Mistä sen tietää?

[N25v]

Mistä tietää, että aika on kypsä lapsille?

Järjetön kysymys varmaan sinänsä, eiköhän sen jokainen itse tiedä. Mutta, mutta...

Olen aina ennen ajatellut, että en halua lapsia vielä vuosikausiin. En ehkä ikinä. En ole valmis ryhtymään epäitsekkääksi tms, säälin äitejä jotka ovat ""sidottuja"" lapseensa 24/7, ynnä muita sellaisia syitä. Ja tietysti se, että olen nuori, opiskelut on kesken, mieskään ei ole vielä mielestään kypsä isäksi jne.
Nyt kuitenkin olen alkanut katsoa omaksikin yllätyksekseni uusin silmin opiskelu- ja työkavereita, jotka ovat päätyneet hankkimaan lapsen tässä noin 25v ikäisinä. Aiemmin inhoamani taaperot ovat alkaneet näyttää suorastaan herttaisilta. Omien vanhempien ikääntyminen ja terveydelliset muutokset ovat pistäneet miettimään, haluaisinko itse että lapsillani ja minulla on paljon ikäeroa. Ja tuleeko sitä ns. sopivaa hetkeä ikinä? Valmistun pian, sitten alkaa työnteko ja uran suunnittelu tosissaan. Onko sitten yhtään helpompaa irrottautua töistä vuodeksi tai pariksi, ei välttämättä. Ja jos odotan ja epäröin vielä kymmenen vuotta, olenko jo liian vanha? Riskit kasvaa iän myötä jne...
Toisaalta tarvitsen omaa aikaa, inhoan sitä kun kotona on sotkuista...olisinko lapselleni hirviömäisen tiukkapipoinen? Tai menettäisinkö itse hermoni lapseen, joka sotkee siistin ja mukavan elämäni vuosikausiksi?

Olipas pitkä vuodatus No pointti on kuitenkin siinä, että mistä te hyvät ihmiset oikein tiesitte, että NYT on oikea aika lapselle? Vai tiesittekö? En ole lapsirakas mitenkään erityisesti, sillä tavalla että pitäisin tuntemattomista lapsista tai haluaisin työskennellä lasten kanssa, joten mitään hillitöntä vauvakuumetta tuskin tulen koskaan kokemaan, ellen sitten joskus nelikymppisenä keski-iän kriisissä, jollen sitä ennen lapsia hanki...
Haluaisin siis haluta lapsia, jossain vaiheessa, mutta mistä huomaan haluavani tarpeeksi jotta on ajankohtaista ryhtyä ns. tuumasta toimeen????
Sorry jos kyselen tyhmiä, olen vaan tällaisia miettinyt viime aikoina

 

[Dagmar]

En tiedä.Mutta sen tiedän,et kun olet valmis et kysele vaan haluat vauvan.Miksi nyt?Kerkiät hyvin.Jos mieskn ei valmis niin et woi ns.Pakottaa.Erohan siit tulee sit jos vauva joka vie KAIKEN ajan.Sotku on wäistämätön.Mut kun oma laps ja kypsä,sotkut ei haittaa.Rivien wälist,alat six pohtia kun muut tehny mukuloita se ei syy.Nuorena tehneet lähtee 40v rimpsawaihteelle.Nähty on.

 

[*]

Itse olen 27-vuotias ja yliopisto-opinnot ovat kesken. Eivät pahasti, yli puolenvälin ollaan jo reilusti, mutta silti.

Olen nyt raskaana, lapsi syntyy keväällä. Päätimme mieheni kanssa hankkia lapsen nyt kun se molemmista tuntuu hyvältä ajatukselta. Yritys alkoi syyskuussa ja heti toisesta kierrosta tulin raskaaksi.

Itsekkin muistan ajatelleeni n. kolme-neljä vuotta sitten, että haluan lapsia sitten joskus kolmekymppisenä. Mutta siinä 25-vuoden iässä sitten alkoikin tuntua, että en jaksa odottaa niin kauaa. Elämä tuntui tarvitsevan uutta sisältöä, ja tuntui suorastaan tyhjältä ilman lapsia. Eli luulen että kyseessä on aivan iän tuoma ja biologinen tarve hankkia lapsia ja huolehtia niistä. Mutta kyllä siis ihan henkisestikin tunsin kaipaavani lasta, ja mieheni myös.

Pointtini on se, että ei kukaan ole valmis äidiksi ennen kun äidiksi tulee. Kyllä siinä raskausaikana siihen rooliin kasvaa pikkuhiljaa. Tietysti on tilanteita, joihin lapsia ei tieten tahtoen kannata hankkia, mutta kyllä sinä ap esim olet jo sen ikäinen että lapsi olisi aivan luonnollinen ja puuttuvakin osa elämää. Täytyy myös muistaa, että kaikki eivät tule helposti raskaaksi, ja mitä aikaisemmin lasten 'teon' aloittaa, sitä suuremmala todennäköisyydellä tärppää pian. Kolmenkympin jälkeen naisen hedelmällisyys laskee rajusti. Lapsia ei niin vaan hankita, ajattele jos te joudutte yrittämään lasta esim vuoden? Tietty kannattaa ajoittaa lapsen yrittäminen siten, että vaikka tärppäisi heti, se ei olisi katastrofi.

 

[minä]

Jotenkin sen vaan tietää. Ja varsinkin nyt kun on huomannut, että ei se raskaaksi tuleminen olekaan niin yksinkertaista, niin on tyytyväinen, että päätti jo nyt ryhtyä tähän ""projektiin"" eikä siirtänyt esim.vuodella eteenpäin.

 

[Kk]

Voin luhduttaa sinua sillä, että vaikka omakin lapsi oli toivottu ja yritetty, niin testin kun teki niin suorastaan VITUTTI pari päivää, et mitä mä oon tehnyt! Sitten siihen ajatukseen tottui ja kasvoi ja nyt en ikimaailmassa vaihtaisi tuota alituiseen ja jatkuvasti sotkevaa, kitisevää ja silti niin ihanaa 1veetä entiseen lapsettomaan elämään!

Muistutan, että äitinä olo ei tarkoita sitä etteikö saisi välillä olla turhautunut ja kaivata elämäänsä muutakin kuin se lapsi/lapset, ollaanhan me äidit myöskin naisia, vaimoja ja ystäviä. Silti se lapsi saa äidin kaipaamaan lastaan erossa ollessa ja päivän äksyilyjen jälkeen on maailman ihaninta katsoa kun pikkuinen vihdoin ja viimein on saatu nukkumaan ja todeta että ""meillä on maailman ihanin lapsi/lapset!""

No tulipas tunteellista, mutta ymmärtänet pointtini: aina ei äitinä olon tarvitse tuntua ruusuillatanssimiselta, mutta (lähes) kaikki naiset ovat onnellisia äidiksi tulostaan oli lähtötilanne (lähes) mikä vaan. Ja voin tunnustaa, ei ole meilläkään elämä sillä mallilla että joidenkin mielestä ois voitu lapsi hankkia: koulu aloittamatta(!), kummallakaan ei vakituisia töitä, kohtapuolin jumalaton laina päällä jne...

Itse se pitää päätös tehdä, puolison kanssa yhdessä, mutta täs vähä ""rohkaisun"" sanoja...