O
Onnellinennyt
Vieras
Pahoittelen kirjpitisvirheitä etukäteen, kännykällä on hankala korjat.
Ulospäin kiltti mies, muiden mielestä täydellinen.
Minulle hirveä.
Odotin yhteistä lastamme, hänen mielestään en 6kk kohdalla näyttänyt raskaanaolevalta vaan lihavalta. En saanut minkäänlaista positiivista huomiota häneltä, en vatsan silittelyjä tai kuulosteluja, en optimistisia puheita tulevasta. Lapsen synnyttyä ja siirryttyämme osastolle alkoi kysely: onko lapsi hänen, ei minkäänlaisia onnellisia puheita, kannustusta, ei mitään. Vanhempani kävivät katsomassa meitä osastolla ja toivat minulle suklaata, sitä en saanut syödä.
Synnytyksen jälkeen olin luvannut laihduttaa, painoin ennen raskautta 53kg ja sunnytyksen jälkeen 75kg. Tavoite (miehen) oli alle 50kg. Laihduinkin ja kävin ahkerasti salilla ja jumpissa. Ongelmana ol se, etten ilman taistelua aaanut harrastaa enää muuta, koska olihan hän jo ollut lapsen kanssa kun jumppasin. En päässyt tavoitteeaeeni ast, 52 kg muodostui lopulliseksi painoksi. Lopulta huomasin ettei silläkään ollut vaikutusta, olin mieheni mielestä silti lihava.
Toivoin rentouttavia kahdenkeskisiä viikonloppuja, en sanut niitä vaan lapsi vietiin hoitoon vai silloin kum mies halusi juopotella. En viitsiny yksin kotoinkaan jäädä, joten olin mukana jotta meillä olisi edea jotain yhteistä tekemistä.
Sekaielämämme oli paikoin erittäin tyydyttävää, paikoin koen tulleeni hyväksikäytetyjsi. Sovimme aika alussa, että jos minua ei huvita hän saa kuitenkin "panna". Joasain vaiheevakiinnuimme harrastamaan suuseksiä joka sunnuntai. Aluksi se oli mukavaa, jossain vaiheessa se muuttu pakkopullaksi. Hänen oli saatava sitä joka sunnuntai, vaikken ollut aina halukas siihen. Silti annoin välttääkseni kiukuttelua ja henkistä väkivaltaa
.
En kertonut ongelmista kenellekään, ennen kuin sain lopullisesti tarpeekseni ja minun oli pakko lähteä; toisen miehen matkaan. Toinen mies oli sinänsä virhe siihen hetkeen, mutta hän rakastaa minua tällaisena kuin olen, on aina rakastanut.
Ulospäin kiltti mies, muiden mielestä täydellinen.
Minulle hirveä.
Odotin yhteistä lastamme, hänen mielestään en 6kk kohdalla näyttänyt raskaanaolevalta vaan lihavalta. En saanut minkäänlaista positiivista huomiota häneltä, en vatsan silittelyjä tai kuulosteluja, en optimistisia puheita tulevasta. Lapsen synnyttyä ja siirryttyämme osastolle alkoi kysely: onko lapsi hänen, ei minkäänlaisia onnellisia puheita, kannustusta, ei mitään. Vanhempani kävivät katsomassa meitä osastolla ja toivat minulle suklaata, sitä en saanut syödä.
Synnytyksen jälkeen olin luvannut laihduttaa, painoin ennen raskautta 53kg ja sunnytyksen jälkeen 75kg. Tavoite (miehen) oli alle 50kg. Laihduinkin ja kävin ahkerasti salilla ja jumpissa. Ongelmana ol se, etten ilman taistelua aaanut harrastaa enää muuta, koska olihan hän jo ollut lapsen kanssa kun jumppasin. En päässyt tavoitteeaeeni ast, 52 kg muodostui lopulliseksi painoksi. Lopulta huomasin ettei silläkään ollut vaikutusta, olin mieheni mielestä silti lihava.
Toivoin rentouttavia kahdenkeskisiä viikonloppuja, en sanut niitä vaan lapsi vietiin hoitoon vai silloin kum mies halusi juopotella. En viitsiny yksin kotoinkaan jäädä, joten olin mukana jotta meillä olisi edea jotain yhteistä tekemistä.
Sekaielämämme oli paikoin erittäin tyydyttävää, paikoin koen tulleeni hyväksikäytetyjsi. Sovimme aika alussa, että jos minua ei huvita hän saa kuitenkin "panna". Joasain vaiheevakiinnuimme harrastamaan suuseksiä joka sunnuntai. Aluksi se oli mukavaa, jossain vaiheessa se muuttu pakkopullaksi. Hänen oli saatava sitä joka sunnuntai, vaikken ollut aina halukas siihen. Silti annoin välttääkseni kiukuttelua ja henkistä väkivaltaa
.
En kertonut ongelmista kenellekään, ennen kuin sain lopullisesti tarpeekseni ja minun oli pakko lähteä; toisen miehen matkaan. Toinen mies oli sinänsä virhe siihen hetkeen, mutta hän rakastaa minua tällaisena kuin olen, on aina rakastanut.
