ihmisen kanssa kehen voit luottaa.[/QUOTE]

Sitten hän on väärällä alalla ;)
Ammatti-ihminen selvittää AINA potilaalle asiat jotka jää epäselväksi.
 
Minulla on tälle psykologille uusi aika,sanoin että en suostu siirtymään muualle. en ainakaan ennenku tää asia on selvitetty,hän vaan tokasi että asiasta ei tarvi puhua enää.
 
[QUOTE="harmaa";25972138]Sitten hän on väärällä alalla ;)
Ammatti-ihminen selvittää AINA potilaalle asiat jotka jää epäselväksi.[/QUOTE]

Tai ehkä hän on selvittänyt asian 20 kertaa, mutta potilaalle ei vain mene perille.

Tai ehkä psykologi on väärällä alalla tai syyllinen vaitiolovelvollisuuden rikkomiseen tai täysi kusipää. Me nyt kuitenkin saimme asiasta aika epäselvän ja puolueellisen näkökulman eli emme voi tästä vetää oikein mitään johtopäätöksiä. Yritin vain tässä esittää niitäkin täysin mahdollisia vaihtoehtoja, että vika ei ole psykologissa tai ap ainakin lukee ihan liikaa rivien välistä.
 
Minulla on tälle psykologille uusi aika,sanoin että en suostu siirtymään muualle. en ainakaan ennenku tää asia on selvitetty,hän vaan tokasi että asiasta ei tarvi puhua enää.

Miten sinulla on hänelle uusi aika, jos asiakkuus on siirretty muualle? Alkaako uusi asiakkuus vasta myöhemmin? Ja jos ei kemiat kohtaa psykologin kanssa niin en kyllä väkisin yrittäisi asiakkuutta jatkaa. Voi olla, että uuden psykologin kanssa menee paljon paremmin.
 
Minulla on tälle psykologille uusi aika,sanoin että en suostu siirtymään muualle. en ainakaan ennenku tää asia on selvitetty,hän vaan tokasi että asiasta ei tarvi puhua enää.

Mä en tajua. Sä epäilet psykologia vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta (sanoit kyllä jossain välissä, ettet enää epäile, mutta sitten taas muutit kantaasi), etkä siitä huolimatta suostu vaihtamaan psykologia. Sä olet esittänyt todella pahan väitteen koskien psykologin ammatillista käytöstä ja vaitiolovelvollisuuden rikkominenhan on myös kriminalisoitu. Tuo sun väite edustaa aika lailla perustavanlaatuista epäluottamuslausetta psykologiasi kohtaan. Jos et kerran luota psykologiisi pätkän vertaa, niin miksi ihmeessä haluat jatkaa hoitosuhdetta hänen kanssaan???

Jos oikeasti olet sitä mieltä, että kyseinen henkilö on rikkonut vaitiolovelvollisuutta, niin tee siitä sitten ilmoitus.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
No jopas on mammat karvat pörröllään ap:lle - ihme kinaa te kyllä saatte aikaan asioista. Pähkinänkuoressa asia menee näin: on psykologi rikkonut tai ollut rikkomatta vaitiolovelvollisuutta, hän käyttäytyy erittäin epäammatillisesti peruessaan aikoja ja kieltäytyessään puhumasta. Ammattieettiset säännöt jo puhuvat ihan toista, ja niiden mukaan me ammattiamme harjoitamme. Ja mikäli asiakas haluaa puhua asiasta edelleen, ei ole psykologin tehtävä torpata tätä halua vaan hänen pitää se selvittää asiakkaan kanssa. Mikäli hän ei näin tee ja asioita selvitä, ottaisin potilasasiamieheen yhteyttä. Kaikki epäasiallinen kohtelu tulee aina ilmoittaa pot.asiamiehelle. Tsemppiä ap - kurjaa että olet törmännyt tuollaiseen "ammattilaiseen".
 

Yhteistyössä