Mistä saatte voimaa jaksaa vaikeassa tilanteessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Mulla nyt raha-asiat painavat mieltä. Siis olen kyllä tottunut aina siihen että raha ei ns. puussa kasva ja aina on ollut tiukkaa. Mutta jotenkin en tunne enää jaksavani... Olen kuitenkin terve. Minulla on kolme tervettä ja ihanaa lasta ja hyvä mies.
Silti ahdistaa ja olen jopa miettinyt itseni tappamista.
Ihan hemmetin typerää ja itsekästä, tiedän!
Mistä te saatte voimaa jaksaa kun tuntuu tosi vaikealta? Kiva jos joku jaksaisi jakaa omia kokemuksiaan.
 
Raha-asioiden kanssa olen tottunut stressaamaan ja vatvomaan öisin. Ihan numero 1 keino hallita pahinta on kirjoittaa raha-asiat listaksi. Tulot, menot, maksusuunnitelmat yms. Itsellä painaa normaalien rahahuolien lisäksi auton kolaroimisesta tulevat extrakulut, kesätyöpaikan/työharjoittelupaikan löytämisen vaikeus, opinnäytetyön aloittamisen vaikeus ja terveyshuolet. Yritän elää päivä kerrallaan ja levätä jos vähänkään tuntuu, että nyt ei jaksa enää ollenkaan. Viikolla otan rauhallisesti ja yritän unohtaa kaikki ylimääräiset hommat, olen sellainen että lupaan paljon auttaa ja tavata muita, vaikka ei jaksaisikaan. Olen opetellut rajoittamaan menoja ja puhumaan omistakin huolista, kun tapaan ystäviä.
 
Sitä vaan on. Tai siis. Aamulla kahvin maku. Tuoksu kun avaa ulko-oven. Kipinöiden kauneus tulessa. Lempeys millä vesi lipoo sääriä peseytyessä.

Maailma ei petä kun antaa sen tuntua.

Kauniisti kirjoitettu, kiitos näistä ajatuksista! Tuntuu aina vaikealta pysähtyä ja keskittyä asioihin kun tuntuu sisällä sellainen iso raskas ja ahdistava möhkäle. Muistan tuon möhkäleen tunteen sisälläni olleen jo ihan pienenä lapsena. Semmoinen pelko ja ahdistus... Minun on tosi vaikea nauttia asioista koska aina ajattelen negatiivisesti.
 
Mulla nyt raha-asiat painavat mieltä. Siis olen kyllä tottunut aina siihen että raha ei ns. puussa kasva ja aina on ollut tiukkaa. Mutta jotenkin en tunne enää jaksavani... Olen kuitenkin terve. Minulla on kolme tervettä ja ihanaa lasta ja hyvä mies.
Silti ahdistaa ja olen jopa miettinyt itseni tappamista.
Ihan hemmetin typerää ja itsekästä, tiedän!
Mistä te saatte voimaa jaksaa kun tuntuu tosi vaikealta? Kiva jos joku jaksaisi jakaa omia kokemuksiaan.
 
Jaksamista sinulle! Muista että elämä on ala- ja ylämäkeä, kyllä parempiakin aikoja tulee. Rahamurheet on raskaita, mutta viestisi mukaan sinulla on elämän tärkeimmät asiat, lapsia. Lepää, kirjoita murheet paperille, elä tähän hetkeen keskittyen, mieti joka päivä mistä asioista voit olla kiitollinen, pienistä jutuista.
 
Jossei muu auta, niin käy juttelemassa lääkärille. Itsetuhoiset ajatukset kertovat mielestäni siitä, että saatat olla masentunut. En ole lääkäri, mutta terve ihminen ei harkitse itsemurhaa.
Lääkäri voi antaa sinulle jotain lääkkeitä, joilla jaksat eteenpäin ja mahdollisesti pääset jopa juttelemaan ammattilaiselle.
Tsemppiä! Tiedän tunteen tällä hetkellä liiankin hyvin, kun rahahuolet painaa.
 

Itse sain paljon kirjasta "Avaa tunnelukkosi". Minulla on ollut selittämättömiä käytösmalleja ja pahoja ajatustapoja, joita toistan vaikka vihaan niitä. Joskus tiedostan ne, mutta en pysty selittämään tai estämään niitä. On ollut myös pelkotiloja, luottamusongelmia ilman syytä yms. Ne ovat olleet aina elämässäni, mutta aikuisiällä ovat vain pahentuneet. Luin tuon kirjan pariin kertaan ja se avasi kaiken! Nyt olen pystynyt elämään ilman näitä ongelmia ja olen oppinut tunnistamaan tilanteet, joissa tunnelukko ottaa vallan ajatuksistani. Käy tekemässä tunnelukkosi testi netissä niin saat enemmän tietoa mahdollisista lukoistasi. Kirja on äärimmäisen raskas lukea, koska se avaa kaikki syvimmät arvet ja pakottaa sinut palaamaan kaikista synkimpiin muistoihin. Mutta lupaan, että se kannattaa! Kirjassa esitellään esimerkkien kautta tunnelukot, niihin syyt ja miten niistä pääsee eroon. Kaikkea ei sisäistä kerralla ja ensiksi se saattaa tehdä vihaiseksi. Itse itkin monta tuntia kun palasin kipeimpiin muistoihin ja sitten olin vihainen läheisilleni, jotka ovat osaltaan olleet syyllisiä näihin tuntemuksiin. Sen jälkeen helpottaa. Kuulostaa siltä, että sinulla saattaa olla myös jokin tunnelukko, joka saa sinut ajattelemaan noin. Kirja pitää lukea täysin rauhassa, joten perheen arjen keskellä se ei onnistu enkä suosittele koittamaan. Jos voit hakeutua esim koko illaksi yksinäsi johonkin paikkaan niin tee se. Nenäliinapaketti käteen, kirja toiseen ja tsemppiä!!
 
Mistä te saatte voimaa jaksaa kun tuntuu tosi vaikealta? Kiva jos joku jaksaisi jakaa omia kokemuksiaan.

Elämä on opettanut, että kaikki loppuu aikanaan. Kaikenlaisia vaiheita tulee ja menee. Eikä mitään tarvitse jaksaa kuin yksi päivä kerrallaan, se on tänään ja huominen on sitten taas oma lukunsa.

Niin monta kertaa olen katsonut taaksepäin ja huomannut selvinneeni, että jossain vaiheessa aloin uskoa siihen. Koska niin se menee, vaikket uskoisikaan.
 
Kiitos kaikille jotka olette vastanneet! Hyviä keinoja ja ajatuksia kaikilla. Jotenkin lohduttaa jo se että tuntee ettei ole ihan yksin ajatuksineen.
Mulla siis ympärillä ihmisiä mutta tunnen olevani silti ihan yksin jossain omassa vankilassa sisälläni. Taas viimeyönä ajatukset pyöri raha-asioissa joiden kanssa en vaan usko enää selviäväni. Itkin myöhään yöhön. Nyt olo on raskas ja itkuinen edelleen. Mun hartioille on kasattu liikaa. Olen siitä vihainen mun läheisille, etenkin miehelle. Mä olen ottanut aina vastuun kun toinen on omastaan mieluusti luopunut.
Nyt kysyy huolestuneena mikä mulla oikein on. Vastaan etten jaksa enkä osaa kertoa. Ettei siitä ole mitään apua. Sitten mies on vaan hiljaa vaikka varmasti tietää mikä mun on. Ei siis oikeasti halua edes nyt ottaa ohjia hetkeksi näistä raha-asioista vaikka näkee että mä hajoan.
Jos mä nyt murrun niin meidän koko perhe kärsii, myös mies. Hän varmasti ajattelee että mä vaan jaksan, kun oon aina jaksanut.
 
"Ole kiitollinen siitä mitä sulla on, jollekin muulle se on valtavan paljon".

Itse olen tottunut siihen, että elämääni on aina kuulunut vastoinkäymisiä, joihin en voi vaikuttaa. Vakavasti vammainen pikkuveli, hyvin niukka lapsuus (oli jopa lapsena jouluja, että ainoatakaan lahjaa en saanut), rankka koulukiusaus yläasteella ja lukiossa, siskon vastoinkäymiset (lapset liipaisimella mennä huostaan vakavien koulu- ja ADHD-ongelmien vuoksi), veli joka tempoilee elämässä mennä aikoina huumeiden ja nykyään kaiken muun kanssa. Miehen vanhemmat alkoholisteja joista ei ole koskaan ollut minuuttiakaan apua arjessa jne. Näitähän riittää.

Silti, minulla on turvallinen koti, parhaansa mukaan osallistuva puoliso, työ, kaksi tervettä lasta, omakin terveys suuren osan ajasta hyvä (lamauttavat selkäkivut + olemattomat tukiverkot ei vaivaa koko aikaa), peilikuvaankin ole tyytyväinen, rahatkin riittää vaikkei ihan kamalasti säästöön jääkään ja remppaan uppoaa vielä rahaa jonkin verran. On kaksi toimivaa autoa, ruokaa kaapissa ja jopa pari ihan oikeaa ystävää.

Masentuminen, negatiivisisten asioiden turha märehtiminen ja itsesääli ei ole vaihtoehto. Minä en voi vaipua surkutteluun; siitä ei olisi mitään hyötyä ja jos alkaisin sille tielle, ei oikeasti olisi ketään mailla halmeilla, joka lapsilleni silloin voisi turvallisen kasvuympäristön antaa. Ja todellakin; lähes jokainen asia elämässäni, joka voisi masentaa on oikeasti sellaisia, joihin en itse voi mitenkään vaikuttaa. Sama siis antaa vain olla.
 
Tuon lisäksi mun lapsi on viety. Joka voi huonosti sijoitetussa paikassa.
Lapsen takia olen vielä hengissä. Mulle on tapahtunut muitakin huonoja
asioista näiden lisäksi.
 
Elämä on opettanut, että kaikki loppuu aikanaan. Kaikenlaisia vaiheita tulee ja menee. Eikä mitään tarvitse jaksaa kuin yksi päivä kerrallaan, se on tänään ja huominen on sitten taas oma lukunsa.

Niin monta kertaa olen katsonut taaksepäin ja huomannut selvinneeni, että jossain vaiheessa aloin uskoa siihen. Koska niin se menee, vaikket uskoisikaan.
Tätä paskaa elämää on kestänyt 20v. Milloin lie loppuu ja voin olla onnellnen ?

16
 
Mun hartioille on kasattu liikaa. Olen siitä vihainen mun läheisille, etenkin miehelle. Mä olen ottanut aina vastuun kun toinen on omastaan mieluusti luopunut.
Nyt kysyy huolestuneena mikä mulla oikein on.Vastaan etten jaksa enkä osaa kertoa. Ettei siitä ole mitään apua. Sitten mies on vaan hiljaa vaikka varmasti tietää mikä mun on. Ei siis oikeasti halua edes nyt ottaa ohjia hetkeksi näistä raha-asioista vaikka näkee että mä hajoan.
Jos mä nyt murrun niin meidän koko perhe kärsii, myös mies. Hän varmasti ajattelee että mä vaan jaksan, kun oon aina jaksanut.

Miksi et kerro kaikkea miehelle, osasit tännekin kertoa, miksi et miehelle? Ei miehesi välttämättä voi kunnolla tietää mikä sinun on. Jos et osaa puhumalla kertoa, kirjoita vaikka näistä mitä olet tännekin kirjoittanut.
 
En mä mitään voimaa oo saanu mistään, pakko vaan on ollu jaksaa.

Just siskolle valitin et "mä en jaksa jos noi ny saa vesirokon" (tenavat on sairastellu urakalla tänä syksynä/talvena). Sisko vaan nauroi ja sanoi et jaksat sä ku pakkohan sun on. Ja niin se on.

Mutta ei kannata jäädä vellomaan niihin ajatuksiin koska sit ne kasvaa tosi ison tuntuisiksi. Tee tosiaan tarkat laskelmat ja sit meet niitten mukaan, äläkä pohdi raha-asioita koko ajan ku ei se raha pohtimalla ja murehtimalla lisäänny.
 
Vittuillakseni ajattelin jaksaa ja pärjätä
 

Yhteistyössä