Totaaliyksinhuoltajat, joilla useampi lapsi eikä tukiverkostoa, mistä saatte energiaa ja voimaa?

["vieras"]

Nuorin on nyt 1-vuotias ja pikkuhiljaa tuntuu että voimat alkavat hiipua. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen kaksi kertaa ollut erossa lapsista parin tunnin verran, hoidan siis nuorinta vielä kotona (se ei ole tässä se rankka juttu) ja tuntuu että lepotauko olisi tarpeen. Isommat lapset ovat joskus isällään, mutta nuorin aina kotona, eikä siinä mitään vikaa sinällään ole, tuntuu vain että joskus.. no, olisi kiva tehdä jotain aikuisten juttuja.

Mistä te muut saatte voimia jaksaa päivästä toiseen? Käydään kyllä ulkoilemassa jne. mutta täällä ei ole mitään toimintaa äideille ja lapsille (kerhoja yms.).

Pakko tsempata, tuntui vain nyt siltä että tarvittaisiin vertaistukea.

 

["vieras"]

Muuttakaa sinne missä on lapsille toimintaa ja saisi aikaan tukiverkoston. Eikö teillä ole sukulaisia tai ystäviä?

 

["alkup."]

[QUOTE="vieras";28119368]Muuttakaa sinne missä on lapsille toimintaa ja saisi aikaan tukiverkoston. Eikö teillä ole sukulaisia tai ystäviä?[/QUOTE]

Etsin koko ajan asuntoa kaupungista, jossa olisi sekä sukulaisia että ystäviä. Joitakin on täälläkin, mutta ei sellaisia jotka auttaisivat lastenhoidossa.

 

["vieras"]

Jos ei ole kerhoja yms. alat käymään vaikkapa leikkipuistossa ja juttelet siellä muille äideille ym. Varmasti löytyy ihmisiä samassa tilanteessa, täytyy vaan mennä ja pistää itsensä esille.

 

[Moraalinvartija]

No mulla nyt on vähän tukiverkostoakin, sen verran että töissäkäynti juuri ja juuri onnistuu, mutta vastaan silti.

Töissä käyminen on oikeasti itselleni tosi tärkeää, koska se on ainoa oma aika mitä mulla on. Saan jutella aikuisten kanssa, tehdä aikuisten juttuja jne. Ja työmatkat olen ihan yksin! Töissä saan tehdä asiat omaa vauhtia, ei tarvitse odotella koko ajan että joku ehtii tutkia vielä tämän yhden miljoonista ihan samanlaisista lumikokkareista...

Ystävien kanssa yritän puhua puhelimessa kun lapset nukkuu, hurjan harvoin onnistuu tapaamiset (ja silloinkin tietty on lapset mukana). Saan voimia vaikkapa siitä, kun joskus onnistun tekemään kotityöt lasten hereilläoloaikana ja sitten loppuillan saan olla vaan. Palstailla, virkata, viikata pyykit samalla kun katson telkkaria. Syödä salaa herkkuja :ashamed:

Sitten saan energiaa siitä, kun edes joskus hommat sujuu. Oikeasti, ne päivät on aika harvinaisia ettei olla myöhässä mistään, kaikki aiottu tulee tehtyä ja kukaan ei saa hillitöntä raivaria. Mutta koko ajan helpottaa, kun lapset kasvaa.

Ja sitten olen ihan rehellisesti ja sumeilematta tosi ylpeä itsestäni: olen hoitanut opiskelut ja työt (samanaikaisesti), kolme lasta joista yksi erityisen haastava, kodin, huomioinut muut läheiset ja niin edelleen ihan yksin. Ja ihan kelvollisesti, ja olen vieläpä yleisesti ihan täyspäisen ihmisen maineessa