Minkä myynnistä poistuneen tuotteen haluaisit takaisin kauppoihin?

  • Viestiketjun aloittaja Muistellaan vanhoja
  • Ensimmäinen viesti
Mä tykkäsin kanssa niistä ketsuppisipseistä ja suurin osa kavereista ihmetteli sitä.

Lion patukat muistan myös enkä niitä ole missään enää nähnyt. Tuli myös itselle mieleen se kitaran mallinen vaaleanpunainen jäätelö. Se oli kyllä hyvää.
 
Ken guru
Sitten kaipaan anytimen huulipunaa 80-luvulta, sekä sellaista tosi hyvän tuoksuista muotovaahtoa hopean värisessä pullossa. En muista nimeä. Tätä oli joskus myöhemminkin myynnissä, mutta nyt ei taida enää olla.
 
Kina-karkit, sitten ne salmiakki-aakkoset joissa oli kolmea eri salmiakkia, niistä yhdet oli tosi hyviä. Sitten vielä sweet&sour viinikumit. Ja muistaako kukaan ketsuppisipsejä? Ne ei kauheen laadukkaita olleet, mutta silti aina joskus tulee sellainen tunne että tekis mieli niitä.
Kina-karkkeja myydään vieläkin Ruotsissa, kannattaa matkustaa sinne.

Kolmen eri maun salmiakkiaakkosia kaipaan minäkin, ne oli myynnissä joskus 1997 ja katosivat melkein heti.
 
"vieras"
Mä tykkäsin kanssa niistä ketsuppisipseistä ja suurin osa kavereista ihmetteli sitä.

Lion patukat muistan myös enkä niitä ole missään enää nähnyt. Tuli myös itselle mieleen se kitaran mallinen vaaleanpunainen jäätelö. Se oli kyllä hyvää.
Lion-patukoita söin viime viikolla, ne oli edelleen ihan yhtä hyvänmakuisia, nam. :)

Kannattaa aina tarkistaa halpakauppojen karkkiosastot tarkkaan, Tarjoustalosta löysin Lion-patukat, KitKatteja ja muitakin "vanhoja tuttuja" siellä satunnaisesti on.
 
"mami"
Siwasta sai kirsikkatikkareita, joissa oli purkka sisällä. Ostin aina sellaisen kun siellä käytiin :)

Onoff-limukka, sitä oli coolia juoda ohuella pillillä

Kunnolliset juustonaksut! Ne maistuu nykyään ihan oudoilta

Pehmeät turkkarit

Sellaiset neliskanttiset tikkarit joita oli erivärisiä ja keskellä valkoinen osio, joka tuntui suussa kummalliselta. Punainen oli lemppari :p
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26881285]Kitaran muotoisia jäätelöitä joissa oli suklaakuorutuksen päällä störsseliä. Pienempiä sellaisia sai minttusuklaana ja 4 tai 6 pakkauksessa.[/QUOTE]

noi jädet oli super nimisiä ja mainoshan oli myös hauska, kuka muistaa?:D
 
La Paset
suomalaisia kotiruokia. Tarjosimme, mm. lihapullia, vaikka ruotsalaisia ovatkin...laitoin myös kermaista jauhelihakastiketta eräänä päivänä. Nyt tämä
Naoko pyytää jauhelihreseptelä, joita me täällä käytämme. Auttakaa niitä kertomaan, pyydän. Riittää, jos mainitsette vain ruuan, etsin kyllä itse reseptit. Toki, olen kiitollinen koko resptistäkin, sehän auttaisi työtäni suuresti.
 
t u

Tuliks tää väärään ketjuun? Ja ketä pitää auttaa kertomaan?
 
lapsi vuodelta 78
O'boy mansikka. Lapsena oli niin hyvää, mutta eihän sitä voi tietää tietenkään millainen kulinaristinen elämys olisi nykyään. Sen tahtoisin takaisin. Samoin my little ponyt sekä ne samantyyliset kissat, en vaan muista mitähän ne mahtoivat olla.
 
Yhteistyössä