"Ole kiitollinen siitä mitä sulla on, jollekin muulle se on valtavan paljon".
Itse olen tottunut siihen, että elämääni on aina kuulunut vastoinkäymisiä, joihin en voi vaikuttaa. Vakavasti vammainen pikkuveli, hyvin niukka lapsuus (oli jopa lapsena jouluja, että ainoatakaan lahjaa en saanut), rankka koulukiusaus yläasteella ja lukiossa, siskon vastoinkäymiset (lapset liipaisimella mennä huostaan vakavien koulu- ja ADHD-ongelmien vuoksi), veli joka tempoilee elämässä mennä aikoina huumeiden ja nykyään kaiken muun kanssa. Miehen vanhemmat alkoholisteja joista ei ole koskaan ollut minuuttiakaan apua arjessa jne. Näitähän riittää.
Silti, minulla on turvallinen koti, parhaansa mukaan osallistuva puoliso, työ, kaksi tervettä lasta, omakin terveys suuren osan ajasta hyvä (lamauttavat selkäkivut + olemattomat tukiverkot ei vaivaa koko aikaa), peilikuvaankin ole tyytyväinen, rahatkin riittää vaikkei ihan kamalasti säästöön jääkään ja remppaan uppoaa vielä rahaa jonkin verran. On kaksi toimivaa autoa, ruokaa kaapissa ja jopa pari ihan oikeaa ystävää.
Masentuminen, negatiivisisten asioiden turha märehtiminen ja itsesääli ei ole vaihtoehto. Minä en voi vaipua surkutteluun; siitä ei olisi mitään hyötyä ja jos alkaisin sille tielle, ei oikeasti olisi ketään mailla halmeilla, joka lapsilleni silloin voisi turvallisen kasvuympäristön antaa. Ja todellakin; lähes jokainen asia elämässäni, joka voisi masentaa on oikeasti sellaisia, joihin en itse voi mitenkään vaikuttaa. Sama siis antaa vain olla.
