L
Lumi
Vieras
Itse olen miettinyt sitä, että jääkö elämä jotenkin polkemaan paikoilleen, jos lasta ei hanki/saa?
Olen pian kolmekymmentä, elän vakituisessa hyvässä parisuhteessa. Tuntuu, että elämässä "kaikki" on jo nähty ja koettu, suurimmat tavoitteet saavutettu (tutkinto, rakas puoliso, oma koti, hyvä työpaikka)
Työelämän ja uran suhteen minulla ei ole mitään suurempia ambitioita, (työ on vain työtä ja siitä saa rahaa), opiskelut on opiskeltu ja harrastukset liittyy ihan vain ulkoiluun ja kunnon ylläpitämiseen. Rakastan tosin matkustelua, ja olenkin paljon jo ehtinyt reissaamaan, mutta jos ajattelee, että elämä olisi seuraavat 40 vuotta pelkästään työtä, viikonloppujen odottelua ja kaukomatkojen kerran pari vuodessa toteuttamista lomalla, tuntuu kuitenkin aika sisällyksettömältä, vaikka sinänsä hauskaa onkin.
Olen kyllä tällä hetkellä enemmän kuin tyytyväinen elämääni, nautin kotona olemisesta, kirjojen lukemisesta, puolison kanssa retkeilystä, elokuvien katselemisesta ja hyvän ruuan tekemisestä. Kaikki mitä haluan ja tarvitsen, löytyy tästä ihan lähipiiristä. Voihan elämään tietenkin keksiä vaikka mitä uutta, mutta minua ei kiinnosta. Olen jo löytänyt minulle rakkaat asiat, joita toteutankin arjessani ja lomilla. En jaksa enää opiskella uutta, kehittää itseäni työelämässä ja päästä eteenpäin sillä tavalla (tai joutuuhan jokaisessa työssä automaattisesti aina omaksumaan uutta). Mikään työ ei kuitenkaan kiinnosta niin paljon, että haluaisin antaa sille kaikkeni. Minulle elämä on siis työpaikan ulkopuolella. En halua ulkomaillekaan muuten kuin turistin roolissa, lomamatkat kerran pari vuodessa tyydyttävät matkusteluhalut.
Lapsen kautta pääsisi kokemaan jotain aivan uutta, sekä hyvässä että pahassa, haasteellista mutta myös palkitsevaa. Saisi nähdä kaikki lapsen elämänvaiheet ja kehitysaskelmat ihan näköalapaikalta, elää sekä itsensä että lapsen kautta tavallaan. Saisi kokea monta lapsena kokemaansa asiaa uudestaan vanhemman roolissa. Iäkkäänä olisi sitten myös joku toivon mukaan huolehtimassa, kun itse ei enää pysty (vaikka eihän kukaan tämän takia pelkästään lapsia hanki) Elämänpiiri voisi kuitenkin vanhana olla aika suppea, jos ei ole lapsia ja lapsenlapsia, jota seurata.
Kuitenkin lapsen hankkiminen tuntuu vielä aika kaukaiselta, ja ahdistavaltakin, koska kaikki on niin hyvin juuri nyt, ja haluaisin vielä nauttia tästä seesteisestä elämänvaiheesta. Tähän mennessä elämään on liittynyt niin paljon suorittamista sekä opiskelujen että työelämään pääsyn kautta, että on ihanaa vain olla ja elää ja nauttia rauhasta, ilman sen suurempia ponnisteluja. En kuitenkaan tiedä, haluaisinko elää loppuelämääni näin lapsettomana - ajatus tuntuu aika tyhjältä, aivan kuin jokainen vuosi tavallaan vain toistaisi itseänsä, ja sitä olisi ikään kuin oravanpyörään juuttuneena.
Olen pian kolmekymmentä, elän vakituisessa hyvässä parisuhteessa. Tuntuu, että elämässä "kaikki" on jo nähty ja koettu, suurimmat tavoitteet saavutettu (tutkinto, rakas puoliso, oma koti, hyvä työpaikka)
Työelämän ja uran suhteen minulla ei ole mitään suurempia ambitioita, (työ on vain työtä ja siitä saa rahaa), opiskelut on opiskeltu ja harrastukset liittyy ihan vain ulkoiluun ja kunnon ylläpitämiseen. Rakastan tosin matkustelua, ja olenkin paljon jo ehtinyt reissaamaan, mutta jos ajattelee, että elämä olisi seuraavat 40 vuotta pelkästään työtä, viikonloppujen odottelua ja kaukomatkojen kerran pari vuodessa toteuttamista lomalla, tuntuu kuitenkin aika sisällyksettömältä, vaikka sinänsä hauskaa onkin.
Olen kyllä tällä hetkellä enemmän kuin tyytyväinen elämääni, nautin kotona olemisesta, kirjojen lukemisesta, puolison kanssa retkeilystä, elokuvien katselemisesta ja hyvän ruuan tekemisestä. Kaikki mitä haluan ja tarvitsen, löytyy tästä ihan lähipiiristä. Voihan elämään tietenkin keksiä vaikka mitä uutta, mutta minua ei kiinnosta. Olen jo löytänyt minulle rakkaat asiat, joita toteutankin arjessani ja lomilla. En jaksa enää opiskella uutta, kehittää itseäni työelämässä ja päästä eteenpäin sillä tavalla (tai joutuuhan jokaisessa työssä automaattisesti aina omaksumaan uutta). Mikään työ ei kuitenkaan kiinnosta niin paljon, että haluaisin antaa sille kaikkeni. Minulle elämä on siis työpaikan ulkopuolella. En halua ulkomaillekaan muuten kuin turistin roolissa, lomamatkat kerran pari vuodessa tyydyttävät matkusteluhalut.
Lapsen kautta pääsisi kokemaan jotain aivan uutta, sekä hyvässä että pahassa, haasteellista mutta myös palkitsevaa. Saisi nähdä kaikki lapsen elämänvaiheet ja kehitysaskelmat ihan näköalapaikalta, elää sekä itsensä että lapsen kautta tavallaan. Saisi kokea monta lapsena kokemaansa asiaa uudestaan vanhemman roolissa. Iäkkäänä olisi sitten myös joku toivon mukaan huolehtimassa, kun itse ei enää pysty (vaikka eihän kukaan tämän takia pelkästään lapsia hanki) Elämänpiiri voisi kuitenkin vanhana olla aika suppea, jos ei ole lapsia ja lapsenlapsia, jota seurata.
Kuitenkin lapsen hankkiminen tuntuu vielä aika kaukaiselta, ja ahdistavaltakin, koska kaikki on niin hyvin juuri nyt, ja haluaisin vielä nauttia tästä seesteisestä elämänvaiheesta. Tähän mennessä elämään on liittynyt niin paljon suorittamista sekä opiskelujen että työelämään pääsyn kautta, että on ihanaa vain olla ja elää ja nauttia rauhasta, ilman sen suurempia ponnisteluja. En kuitenkaan tiedä, haluaisinko elää loppuelämääni näin lapsettomana - ajatus tuntuu aika tyhjältä, aivan kuin jokainen vuosi tavallaan vain toistaisi itseänsä, ja sitä olisi ikään kuin oravanpyörään juuttuneena.