P
pöhkö raskas
Vieras
Olen viimeisilläni raskaana. Mies on koko heinäkuun ollut joka viikonloppu menossa jossakin, yhtään kaksin vietettyä viikonloppua ei ole. Miehen työpäivät on pitkiä ja useasti hän jää vielä töiden jälkeen pariksi tunniksi harrastuksen pariin. Koko heinäkuun aikana ollaan vietetty ehkä neljä päivää osittain rauhassa kaksin. Minä murehdin kotona kun kaipaisin hellyyttä ja tukea ja synnytyskin pelottaa. Ollaan puhuttu kyllä, että lapsen syntymän jälkeen täytyy omia menoja vähentää, eikä mies ennen ole näin paljoa ollut menossa. Nyt ehkä painaa se, että vauvan syntymä on käsillä, koittaa mahdollisimman paljon ehtiä tekemään ennen sitä, mutta jättää samalla minut selviytymään loppuraskauden ahdistuksesta yksin. Tässä ainakin vielä kaksi tulevaa viikonloppua on jo sovittua menoa ja sitten se vauva saattaa jo syntyä.