Minusta on parempi elää koko elämän sinkkuna kuin rakastaa ja sitten menettää.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jos rakastuu, niin kannattaa heittäytyä mutta pitää silti järki tallella. Elämä on kokemuksia eika kaikki niistä ole niin kivoja. Jos ei rakastu niin voi ihan hyvin olla yksin. Mutta pelon takia ei kannata teljetä sydäntään.
 
Näin se on. Ennemmin eläisin koko ikäni onnellista elämää tyytyväisenä, vaikka se olisi sitten vähän tylsää ja tasaistakin. Mikään ei ole niin hirveää kuin kokea rakastumisen ja onnen hetkiä ja sitten menettää se. Ei se ole sen arvoista. Olen yhden ainoan kerran rakastunut (ihastunkin todella harvoin) ja olin todella onnellinen. Se ihminen on parasta, mitä minulle on tapahtunut, olimme ensin parhaita ystäviä ja sitten rakastavaisia. Kukaan ei koskaan ole ymmärtänyt minua niin hyvin tai saanut minua nauramaan tai itkemään niin paljon. Sitten menetin sen ihmisen. Ikävöin häntä joka solullani. Kenenkään muun seura ei saa minua yhtä iloiseksi eikä elämäni ole sen jälkeen ollut enää entisellään. Parasta oli, kun eleli onnellisesti sinkkuna eikä vielä osannut kaivata sellaista, jota ei ole kokenut. Vaikka koin hänen kanssaan elämäni parhaat hetket, oli hänen menettämisensä niin kova pala, että toivon, etten koskaan olisi tutustunut häneen. Rakastan häntä edelleen.

Muita vastaavaa kokeneita?
Minusta tuntuu etten ole eläessäni "todella rakastanut" ketään. Nuoruudessanikaan en seurustellut sen kummemmin kenenkään kanssa ja muutamat suhteeni olivat lähinnä "yhden illan suhteita". Olen myös miettinyt ja tullut siihen tulokseen etten rakasta tai ole rakastanut vanhepianikaan sydämestäni. Olen kuitenkin auttavainen ja suhthyvin käyttäytyvä mies (vanhapoika 50v.). Näin keski-ikäisenä olen yhä useammin yrittänyt tehdä itseanalyysia itsestäni ja tuloksena on etten osaa rakastaa vilpittömästi ja enakkoluulottomasti suhtautua (arvostelematta mielessään) uusiin ja vanhoihin tuttavuuksiini. Jollain tavalla olen tunnevammainen ihminen, joka ei osaa rakastaa.
 
Itse olen rakastanut kerran, ja totesin, ettei se rakastaminen ole kaiken sen tuskan arvoista. Joten aion pysyä loppuelämäni sinkkuna. Olen kuitenkin sitä mieltä, että oli se hyvä kokea kerran, muuten jäisi miettimään, onko jotain oleellista jäänyt kokematta. Kun sen on kerran kokenut, osaa arvostaa rauhallisen onnellista sinkkuutta paljon enemmän.

Rakastuminen ja ero ovat aivan hirveitä tunnekuohuja, jotka molemmat pilaavat elämän useiden vuosien ajaksi. Vähän niin kuin huumeetkin varmasti tuntuvat hyvältä sillä hetkellä, mutta oikeasti vain pilaavat elämän.
 
Koen samoin kuin aloittaja. Minä vain en päässyt edes suhteeseen, sain vain tuntea' miltä rakastaminen tuntuu, mutta en toteuttaa siitä tunteesta mitään, jolloin menetyskin olisi ehkä helpompi kestää - olisi sentään saanut. Mitä on joku 14 vuotta suhdetta sen rinnalla, että mulla ei ole ollut mitään, siis en ole pelkkä sinkku ollut, mutta merkityksettömässä parisuhteessa, sen rinnalla, että sai 14 vuotta ja sitten eroaisi? Sehän on aivan eri asia, ei voi verratakaan siihen, ettei mennä edes naimisiin asti. Saat tuntea, ettet kelpaa. Mähän en siis kelvannut rakkaalleni edes parisuhteeseen, sellainen paska se täällä loisii.
Ja todellakin oisin antanut hänelle kaiken minkä osaan, että olisimme olleet onnellisia yhdessä, tämän katkeruuden sain vasta, kun jäin ilman.
En tiedä miten vastaani koskaan tulee enää tunteita herättävää ihmistä, kun nytkin olin 40, että tuli edes yksi ja hänkin aivan poikkeuksellinen ihminen, en koe ikinä mitään tunteita keitään kohtaan, suurin osa miehistä ei välitä minusta paskaakaan.

Miten koetaan tunteita ihmisiä kohtaan, joille olen paska, paska, paska, paska? Sellaisena miehet minut näkevät, ei ne tykkää minusta. Ja sitten tää yksi tykkäsi, mutta ei kyennyt seurustelemaan, koska omat vaikeutensa luottaa ihmisiin estivät, eikä aio muuttua tai ei kykene. Eli mies, joka voisi minua rakastaa ja jollaisiin voin tuntea tunteita ja jotka voi kolahtaa on miehiä, joille ei mikään ole mahdollista... Miksi edes elän enää täällä maapallolla, mietin...
 
Hän herätti minun tunteeni, hänet minun olisi kuulunut saada. Enhän mä tunne mitään ketään kohtaan milloinkaan. Enkä aio tunteakaan, saatanan roskat, miehet! Pillunkipeät idiootit, joista aika harva osaa panna naista edes kunnolla. Rakastuneena sillä ei kuitenkaan ole mitään väliä, kaikki tuntuu kuitenkin niin mahtavalle.
 

Yhteistyössä