Meillä ekaluokkalainen tyttö ei ujostele pulahtaa uimaan nakuna, jos vieressä on poikia. On varmaan lapsesta kiinni -ja kehityksestä. Ehkä ensi kesänä ei pulahtele nakuna, jos rannalla vain vilahtaa samanikäisiä koltiaisia.
Meillä yritetään käydä perheineen uimahallissa, niin, että kummallekin puolelle on menijöitä. Se käyminen onkin sitten paljon kiinni molempien aikatauluista. En voisi laittaa esim. pientä poikaa yksin miesten puolelle.
On harmillista, että kaikilla perheillä ei ole Suomessa ystäviä, ystävä perheitä, sukulaisiin luottamuksellisia välejä tms. Hirveän paljon on perheiden yksinäisyyttä ja johan siitä kärsii lapsetkin, esim. juuri sillä, ettei ole mahdollisuutta käydä tarpeeksi usein uimahalleissa, luistelemassa, peleissä ym. Ei tietenkään kaikissa, mutta monien kirjoituksista tälläkin palstalla paistaa se, että yksin ollaan vastuussa kaikesta. Uskokaa tai älkää, minua koskettaa.
Ja mikäs ihme se on, ettei uskalleta luottaa, kun tapahtuu niin paljon pahaa. Mutta eikö se tee elämästä raskaan?