Mistä johtuu anoppien ja miniöiden huonot välit?

[QUOTE="Vieras";28677261]Eli tekin käyttäydette tuollai kun tulette siihen tilanteeseen

Hauska miten ihmiset voivat huijata itseään ja olla kovin itseriittoisia. Mininä ollaan mitä ihanimpia, mutta myöhemmin anoppina ollaan myös En minä mutta ne muut...[/QUOTE]

Ei sen perusteella, miten itse käyttäytyy jossain tilanteessa, voi määritellä, miten muut, erilaiset ihmiset käyttäytyvät vastaavassa tilanteessa. Lisäksi kokemus jostain asiasta saa muuttamaan tietoisesti omaa käytöstään, joten sekin vähentää riskiä tietynlaiseen ei-toivottavaan käyttäytymiseen. Tulevaisuuden anopeilla on myös omat työt ja elämät - toisin kuin monella tämän päivän ikääntyneemmällä anopilla, joille lapset olivat se elämäntyö. Joissain toisissa kulttuureissa niin on vielä tänäkin päivänä, mutta olet varmaan huomannut, että Suomessa kulttuuri on näiltä osin muuttunut.

 

[QUOTE="vieras";28677301]Ei sen perusteella, miten itse käyttäytyy jossain tilanteessa, voi määritellä, miten muut, erilaiset ihmiset käyttäytyvät vastaavassa tilanteessa. Lisäksi kokemus jostain asiasta saa muuttamaan tietoisesti omaa käytöstään, joten sekin vähentää riskiä tietynlaiseen ei-toivottavaan käyttäytymiseen. Tulevaisuuden anopeilla on myös omat työt ja elämät - toisin kuin monella tämän päivän ikääntyneemmällä anopilla, joille lapset olivat se elämäntyö. Joissain toisissa kulttuureissa niin on vielä tänäkin päivänä, mutta olet varmaan huomannut, että Suomessa kulttuuri on näiltä osin muuttunut.[/QUOTE]

Kyllähän nykyanopit ovat aikanaan töissä käyneet mutta monihan ehtii olla eläkkeelle vuosikymmeniä.

 

Pitäisikö kelvata? Eihän tyttärellekään tarvitse minkä tahansa häntäheikin kelvata.

Kumppanin kelpaamista ei päätä äiti vaan jokainen aivan itse. Jos äiti yrittää puuttua asioihin, jotka eivät hänelle kuulu niin näistä ne erilaiset riita tilanteet syntyvät.

Onneksi en kärsi näistä ongelmista. Oma anoppini on aika etäinen. Tavataan todella harvoin. Vaimoni usein kehuu vanhempiani ja tulee loistavasti juttuun heidän kanssaan.

 

Kumppanin kelpaamista ei päätä äiti vaan jokainen aivan itse. Jos äiti yrittää puuttua asioihin, jotka eivät hänelle kuulu niin näistä ne erilaiset riita tilanteet syntyvät.

Onneksi en kärsi näistä ongelmista. Oma anoppini on aika etäinen. Tavataan todella harvoin. Vaimoni usein kehuu vanhempiani ja tulee loistavasti juttuun heidän kanssaan.

Tietenkään puolison valitsemista ei päätä vanhemmat, mutta vanhemmat voivat silti olla sitä mieltä, että lapsi olisi voinut paremminkin valita ja olla pahoillaan esim siitä, jos tytär on valinnut väkivaltaisen puolison. Silti päätös on sen tyttären.

 

Tietenkään puolison valitsemista ei päätä vanhemmat, mutta vanhemmat voivat silti olla sitä mieltä, että lapsi olisi voinut paremminkin valita ja olla pahoillaan esim siitä, jos tytär on valinnut väkivaltaisen puolison. Silti päätös on sen tyttären.

En aivan tuollaista tilannetta ajatellut kommenttiani kirjoittaessa. Jos tytär haluaa saada turpiinsa niin ei siinä enää äidin mielipiteet vaikuta. Apua olisi saatava jo muualta.

 

En aivan tuollaista tilannetta ajatellut kommenttiani kirjoittaessa. Jos tytär haluaa saada turpiinsa niin ei siinä enää äidin mielipiteet vaikuta. Apua olisi saatava jo muualta.

Tarkoitinkin lähinnä jo tuossa ensimmäisessä kommentissani sitä, että vanhemmilla lienee ihan oikeus toivoa, että lapsi valitsisi itselleen kunnollisen puolison eikä mitä tahansa sutturaa/häntäheikkiä. Ja olla pettyneitä ja pahoillaan, jos lapsi valitseekin jotain ihan muuta, kuten esim tytär väkivaltaisen puolison. Ja tietty vastaavasti olla iloisia - kuten itse nyt anoppina olen - että lapsi on valinnut kunnollisen puolison.

 

Oma anoppi kiva, mutta me miniät eriarvoisessa asemassa... toisen luona paaaljon enemmän auttamassa "kun sillä on niiin vaikeeta ja ei pärjää".... Huoh! Toinen miniä kun kehtaa valittaa ja ruikuttaa kaikki asiansa anopille...

 

Ex-anopin kanssa oli tosi hyvät ja läheiset välit, ihana ihminen. Voi kun voisikin yhdistää ex-appivanhemmat ja nykyisen ihanan miehen

Nykyinen anoppi pitää minusta kovasti. Minäkin pitäisin hänestä varmaan ihmisenä, mutta perhepiirissä he ovat tosi rasittavat sekä appi että anoppi. He riitelevät keskenään ja haukkuvat toisiaan aina kun siellä ollaan (ei silloin, kun on perheeseen kuulumattomia) ja antavat ohjeita mitä pitäisi tehdä eivätkä ymmärrä ettemme halua. Esimerkiksi heidän mielestään meidän pitäisi ostaa asunto heidän naapuristaan, vaikka olemme monta kertaa perustelleet miksi ei. Se, että asunnot ovat aivan liian kalliita meidän tuloille, ei riitä. En toki halua sanoa, että se olisi pahin painajainen asua heidän vieressä, mutta heidän todellakin pitäisi ymmärtää ettei meillä ole varaa tuplalainan lyhennyksiin. Silti aina siitä pitää jankuttaa. Lisäksi anoppi yrittää yhä siloitella fiksun poikansa elämää ja antaa muille ohjeita miten pitäisi toimia että miehelläni on mahdollisimman helppoa.. huokaus. Syvä.

 

Oma anoppi kiva, mutta me miniät eriarvoisessa asemassa... toisen luona paaaljon enemmän auttamassa "kun sillä on niiin vaikeeta ja ei pärjää".... Huoh! Toinen miniä kun kehtaa valittaa ja ruikuttaa kaikki asiansa anopille...

Minusta on aika loogista, että enemmän apua tarvitsevaa autetaan enemmän.

 

Tarkoitinkin lähinnä jo tuossa ensimmäisessä kommentissani sitä, että vanhemmilla lienee ihan oikeus toivoa, että lapsi valitsisi itselleen kunnollisen puolison eikä mitä tahansa sutturaa/häntäheikkiä. Ja olla pettyneitä ja pahoillaan, jos lapsi valitseekin jotain ihan muuta, kuten esim tytär väkivaltaisen puolison. Ja tietty vastaavasti olla iloisia - kuten itse nyt anoppina olen - että lapsi on valinnut kunnollisen puolison.

Ääriesimerkki tietenkin toimii tässä tilanteessa, kuten väkivaltainen puoliso. Kukaan ei toivo väkivaltaista puolisoa lapselleen. Vaihtoehtoja on kuitenkin 99 muuta. Joidenkin äitien mielipiteeseen vaikuttaa jo koulutus ja työpaikka tai työttömyys. Tai vaikkapa lapsi vanhasta suhteesta.

Kumppani on tyttären/pojan oma valinta. Oletan, että valinta on tehty rakkauden ehdoilla ja suhteessa on rakkautta. Jos äiti on pettynyt ja pahoillaan heidän valinnasta niin äiti koettaa edelleen vaikuttaa negatiivisesti heidän valintaansa.

Onko "huono" valinta pettymys vanhemmille? Vai johtuuko se niistä vanhempien odotuksista; tyttärestä tulee lääkäri ja hän menee naimisiin jonkun rikkaan, mutta seikkailun haluisen pääjohtajan kanssa? Kun ovella onkin putkimies niin omalta elämältä lähtee pohja?

Useimmat aikuiset lapset osaavat itse tehdä päätöksensa. Jos he tekevät elämässään vääriä päätöksiä niin he voivat korjata elämäänsä myöhemmin. Aivan kuten sinä ja minä olemme tehneet elämän aikana.

Oletko esimerkiksi itse tehnyt aina vanhempiesi kannalta sopivat valinnat? Minä en ole.

 

Ääriesimerkki tietenkin toimii tässä tilanteessa, kuten väkivaltainen puoliso. Kukaan ei toivo väkivaltaista puolisoa lapselleen. Vaihtoehtoja on kuitenkin 99 muuta. Joidenkin äitien mielipiteeseen vaikuttaa jo koulutus ja työpaikka tai työttömyys. Tai vaikkapa lapsi vanhasta suhteesta.

Kumppani on tyttären/pojan oma valinta. Oletan, että valinta on tehty rakkauden ehdoilla ja suhteessa on rakkautta. Jos äiti on pettynyt ja pahoillaan heidän valinnasta niin äiti koettaa edelleen vaikuttaa negatiivisesti heidän valintaansa.

Onko "huono" valinta pettymys vanhemmille? Vai johtuuko se niistä vanhempien odotuksista; tyttärestä tulee lääkäri ja hän menee naimisiin jonkun rikkaan, mutta seikkailun haluisen pääjohtajan kanssa? Kun ovella onkin putkimies niin omalta elämältä lähtee pohja?

Useimmat aikuiset lapset osaavat itse tehdä päätöksensa. Jos he tekevät elämässään vääriä päätöksiä niin he voivat korjata elämäänsä myöhemmin. Aivan kuten sinä ja minä olemme tehneet elämän aikana.

Oletko esimerkiksi itse tehnyt aina vanhempiesi kannalta sopivat valinnat? Minä en ole.

Varmasti pitkälti on kyse vanhempien toiveista. Itse ainakin toivon - olen saanut kasvaa ydinperheessä - että myös lapseni voisivat kasvattaa omat lapsensa ydinperheessä. Siitäkin huolimatta - tai ehkä juuri siksi - , että olen itse eronnut ja tiedän, mitä sekä yksinhuoltajuus että uusperheen elämä on. Ei liene mitenkään harvinaista, että lapsilleen toivoo parempaa/helpompaa elämää kuin mitä itsellään on ollut.

Mitä tulee tuohon koulutukseen ja työhön/työttömyyteen, niin usein vanhemmat tuntevat oman lapsensa sen verran hyvin, että tietävät jo edessä olevat ongelmat, mikäli elintaso ei sen rakkauden ensihuuman jälkeen vastaakaan enää aikuisen lapsen toiveita ja vaatimuksia. Onhan näitä tullut omassakin sukupolvessani nähtyä, miten ihmiset katkeroituvat, kun elämässä ei saanutkaan asioita, joita olisi halunnut. Erota ei, kun se olisi merkki epäonnistumisesta, mutta silti pidetään jopa puolison syynä sitä, että toiveiden mukainen elämä jäikin elämättä ja unelmat toteuttamatta.

Mä luulen, että yksi vaikeimmista asioista vanhemmuudessa on antaa lastensa tehdä itse virheensä. Ulkopuolisen silmin näkee asioita, joita umpirakastunut ei näe. Näinhän se on monesti myös ystävien kesken ja myöhemmin voi vain todeta hiljaa mielessään, että mitäs minä sanoin.

Ei, en tosiaankaan ole tehnyt vanhempieni kannalta sopivia valintoja. Pikemminkin päinvastoin. Mutta näin päälle viiskymppisenä voin jo myöntää, että hiivatin monta kertaa vanhempani olivat oikeassa ja minä väärässä. Mutta ei ku pitää oppia kantapään kautta

 

Työttömyys koskettaa suurinta osaa ihmisistä jossain elämän vaiheessa, joten en menisi arvostelemaan ihmistä sen mukaan.
Minä ihmettelisin suuresti jos äitini tai isäni kuvittelisi tietävänsä millainen puoliso minulle sopisi, eivät he tunne minuakaan erityisen hyvin. Jossain vaiheessa itsenäistyttyäni lakkasin kertomasta kaikesta vanhemmilleni, minullakin saattaa olla jopa salaisuuksia ja omia kiinnostuksen kohteitani.

Minusta on vaikeaa katsoa kuinka vanhempani tekevät jatkuvasti samoja virheitä elämänsä suhteen, joten toimii molemmin päin.

Joka tapauksessa, anoppikaan ei tuntunut tuntevan miestäni kun tapasimme, hän vain oletti tuntevansa koska mies ei jaksanut riidellä äitinsä kanssa ja oli hiljaa monestakin asiasta. Yhdessä sovimme asioista ja rakensimme elämästä meille mieleisen, ne ketkä jaksavat vieläkin arvostella, ovat miehen vanhemmat.
Samat vanhemmat jotka eivät tee mitään auttaakseen, vaikka olisi ollut kuinka raskasta. Omaa tytärtään auttavat oman jaksamisensa kustannuksella ja se kyllä valitettavasti on jättänyt tyttäreensäkin jäljet.

Poika on vastuuntuntoinen ja hyvä isä, kestänyt suurempia ja pienempiä elämän kolhuja. Tyttärestä ei voi samaa sanoa.

 

Jaa-a, en mä tiedä. Mulla on kaikkiin anoppikokelaisiin ollut hyvät välit. Ja aivan loistavat välit tähän anoppiin, jonka miniäksi sitten lopulta pääsin.

 

Erilaisuus.
Niin täysin eroava ajatusmaailma lähes kaikissa asioissa.

Jos jompikumpi meistä olisi oikein tempperamenttinen tuittupää, niin sota siinä tulisi.

Onneksi olemme molemmat melko leppoisia ihmisiä, niin meillä on asialliset välit.

Vaikea olla ihmisen kanssa, jonka kanssa ei löydy yhteistä säveltä oikein mistään.

 

[QUOTE="viivi";28677762]Erilaisuus.
Niin täysin eroava ajatusmaailma lähes kaikissa asioissa.

Jos jompikumpi meistä olisi oikein tempperamenttinen tuittupää, niin sota siinä tulisi.

Onneksi olemme molemmat melko leppoisia ihmisiä, niin meillä on asialliset välit.

Vaikea olla ihmisen kanssa, jonka kanssa ei löydy yhteistä säveltä oikein mistään.
[/QUOTE]
Aivan totta. Mutta silloin riittääkin, että pystyy olemaan viileän asiallinen tilanteissa, joissa toisen kanssa on pakko olla tekemisissä.

 

Hmmm, tuo Viivin kirjoittama on niin totta. Voisin kirjoittaa pitkän sepustuksen, mutta tuo erilaisuus kuvaa asiaa ehkä parhaiten.

Meillä on niin erilaiset arvomaailmat, erilaiset tavat ja perinteet, erilainen tapa kasvattaa lapsia, erilainen maku, jne jne.
Ja toinen on niin mustavalkoinen ettei näe omaa nenäänsä pidemmälle, ei hyväksy erilaisuutta. Ei ymmärrä että miniällä voi olla sitä elämänkokemusta paljonkin nuoresta iästään huolimatta.

 

Mä tuun miehen äidin kanssa ihan loistavasti toimeen ja myös exän äidin kanssa oltiin läheisiä. Mut tiedän kyllä et musta itestäni tulee sellanen kamala anoppi kun mun pojalle tosiaan kelpaa sit vaan paras jos se musta on kiinni!

 

[QUOTE="maaria";28677802]Hmmm, tuo Viivin kirjoittama on niin totta. Voisin kirjoittaa pitkän sepustuksen, mutta tuo erilaisuus kuvaa asiaa ehkä parhaiten.

Meillä on niin erilaiset arvomaailmat, erilaiset tavat ja perinteet, erilainen tapa kasvattaa lapsia, erilainen maku, jne jne.
Ja toinen on niin mustavalkoinen ettei näe omaa nenäänsä pidemmälle, ei hyväksy erilaisuutta. Ei ymmärrä että miniällä voi olla sitä elämänkokemusta paljonkin nuoresta iästään huolimatta.[/QUOTE]
Mulle tuli mieleeni, että mitä oikeastaan tarkoitetaan huonoilla väleillä? Jos välit eivät ole hyvät (=läheiset ja lämpimät), niin onko silloin huonot välit? Lasketaanko asiallisen kohteliaat välit huonoiksi väleiksi?

Mä yritän miettiä, kuka tutuistani olisi ihan avoimesti riidoissa anoppinsa/miniänsä kanssa eikä mieleeni tule ketään. Sukujuhlissa ja kyläillessä osataan käyttäytyä asiallisesti, vaikka ehkä kotioloissa puolisolle tai kavereille joskus anopista/miniästä jurputetaankin. Ja muulloinhan ei ole tarpeen olla tekemisissäkään - jos ei halua - , jos ei ihan naapureina asuta. Olisiko enemmänkin niin, että anoppiin/miniään on joko läheiset välit tai neutraalit välit ja ne oikeasti huonot välit olisi vähän harvinaisempaa?