Minulla "hirviö" vauva....

Oletko lukenut Anna-Leena Härkösen kirjan Heikosti postiivinen? Entä jonkun tutkimuksiin perustuvan kirjan Äitiyden kielletyt tunteet (tai joku vastaava nimi)?

Äidillä pitää saada olla oikeus purkaa tunteitaan, myös niitä "kiellettyjä" ilman pelkoa siitä, että muut heti leimaavat huonoksi ja asennevammaiseksi äidiksi, niin kuin täällä. Surullista.

Olisiko teistä parempi, että ap vaan patoaisi kaikki nuo "hirviö"tunteet sisälleen? Ei varmasti.

Olisitteko livenä yhtä epäempaattisia ap:ta kohtaan? Netissä on vähän turhan helppo haukkua. pitäisi muistaa, että oikeat ihmiset täällä kirjoittaa.

Olen samaa mieltä. Meinasin kirjoittaa äitiyden kielletyistä tunteista. Jokaisella niitä on, mutta niistä on vaikea puhua. Ne on tabuja, jotka on helpompi laasta maton alle. Niistä puhuvaa vilkastaan vinoon, naurahdetaan ja ryystetään kahvia voimallisemmin.

Minulla on kolme lasta, joista yksi oli vaativa vauva. Huusi, huusi ja huusi. Mikään ei auttanut, mitään syytä tyytymättömyydelle ei löytynyt. Lapsi on nyt 10-v ja on vaativa tapaus vieläkin. Ihan eri sorttinen, ku nuo muut. Aina liikkeessä, äänessä, toiminnassa. Vieläkin on tyytymätön, rauhaton ja monella tapaa erikoinen lapsi. Takertuu minuun edelleen jollain tapaa joissain tilanteissa.

Ymmärrän siis ap:n asian ja ongelman. Minusta tuntui välillä, että heitän se vaativan vauvan pellolle, enkä edes kadu. Se ahdisti, raivostutti, suretti, itketti ja koin suurta epäonnistumista äitinä. Teki mieli takoa sitä kakaraa ja huutaa, että HILJENE edes minuutiksi, anna mun nukkua, ole kerranki HILJAA!!!!!! En takonut, en huutanut. Menin toiseen huoneeseen, kasasin itseni, menin taas lapsen luokse ja annoin kaikkeni.

Jaksamista ja kaikkea hyvää.

 

Ihme takertuminen tuohon hirviö sanaan joka sekin avauksessa oli lainausmerkeissä...

 

Nälkäänsä se huutaa, enemmän ruokaa vaan!

 

[QUOTE="vieras";22950861]Olen samaa mieltä. Meinasin kirjoittaa äitiyden kielletyistä tunteista. Jokaisella niitä on, mutta niistä on vaikea puhua. Ne on tabuja, jotka on helpompi laasta maton alle. Niistä puhuvaa vilkastaan vinoon, naurahdetaan ja ryystetään kahvia voimallisemmin.

Minulla on kolme lasta, joista yksi oli vaativa vauva. Huusi, huusi ja huusi. Mikään ei auttanut, mitään syytä tyytymättömyydelle ei löytynyt. Lapsi on nyt 10-v ja on vaativa tapaus vieläkin. Ihan eri sorttinen, ku nuo muut. Aina liikkeessä, äänessä, toiminnassa. Vieläkin on tyytymätön, rauhaton ja monella tapaa erikoinen lapsi. Takertuu minuun edelleen jollain tapaa joissain tilanteissa.

Ymmärrän siis ap:n asian ja ongelman. Minusta tuntui välillä, että heitän se vaativan vauvan pellolle, enkä edes kadu. Se ahdisti, raivostutti, suretti, itketti ja koin suurta epäonnistumista äitinä. Teki mieli takoa sitä kakaraa ja huutaa, että HILJENE edes minuutiksi, anna mun nukkua, ole kerranki HILJAA!!!!!! En takonut, en huutanut. Menin toiseen huoneeseen, kasasin itseni, menin taas lapsen luokse ja annoin kaikkeni.

Jaksamista ja kaikkea hyvää.[/QUOTE]

Mutta se olennaisin, ymmärsitkö, että hän on vauva??? Vai odotitko sinäkin että hän tottelee kieltoja ja osaa syödä itse puolivuotiaana?

 

Kuten sanoin, minulla on samanikäinen, samanlainen vaativa vauva kotona, joka haluaa olla IHAN KOKO AJAN IHOLLA ja ymmärrän paremmin kuin hyvin että siihen tuskastuu. Niin olen minäkin tuskastunut ja puhunutkin siitä ihan avoimesti lähimmille.

Silti en syytä siitä lastani, joka on 6 kk vanha vauva. En odota, että hän söisi itse tai ajattele että hän heittää ILKEYTTÄÄN lusikat lattialle. En myöskään odota hänen ymmärtävän kieltoja, esim. potkimisen kieltämistä vaipanvaihdon yhteydessä.

Sen sijaan minulla on ollut suuri huoli vauvastani ja jatkuvasta itkemisestä ja olen pelännyt että häntä sattuu tai että hänen on paha olla. Mutta ei, hirviöksi häntä en ole epäillyt hetkeäkään.

Tässä ne tärkeimmät tulikin, tuollaisia ajatuksia minullakin oli kakkosen rankkana vauva-aikana. Siksi ajattelen että ap:n olisi hyvä saada sitä omaa aikaa ajtusten kokoamiseen, jos se käsitys puolivuotiaan kehitystasosta ja omista vaatimuksista muuttuisi realistisemmaksi.

 

minusta kuulostaa kyllä oudolta, jos lapsi ei ole kiinnostunut ympäristöstään! Leluthan ei välttämättä vielä pysy puoli vuotiaan kädessä, jos ei taidot riitä pitelemään. Ja joo, aika rankkaa oottaa, että hän ymmärtäis sun kiellon olla potkimatta. Meillä samanikäinen ja potkii kyllä mutta ei oo kyllä käynyt vielä mielessäkään kieltää tuon ikäistä. potkii milloin potkii, ei se sitä katso onko joku edessä vai ei. Tulee vähän sdellainen olo sun teksteistä, että et oikeasti tajua minkälainen vauva yleensäkin on.

Mutta on varmasti rankkaa, jos pitää koko ajan hoitaa. Toivottavasti saat apua tilanteeseesi.

 

[QUOTE="vieras";22950887]Mutta se olennaisin, ymmärsitkö, että hän on vauva??? Vai odotitko sinäkin että hän tottelee kieltoja ja osaa syödä itse puolivuotiaana?[/QUOTE]

Kuules. Kun minä olin umpiväsynyt vauvani kanssa. Kun ei enää ajatus kulkenut ja järki juossut kovin kirkkaasti, niin minä aivan taatusti olisin purkanut itseäni nettiin vaikka noin. Ymmärrän ne tunteet ja kauheat ajatukset, mitä ihminen silloin käy läpi.

Ei tietenkään vauva ymmärrä, opi tai osaa noita puolivuotiaana. Tämä oli minun silmiin semmoinen sivulause, purkaus, iso huokasu tai loppuparkaisu. Että vielä sekin ja tuokin ja tämäkin.

En osaa takertua nyt yhteen lauseeseen, koska ymmärrän niin hyvin tuon tilanteen. Se on siinä hetkessä ja tilanteessa täysin toivoton.

Hienoa, että ne tunteet voi purkaa jossain sanoiksi. Ne ei kohdistu vauvaan silloin, vaan ulkopuolisille. Tuo oli hätähuuto ja avunpyyntö. Älä lyö lyötyä. Älä iske enää silloin, kun toinen on jo maassa. Ymmärrä, välitä, auta.

Ei mulla muuta.

 

[QUOTE="vieras";22950887]Mutta se olennaisin, ymmärsitkö, että hän on vauva??? Vai odotitko sinäkin että hän tottelee kieltoja ja osaa syödä itse puolivuotiaana?[/QUOTE]
Selvästikään et tiedä mitä on olla vaativan vauvan äiti.

 

Ainoa omituinen asia tuosta on sinun asenteesi! Olet KAMALA! Sinulla on seurallinen lapsi joka haluaa olla mukana kaikessa. Se on ihmisen luonto! Ihmislapsi on luotu matkimaan vanhempiaan ja meillä on geeneissä se, että haluamme seurata vanhempiamme. Ei noin pieni tajua sitä, ettet katoa maailmasta, vaikka katoaisitkin näköpiiristä. Sinä olet tuolle lapselle koko maailma ja kehtaatkin olla tuollainen asennevammainen munapää!

Lue Eva Wahlgrenin Lapsikirja, se ei ole hyvä mutta antaa sinulle varmasti monta hyvää vinkkiä. Eikä nyt hyvänen aika ole mitään väliä, vaikka 6kk ei muuta söisi kuin hedelmäsosetta, järki käteen. Ellei kouluikään mennessä opi, sitten voit jo huolestua.

 

[QUOTE="vieras";22950126]Hei aatamin akka!

Joillakin vauvoilla voi olla myös neurologisia oireita tai sairauksia. Ei kannattais viljellä vinkkejä tietämättömänä, ja samalla kiillottaa omaa sädekehää.

Ap:lle voimia PALJON! Jos susta itsestäsi tuntuu, ettei vauva ole "normaali" ja jotain on vialla, niin luota siihen. Pyydä apua, ja vaadi että saat sitä.[/QUOTE]

mä enymmärrä miks aatamin akkaa niin tyssätään tääl ko mun mielest hänel on ihan järkeviä kommentteja ja neuvoja.

ja monella on aika ruusuinen kuva vauva-arjesta. sitä saattaa tippua korkealta välil. 6kk ikäinen tarttee äitiään kaikkeen, leikkimiseen, syömiseen, nukkumiseen. naapurissa tuon ikänen tyttö ja kun äiti väsyy kantamaan niin sit yhdessä köllitään lattialla ja katsellaan leluja kunnes se kyllästyttää ja taas liikutaan.

hänkin on ottanut asenteen et meille ny annetiin tällainen ja se siitä. kaikki loppuu aikanaan.

 

No ehkei se ole kivaa, mutta lapsi tottuu kyllä siihen että sylissä ei voi olla ihan 24/7 ja niin sen pitää ollakkin.

No ei h*lvetissä pidä! Lapsi pidetään sylissä 24/7 kunnes hän on itse valmis kapuamaan alas. Ei lapsi ole mikään koira! Hän on viaton ihminen joka ei tasan ole pyytänyt tähän maailmaan joutua!

 

Kuten sanoin, minulla on samanikäinen, samanlainen vaativa vauva kotona, joka haluaa olla IHAN KOKO AJAN IHOLLA ja ymmärrän paremmin kuin hyvin että siihen tuskastuu. Niin olen minäkin tuskastunut ja puhunutkin siitä ihan avoimesti lähimmille.

Silti en syytä siitä lastani, joka on 6 kk vanha vauva. En odota, että hän söisi itse tai ajattele että hän heittää ILKEYTTÄÄN lusikat lattialle. En myöskään odota hänen ymmärtävän kieltoja, esim. potkimisen kieltämistä vaipanvaihdon yhteydessä.

Sen sijaan minulla on ollut suuri huoli vauvastani ja jatkuvasta itkemisestä ja olen pelännyt että häntä sattuu tai että hänen on paha olla. Mutta ei, hirviöksi häntä en ole epäillyt hetkeäkään.

Kirjotin tuolla jo aiemmin tuosta lusikoiden heittelystä yms. Ei tietenkään heitä ilkeyttään, enkä minäkään sitä ole luullut/luule. Mutta sitä yritin sanoa, että toiset vaan kykenee toimimaan tällaisissakin, pitkään jatkuneissa tilanteissa järkevästi ja johdonmukaisesti, toiset vaan ei. Itse näin jälkeen päin jälkiviisaana olisin tehnyt monta asiaa toisella tavalla. Sillon vaan oli niin loppu, että se järkikulta oli jättänyt jo ajat sitten. Tuolla myöhemmin joku toinen kirjoitti mitä kaikkea olisi tehnyt vauvalle mieli tehdä ja sanoa, mutta ei kumminkaan niin tehnyt. Itselläni myös oli näitä tunteita, mutta en koskaan tehnyt mitään lapselleni. Ja koska olen nuo tunteet läpi käynyt, ymmärrän jollain tavalla niitä vanhempia joilla naksahtaa ja jotka fyysisesti satuttaa lastaan. Se EI MISSÄÄN NIMESSÄ OLE HYVÄKSYTTÄVÄÄ, mutta jollain tasolla ymmärrän sen kumminkin... Sillon on vaan niin loppu ja nurkkaan ajettu, et kykene enää ajattelemaan niin selkeästi että pystyisit pyytämään apua tai hillitsemään itsesi, se on vain nurkkaan ahdistetun eläimen eläimellinen vaisto ja viimeinen keino puolustaa itseään.

Ja noin ohimennen, pitäskin lukea tuo Härkösen kirja, sieltä vois löytyä monta omaa ajatusta...

 

[QUOTE="Lissu";22950636]Teillä varmasti on vaativa vauva, mutta oletko miettinyt ettei sinulla olisi masennusta? Meilläkin oli esikoinen tosi vaativa, mutta kun huolehtii omasta mielenerveydestään ja yöunistaan ensin niin vaativankin vauvan kanssa jaksaa kyllä.

Lohdun sana, helpottaa kun lapsi oppii liikkumaan. Vaativa on silti, mutta viihtyy sentään paremmin kun pääsee itse tutkimaan paikkoja. Se vaihe kun opettelee ryömimään ja saa turhautumiskilareita kun ei vielä onnistu, on hirveä.[/QUOTE]

Ap, huomasitko tuon?

Itsekin luulin lapseni olevan vain hankala, kunnes minulla itselläni todettiinkin yhtä sun toista vikaa korvien välissä. Niistä kun pääsi, ni johan oli vauvankin kanssa helpompaa. Ei lapsesta normaalia kasvanut, mutta veikeä ja mukava tyyppi silti.

 

Voih, muistan noi ajat. Silloin usein mietin että alankohan koskaan rakastaa tätä lasta. Se oli RANKKAA aikaa, eikä sitä ymmärrä sellainen joka sitä ei ole kokenut. Älä välitä noista huutelijoista, ne ei tiedä mistä sä puhut.

 

Joo, masennuslääkkeet kun hommaat itsellesi, tunteesi laimenevat niin, ettei vauvakaan enää ärsytä millään

 

En minäkään ymmärrä miksi Aatamin akka täällä noin lyntättiin? Ihan asiallista tekstiä... Voihan sitä aina empaattisempikin olla, mutta oikeasti ihan asiaa silti kirjoitti.

Sympatiat on ap, sun puolella, aivan varmasti sulla on rankkaa. Oma vauvani ei todellakaan ole ollut vaativa, mutta ajoittain kun oli itse tosi väsynyt, muistan, että hermot oli hetken ihan riekaleina. Vaikuttaisi silti siltä, että kannattaa ottaa selvää mitä tuon ikäiset tavallisestikin tekee niin ne asiat ei ainakaan enää turhia väsyttäisi/stressaisi muutenkin raskaassa tilanteessa. Kuten tuo syömisjuttu, jotkut tuon ikäiset maistelevat vasta ensimmäisiä makuannoksia, joten on tosiaan liian aikaista vaatia, että vauva itse söisi, edes sormin. Tavarat tulevat lentelemään vielä jonkin aikaa, ja sehän on vaan terveen kehityksen merkki. Yritä nyt kuitenkin saada itsellesi tosiaan omaa aikaa, että saat ajatukset järjestykseen. Kuulostaa varmasti laihalta lohdulta, mutta kyllä se varmasti ajan kanssa hieman helpottaa!

 

Ja vielä kerran:

Se on myös tärkeää, että ois joku, jolle tällaisessa tilanteessa pystyisi tunteistaan ja tilanteestaan puhumaan. Sellaiselle joka kuuntelee, ottaa tosissaan, ei väheksy eikä lyttää. Se oma mies ei välttämättä riitä, on liian lähellä tilannetta seuraamassa, vaan joku ulkopuolinen.

Itselläni ei ollut. Lähellä asuville appivanhemmilleni sekä yhdelle ystäväpariskunnalle yritin puhua, mutta varsinkin appivanhemmat vain syyllisti. Vaikka vika olisi äidissäkin, ei syyllistäminen tilannetta auta pätkääkään, vaan tuki ja etes jonkinlainen ymmärrys, ja tunne siitä että välitetään eikä jätetä yksin vaikka mikä olis.

 

Noh, ensinnäkin ap:n viestissä "hirviö" oli lainausmerkeissä, ei hän siis suoranaisesti lastaan hirviöksi haukkunut, ehkä ei vaan parempaakaan sanaa tilanteeseen löytäny.

Ja sitten toiseks, me äiditkin ollaan yksilöitä ja jokaisella erilainen stressinsietokyky. Itse pidin itseäni mitä kärsivällisempänä ihmisenä, ja olinkin pitkäpinnainen, enkä ois koskaan ennen lapseni syntymään osannu etes aavistaakaan millaisia uusia puolia itsestäni löysin. Miten olisinkaan voinut?

Ja kuulkaas, se vaan ON rankkaa, jos joku on koka ajan iholla, siis IHAN KOKO AJAN, eikä mihinkään tyytyväinen vaikka mitä teet tai olet tekemättä. Jos apn tilanne on ollut tuota jo PUOLI VUOTTA, siinä vaiheessa ei kuulkaas enää hirveesti naurata, ja lapsen kutsuminen "hirviöksi" on aika pientä. Sitä nyt vaan ei pysty suhteuttamaan jos ei ole itse kokenut. Ja todellakin vielä kerran: me jokainen koetaan ja siedetään stressi niin eritavalla. Jos jonkun mielestä on ollu ihan ok, et lapsi on ollu hankala puolivuotta, voi se toisen mielestä olla maailman loppu, eikä tämä jälkimmäinen ole yhtään sen huonompi äiti.

Tai sitten meidät jokaisen pitäisi laittaa ennen lastentekoa vanhemmaksi soveltuvuus kokeisiin, olettamuksena vaativin mahdollinen vauva mitä vaan voi olla. Kuinkahan moni läpäisisi seulan?

KIITOS viestistäsi Ymmärrät mitä tarkoitan! En keksi nyt enempää, mutta hyvä, että edes joku tajuaa viestini sisällön. Olet ainoa fiksu, joka huomasi lainausmerkit. Ja tosiasiassa vauvani on mitä taivaallisin enkeli silloin kun sattuu olemaan hyvällä päällä. Aina joskus vaan tuntuu, että nyt en vaan kestä. Pakko jonnekkin purkaa.

 

[QUOTE="vieras";22950861]Olen samaa mieltä. Meinasin kirjoittaa äitiyden kielletyistä tunteista. Jokaisella niitä on, mutta niistä on vaikea puhua. Ne on tabuja, jotka on helpompi laasta maton alle. Niistä puhuvaa vilkastaan vinoon, naurahdetaan ja ryystetään kahvia voimallisemmin.

Minulla on kolme lasta, joista yksi oli vaativa vauva. Huusi, huusi ja huusi. Mikään ei auttanut, mitään syytä tyytymättömyydelle ei löytynyt. Lapsi on nyt 10-v ja on vaativa tapaus vieläkin. Ihan eri sorttinen, ku nuo muut. Aina liikkeessä, äänessä, toiminnassa. Vieläkin on tyytymätön, rauhaton ja monella tapaa erikoinen lapsi. Takertuu minuun edelleen jollain tapaa joissain tilanteissa.

Ymmärrän siis ap:n asian ja ongelman. Minusta tuntui välillä, että heitän se vaativan vauvan pellolle, enkä edes kadu. Se ahdisti, raivostutti, suretti, itketti ja koin suurta epäonnistumista äitinä. Teki mieli takoa sitä kakaraa ja huutaa, että HILJENE edes minuutiksi, anna mun nukkua, ole kerranki HILJAA!!!!!! En takonut, en huutanut. Menin toiseen huoneeseen, kasasin itseni, menin taas lapsen luokse ja annoin kaikkeni.

Jaksamista ja kaikkea hyvää.[/QUOTE]

Kiitos. Samoin sinne!

 

[QUOTE="vieras";22951020]Ainoa omituinen asia tuosta on sinun asenteesi! Olet KAMALA! Sinulla on seurallinen lapsi joka haluaa olla mukana kaikessa. Se on ihmisen luonto! Ihmislapsi on luotu matkimaan vanhempiaan ja meillä on geeneissä se, että haluamme seurata vanhempiamme. Ei noin pieni tajua sitä, ettet katoa maailmasta, vaikka katoaisitkin näköpiiristä. Sinä olet tuolle lapselle koko maailma ja kehtaatkin olla tuollainen asennevammainen munapää!

Lue Eva Wahlgrenin Lapsikirja, se ei ole hyvä mutta antaa sinulle varmasti monta hyvää vinkkiä. Eikä nyt hyvänen aika ole mitään väliä, vaikka 6kk ei muuta söisi kuin hedelmäsosetta, järki käteen. Ellei kouluikään mennessä opi, sitten voit jo huolestua.[/QUOTE]

PEESI!!

 

[QUOTE="vieras";22951020]Ainoa omituinen asia tuosta on sinun asenteesi! Olet KAMALA! Sinulla on seurallinen lapsi joka haluaa olla mukana kaikessa. Se on ihmisen luonto! Ihmislapsi on luotu matkimaan vanhempiaan ja meillä on geeneissä se, että haluamme seurata vanhempiamme. Ei noin pieni tajua sitä, ettet katoa maailmasta, vaikka katoaisitkin näköpiiristä. Sinä olet tuolle lapselle koko maailma ja kehtaatkin olla tuollainen asennevammainen munapää!

Lue Eva Wahlgrenin Lapsikirja, se ei ole hyvä mutta antaa sinulle varmasti monta hyvää vinkkiä. Eikä nyt hyvänen aika ole mitään väliä, vaikka 6kk ei muuta söisi kuin hedelmäsosetta, järki käteen. Ellei kouluikään mennessä opi, sitten voit jo huolestua.[/QUOTE]

Et ilmeisesti ole sisäistänyt lukemaasi.. Ensinnäkkin hän on Anna. Toisekseen tässä suora lainaus " Lapsikirja on aarrearkullinen rakkautta ja viisautta. Tässä kirjassa ei kerrota, millaista on väärä kasvatus ja miten huonoja vanhemmat ovat. Sen sijaan siitä saa tukea, iloa ja rohkaisua oman sisäisen tietämyksensä kuuntelemiseen. "

"miten huonoja vanhemmat ovat" Sinä kirjoitat "Olet KAMALA!" ja "asennevammainen munapää!"... Ai kauhea, mitä mahdatkaan ladella omille lapsillesi kun tuolla tavalla räyhäät palstalla tuntmattomalle äidille. Onko sinulla kaikki ihan hyvin?!

 

Niin sehän ei riitä, että vauva nukkuu kainalossa yöt ja 3*päiväunet, ja tietenkin päivät istuu sylissä niin paljon kuin vain on mahdollsita. Käymme jopa yhdessä suihkussa ja kun menen vessaan vauva istuu sylissäni tai makaa jaloissani. Paljonko vielä pitää antaa itsestään?

Selvästikkään et tiedä mitä on olla lapsen kanssa, joka ei vain ole ja tyydy siihen mitä vanhemmat antaa.

Kyseessä on vauva, ei mikään uhmaileva teini joka ei tyydy siihen mitä vanhemmat antaa.

Vauva elää elämäänsä äidin (tai kuka onkaan lähin hoitaja) kautta eikä ymmärrä omaa yksilöllisyyttään. Surullista, että ihmisille ei tarpeeksi tätä painoteta jo raskausaikana tai ennen raskauden suunnittelua. Se on vain yksi vuosi aikuisen elämästä, mutta varsin ratkaiseva lapsen tunnekehitykselle.

En ole ajatellut, että vauvoistani kukaan olisi ollut vaativa vain siksi, että haluaa olla koko ajan sylissä jne. Olen käynyt ja käyn myös suihkussa vauva vieressä ja vauva saa usein raivarit, jos yöllä menen vessaan hänen vierestään. Se on vauvalle ihan normaalia. Itsekkäille aikuisille se voi olla tiukka paikka.

 

[QUOTE="Kolmen äiti";22951801]Kyseessä on vauva, ei mikään uhmaileva teini joka ei tyydy siihen mitä vanhemmat antaa.

Vauva elää elämäänsä äidin (tai kuka onkaan lähin hoitaja) kautta eikä ymmärrä omaa yksilöllisyyttään. Surullista, että ihmisille ei tarpeeksi tätä painoteta jo raskausaikana tai ennen raskauden suunnittelua. Se on vain yksi vuosi aikuisen elämästä, mutta varsin ratkaiseva lapsen tunnekehitykselle.

En ole ajatellut, että vauvoistani kukaan olisi ollut vaativa vain siksi, että haluaa olla koko ajan sylissä jne. Olen käynyt ja käyn myös suihkussa vauva vieressä ja vauva saa usein raivarit, jos yöllä menen vessaan hänen vierestään. Se on vauvalle ihan normaalia. Itsekkäille aikuisille se voi olla tiukka paikka.[/QUOTE]

Kolmen äitinä osaatkin antaa vinkkejä kuinka pidät kodin järjestyksessä ja teet ruokaa kun vauvasi nukkuu kahdet puolen tunnin päiväunet ja muutoin huutaa, jos et pidä häntä lähelläsi?

 

Tiedän myös nuo tunteet, kun otsasuoni tykyttää ja tuntuu, että räjähtää ja pelkää jo, että satuttaa lastaan siinä sumussaan!! Oman pienen lapseni kanssa olin ensimmäisen vuoden ajan paljon yksin, eikä siinä juuri omaa aikaa otettu. Lapsi oli temperamenttinen, mutta ei edes varsinaisesti "vaikea", niinkuin sinun lapsesi kuulostaa olevan. Kuitenkin niitä huutopäiviä ja -viikkoja oli ihan riittämiin meilläkin.

Kuten jo aikaisemmin parikin kirjoittajaa on maininnut, me äiditkin olemme erilaisia. Myös meillä on erilaisia temperamentteja ja stressinsietokykyjä. Toiset kestää sitä huutoa ja mekastusta paremmin ja good for you! Toiset taas ei. Valitettavasti lapsen synnyttäminen ei vala ketään mihinkään yleismaailmalliseen äiti-muottiin, jossa kaikki entinen häviää ja meistä tulee herttaisia, pitkämielisiä, lempeitä, pullantuoksuisia superäitejä. Voin vakuuttaa, etten minäkään nauttinut siitä olotilasta kun tuntui, että suorastaan vihaan lastani ja sen kauhean tunteen lisäksi vielä vihaan itseäni lapseni vihaamisesta. Ja siihen päälle kun vielä heitetään se totaalinen epäonnistumisen tunne, niin lapsi todellakin tuntui välillä "hirviöltä", vaikkakin järjellä ymmärsin, että ongelmana oli enemmänkin olosuhteet kuin lapsi.

Ap:lle toivon kovasti voimia arkeen. Ja lupaan (vaikka se ei hirveästi varmasti tässä tilanteessa lohdutakaan, tiedän), että tilanne helpottuu kyllä. Oma lapseni oli varmasti lähempänä vuoden ikää kun ensimmäisen kerran muistan ajatelleeni, että vau, onpas mulla ihana lapsi. Ja ota rennosti lapsen "osaamisten" kanssa. Kaikki ne kehittyy eri tahtiin, eikä sillä, mitä naapurin Ville-Petteri osasi tehdä saman ikäisenä, ole mitään tekemistä teidän lapsen kanssa. Ensimmäisen lapsen kanssa sitä varsinkin vertailee helposti miten muissa perheissä mikäkin onnistuu, kun ei itsellä ole vielä kokemusta, miten lapsen mitäkin kuuluisi osata (näin ainakin itselläni), mutta siinä leikissä kyllä helposti tuntuu, että meillä ei osata mitään... Ja vielä lopuksi, jos sinusta itsestä tuntuu, että lapsella ei ole kaikki kohdallaan, niin vie lapsi vielä uudelleen lääkäriin. Ihan oman mielenrauhankin vuoksi.

Tsemppiä hurjasti arkeen!

 

[QUOTE="vieras";22951852]Kolmen äitinä osaatkin antaa vinkkejä kuinka pidät kodin järjestyksessä ja teet ruokaa kun vauvasi nukkuu kahdet puolen tunnin päiväunet ja muutoin huutaa, jos et pidä häntä lähelläsi?[/QUOTE]

Kokkailu sujuu kantoliinan kanssa ja koti ei tällä hetkellä (1kk ikäisen kanssa) ole joka hetki kuin sisustuslehden sivulla, kun imettäminen voi lohkaista suurimman osan päivästä. Ei kukaan vauvoistani ole joka päivä 10h jaksanut tissillä olla, joten siivoan aina niissä väleissä kun ehtii. Isommat vauvatkin kulkee kantoliinassa tai sitterissä vieressä ja jossain kohtaa jo alkavat kiinnostua liikkumisesta niin, että voivat pyöriä/ryömiä/konttailla vieressä, kun ohimennen sipaisee kotityöt. Tähän ovat isommat lapset tottuneet, joten luultavasti siksi minulla onkin kaksi alle kouluikäistä innokasta siivousapulaista.

Yleensä ihmisiltä löytyy myös mies, joka voi auttaa kodinhoidossa. Itselläni miestä ei ole, joten en stressaa siitä että mm. yksi koneellinen puhdasta pyykkiä odottaa kuivaustelineen vieressä tältä päivää vielä viikkaamistaan. Voisin toki viikata ne nyt, mutta en todellakaan viitsi

Yleensäkin kodissa pysyy järjestys, jos siivoaa sillä tyylillä että jäljet korjataan hetimmiten pois.