Räkyttäjät vois pitää turpansa rullalla. Ihmistä (lasta) ja koiraa ei verrata keskenään.
Miehellä oli koira, joka aina yksin jäädessään kusi joka paikkaan. Siis vaikka olis menny vaan postilaatikolle. Koira oli ollut miehelläni jo pitkään jo ennen kuin tutustuin häneen ja ollut aina samanlainen. Myös kakkasi sisälle. Lääkärikäynnit tehty -ei vikoja, ei tulehduksia. DAP, housut, palkinnot, namit, sitruunapannat, jääkaudet, tilan rajoittamiset, lääkitykset, äänitettiin meidän puhetta päiväksi koneelta kuulumaan, KAIKKI kokeiltiin vaan mikään ei auttanut. Oli pitkät lenkit ja hyvä hoito ja koulutukset ja you name it, we tried it. Koiraa oli koulutettu koko sen ikä tähän kusemattomuuteen eli lähes 4v, tuloksetta. Olin ihan h-vetin loppu siihen jatkuvaan kämpän jynssäämiseen ja paskan hajuun. Kun olin loppuvaiheessa raskaana, sanoin miehelle että sori vaan, nyt joudut valitsemaan joko mun tai koiran, koska mun lapseni ei tarvitse kusen ja pskan keskellä elää. Koira muutti miehen sukulaisille, jotka on jo iäkkäitä ja kotona on aina joku. Kuseminen loppui vaan se koira ei enää tähän talouteen tule, IKINÄ. Mitta se on kuulkaa munkin astiassani.
Olin varmaan mahdollisimman paska aviovaimo ja vaikka mitä muutakin kun laitoin miehen valitsemaan, mutta jumalauta siivotkaa itse lähemmäs kymmenen kusta lattialta aina kun tulette töistä kotiin ja joka toinen päivä paskat. Ja kun aamulla haette lehden niin loppuaamun voitte etsiä sitä kusipaikkaa, mihinkähän tällä kertaa lirautti. Yleensä johonkin sohvalle tai muuhun paikkaan missä voi myös omat vaatteensa sotkea. Naapurisopu oli koetuksella kun koira myös haukkui päivällä.