Mistä tuollainen asenne kumpuaa? Se, ettei lapsi ole suunniteltu, eikä alunperin toivottukaan, merkitsee sinusta automaattisesti sitä, etten osaa kohdella lastani inhimillisesti. Minä tiedän, että minulla on tarpeelliset valmiudet lapsen kasvattamiseen, mutta tässä kaikessa on vain äärimmäisen paljon sulateltavaa.Alkuperäinen kirjoittaja surullista:SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI LAPSEN ANTAMISTA ADOPTIOON. Saat jatkaa elämääsi ilman ahdistusta ja vaativaa olentoa, joka tulee surulliseksi, kun huomaa, että kukaan ei häntä odottanut ja se kaikista rakkain äitikin vaan pitää vaivana.Alkuperäinen kirjoittaja brandine:Minä taidan olla juuri sellainen, joka ei ikimaaimassa olisi lapsia halunnut. Raskaus varmistui kuitenkin vasta lähempänä 20. raskausviikkoa, joten eipä tässä paljon vaihtoehtoja ollut: mä olen siis melko ura- ja opiskelukeskeinen, melko itsekäs, kova juhlimaan ja monella tavalla kovin naiivi.
Lapset eivät siis kuuluneet missään vaiheessa tulevaisuuden suunnitelmiin, ja täytyy myöntää, etten jaksa olla kovinkaan innoissani raskaudestani. Lähinnä ahdistun sellaisista asioista kuin yksilöllisyyden ja oman tilan menettämisestä. Minusta lapsen saaminen ei tunnu lainkaan normaalilta, vaan hetkittäin jopa pahalta unelta.
Anna lapsellisi siis mahdollisuus hyvään elämään ja anna hänen oppia rakastamaan ihmistä, joka hänestä välittää.
Kohtaan työssäni (olen viittä vaille valmis sosiaalityöntekijä ja jo valmis äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja) päivittäin kaltoin kohdeltuja lapsia ja tiedän, että olen tarpeeksi tasapainoinen lapsen saamiseen. Minulla ei ole sellaisia psykososiaalisia vaikeuksia, jotka rajoittaisivat mahdollisuuksiani huolehtia lapsesta: raskausuutinen on vain melko uusi, enkä ole mitenkään ehtinyt sopeutumaan ajatukseen.