Kotona ollaan, käytiin matkalla äitienpäivälounaalla ja nyt pesukone laulaa. Mies katsoi formulaa ja nyt jotain musadokkaria canal plussalta. Lapset on kaikonneet kavereidensa luo.
On jotenkin epätodellista, että paljonko on puhuttu näiden mökkipäivien aikana. Paljonko tunnelma on muuttunut. Sanoin sen ääneenkin. Tuntuu että mökille lähti valovuosien päässä toisistaan oleva pari, salaileva ja ahdistunut. Nyt voi hengittää.
Äsken olin hiljaa pitkään. Mies kysyi heti, mitä mietit. Kuin ennen, paitsi viime vuosina, koska ei halunnut kuulla vastausta. Sanoin että I:tä (rakastajan vaimo).
Mies sanoi, että hän luulee, että I tietää. Kun kuulemma viime juhlissa joissa olimme heillä, rakastajani synttärit huhtikuussa, vaimo oli tullut mun miehen luo, olivat katselleet yhdessä mua ja rakastajaa tanssimassa Lust for lifeä. Vaimo oli sanonut, että kaunis pari. Mies oli hätkähtänyt ja sanonut, että niin kai. Vaimo oli jatkanut, että hän ei ole koskaan tanssinut noin. Ja jatkanut vielä, että mutta hän ei olekaan täydellinen kuin X (eli minä) eikä voi koskaan X:ksi muuttuakaan. Mies oli sanonut, ettei I:n tarvitse minuksi muuttua. Vaimo oli vaan sanonut, että kukaan ei vaan ole rakastajan mielestä kukaan nainen ei varmaan ikinä ole yhtä ihana ja lähtenyt pois.
Tämä ei ainakaan helpota oloani. Vaimo on siis ehkä koko ajan tiennyt. Hävettää. Muutenkin syyllisyys painaa.
Minä en ymmärrä, kuinka itse kestäisin, jos tietäisin että mieheni pitäisi jotain muuta naista mua ihanampana.