Minulla on ongelma miesten suhteen, pitäisikö hakeutua hoitoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja a.p.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

a.p.

Vieras
Kärjistetysti voisi sanoa että inhoan miehiä. Pidän kaikkia pettureina ja pettäjinä enkä halua miestä elämääni. Olen kerran parikymppisenä seurustellut. Samaan aikaan sairastin masennusta. Lähipiirissäni kaikki ovat eronneet. Minua ahdistaa kun ihmiset ihmettelevät miksei minulla ole miestä. En halua. En ihastu ikinä kehenkään. Mua ahdistaa jo se kun näen vaikka tv-ohjelmassa naisen ja miehen nukkuvan yhdessä toisiinsa kietoutuneina, itse en pystyisi siihen. Seksi myös ahdistaa. Olen harrastanut yhden illan juttuja ehkä liikaakin. Minulla on kyllä lapsi jonka isän kanssa en ole koskaan ollut yhdessä ja raskaus sai alkunsa huolimattomasta ehkäisystä.

Olen alkanut pohtia että ehkä mulla on pääkopassa jotain vikaa. Kun luen ja kuulen toisten parisuhdeongelmista, olen hyvilläni ettei minulla ole miestä. Olen samalla myös joskus vahingoniloinen, että eikö tuokaan typerä nainen tajua että miehet todellakin ovat perseestä ja parempi olisi kaikilla olla ilman miestä.

Jos joku mies osoittaa kiinnostusta minua kohtaan, muutun kylmäksi ja ilkeäksi. Kyllähän sen tietää että seksiä hän vain haluaa.

Tiedän että kuulostan ihan kahjolta.. mikähän tähän auttaisi.
 
Joo, en oikeastikaan koe menettäväni mitään. Mitä minä teen miehellä? Jotkut sanovat että no saisin hellyyttä ja rakkautta. En halua, en tarvitse. Joku hellyys inhottaa, nytkin tuntuu että alkaa ahdistamaan kun ajattelenkin asiaa.

Jotkut ovat myös arvelleet että olenko lesbo. Mutta ei, en tunne niinkään. En minä naisenkaan kanssa haluaisi elää tai seksiä harrastaa!
 
Eihän se parisuhde kaikille sovi eikä tarvitsekaan sopia. Ei kuulosta kahjolta ollenkaan ja välillä itelläkin käy mielessä että onko tässä mitään järkeä. Mutta ei mun auta kun on noita lapsiakin, eteenpäin vaan niinkö mummo lumessa.
 
ja tosiaan, muuten olen elämääni tyytyväinen enkä kaipaa mitään, se vaan häiritsee eloa kun jotkut ihmettelevät kovasti kun en ole parisuhteessa. Jotkut sukulaiset yrittää väkisin parittaa eikä mene kaaliin etten HALUA. Ok, joillekin rakkaus ja parisuhde ovat pääasioita elämässä, mutta ei minulle. Jos teillä on joku tuttu tai sukulainen joka sanoo ettei suhdetta halua, niin älkää yrittäkö tyrkyttää ketään :(
 
Toi kuulostaa itseasiassa sangen järkevältä, ettei huoli miestä elämäänsä. Ei tarvi olla tilivelvollinen mistään, eikä tarvi pohtia mitään uskollisuuskuvioita ollenkaan. Mäkin luulin, että parisuhde olis mun juttu, mutta olin kyllä niin väärässä. Tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.

Minäkään en ole koskaan rakastanut ketään miestä, ihastunut kyllä olen tulisestikin vaikka kuinka moneen ja vaikka kuinka usein.
 
Voihan se olla, että sitten joskus tulee joku, joka saa sut toisiin ajatuksiin. Ei kai sitä mikään pakko ole väkisin miestä olla metsästämässä.

Voi sulla tietenkin olla jotain traumaa, joka olisi hyvä purkaa, joten ei siitä välttämättä haittaa olisi, jos jollekin juttelisit asiasta.
 
Toi kuulostaa itseasiassa sangen järkevältä, ettei huoli miestä elämäänsä. Ei tarvi olla tilivelvollinen mistään, eikä tarvi pohtia mitään uskollisuuskuvioita ollenkaan.

Niin. Mä en varmaan ymmärrä rakkaudesta mitään, koska musta tuntuu niin naurettavalta kun täälläkin palstalla aina jollain on huoli miehen tekemisistä ja valehtelemisesta jne. Usein mietin että miksi sitten olla suhteessa kun se on niin vaikeaa. Kai se sitten on se rakkaus!? Tai kun jotkut pohtivat että miten lapset suhtautuvat vanhempien eroon. Tai valittavat siitä että mies on paljon poissa kotoa eikä äidillä ole ollenkaan omaa aikaa. Ja kun mies nyt suuttui siitä ja siitä, mies katsoo pornoa, mies antoi satasen rahaa, mitähän sillä ostaisi. Huh huh..
 
Niin. Mä en varmaan ymmärrä rakkaudesta mitään, koska musta tuntuu niin naurettavalta kun täälläkin palstalla aina jollain on huoli miehen tekemisistä ja valehtelemisesta jne. Usein mietin että miksi sitten olla suhteessa kun se on niin vaikeaa. Kai se sitten on se rakkaus!? Tai kun jotkut pohtivat että miten lapset suhtautuvat vanhempien eroon. Tai valittavat siitä että mies on paljon poissa kotoa eikä äidillä ole ollenkaan omaa aikaa. Ja kun mies nyt suuttui siitä ja siitä, mies katsoo pornoa, mies antoi satasen rahaa, mitähän sillä ostaisi. Huh huh..

En mäkään jaksa tollasista stressata. Johtuu varmaan just siitä, kun ei rakasta. Mä luulen, että tämä munkin ajatusmaailma saattais muuttua, jos joku todellinen helmi osuisi kohdalle. Niin ei ole ainakaan vielä kuitenkaan tapahtunut ja sen verran nirso ja skeptinen olen, että tuskin osuukaan.
 
Mun mielestä taas kuulostaa siltä, että kannattaisi ehkä käydä jossain juttusilla. Ei siis siksi että tarvitsisit miestä tai parisuhdetta, mutta tuollainen ärtyminen muiden suhteista ja ahdistuminen tv:tä katsellessa ei vaan kuulosta normaalilta. Ja onhan se harmi jos seksikin ahdistaa, siitä kun kuitenkin voisi saada aika paljon iloa elämäänsä ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkuinen Jättiläinen;23011074:
Mun mielestä taas kuulostaa siltä, että kannattaisi ehkä käydä jossain juttusilla. Ei siis siksi että tarvitsisit miestä tai parisuhdetta, mutta tuollainen ärtyminen muiden suhteista ja ahdistuminen tv:tä katsellessa ei vaan kuulosta normaalilta. Ja onhan se harmi jos seksikin ahdistaa, siitä kun kuitenkin voisi saada aika paljon iloa elämäänsä ;)

Niin, ihan tosissaan olenkin miettinyt että pitäisikö puhua jollekin ammattiauttajalle. Toisaalta en tiedä mitä hyötyä siitä olisi. Seksistä mulle ei ole ollut elämässäni muuta iloa kuin se että siitä tuo lapsi sai alkunsa.
 
Niin, ihan tosissaan olenkin miettinyt että pitäisikö puhua jollekin ammattiauttajalle. Toisaalta en tiedä mitä hyötyä siitä olisi. Seksistä mulle ei ole ollut elämässäni muuta iloa kuin se että siitä tuo lapsi sai alkunsa.

Vois siitä olla se hyöty, että saisit rauhallisen mielen.. eli et vittuuntuis tai ärsyyntyis miehistä ja niiden tekemisestä. Ja tuo seksi.. on eri asia jos sitä ei halua, mutta ekassa kirjoituksessa käytit sanaa ahdistaa. Ehkä sitäkin voisi selvittää että miksi se ahdistaa? Tai ylipäätään miehet ahdistaa? Milloin se on alkanut? Eihän sitä tiedä että jos pääsis näistä asioista puhumaan jonkun ammattilaisen kanssa niin vaikka pystyisikin tulevaisuudessa nauttimaan seksistä?
 
no sitä mietin, että kyky rakastaa on periaatteessa yksi ja sama ja aika oleellinen taito elämässä. Että jos sulta puuttuu jotain palikoita joita miehen tai naisen rakastaminen vaatisi, niin käykö jossain vaiheessa niin, että suhde lapseen heikkenee koska et kykene kaikkeen mitä siinä suhteessa vaaditaan.

Kun meinaat, että kaikki miehet ovat turhakkeita viime kädessä sen perusteella mitä olet kerran kaksikymppisenä kokenut, niin käykö jossain vaiheessa niin, että lapsesi ns. rikkoo sinua vastaan, etkä kykene antamaan anteeksi? Lapsilla kun on kyky niin toimia ihan vain lapsuuttaan ja myöhemmin nuoruuttaan. Inhoatko sen jälkeen kaikkia lapsia ja pätkäiset välit pysyvästi?

Ei ole pakko ruveta miehiä harrastamaan, mutta kannattaa hiukan perehtyä, että puuttuuko sieltä omasta pakista jotain myönteisiä juttuja, eikä vain hupsuutta ja ylioptimismia. Esimerkiksi oletko muuten elämässä mustavalkoiseen ajatteluun taipuvainen, ja onko sinulla kyky hyväksyä omat virheesi vai heijastatko kaiken muiden syyksi. Siedätkö miten hyvin vastoinkäymisiä?

Jos sulla on jotain psyykkisiä puutteita joista et ole tietoinen, niin ne saattavat keikkua mukavasti matkassa niin kauan kuin olet voimissasi ja itseriittoinen, mutta sitten voi iskeä joku ankara kriisi ihan puun takaa. Tai sitten vanhetessa elämä menee kauhean vaikeaksi, kun henkinen joustavuus vähenee iän takia. Apua voi hakea silloin, mutta toisaalta siitä voi saada enemmän irti jos sitä etsii jo nyt?
 
Vastoinkäymisiä olen sietänyt koko elämäni. Tuntuu ettei elämässä muuta ollutkaan ennen kuin tulin äidiksi. Mulla on itellä ollut vaikea lapsuus joka suoraansanottuna oli ihan perseestä enkä mielellään edes muistele. Teini-iässä tosiaan tuli masennus jota hoidettiin vuosien ajan ja olin välillä sairaalassakin jne. Tuo poikaystäväni narsistisuudellaan pahensi masennusta ja lopulta itse jätin hänet ja sen jälkeen alkoikin mennä paljon valoisammin elämässä.

Jaa, milloinhan inho miehiä kohtaan on alkanut.. Vaikea sanoa. Ehkä joskus sen jälkeen kun erosin tuosta suhteesta.
En osaa sanoa miksi seksi ahdistaa. Ehkä olen itse pilannut sen asian harrastamalla seksiä usean kanssa humalassa. Kerran jouduin myös hyväksikäytetyksi, siis heräsin siihen että mies oli sisälläni eikä hän lopettanut. Asiasta en tietenkään mihinkään ilmoittanut, mun syyksihän se olisi laitettu kun itse olin kännissä ja sammunut. Ja kyllä tiedän että syytä on itsessänikin. Mutta ei tuokaan asia sillä tavalla traumoja ole jättänyt.

Lähipiirissä tosiaan kaikki ovat eronneet. Suvussa on yksi pariskunta joka ei ole (vielä) eronnut. Kavereina on todella paljon muitakin yksinhuoltajia joilla on ollut ihan paskat miehet.

En tiedä voiko lasta ja miestä rinnastaa. Ehkä kyse ei ole tästä poikaystävästä joka minulle oli paska, vaan yleensäkin siitä että tuntuu että kaikki miehet tässä lähipiirissä ovat olleet paskoja.
 
Lastasi ajatellen, toivon että kerrot että on muitakin tapoja elää, parisuhde voi olla ihan hyvä asia mutta ilmankin voi olla. Siis neutraali suhtautuminen, jos ymmärrät mitä ajan takaa.

Muuten olen sitä mieltä että kukin tavallaan ja mitään ei ole pakko tehdä/jättää tekemättä jos ei halua (eikä ketään satuteta, kaikki on aikuisia jne jne)

:flower:
 
[QUOTE="vieras";23011200]Lastasi ajatellen, toivon että kerrot että on muitakin tapoja elää, parisuhde voi olla ihan hyvä asia mutta ilmankin voi olla. Siis neutraali suhtautuminen, jos ymmärrät mitä ajan takaa.

Muuten olen sitä mieltä että kukin tavallaan ja mitään ei ole pakko tehdä/jättää tekemättä jos ei halua (eikä ketään satuteta, kaikki on aikuisia jne jne)

:flower:[/QUOTE]

Joo en ole lapsellet puhunut miehistä pahaa enkä puhukaan, ja meillä on ihan hyvät välit lapsen isän kanssa, joka on parisuhteessa ja siellä lapsikin näkee perheen mallia :)
 

Yhteistyössä