Toggle sidebar

Mitä me nyt tehdään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mahza
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

Mahza

Aktiivinen jäsen
19.03.2006
5 120
0
36
Meistä on miehen kanssa molemmista akanut tuntua ettei meillä oo muuta yhteistä ku lapset. Aikanaan aloin odottaa ensimmäistä ennenku tunnettiin edes kunnolla, eikä meillä senkään jälkeen oo ollu aikaa tutustua. Arkea on pyöritetty, naimisiin mentiin koska rakastetaan. Ja nyt, kun nuorinki on jo 10kk, enkä oo uudestaan raskaana, pukkaa kriisiä.
Miten me selvitään tästä? Mä en todellakaan halua ajautua erilleen tosta miehestä... Kauheen paha olo...
 
ihan kun meillä...nuorin 11kk vanhin 5v, lapsia yhteensä neljä..nyt mies ei halua enempää...niin musta tuntuu ettei meillä ole miehen kanssa muuta yhteistä kun lapset...ja yleensäkään enää mitään tekoa keskenämme, kun ei lapsia nyt tehdäkään...
 
Mä en halua että tää loppuu tähän, jotain on pakko yrittää. Mä en halua antaa periks ja erota, enkä usko että mieskään. Mitä ihmettä me keksitään? Kauhee ahistus päällä, muutenki elämä on niin sekasin kun oon jääny työttömäks ja yritän alkaa rakentaa uraa itselleni...
 
Eikös nyt sit ois oiva aika alkaa tutustumaan siihen toiseen, ja etsiä ja tehdä niitä yhteisiä juttuja?
Esim. ottaa yhteistä aikaa esim. tunti- puolitoista illalla, ja katsoa yhdessä leffa, käydä yhdessä (vaikka lapset mukanakin) lenkillä, kävelyllä, metsäretkellä, uimahallissa, kirjastossa, erilaisisa tapahtumissa?
Siis alkaa tekemään siitä toisesta tärkeää osaa elämässä, jos tuntuu siltä, että se toinen vaan on siinä vieressä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä.

Eli tavallaan aloittaa uudelleen ns. treffailuvaihe, että käydään "treffeillä" vaikka uimahallireissu, mutta treffataan koko perheen voimin. Puhukaa keskenänne, kyselkää kuulumisia. Näyttäkää toinen toisillenne, että olette kiinnostuneita toisen päivästä.
Älkää aloittako heti sanoilla: "Mulla oli tänään kamala päivä..." vaan sensijaan "Hei, millainen päivä sinulla oli?"

Ja puhukaa tulevaisuudesta! Ja puhukaa me-muodossa, mitäs me sit kun ollaan eläkkeellä... tai mitäs jos me ens kesänä... Luokaa yhdessä se ME-henki... Meidän perhe, me yhdessä... Älkää sulkeko sitä vieraantunutta puolisoa pois, älkääkä antako hänen suosiolla jäädä pois. Älä sano, että menen lasten kanssa kävelylle... sano, että "Mentäisikö lasten kanssa..." jne, ja jos tänään ei sovi puolisolle, niin älä heti luovuta... Näytä vaan, että haluat tehdä asioita yhdessä, porukalla. Että haluat teidän olevan se teidän perhe!

 
Ero ei ole ratkaisu. Itse voin sen eronneena ja yhteen palanneena sanoa. Se ettei ole muuta yhteistä kuin lapset, se on paljon se! eron jälkeen on aika vaikea löytää sellainen kumppani joka hyväksyy ihan täydellisesti sun lapsesi. Ja ei ne lapset siitä mihkään häviä, ehkä ovat silloin tällöin etävanhemman luona. Mutta ne lapset tulevat kaupanpäällisenä siihen seuraavaan suhteeseen. Ja kuka rakastaakaan teidän yhteisiä lapsia yhtä paljoin kuin te?Aivan, ei kukaan.

Teidän pitää vaan yrittää löytää taas toisenne. Ja se ei ole helppoa, se on pirun vaikeeta mutta aina kannattaa yritää. Lapset hoitoon, lähdette vaikka mökille, pois kaikesta hälystä. Kahden vain. Ja ala laittamaan miehellesi "rakkaus"tekstareita, anna itse hellyyttä päivittäin vaikka et jaksaisi. Yksi halaus ei vie paljoa aikaa, mutta kertoo että välittää.
Hanki itsellesi harrastus, kehota miestäkin hankkimaan. Tapaa viikottain kavereitasi ilman lapsia, anna miehenkin mennä. Silloin teillä löytyy puhuttavaa, jutun juurta. Menkää yhdessä! Laita itsesi miestä varten kauniiksi...Ja ennen kaikkea puhukaa, puhukaa, puhukaa...
Ja älä sano ettei lapsia saa hoitoon. Jonnekin ne on vaan saatava jos haluatte olla kahden. Lähtekää pois edes muutamaksi tunniksi kotoa.
 
Kiitos aurinkokunta ja kantapään kautta! Itekin tossa mietin et jos anoppi tulis joku ilta tänne ja mentäis vaikka kävelylle... Tuo me-henki on se, mikä on puuttunut, ite huomasin sen joku aika sitten. Me ei sanota me :ashamed: Täytyy yrittää enemmän.
Mä toivon että mieskin vielä haluaa yrittää. Mä oon valmis tekemään kaikkeni, ettei tää lopu. Kiitos teille.
 
Tuota mie oon pelännyt... Siis kun nyt on parisuhde ollut sivussa ja pelkään miten sitten käy kun lapset isompia. Kaksoset huomenna 7kk, esikoinen jo 4v ja toinen täyttää pian 2v. Mitäs sitten kun nämä kasvavat? :/ Huomaanko että rakastan hemmetisti, vai havahdunko siihen, että mies on ihan vieras...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aurinkokunta:
Eikös nyt sit ois oiva aika alkaa tutustumaan siihen toiseen, ja etsiä ja tehdä niitä yhteisiä juttuja?
Esim. ottaa yhteistä aikaa esim. tunti- puolitoista illalla, ja katsoa yhdessä leffa, käydä yhdessä (vaikka lapset mukanakin) lenkillä, kävelyllä, metsäretkellä, uimahallissa, kirjastossa, erilaisisa tapahtumissa?
Siis alkaa tekemään siitä toisesta tärkeää osaa elämässä, jos tuntuu siltä, että se toinen vaan on siinä vieressä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä.

Eli tavallaan aloittaa uudelleen ns. treffailuvaihe, että käydään "treffeillä" vaikka uimahallireissu, mutta treffataan koko perheen voimin. Puhukaa keskenänne, kyselkää kuulumisia. Näyttäkää toinen toisillenne, että olette kiinnostuneita toisen päivästä.
Älkää aloittako heti sanoilla: "Mulla oli tänään kamala päivä..." vaan sensijaan "Hei, millainen päivä sinulla oli?"

Ja puhukaa tulevaisuudesta! Ja puhukaa me-muodossa, mitäs me sit kun ollaan eläkkeellä... tai mitäs jos me ens kesänä... Luokaa yhdessä se ME-henki... Meidän perhe, me yhdessä... Älkää sulkeko sitä vieraantunutta puolisoa pois, älkääkä antako hänen suosiolla jäädä pois. Älä sano, että menen lasten kanssa kävelylle... sano, että "Mentäisikö lasten kanssa..." jne, ja jos tänään ei sovi puolisolle, niin älä heti luovuta... Näytä vaan, että haluat tehdä asioita yhdessä, porukalla. Että haluat teidän olevan se teidän perhe!
Click to expand...

Meillä puhutaan nykyään niin, että "JOS ollaan yhdessä silloin kun..." :/ Toivon että ollaan ja oikeastaan uskonkin. Meillä kun on se tunne vahva, ettei toista yhtä kahelia maan päällä ole. :D Ei ainakaan toista niin sopivaa, vaikka paljon riidelläänkin. Olen miettinyt niin, ettei kukaan toinen voisi oikeasti saada mua nauraan samalla tavalla. :)

Mutta niin, sanoilla on paljon väliä.
 
Anteeks että nostan omaa avausta, mutta mä niin pelkään ettei mies haluu enää jatkaa mun kanssa. Mä oon ihan rikki, itkeny koko aamun, enkä mä voi nyt jutella sille kun se nukkuu (oli yön töissä)
 
Musta tuntuu että se me-henki pääsee lipsumaan yllättävän helposti ihan keneltä tahansa, kun lapset on pieniä ja sitä tavallista...
Eikö näitä ruuhkavuosiksi kutsuta? Mä inhoan koko sanaa mutta oon tainnut oivaltaa mitä sillä takaa haetaan.
Mun kaverilla oli juuri tollanen tilanne parisuhteessaan, paitsi että ne oli yhdessä ennen ensimmäistä yhteistä lasta 8 vuotta. Ne aloitti yhteisen harrastuksen: vauva vaunuihin ja golf kentälle koko perheen voimin, oli parit pahat katseet siellä saanut mutta mun miehen opastettua alkuun sitkeästi ne siellä yhdessä kävi.
Älkää luovuttako, ette oo ainoita. Aurinkokunta kirjoitti hyvin, töitä pitänee tehdä, mutta kyllä te selviätte jos haluja on. Ja luulen että on.
 
:hug: :hug:

mekin ollaan havahduttu siihen että "mitäs nyt"? ei huonolla tavalla onneks. mutta pienet asiat on alkanu häiritsemään. iltaisin kumpikin tekee omia juttujaan, automatkoilla ollaan hiljaa.ei mukamas ole mitään puhuttavaa.
paljon on tehtävä töitä että yhteiselo pysyy lujana ja molemmille yhtä mukavana.
ehkä teille tekisi nyt tosiaan hyvää ottaa kunnolla selville että kenen kanssa sitä elämää jakaakaan? mulle tulee paniikinomaisia ajatuksia välillä et "hei, en mä tiedä/tunne kuka sä oot!" ollaan tästä miehenkin kanssa puhuttu. ehkä suurin ongelma on se kodin ulkopuolisen yhteisen ajan puute. me siis ollaan aina kotona |O ja täällä kun miehellä on tietokone ja mulla tv :ashamed: sen jälkeen kun lapset on nukkumassa.
no, mut periksi älä anna kuin vasta sitten kun se on pakko!!! kun on pidemmän aikaan erossa toisesta sitä yleensä huomaa kuinka paljon sitä toista rakastaakaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mahza:
Anteeks että nostan omaa avausta, mutta mä niin pelkään ettei mies haluu enää jatkaa mun kanssa. Mä oon ihan rikki, itkeny koko aamun, enkä mä voi nyt jutella sille kun se nukkuu (oli yön töissä)
Click to expand...


No se mies varmaan tänään vielä heräileepi. Meet sitten kainaloon ja kerrot mitä on mielessä. Eiköhän siitä keskustelua saada aikaiseksi, ja mieskin saa sanottua mitä haluaa, kun vähän kannustat. :hug:
 
Tuo on ihan tuttua ja jopa normaalia =) Noin tapahtuu kun lapset tulee kuvioon mukaan, jossain vaiheessa sitä vaan havahtuu, että hei, mitäs muuta me oikein tehdään kuin touhutaan lasten kanssa. Mutta tuotahan se lapsiperheen arki on...tietysti on "terveellistä" havahtua tähän ja sitten järkätä yhteistä aikaa, vaikkapa menemällä elokuviin =) Sen ei tartte olla ihmeellinen juttu. Ei meilläkään ole oikein mitään yhteistä tekemistä, ja välillä se kyllä jopa ahdisti, mutta koska tykkäämme tehdä niin erilaisia asioita, ei sille sitten voi mitään. Me kerran siis pohdimme myös että mitä voisimme tehdä yhdessä...ei löytynyt mitään muuta kuin vierailu :D Mutta tuo keskustelu auttoi ja koska rakkautta kerran on, niin asiat pitää vaan hyväksyä sellaisinä kuin ne on. Tsemppiä kovasti teille!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meduusa:
Tuo on ihan tuttua ja jopa normaalia =) Noin tapahtuu kun lapset tulee kuvioon mukaan, jossain vaiheessa sitä vaan havahtuu, että hei, mitäs muuta me oikein tehdään kuin touhutaan lasten kanssa. Mutta tuotahan se lapsiperheen arki on...tietysti on "terveellistä" havahtua tähän ja sitten järkätä yhteistä aikaa, vaikkapa menemällä elokuviin =) Sen ei tartte olla ihmeellinen juttu. Ei meilläkään ole oikein mitään yhteistä tekemistä, ja välillä se kyllä jopa ahdisti, mutta koska tykkäämme tehdä niin erilaisia asioita, ei sille sitten voi mitään. Me kerran siis pohdimme myös että mitä voisimme tehdä yhdessä...ei löytynyt mitään muuta kuin vierailu :D Mutta tuo keskustelu auttoi ja koska rakkautta kerran on, niin asiat pitää vaan hyväksyä sellaisinä kuin ne on. Tsemppiä kovasti teille!
Click to expand...

hyvin kirjoitit meduusa =)
jotain tuollaista hain itsekin takaa :snotty:
mutta siis meillä on sama juttu, yhteistä muuta ei tällä hetkellä ole kuin kylässä käyminen, leffojen/ sarjojen katsominen ja lautapelin pelaaminen. ei me hirveästi olla äänessä kumpikaan noina hetkinä mut ollaampa yhdessä :heart: välillä jopa mennään yhdessä suihkuun....
vielä olisi edessä tämän asian hyväksyminen, että me vaan ollaan erilaisia mutta silti yhdessä! harmittaa vaan niin vietävästi kun molemmilta löytyisi tahtoa johonkin enemmän. ei vaan vielä tiedetä että mikä se olisi se asia joka toisi meidät enempi taas yhteen? :whistle:
saunasta olen haaveillut, ja siitä että meillä olisi kerran viikossa kahdenkeskiset treffit siellä lauteilla kun lapset on nukkumassa. ehdoton vaatimus seuraavaan asuntoon :D
 
Mä pelkään että tuo sama on meillä edessä. Kahdenkeskistä aikaa on vain lasten nukkuessa, ei muuten. Muu aika toimitaan perheenä. Ehdittiin tosin elää yhdessä pari vuotta ennen ensimmäistä lasta joten jonkinlainen käsitys meillä on toistemme luonteista. Silti sitä kaipaa välillä sellaista oloa parina eikä vain vanhempina.

Meidän ongelma on se että meillä ei ole saatavilla lastenhoitoapua eli sitä yhteistä aikaa on aika pirun vaikea järjestää.
 
Me puuhaillaan suurimmaksi osaksi kotona ollessa omiamme, autossa istutaan tuppisuina ja nautitaan rauhasta, lastenhoitoapua ei ole ollut kuin kaksi kertaa parin tunnin verran, mutta silti ollaan tyytyväisiä ja rakastetaan toisiamme. Joskus harvoin haikailen jotain, jota mulla ei ole koskaan ollut... Ymmärrän kyllä, että jotkut kaipaavat enemmän aikaa parisuhteen hoitoon ym. Ihmiset on erilaisia.
 
Vielä haluun tulla kiittämään teitä, ja samalla nostelen tätä. Jos muilla on samanlaisia olotiloja, tästä ketjusta oli iso apu. Mieskin luki tän, ja totes että fiksuja ihmisiä täällä on :D
 

Similar threads

Y
Lasteni suusta kuultua eri ihmisten kertomina.
Viestiä
2
Luettu
4K
Aihe vapaa
Tiedän mitä onni on
Tiedän mitä onni on

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa