Halusin kirjoittaa minun tarinani niin kipeää kuin se tekeekin. 2004 joulukuusta aloimme yrittää lasta (tuntuu näin jäljeen päin että aloin yrittää lasta mieheni valtavan vauvakuumeen takia), raskaaksi tulin tamminkuussa jo, eka ultra oli raskaus viikolla 13 ja siellä tyly venäjän kielinen lääkäri (nuori mies ja Kotkan alue sairaala) sanoi että vauva oli kuollut ja jotenkin eniten minua häiritsi että lääkäri teki ns.sisä ultran ja ei edes viitsinyt vetää vekotinta minusta ulos kertoessaa huonot uutiset.
Hän kysyi haluanko hetken aikaa rauhoittua vai heti raskaudenkeskeytys pillerin. Muistan ikuisesti kuinka kävelin lääkärin perässä hakemaan sitä pilleriä vauva osaston läpi. Keskenmeno ja valtava verenvuoto.
Seuraavat normaalit menkat ja uusi raskaus, viikolla 9 alkoi mahakipu, menin suihkuun helpottamaan oloa, kolme vee poikani istui wc pöntön päällä kun minä olin suihkussa (suihkuverho vain välissä) ja sitten alkoi se valtava verentulo, samaa tasoa kuin olisin hiuksia värjännyt punaisella värillä, koko suihkun lattia oli veressä.. Ja samaan aikaan juttelin pojalleni kun toivoin ettei hän pelästyisi tai tajuasi että mikään on vialla. Vaikka aikaa on kulunut niin tuntuu etten selviä, näiden tapahtumien jälkeen olen saanut terveen pojan mutta silti joskus itkettää niiden lapsien puolesta jotka menetin. Jotenkin nyt pitäisi olla intoa tulvillaan pojan vuoksi ja kaikki muut ovat unohtaneet keskenmenot paitsi minä, jopa mies, jotenkin tuntuu ettei keskenmenot ikinä satuttaneet häntä yhtä pahasti kuin minua.
jos löytyy saman kokeineita niin viestejä voi laitella pimpulat@luukku.com
Hän kysyi haluanko hetken aikaa rauhoittua vai heti raskaudenkeskeytys pillerin. Muistan ikuisesti kuinka kävelin lääkärin perässä hakemaan sitä pilleriä vauva osaston läpi. Keskenmeno ja valtava verenvuoto.
Seuraavat normaalit menkat ja uusi raskaus, viikolla 9 alkoi mahakipu, menin suihkuun helpottamaan oloa, kolme vee poikani istui wc pöntön päällä kun minä olin suihkussa (suihkuverho vain välissä) ja sitten alkoi se valtava verentulo, samaa tasoa kuin olisin hiuksia värjännyt punaisella värillä, koko suihkun lattia oli veressä.. Ja samaan aikaan juttelin pojalleni kun toivoin ettei hän pelästyisi tai tajuasi että mikään on vialla. Vaikka aikaa on kulunut niin tuntuu etten selviä, näiden tapahtumien jälkeen olen saanut terveen pojan mutta silti joskus itkettää niiden lapsien puolesta jotka menetin. Jotenkin nyt pitäisi olla intoa tulvillaan pojan vuoksi ja kaikki muut ovat unohtaneet keskenmenot paitsi minä, jopa mies, jotenkin tuntuu ettei keskenmenot ikinä satuttaneet häntä yhtä pahasti kuin minua.
jos löytyy saman kokeineita niin viestejä voi laitella pimpulat@luukku.com