Mitä kuuluu uimavalvojien tehtäviin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huolestunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Lukematta muiden vastauksia sanon, että uimavalvoja ei voi jättää valvontatehtäviään hetkeksikään. Uimavalvoja ei ole jäätelökuljettaja ja vanhemman tehtävä on rauhoittaa lapsi. Loukkaantunut ja kipeä lapsi ei rauhoitu jäätelölläkään.

Uskon uimavalvojan tehneen nopean tilannearvion ja arvioineen, että te pärjäätte hyvin kotona. Hänen tehtävä ei ole toimia tuon ihmeemmin. Lapsellahan oli huoltaja, joka huolehtii lapsesta.

Uimavalvoja antaa ensiapua ja hälyttää lisäapua. Kumpaakaan ei teidän tapauksessa tarvittu.

Terkuin uimavalvojana toiminut mamma.
 
Moi

Oletko ikinä miettinyt, mitä uimavalvoja rannalla/uimalassa tekee?
Vastaus piilee itse sanassa.. -> valvoo ;)


Kyseinen uimavalvoja olisi auttanut sinua vain ystävällisyydestä sinua ja lastasi kohtaan.. mutta entä jos samaan aikaan joku on hukkumassa O_O !!!!
 
Olimme viime maamantaina lasten kanssa uimassa Raision Ulpukassa. Ilta-aikaan uimahalli oli rauhallinen, eikä lastenaltaassa ollut lisäksemme kuin muutama ihminen. Nelivuotiaamme harjoitteli uimista laudan avulla minun katsoessani vierestä, ja törmäsi reunaan. Nostin tytön vedestä ja tarkistin tilanteen. Huuli vuosi verta. Haimme vessasta märän käsipyyhkeen, jonka laitoin tytön huuleen, ja menimme uimavalvojien luokse.
Pyysin, että he hakisivat uimahallin kahvilasta jäätelöä, jotta saisin tytön rauhoittumaan ja voisin tarkistaa tilanteen vakavuuden. Lupasin tietysti käydä maksamassa jäätelön kun vain pääsisimme pukuhuoneeseen, jossa lompakkoni oli. Uimavalvojat kuintenkiin kieltäytyivät hakemasta jäätelöä, koska kahvila ei ollut heidän vastuualueensa.
Jäätelön lopulta saatuamme tyttö rauhoittui ja pääsin katsomaan hänen suuhunsa. Hampaat olivat onneksi kunnossa, mutta huuli näytti pahalta. Uimavalvojat eivät tässäkään vaiheessa osoittaneet mitään kiinnostusta tapahtuneeseen, vaan jouduin pyytämään, että joku jolla on enemmän kokemusta kertoisi, oliko meidän syytä lähteä lääkäriin. Silloin yksi heistä vilkaisi huulea hieman ja sanoi kyseessä olevan vain pieni haava.
Kotona katsoin huulta vielä tarkemmin, enkä olisi kuvaillut haavaa pieneksi. Olin hyvin pettynyt uimavalvojien käyttäytymiseen. Minulla on sellainen käsitys, että heidän tehtävänsä on juuri auttaa tällaisissa tilanteissa, eikä ainakaan vähätellä tapahtunutta. Jos samankaltainen vahinko olisi tapahtunut kotona, olisin nimittäin lähtenyt heti lääkäriin, mutta uimahallin olosuhteissa se ei ole aivan yhtä helppoa. Siksi luotin arvioon, jonka luulin saaneni henkilöltä, joka on edes jollain tasolla ammattilainen.
Tuohtuneena soitin uimahallin johtajalle, joka uimavalvojien kanssa juteltuaan oli sitä mieltä, että heillä oli ollut tilanne täysin hallussa, ja he olivat toimineet ohjeiden mukaisesti, koska ambulanssia tai lääkäriä ei tarvinnut soittaa paikalle. Kysymykseeni tällaisissa tilanteissa auttamisesta, johtaja vastasi, ettei se ole uimavalvojien tehtävä.
Itselläni ei ole uimavalvojan koulutusta, joten en tiedä mitä heidän tehtäviinsä virallisesti kuuluu, mutta mielestäni olisi hyödyllistä, että he auttaisivat juuri tällaisissa tilanteissa, tai ainakin tarkistaisivat vahingon laajuuden, ambulanssinhan osaa jokainen soittaa paikalle.
Huuli on nyt lähes parantunut, mutta tapahtuma sai minut miettimään. Tilanne olisi voinut olla myös vakavampi. Mitä mieltä olette muut, oliko väärin odottaa apua?

Tuota...valvoja ei oo lääkäri. Syytätkö sä nyt siitä että hänen mielestään haava ei ollu kovin paha toisin kun omastamielestäsi? Oisko niiden pitäny soittaa lekuri vai mitä? Omanikin on telonu huulensa hallissa mut koska pärjättiin itse niin miksi valvojien ois pitäny olla jotain hoitsuja? Kylmäpaketin sieltä saa tarvittaessa ja laastaria, mut niillä on muutakin tehtävää kun seurata yhtä huulihaavaa jonka äiti kuitenkin veis lekurille.
 
Uimavalvojana olisin tarkistanut tilanteen ja kylmäpussia olisin saattanut tarjota. Toki olisin kattonut että verenvuoto lakkaa jne. Mutta jäätelöä en olisi voinut hakea ihan vaan siitäkään syystä, että tuskin ne kahvilasta sitä olisivat edes antaneet ilman maksua. Mutta jäätelöjuttua lukuunottamatta tilanne olisi tullut hoitaa paremmin jos se tosiaan noin meni..
 
Mun on vaikea uskoa, että aloittaja on tosissaan. Sillä johtajalla on ollut varmaan pokassa pitelemistä puhelun aikana:D

Melkein kuin legendaarinen Ewi, vain vähän sivistyneemmin kirjoitettuna
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1663960-palstaileeko-taalla-uima-halli-henkilo-kuntaa/
 

Yhteistyössä