Toggle sidebar

Mitä mieltä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jenni-m-76
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
J

jenni-m-76

Vieras
Taustatilanne on tällainen: olemme kolmekymppisiä ja asuneet yhdessä vähän yli puoli vuotta. Olemme molemmat kiireisiä, kumpikin tekee uraa ja sosiaalista elämää on välillä enemmänkin kuin tarpeeksi. Kaksi asiaa on alkanut nyt vaivata minua ja haluaisin mielipiteitänne niistä.

Ensinnäkin seksielämämme on vähän kaikessa kiireessä kuivunut kokoon, vaikka suhde on vasta vuoden vanha. Spontaanius puuttuu ja olemme vain hirveän väsyneitä. Mitä asialle voisi tehdä ennen kuin se räjähtää käsiin?

Toinen ongelma on miehen niuhotus. Hän on kovin tarkka ja tunnollinen, mikä koskee jokaista elämänaluetta erityisesti kotona. Minä olen suurpiirteisempi, joskin minulle on myös tärkeää, että asiat ovat kotona järjestyksessä tai että tärkeistä ja sovituista asioista pidetään kiinni. Miehen mielestä kaikki pitäisi tehdä kotona tietyllä tavalla ja hän neuvoo ja korjaa tekemisiäni jatkuvasti (useita kertoja päivässä). Välillä jaksan sitä, mutta onhan se välillä myös aika kauheaa, kun heti aamusta kuulen neuvoja (vaikka sitten hyväntahtoisiakin) ja ehdotuksia siitä, miten astiat tiskataan, kuinka pyykit taitellaan tai mikä olisi oikea tapa puhdistaa eteisen peili. Sitten suutun lopulta - kai se on luonnollista? Tätä tulee tuutista joka päivä ja alan olla epätoivoinen. Emme puhu minun mielestäni tärkeistä asioista, kuten yhteisestä tulevaisuudesta, haaveista, elämänfilosofiasta muuten kuin minun aloitteestani, mutta maton tahran poistamiseen tulee mieheltä hyviä neuvoja ihan ilman pyyntöjä. Miten tätä asiaa kannattaisi lähestyä? Olen alkanut kokea itseni jotenkin vastuuttomaksi ja alaikäiseksi, joka ei osaa mitään, kun aina tekemisiäni korjaillaan ja vahditaan. Pelkään sen lopulta vaikuttavan siihen, miten itseni näen ja lopulta vahingoittavan suhdettamme.
 
Minusta tilanne on erittäin vaikea. Jonkun toisen pitäisi saada miehesi ymmärtämään tilanteensa.
Vaikutat kyllä niin epäitoivoiselta, että minusta sinun kannattaisi päästää irti, niin saisit oman ja elämisen arvoisen elämän.

Tämä on minun mielipiteeni, mutta toinen tie tulee olemaan erittäin raskas.
 
Voin vielä lisäillä asioita koskien mieheni käytöstä. Hän ei käsittääkseni huomauttele asioista pahalla, vaan siksi, että hänelle on tärkeää se että asiat suoritetaan samalla, hyväksi koetulla tavalla. Minusta se on vielä ihan kestettävissä, mutta jos kotitöistä huomauttelu ja virheistä - hyvälläkin - mainitseminen on se, mistä parisuhteessa eniten puhutaan - onko se ihan normaalia? Jollain tapaa hän ei siis kestä sitä, että minä elän eri tavalla ja toimin kotona erilailla. Ja sitten siitä tulee huomauttelua, mikä jatkuu ja jatkuu - useita kertoja päivässä neuvoja siitä, miten asiat pitäisi/ kannattaisi tehdä.

Rakastan miestäni ja hänessä on todella paljon hyvää - hän on hyvä ihminen mutta toimii mielestäni hassusti. En haluaisi erota, mutta tuntuu turhauttavalta koko ajan itse yrittää puhua suhteen tilasta, haaveista jne., kun toista tuntuu enemmän kiinnostavan se, miten hyvin kulhot on tiskattu. Vaikka tarkoitus onkin hyvä ja vaikka asiasta mainitaan lempeästi. Lopulta on vaikeaa kokea itsensä hyväksytyksi.
 
Hei. Ehdotan, että kun mies seuraavan kerran neuvoo sinua niin sano, että "sinähän voit sitten tehdä tämän itse kun paremmin osaat". Sano näin joka kerta kun hän neuvoo ja jätä homma siihen. Lyö tiskiharja/pyykkikoppa/rätti miehen käteen ja poistu paikalta vaikka lenkille.

 
Ehkäpä miehesi on lapsuudenkodistaan omaksunut sen, että äidin tärkein asia ja mielenkiinnon ykkönen on ollut puhdas koti. Mies saattaa myös nauttia opettajan roolistaan varsinkin, jos hän töissä on ns. tossun alla. Joskus myöskin ihminen takertuu pakonomaisesti johonkin asiaan kuten siivoukseen, koska se saattaa antaa tyydytyksen tunnetta ja se on ikäänkuin keino hallita jotakin pientä elämän osa-aluetta, jos elämä muutoin tuntuu olevan kaoottista.

Nykytilanteenne ei vaikuta kovin tasa-arvoiselta. En oikeastaan näe muuta keinoa kuin se, että sanot miehellesi komenteluihin takaisin niin, että kerrot haluavasi tehdä asian omalla tavallasi. Tai voithan sanoa, että okei, jos en osaa tehdä, tee sitten itse.

Olen itse elänyt suhteessa, jossa tekemisiäni arvosteltiin. Esimerkiksi lakanat yms. olisi pitänyt aina mankeloida. Ei siis riittänyt, että kävin töissä, tein ruoat ja pesin pyykit, vaan olisi pitänyt vielä yökaudet mankeloida lakanoita. Lopulta mies tajusi asian, kun sanoin, että hän voi vapaasti mankeloida lakanat itse jos haluaa, mutta minä en sitä tee, vaikka hän siitä nalkuttaisi mitenkä. On todella ärsyttävää, jos mies on nalkuttaja-tyyppiä.

Uraihmisinä olette todellisen haasteen edessä. Jos olette jo nyt työnteosta uupuneita, niin mikäköhän tilanne mahtaa olla esim. 5 tai 10 vuoden päästä? Jotta koti olisi muutakin kuin pelkkä nukkumispaikka ja voimien keräämiseen tarkoitettu levähdyspiste, niin kannattaa pitää huoli omasta jaksamisesta, jottei ajaudu huomaamattaan uupumisen puolelle. Liika työnteko altistaa stressille, univaikeuksiin, masennukseen, työuupumukseen jne, joka puolestaan saattaa purkautua häiriökäytöksenä (alkoholismi, irtosuhteet), koska halutaan vastapainoa liian rankalle työlle.

Jos ette vielä ole oppineet raivaamaan kalenterista tilaa teille pariskuntana, niin kannattaa tehdä se jo nyt. Se ei ehkä ole kovin romanttinen tapa, mutta parisuhdetta pitää hoitaa. Kannattaa siis vaikka joka toinen viikko lähteä töistä ajoissa ja keksiä jotakin mukavaa yhdessätekemistä. Se rentouttaa ja lisäksi se auttaa teitä vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta.
 
Mies1, minusta on aika "hauska" juttu, että neuvosi ap:lle on päästää irti, eli lopettaa suhde. Hauskaksi asian tekee se, että kun puhutaan (mielestäni) pahemmista ongelmista, kuten mielenhäiriöistä, juoppoudesta tms. niin useinmiten neuvosi on tukea toista ja jatkaa liittoa.

Ap, oletko puhunut miehesi kanssa asiasta? Sanonut hänelle, että et halua kuunnella päivittäin marttamaisia ohjeita kodin ylläpidosta? Toisen pedanttiutta on vaikea muuttaa, mutta olisiko mahdollista, että sovitte kodin vastuualueet ja sen, kumpi mitäkin tekee ja miten. Monet asiat ovat varmasti sellaisia, että miehesikään ei tietäisi kuinka asian olet suorittanut, jos hän ei näe itse työvaihetta, esimerkkinä tiskaus. Eli, turha huomautella asiasta edes hyväntahtoisesti, jos se toista häiritsee kun lopputulos on kuitenkin aivan sama, teet asian niin tai näin.

Jos joskus vielä muuttaisin jonkun kanssa yhteen, niin se on melkoisen varma, että mies ei saisi koskea liinavaatekaappiin, koska oma tapani viikata pyyhkeet, lakanat, yms. on ainoa oikea, ts. vaikka kaapissa on ovet, niin jos tietäisin, että lakanat ovat kaapissa väärin, se häiritsisi minua. Toisaalta, minusta on ihan se ja sama, kuinka ikkunat on pesty tai kuinka sänky on pedattu, kunhan ovat;-)
 
"Taustatilanne on tällainen: olemme kolmekymppisiä ja asuneet yhdessä vähän yli puoli vuotta."

"Ensinnäkin seksielämämme on vähän kaikessa kiireessä kuivunut kokoon, vaikka suhde on vasta vuoden vanha."



"Toinen ongelma on miehen niuhotus. Hän on kovin tarkka ja tunnollinen, mikä koskee jokaista elämänaluetta erityisesti kotona. Minä olen suurpiirteisempi, joskin minulle on myös tärkeää, että asiat ovat kotona järjestyksessä tai että tärkeistä ja sovituista asioista pidetään kiinni. Miehen mielestä kaikki pitäisi tehdä kotona tietyllä tavalla ja hän neuvoo ja korjaa tekemisiäni jatkuvasti (useita kertoja päivässä)."

"Jollain tapaa hän ei siis kestä sitä, että minä elän eri tavalla ja toimin kotona erilailla. Ja sitten siitä tulee huomauttelua, mikä jatkuu ja jatkuu - useita kertoja päivässä neuvoja siitä, miten asiat pitäisi/ kannattaisi tehdä. "



Olet tuli kyllä ymmärtänyt minut aivan väärin. Mainitsemasi asiat ovat kyllä niitä joissa voin suositella eroa aika helpostikin.

lainasin tekstejä Jenniltä, niistä asioista , joihin kiinnitin huomiota. Mutta ilmeisesti tällainen käytös on sitten sallittavampaa naisille, jotka voivat sanella miesten askelkuviot keittiössä sukkien viikkausta ja pikkuhousujen silitystä myöden.
Jos Jenni on asunut puoli vuotta yhdessä ja yhteiselämä on tuollaista, niin helpointa ja viisainta on minun mielestäni erota. Ymmärräm Jenniä täysin ja tajuan milaisen onnen hän saa , kun hän saa vapauden.

Se, että mies hoitaisi kaiken tuon sairaaksi katsomallaan tavalla, niin asia olisi ok.

 
Kiitos kommenteistanne! Jatkan vähän lisää asioiden avaamista.

Mieheni tulee kodista, missä äidillä on vahvat mielipiteet siitä, miten asioita kuuluu tehdä. Isä on ihan muukalainen kotonaan. Heillä on eletty kulissia ylläpitäen eikä ongelmiin ole koskaan todella uskallettu kajota. Tuollainen kasvuympäristö on ollut miehelleni varmasti jollain tapaa kaoottinen, mistä johtuen uskon neuvomisen ja vahtaamisen olevan miehen nykyinen tapa hallita elämää. Asiat siis pitää tehdä "oikein".

Sinänsä tuo tapa voi olla tiettyyn pisteeseen asti hassunkurinen, mutta kun siihen sisältyy (lapsuudenkodista peritty) tapa olla puhumatta avoimesti tunteista tai unelmista, niin se alkaa turhauttaa minua. Miksi käyttää muutenkin vähissä olevaa yhteistä aikaa niuhottamiseen? Ja miksi tuollaiset asiat menevät minulle tärkeiden asioiden edelle?

Olen puhunut tästä asiasta miehen kanssa. Ensin olen maininnut ihan nauraen, että elossa olen yhä tässä iässä - enköhän minäkin osaa. Lopulta olen alkanut tuskastua ja suutahtaa, päivittäin useamman kerran en millään jaksaisi tuollaista. Mies ei nalkuta pahalla, vaan neuvoo jatkuvasti, miten asiat voisi tehdä paremmin.

Tiedän, että asialla on miehelleni merkitystä - mutten oikein osaa itse suhtautua tähän mitenkään rakentavasti.
 
Voisit viedä miehen syömään, ja kun teillä on rento ja rauhallinen tunnelma, alkaa puhua jutustellen siitä, miten me kaikki koemme lapsuudenkotimme tavat ja perinteet ainoiksi oikeiksi. Sitten siitä voisit johtaa keskustelun kohden sitä, että monissa parisuhteissa seuraa isojakin ongelmia siitä, jos toinen kokee omat tapansa ns. paremmiksi. Lähtökohtaisestihan kyse on vain erilaisista tavoista, ei hyvistä ja huonoista.

Tämän alustuksen jälkeen voisit puhua siitä, että et oikein koe oloasi kodissanne hyväksi, kun hän tuputtaa sinulle omia tapojaan kuin lapselle. Ja voisit myös keskustella samalla siitä, miten voisitte löytää kahdenkeskistä aikaa, jolloin tutustuisitte toisiinne syvällisemmin.

Tämä on toimintaehdotus. Toisaalta, olen vähän samaa mieltä kuin mies1 - eli en ole lainkaan vakuuttunut siitä, onko suhteessanne riittävästi potkua, kun jo alkumetreillä meno on kitkaista. Varsinkin se, että ette kykene keskustelemaan tärkeistä asioista, on minusta huolestuttavaa.
 
"Mutta ilmeisesti tällainen käytös on sitten sallittavampaa naisille, jotka voivat sanella miesten askelkuviot keittiössä sukkien viikkausta ja pikkuhousujen silitystä myöden.(mies1) "

Ei ole mielestäni sallittavampaa naisellekaan. Kaikenlainen päällepäsmäröinti suhteessa on väärin.

Onkohan Jennin mies edes ymmärtänyt, että jatkuva neuvominen ahdistaa ja loukkaa? Jos toinen naureskelee ja vitsailee miehen ohjeistuksille, niin saattaa se olla signaali, että nalkuttaminen on ihan ok. Istukaa alas ja puhukaa asioiden oikeilla nimillä.

Teille on tätä vauhtia kehittymässä ongelmia toisensa perään, koska kaikkihan vaikuttaa kaikkeen. Esim. jos jatkuvasti ärsyttää, niin seksikään ei innosta ja kun seksi lopahtaa, niin mitä liitossa on jäljellä? Jos rakkautta on, niin pakota mies kuuntelemaan ja puhumaan. Nyt tilanteenne vaikuttaa siltä, kuin olistte ollut (huonossa) suhteessa 25 vuotta - nalkutusta, ärsyyntymistä, vailla seksiä...
 
Mulla oli (ja on valitettavasti edelleenkin...) taipumusta neuvoa ja opastaa avomiestäni tekemään asiat kuten minä olin oppinut tekemään (ts. vain minä osaan tehdä oikein!). Enkä nähnyt siinä mitään väärää. Mutta kun MIES neuvoi MINUA jossain asiassa niin totesin hänelle vain, että tämä on mun tapa tehdä, kun et tee niin älä neuvo :-D Siinä vaiheessa kun aloin saada tätä samaa takaisin häneltä, tajusin vasta, että ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita. Jokainen tekee tavallaan ja se on vaan hyväksyttävä. Lopputulos on yleensä se mikä ratkaisee, ei tekotapa. Vai voiko tulipalo olla väärin sammutettu? Nykyään olen jo oppinut (ainakin vähän :-D), että en puutu hänen tekemisiinsä eikä hän minun. Pääasia on että hommat hoituu. Saisitkohan miehesi hyväksymään sen tosiasian, että jokaisella on oma tapansa tehdä asioita. Jos tekotapa ei vaikuta lopputulokseen, niin pirunko väliä sillä sitten on :-D Jos ei kestä katsoa sun tekemisiäsi niin menkööt muualle siksi aikaa. Sinut pitää hyväksyä omana itsenäsi ja omine tapoinesi.
 
Jatkan vielä. Olen yrittänyt välttää takaisinsanomista siitä syystä, etten halua parisuhdetta, jossa annetaan toisen maistaa omaa lääkettään. Pikemminkin olen sanonut hyvällä tai sitten aika tiukasti, että koen itseni lapseksi ja että ylhäältä alaspäin neuvominen tuntuu pahalta. Mies taas on vakuuttunut omien tapojensa ylivoimaisuudesta ja hänestä niitä voi vaihtaa vain, jos jokin vieläkin parempi löytyy. Minua taas ei kiinnosta sellainen, koska ihan perustaidot ja -tavat riittävät minulle. Olen asiassa sitä mieltä, että vaikka minun tapani tehdä asioita ei aina tuota täydellistä lopputulosta, niin se on silti ihan oikeutettu eikä minun kai tarvitse opetella mieheni tavoille jos itsekin osaan asioita tehdä.

Tuo oikeista asioista puhumattomuus on raskasta ja olen itsekin siitä huolissani. Edellisissä parisuhteissa on haaveiltu yhdessä alussa asti - oliskohan meillä joskus lapsia ja jos niin millaisia, lähdettäisiinkö joskus kiertämään maapalloa - mikä reitti valittaisiin, ostetaan joskus yhteinen koti - millainen se voisi olla, jne. Tällainen puuttuu suhteestamme lähes täysin. Olen yrittänyt avata keskustelua mieheni kanssa rennoissa tilanteissa eri asioista, olen kertonut haluavani puhua tärkeistä asioista jne. Ja nyt sitten olen tosi turhautunut. Mutta on kai kohtuullista haluta käydä keskustelua noista asioista?
 
En varmasti montaa kertaa jaksaisi kuunnella nalkutusta moisesta aiheesta. Aikuisena ihmisenä osaat hoitaa asiat omalla tavallasi ja on melkoista aliarvioimista ja väheksymistä arvostella sinun tapaasi.

Sanot, että ei mies pahalla, hän vain neuvoo! Millä oikeudella hän sitä tekee ja miksi ihmeessä otat kaiken vastaan, oletko oikeasti avuton ja kädetön, että tarvitset jatkuvaa nauvontaa? Kyselemisestäsi täällä voi jotain sellaistakin päätellä.....

Sinuna olisin jo tehnyt lopun siitä, tavalla tai toisella. Joko tehnyt selväksi, että pitää tiedot omanaan eikä hänellä ole oikeutta sanella, miten yhteisessä kodissa eletään tai sitten olisin pakannut tavarani ja häipynyt.
 
Eiköhän Suomenmaa ole pullollaan esimerkiksi äitejä, joiden mielestä vain minä itte osaan hoitaa lapsiani pilkuntarkasti oikein. Yleensä kyse on vain joinkinlaisesta fiksaatiosta, jossa asettaa itsensä toisen yläpuolelle eikä suostu millään hyväksymään sitä, että asioita voi tehdä eri tavalla, joista lopputuloksella ei ole merkitystä. Hyvä esimerkki on se, että jos isä tai anoppi pukee vauvalle päälle väärän väriset sukat, niin vauva on ihan tyytyväinen, joten ainoa, jota asia hiertää, on pikkutarkka äiti, joka vetää asiasta herneenpalot molempiin sieraimiin syvälle.

Minusta AP:n tilanteessa on pahinta se, että mies ei tajua toisen tunteita. Miehen mielestä miehellä on oikeus puuttua asioihin ja neuvoa koko ajan, kun taas mies ei suostu ymmärtämään, että miksi nainen ottaa nokkiinsa, koska mies tarkoittaa vain hyvää. Jos jo nyt tuoreessa suhteessa on tämänkaltaista erimielisyyttä ja kyvyttömyyttä sopia ihan pieni riita (kärpäsestä härkänen), niin mitäs sitten, kun kyseessä on ihan oikea todellinen ongelma.

AP: Sinun tehtävänäsi on sanoa asia niin selvästi perille miehellesi, että hän tajuaa. Jos hän ei tajua sitä hyvällä, niin sitten pahalla (huutaminen tai vaikka kirjoitat hänelle paperille, että VIHAAT sitä, että hän neuvoo koko ajan). Hänen täytyy kunnioittaa ja arvostaa myös sinua edes sen verran, että hän antaa myös sinulle tilaa. Kyseessä on myös sinun kotisi, ei vain hänen koti.
 
Minullakin on mies, joka on hyvin pedanttinen tavoissaan ja tottumuksissaan. Kun aloimme olla yhdessä, hänkin melko herkästi puuttui minun toimintatapoihini joko sanomalla asiasta tai menemällä ja korjaamalla asian itse. Saattoi käydä vaikka niin, että kaupasta tullessamme minä laitoin tavarat kaappeihin ja hetken kuluttua keittiöön tullessani huomasin hänen olevan järjestämässä niitä uudelleen. Syyksi hän sanoi, että hänen mielestään rasva kuuluu olla alimmalla hyllyllä ja salaatti toisella jne. Hän saattoi myös ennen syömistä tai kun tultiin ulkoa sisään kysyä, olenko nyt varmasti pessyt käteni tai kuinka monta kertaa olen käyttänyt pyyhettä, pitäisikö se laittaa jo pesuun.

Minulle tuli juuri samanlainen olo kuin aloittajalle: tunsin oloni lapseksi (32-vuotias ja asunut yksin vuosikausia!) ja aloin suorastaan pelätä yhteistä kauppareissua tai siivouspäivää, koska tiesin että mieheni kyttää touhujani ja etsii virheitä kaikesta mitä teen. Monesti meni ihan itkun puolelle kun en osannut selittää turhautumisen tunteitani ja suutuin ihan älyttömästä jatkuvasta huomauttelusta. Ongelmaan ei auttanut se, että käskin miehen tehdä kun kerran paremmin osaa - hän tosiaan ihan mielellään olisi tehnytkin että taatusti menee oikein! Parempi tehdä itse kuin katsella väärin tehtyä, oli hänen ajatuksensa.

Mitenkä tästä sitten selvittiin? Puhumalla, puhumalla ja puhumalla. Mies tiesi ja tietää olevansa pikkutarkka, hän ei vain ymmärtänyt todella loukkavansa minua kommenteillaan. Hän kertoi kärsivänsä ihan melkein fyysistä kipua jos asiat eivät ole hänen mielestään oikein (tiedättehän tunteen kun vaikka on kivi kengässä eikä sitä saa heti pois?). No, me olemme molemmat tulleet vastaan. Juteltiin siitä, mitkä asiat miehen mielestä ovat kaikkein tärkeimpiä (hygienia) ja mistä hän on valmis tinkimään. Minä kerroin omista ajatuksistani. Nykyään elämämme sujuu hyvin. Minä yritän olla tarkka niissä asioissa jotka miehelleni ovat todella tärkeitä. Hän on oppinut katsomaan sormien läpi vähemmän tärkeitä asioita, ja nykyään jopa myöntää, ettei niillä itse asiassa olekaan mitään merkitystä ja että hän oli vain jumittunut tiettyyn ajatustapaan, josta oli vaikea päästä pois.

Aloittajalle ja miehelleen toivon myös kärsivällisyyttä alkaa purkaa lukkoa. Kyllä se onnistuu, mutta molempien siinä on annettava periksi ja yritettävä ymmärtää toisen ajatustapaa.
 
Oli mukava kuulla, että löysitte yhteisen sävelen. Jennin kannattaa miettiä onko muutokseen mahdollisuutta. Jos tuohon asiaan liittyy jotakin persoonallisuushäiriötä, niin tuskin siitä asiasta pystyy edes keskustelemaan fiksusti. Ja jotkut eivät voi yksinkertaisesti luopua omista näkemyksistään. Minulle tuli sellainen kuva Jennin tilanteesta, että muutos on vaikeaa. Ja ihan loputtomiin ei kannata odottaa tilanteen paranemista, ihan oman mielenterveyden vuoksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja n47:
Hei. Ehdotan, että kun mies seuraavan kerran neuvoo sinua niin sano, että "sinähän voit sitten tehdä tämän itse kun paremmin osaat". Sano näin joka kerta kun hän neuvoo ja jätä homma siihen. Lyö tiskiharja/pyykkikoppa/rätti miehen käteen ja poistu paikalta vaikka lenkille.
Click to expand...

Hih, mä tein just noin mun miehelle. Tosin meillä tilanne ei ollut ihan yhtä paha kuin ap:llä. Mut mies usein tuli mun luo ja valitti, et mä olin imuroinut huonosti tai oli pölyä piirongin päällä. Ensin tuli aina paha mieli, kunnes lopulta opin sanomaan, että "se ketä häiritsee, siivotkoon". Tai työnsin imurin hälle kouraan ja sanoin, että "näytäpä miten se tehdään oikein". Onneksi mies oppi nopeasti, ettei kannata joka asiasta inistä. Nyt elellään onnellisesti saman katon alla. Tosin hän kyllä imuroi meillä. Minä hoidan muita siivousjuttuja.
 
Asia on itselleni tuttu ja ymmärrän ongelman hyvin, olen nimittäin itse ollut aiemmin samanlainen kuin miehesi. Painotus sanalla ollut. En todellakaan ollut tuota ikävää piirrettä itsessäni edes tiedostanut, ennen kuin senaikainen poikaystäväni ensin aikansa asiasta kipuili ja rähisi, ja sittemmin sai sen otettua puheeksi. En todellakaan tarkoittanut asialla pahaa millään lailla, halusin vain esim helpottaa toisen elämää kertomalla tavasta, jolla tehdä jokin asia järkevämmin/tehokkaammin/nopeammin. Otetaan konkreettisena esimerkkinä käsintiskaus. Mies tapasi laittaa kaikki tiskattavat astiat tiskipöydälle ja altaaseen veden saippuoineen, sitten yksitellen otti astian ja pesi sitä kunnes se oli puhdas. Aikaa toimitukseen kului n kaksi tuntia. Itse täytin altaan vedellä (+aine) ja latasin sinne astioita mahdollisimman paljon likoamaan, kuitenkin jättäen tilaa itse tiskiharjallekin toimia. Aikaa tähän kaikkeen meni n puoli tuntia. Katsoin, että miehelle olisi hyödyksi ja iloksi se, että suoriutuu asiasta huomattavasti nopeammin ja että silloin aikaa jäisi enemmän kivoille kahdenkeskisille asioille. En todellakaan voinut ymmärtää, miksi ihmeessä kuluttaa ikävään tehtävään ehdoin tahdoin nelinkertainen aika! Mutta oma logiikkani siis petti, sillä hän otti sen komenteluna ja myönnänkin hänen olleen oikeassa. Asiasta puhuttiin useaan otteeseen ja menihän se sittemmin jakeluun.

Asiaa pitkään pähkäiltyäni tiedostan kyllä miksi komentelin/ohjailin/neuvoin, sillä itseäni analysoituani huomaan ikäväkseni täysin samoja piirteitä äidissäni. Komentoa ja ohjailua tulee täydeltä tuutilta, jos ei aina ihan suoraan niin vähintään mutkan kautta peiteltynä. Nyt olen siis siirtynyt tekijän housuista vastaanottajan housuihin ja asia pitäisi ottaa käsittelyyn äitini kanssa, mikä tulee olemaan vaikea rasti.

Mikä ihmeen oikeus minulla olisi ohjata ja komentaa ketään toista aikuista? Jos kerta minä teen tietyn asian juuri niin kuin itse haluan, niin miksi puolisollani ei olisi samaa oikeutta? Kuka minut muka olisi nimittänyt kalifiksi kalifin paikalle?

Edellisiin saamiisi vastauksiin viitaten, ei suinkaan tarvitse olla narsisti tai muuten mielenhäiriöinen, jotta komentelu ja toisen ohjailu itse haluamaansa suuntaan onnistuisi. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin siis sanoa, että pysyvä muutos on mahdollinen. Muutoksen on kuitenkin tultava sisältäpäin, mikä tarkoittaa, että sinun on saatava – tavalla tai toisella – miehesi ymmärtämään tekonsa ja mitä se sinussa aiheuttaa. Eli keskustelemaan!

 
Kiitos! Olen alkanut puhua pahasta mielestäni ja mieheni on ottanut sen todella hyvin. Hän on samaa mieltä siitä, että minulle tärkeät asiat ovat meille molemmille tärkeitä ja että niistä tulee puhua. Niiden puheeksi ottaminen on välillä vaikeaa (hänellä näyttisi olevan hieman käsittelemättömiä erotraumoja ja siksi välillä pelottaa).

Uskoisin, että kyseessä on miehen ihan hyvä tahto näyttää, että asiat voi tehdä tehokkaamminkin. Hän ei vaan ole tiedostanut sitä, miten neuvominen vaikuttaa minuun. Olemme siis puhuneet ja aiomme jatkaa samalla tiellä. Minulle iso läksy on oppia ilmaisemaan tunteitani heti eikä kerätä niitä itseeni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jenni-m-76:
Kiitos! Olen alkanut puhua pahasta mielestäni ja mieheni on ottanut sen todella hyvin. Hän on samaa mieltä siitä, että minulle tärkeät asiat ovat meille molemmille tärkeitä ja että niistä tulee puhua. Niiden puheeksi ottaminen on välillä vaikeaa (hänellä näyttisi olevan hieman käsittelemättömiä erotraumoja ja siksi välillä pelottaa).

Uskoisin, että kyseessä on miehen ihan hyvä tahto näyttää, että asiat voi tehdä tehokkaamminkin. Hän ei vaan ole tiedostanut sitä, miten neuvominen vaikuttaa minuun. Olemme siis puhuneet ja aiomme jatkaa samalla tiellä. Minulle iso läksy on oppia ilmaisemaan tunteitani heti eikä kerätä niitä itseeni.
Click to expand...

Hienoa!!!! Sorry, että pelkäsin pahinta.

 
Tänne palstalle on pesiytynyt näköjään jos jonkunlaista trollia viime aikoina! Ei ole tämä ketju ainoa, jossa aloittajan nimimerkillä yksi tai useampi tehtailee ihan päättömiä juttuja. Ei viitsi kohta enää edes lukea täältä mitään, saati sitten kirjoitella!
 
Olen samoilla linjoilla Teen kanssa asiassa.

Alkuun pakko sanoa että onpa todella pelottavaa että heti aletaan tarjota narsismia tai persoonallisuushäiriötä jos jollakulla on huonoja puolia. Aika vaarallista puuhaa!

Tuli mieleen että miehelläsi on ongelma hallinnan tarpeen kanssa. Mikäli hän suostuu näkemään asian, muutos on mahdollinen varmasti.
Ethän vain lähde myötäilemään miestäsi kaikissa asioissa...? Eihän pointti ole siinä että hän yrittää hallita toimiasi 'hyvät mielessä', vaan se että hän yrittää ylipäätään hallita.
Ongelma on hänen, ei sinun. Hän ei kuitenkaan tule muuttumaan ellei itse näe omaa toimintatapaansa. Mikäli asia ei kehity, voittehan vierailla pariterapeutilla joka auttaa jäsentämään asiaa. Onhan taustalla aivan varmasti jokin syy, miksi miehesi tahtoo vähän jopa neuroottisesti takertua tekemisen yksityiskohtiin. Sinulla on aikuisena ihmisenä oikeus tehdä asiat omalla tavallasi. Viis siitä mikä on 'kaikkein tehokkain tapa'... Eihän kotinne ole mikään tehosuurtalous!
Toisen tahtoon mukautuminen rajaa omaa vapaudentunnetta ja aiheuttaa pahaa oloa. Sillä on myös taipumus lisääntyä. Sitä kannattaa välttää. Hyvää jatkoa sinulle!
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa