Missä iässä lapsen empatiakyky/ tunteiden ymmärtäminen alkaa näkymään?

["Äippä"]

Kuinka pieni lapsi tuntee empatiaa/ oikeastaan edes ymmärtää jos toista lasta sattuu tai toinen itkee? Ihan mielenkiinnosta kyselen, kun kerran havahduin siihen, että tytöltä valui muutama kyynel kun katsoi nalle puhia ja sitten tajusin että siinä olikin joku surullinen kohtaus menossa, että olisiko jotenkin jo kyennyt niin hyvin sen ymmärtämään? Tyttö siis nyt 2,5v.

Ja usein tulee suu mutrussa selittämään, että nyt tuli paha mieli.. Toki näistä sitten yritän jutella ja kysellä mistä paha mieli tuli, mutta en sitten saa oikein tilanteesta mitään irti. Kuitenkin aina sitten halitaan ja sovitaan, että kaikki on hyvin..

Mietin onkohan nuo kaikki vaan sattumaa vai voiko oikeasti non pieni jo noin isoja tunteita käsitellä? Miten niihin pitäisi reagoida ja miten auttaa lasta ymmärtämään mistä oikein on kyse?

 

["vieras"]

Kuopus on ollut ihan pienestä asti, siis jostain 1-vuotiaasta, tosi empaattinen. Minusta lapsilla on se kyky luonnostaan, mutta joillakin ehkä katoaa kasvatuksen tai ympäristötekijöiden myötä? Vaikea sanoa.

Pahaan mieleen hali ja pusu on hyvä ratkaisu Itse selitän sanoilla samalla kun halaan, esim. "niin, sulla tuli itku kun kävi niin, mutta halataan, se auttaa".

 

[siiiili]

Tää ei varmaan ole vielä aitoa empatiaa, mutta ehkä sen joku esiaste. Meidän 1 -vuotias alkaa itkemään aina, kun luetaan sellaista kirjaa, jossa yhden karhun ilmapallo on rikki ja se karhu näyttää surulliselta.

 

["vieras"]

Empatiakyky alkaa kehittyä kunnolla vasta kouluiän kynnyksellä, 6-7-vuotiaana. Siis jos ajatellaan ihan oikeaa kykyä eläytyä toisen asemaan ja sen huomioimista omassa toiminnassa muutoinkin kuin ohikiitävinä hetkinä. Kokonaisuuksina ja laaja-alaisemmin.

Mutta totta kai ihan pienikin voi eläytyä tunnelmiin (esim. surullinen laulu) ja näyttää empatian merkkej Sieltähän se kaikki lähtee.

 

["torsti"]

Meillä alkoi 1,5-vuotiaana. Lasta harmittaa jos jollakin on pipi ja jos itsekin joskus itken niin hän hakee kiireen vilkkaa paperia, mihin kuivataan kyyneleet. Halaa ja pussaa. Osaa pyytää anteeksi, jos on tehnyt jotain typerää. Nyt lapsella ikää 2v2kk. Mielestäni lapsi on empaattisempi kuin moni muu tuon ikäinen.

 

["vieras"]

Tää ei varmaan ole vielä aitoa empatiaa, mutta ehkä sen joku esiaste. Meidän 1 -vuotias alkaa itkemään aina, kun luetaan sellaista kirjaa, jossa yhden karhun ilmapallo on rikki ja se karhu näyttää surulliselta.

Tämä juontuu ihan vauvan kehityksestä, mukautuu kuvien tunnelmiin kuten mukautuu esim. hoitajansa kasvojen ilmeisiinkin. Ei siis empatiaa, mutta joku siemen ehkä, huomaa toisen tunnetilan ja reagoi siihen. Esiaste oli hvin ilmaistu.

 

["Äippä"]

[QUOTE="vieras";22536164]Empatiakyky alkaa kehittyä kunnolla vasta kouluiän kynnyksellä, 6-7-vuotiaana. Siis jos ajatellaan ihan oikeaa kykyä eläytyä toisen asemaan ja sen huomioimista omassa toiminnassa muutoinkin kuin ohikiitävinä hetkinä. Kokonaisuuksina ja laaja-alaisemmin.

Mutta totta kai ihan pienikin voi eläytyä tunnelmiin (esim. surullinen laulu) ja näyttää empatian merkkej Sieltähän se kaikki lähtee.[/QUOTE]

No joo, ehkä se on ihan hyvä merkki että näyttää jo jotain empatian merkkejä jotenkin vain ei toivois et noin pieni joutuis vielä mitään surua tuntemaan/ aistimaan. Monesti meidn tyttö saattaa tulla sanomaan jos näkee, että itken että äitillä paha mieli, halataan se auttaa et onkohan tuo kuitenkin vain sitä että toistaa samaa käytösmallia miten itse toimin..

 

["vieras"]

[QUOTE="Äippä";22536204]No joo, ehkä se on ihan hyvä merkki että näyttää jo jotain empatian merkkejä jotenkin vain ei toivois et noin pieni joutuis vielä mitään surua tuntemaan/ aistimaan. Monesti meidn tyttö saattaa tulla sanomaan jos näkee, että itken että äitillä paha mieli, halataan se auttaa et onkohan tuo kuitenkin vain sitä että toistaa samaa käytösmallia miten itse toimin..[/QUOTE]

Sitäkin tunnetta tarvitaan että kehitys soljuu hyvin eteenpäin. Lapsi on ehkä keskivertoa herkempi aistimaan tunteita ja sehän on vain plussaa. On saanut hyvän mallin esim. lohduttamiseen ja toteuttaa sitä omissa toimissaan. Sekin on jo paljon, että huomaa ja havahtuu toisen suruun taikka iloon. Oppii samalla käsittelemään omia tunteitaan.

 

["viiraska"]

En osaa alkuperäiseen kysymykseen vastata, mutta neuvon osaan antaa. Olisi tosi tärkeää nimetä lapsen tunteita silloin, kun hän ei itse niistä osaa vielä kertoa. Eli "sopiminen että kaikki on hyvin" on oikeastaan äidin tunteiden hoitamista. Lasta helpottaa enemmän se, että osaat oman empatiakykysi avulla kertoa/kysyä, että "tuliko sulle paha mieli kun näit kuvassa tuon surullisen asian?" Ja sitten voi kertoa, miten surullinen tilanne jatkuu ja laukeaa ja muuttuu hyväksi taas. Ja jos näkee että on aivan ahdistava olo lapsella, voi myös sanoa että se on vaan satua (jos nimittäin on, kaikki surullinen ei valitettavasti ole ).

 

["Äippä"]

[QUOTE="viiraska";22536232]En osaa alkuperäiseen kysymykseen vastata, mutta neuvon osaan antaa. Olisi tosi tärkeää nimetä lapsen tunteita silloin, kun hän ei itse niistä osaa vielä kertoa. Eli "sopiminen että kaikki on hyvin" on oikeastaan äidin tunteiden hoitamista. Lasta helpottaa enemmän se, että osaat oman empatiakykysi avulla kertoa/kysyä, että "tuliko sulle paha mieli kun näit kuvassa tuon surullisen asian?" Ja sitten voi kertoa, miten surullinen tilanne jatkuu ja laukeaa ja muuttuu hyväksi taas. Ja jos näkee että on aivan ahdistava olo lapsella, voi myös sanoa että se on vaan satua (jos nimittäin on, kaikki surullinen ei valitettavasti ole ).[/QUOTE]

Kiitos tästä. Täytyykin enemmän kiinnittää huomiota noihin tilanteisiin. Tähän mennessä oon yleensä sanonut, että sinä olet nyt surullinen ja siksi on paha mieli tai että jos on liian väsynyt, että sen vuoksi kiukuttaa jne. Olen joskus yrittänyt kysellä, että oliko tässä nyt jotain pelottavaa/ surullista mutta en ole oikein saanut vastausta ja jotenkin en ehkä osaa tässä niin asettua lapsen asemaan, että aina itse keksisin mistä suru tms. johtuu.

 

[v]

Meillä on varmaan joku empatian "harjoittelujakso" menossa 1½-vuotiaalla. Lyö sisaruksiaan esineillä päähän ja sanoo "tattuu" Ei ole ennen noin hakannut. No, sitten todetaan, että niin tosiaan sattuu, ei saa ja pyydetään "ankeek".