Mitä mieltä. Äiti saa laillisesti rakastella oman biologisen poikansa tai tytön kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Niin ja varmaan samalla tulevat kuksineeksi äitiään, tätejään ym. Joillakin eläinlajeilla on myös mukava tapa juoda toisen pissaa ym.

Hyi helvetti, sääliksi käy noin ahdasmielinen ja sairas mieli. Homoseksuaallisuus ei vahingoita ketään, se on rakkautta siinä missä heteroseksuaallisuus. Sitä ei voi verrata MITENKÄÄN tähän aiheeseen, mutta sinä itse kärsit tuosta että vielä 2013 luvulla ajattelet noin.
 
Mut jos syö vaan vaiks käden? Eikä siis tapa sitä syötävää kaveria?

Mä veikkaan, ettei tuollainen olisi rikos, mutta kumpikin kyllä voisi joutua hoitoon. Johonkin psyk. sairaalaan, ja joutuisikin taatusti.
Jos siis toinen antaisi vapaaehtoisesti kätensä toiselle syötäväksi,
he jotenkin onnistuisivat leikkaamaan sen irti niin ettei se luovuttaja kuolisi
ja sitten se toinen popsisi kaverinsa käden.

Ei ehkä ihan tervettä touhua munkaan mielestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sääliksi käy;28740712:
Hyi helvetti, sääliksi käy noin ahdasmielinen ja sairas mieli. Homoseksuaallisuus ei vahingoita ketään, se on rakkautta siinä missä heteroseksuaallisuus. Sitä ei voi verrata MITENKÄÄN tähän aiheeseen, mutta sinä itse kärsit tuosta että vielä 2013 luvulla ajattelet noin.

Mähän puhuin nyt eläinlajeista ja että kuinka niistä kannattaa tai ei kannata ylipäätään ottaa mallia. :rolleyes:
 
Echo, onko sulla lapsia?

Mitä tekisit jos lapsesi tulisi sulle joku päivä kertomaan että hän on homo, tai lesbo?
Hylkäisitkö oman lapsesi? Kun homous ei ole siitä kiinni, että aletaan vaan olla toisten kiusaksi homo, ja sitten aletaankin olla kunnolla, kun äiti käskee.

Se on ihan synnynnäinen juttu, niinkuin hiusten väri tai vasenkätisyyskin.

Ihan sama asia, niinkuin sinua käskettäisiin lopettaa olemasta hetero ja alkamaan lesboksi, ja vaadittaisiin että tietysti pystyt koska se on tahdosta kiinni.

Mulla on ystävinä sekä homoja että lesboja, itse olen hetero. Että turha ajatella, että joku homo siellä taas vinkuu.
 
[QUOTE="vieras";28740784]Echo, onko sulla lapsia?

Mitä tekisit jos lapsesi tulisi sulle joku päivä kertomaan että hän on homo, tai lesbo?
Hylkäisitkö oman lapsesi? Kun homous ei ole siitä kiinni, että aletaan vaan olla toisten kiusaksi homo, ja sitten aletaankin olla kunnolla, kun äiti käskee.

Se on ihan synnynnäinen juttu, niinkuin hiusten väri tai vasenkätisyyskin.

Ihan sama asia, niinkuin sinua käskettäisiin lopettaa olemasta hetero ja alkamaan lesboksi, ja vaadittaisiin että tietysti pystyt koska se on tahdosta kiinni.

Mulla on ystävinä sekä homoja että lesboja, itse olen hetero. Että turha ajatella, että joku homo siellä taas vinkuu.[/QUOTE]

Saanks mä!! Echon lapsi joutuisi helvettiin.

Ps: Echo on kaappibi
 
[QUOTE="vieras";28740856]Saanks mä!! Echon lapsi joutuisi helvettiin.

Ps: Echo on kaappibi[/QUOTE]

Jaa, tuo kysyjä ei sitten ole lukenut niitä miljoonia tän palstan homoketjuja joissa olen vastannut samoihin kysymyksiin, tänä kesänä olen suht vuolaasti kirjoittanut ainakin kahteen, vaikka aina lupailen itselleni ja muille että ei koskaan enää...

Enkä ole kaappibi, olen bi-seksuaalisuudestani kertonut ainakin täällä. Mutta en siihen paljoa omassa elämässäni kiinnitä huomiota, koska ei jokainen ajatus tai mieliteko tarkoita sitä että sitä pitää noudattaa...
 
Mutta mieli siis tekisi?
 
Eläimiin sekaantuminen dekriminalisointiin jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, mikähän siinä on etteivät ihmiset enemmänkin harrasta seksiä muiden lajien edustajien kanssa :confused: Voisiko olla mahdollista, että suurin osa ihmisistä tietää ilman lakiakin, mikä on eettisesti arveluttavaa toimintaa? En silti vähättele lainsäädännön välittämän viestin vaikutusvaltaa. En kuitenkaan usko aikuisten välisen insestin lisääntyvän, vaikka se poistettaisiinkin rikoslaista.
 
[QUOTE="vieras";28740921]Mutta mieli siis tekisi?[/QUOTE]

On joskus enemmänkin tehnyt. Mutta aikalailla on heterous päässyt vahvistumaan pikku hiljaa.
Ja olen onnellinen ja iloinen ja elän täysipainoista elämää ja vanne ei purista päätä eikä katkeruus paina mieltä, vaikka en kaikkea toteuta. :saint:
 
Jaa, tuo kysyjä ei sitten ole lukenut niitä miljoonia tän palstan homoketjuja joissa olen vastannut samoihin kysymyksiin, tänä kesänä olen suht vuolaasti kirjoittanut ainakin kahteen, vaikka aina lupailen itselleni ja muille että ei koskaan enää...

Enkä ole kaappibi, olen bi-seksuaalisuudestani kertonut ainakin täällä. Mutta en siihen paljoa omassa elämässäni kiinnitä huomiota, koska ei jokainen ajatus tai mieliteko tarkoita sitä että sitä pitää noudattaa...

Oikeasti, en ole lukenut mitään miljoonia keskusteluita.

Kertoisitko mulle, mitä pahaa homoseksuaalisuudessa tai biseksuaalisuudessa sun mielestä on?
 
Ai niin, sen verran vielä kiinnostaa Echo, että sinähän et käsittääkseni usko, että kukaan syntyy homoksi? Mites bisseys? Vai oletko sinä ihan itse valinnut ja omasta halustasi olet bi? Vai onko se sinussa joku kehityshäirlö?
 
joka ei pidä minun ja sisareni Merjan seksisuhdetta rikollisena ja tuomittavana.

Suhteemme alkoi jo 70-luvun lopulla, ja emme ole koskaan käyttäneet ehkäisyä. Vain siksi, että laukeaminen sisälle on paitsi luonnollista, myös nautinto kummallekin.

En ymmärrä nykylainsäädäntöä, joka (vielä) kieltää täysikäisten sukulaisten välisen seksin - emmehän mekään rakastele keskenämme lisääntymistä ajatellen, vaan toisiamme. Eli nautimme toisistamme!

T. Kai & Merja Hämeenlinnasta.
 
Mielestäni kahden aikuisen tulisi saada päättää itse omat seksipartnerinsa. Monelta turhalta teiniraskaudelta vältyttäisiin, jos kiimaiset teinipojat saisivat kotona tyhjentää pussit omaan äitiinsä. Äiti voisi toimia pojalleen aktiivisena seksivalistajana, opettaen ehkäisyn käytön, suuseksin perusteet, yleisimmät asennot jne... ja oman äidin kanssa voisi olla turvallisempaa kokeilla ilman ehkäisyä ja miltä se tuntuu kun laskee laakin pilluun, ei tarvitsisi sitä naapurin mirkkua tiineeksi saattaa kun ne hommat voisi hoitaa sitten illalla äidin kanssa.
 
Oisko äitin kaveri kuitenkin parempi?
 
[QUOTE="vieras";28740621]No just, hyvä laki! Kaikkea saa panna kanasta tikapuihin, kunhan kohde ei vastustele![/QUOTE]

Tottakai pitää sallia koska se on rakkautta! Mitä pahaa siinä on jos isä ja poika homoilevat ja äiti ja tytär lesboilevat ja välillä sikin sokin ja vielä voisi olla polyamoriaa ja zoofiliaa ja kaikkea mahdollista seksuaalisuutta. Ajatellaan vaikka 10 hengen tai isompaakin ryhmää, isoa perhettä jossa kaikki sekstaavat sikin sokin, eläimet ja ihmiset keskenään homostelua, lesboilua ja koiria ja kissoja ja kaikki sekaisin sulassa sovussa, aika kauhea älämölö ja haju varmaan lähtisi eikä kerrostalossa olisi naapurisovun kannalta paras ratkaisu. Kaikki pitää suvaita koska se on rakkautta eikä ole keltään pois paitsi lapsilta jotka eivät voi valita vanhempiaan mutta se on pikku juttu koska pitäähän himot saada tyydytettyä ei kai lapsista niin isoa lukua tule pitää!
 
Hei, olen 20 vuotias ja minä haluaisin harrastaa seksiä äitini kanssa, asumme samassa talossa ja olemme avoimia toisiamme kohtaan, olen nähnyt äitini alasti ja hän minut, voimme kävellä asunnossa alasti ilman häpeämistä, hän tietää että tiirailen häntä ja hän kertoi tiirailevansa minua, haluaisin niin kovasti koskea häntä ja työntyä häneen, olen hänen rintojaan kokeillut ja peppua mutta pimppiä en ole uskaltanut koskea, mitä teen?
 
Moi, tee rohkeasti aloite, olen harrastanut seksiä äitini kanssa ja se oli nautinnoistani suurin, se tunne kuinka työnnyt oman äitisi sisään on sanoin kuvaamaton, ja laukeaminen sisään, ja kun näet spermasi valuvan ulos. Äitini oli juuri saanut lapsen edelliseltä mieheltään, sain samalla taas pitkästä aikaa (n 24 vuoteen) rintamaitoa suraan rinnasta ja viälä oman äitini rinnasta.
 
Saastettahan tuo on. Paitsi homojärjestöjen mielestä se on rakkautta! Ehdoton kielto tuollaiselle yrjötykselle. En ole avarakatseinen koska tuo on yrjöttävää sanoi seta mitä hyvänsä.
 
Saastettahan tuo on. Paitsi homojärjestöjen mielestä se on rakkautta! Ehdoton kielto tuollaiselle yrjötykselle. En ole avarakatseinen koska tuo on yrjöttävää sanoi seta mitä hyvänsä.

Taidan olla vain alien tällä planeetalla. Ei se mene tämä homma nuppiin ei sitten muiden tyrkyttämänä tai itse kuinka vääntelee mielessään ja koettaa hyväksyä.
Luonnotonta.

Ja se mikä meidät erottaa eläimistä on se että olemme IHMISIÄ. Aarg. Meillä on aivot joilla ajatella järkeviäkin ratkaisuja. Miksi mennään koko ajan hullumpaan suuntaan?
No tästähän on tulos voodakko! Olemmehan eläimiä UGHUGH.

Miksi me ei vaan raiskata ihmisiä ja tehdä muuta viettiemme vietävissä :D

Voe voe.
 
Yhteistyössä