miltä on tuntunut olla äiti?

[criss]

Nyt kysyn teiltä että miltä on tuntunut olla äiti? Onko teistä heti tuntunut sille et "tää on mun juttu" ? Oon monen ystävän kanssa joilla on ihan pieniä lapsia keskustellu tästä. Moni on kertonut että on tullut sellainen epätodellinen olo, että on katsonut lastaan ja miettinyt " ei toi voi olla mun en mä oo mikään äiti".

muiden kokemuksia olis kiva lukee

 

[äiksä83 harmaana]

ei oo ikinä tuollaisia mietteitä ollut.mulle kolahti hyvin tää äitiys,vaikkakin välillä v*tuttaa..
en silti vaihtaisi mihinkään...

 

[tuorehkoäiti]

Mulle on taas tullut sellainen olo kun katson poikaani, että miten noin kaunis ja söpö poju voi olla mun. Olen todella ylpeä itsestäni, että olen saanut jotain noin kaunista aikaiseksi yhdessä mieheni kanssa.

 

[nuppu04]

\

Mulle on taas tullut sellainen olo kun katson poikaani, että miten noin kaunis ja söpö poju voi olla mun. Olen todella ylpeä itsestäni, että olen saanut jotain noin kaunista aikaiseksi yhdessä mieheni kanssa.

just tolta mustakin on tuntunut - ainakin aluksi tän ekan kanssa. :heart:
välillä menee hermot ja tulee mietittyä, että minkäs ihmeen takia on pitäny tommonenkin mennä pyöräyttämään :headwall:
pääsääntöisesti ajatukset kulkee kuitenkin tuon ylemmän mallin mukaan. enkä päivääkään vaihtaisi pois, vaikka välillä onkin huono päivä

 

[Shaina]

Mulla kesti vähän aikaan totutella tohon äiti-nimitykseen. Poika on maailman ihanin ja rakkain lapsi, äitiys ei harmita tai pelota yhtään.

Mut toi äiti-sana.. minusta oli aluksi kiusallista, kun jos joku piti poikaa sylissä, niin sit se sano "menes takaisin ÄIDIN syliin" tai "tuolla se ÄITI istuu". Monestihan vanhemmat puhuu lapselle, ett "äiti/isi tulee kohta, oota vähän aikaa". Minä juttelin ensimmäiset pari kk, että minä tulen kohta, odota hetki. Nyt oon vasta alkanut puhumaan itsestäni kolmannessa persoonassa, äiti tulee/menee/antaa...

Eli toi titteli oli minusta vaikee sulattaa, se kai tuntui niin vaativalta tms. En tiä..

 

[Niinu]

Minä oon aina halunnu äidiksi. Tuntuu niin luonnolliselta ettei vois muuta ajatella.
En väitä että aina olisi helppoa mutta en voisi kuvitella eläväni ilman lapsia.

 

[Liikku]

Ei se äiti-nimitys itsessään ollu uutta,ku oon ollu koirien "äiti" jo kauan,mut ihan shokkina tuli se kun tajus kuin iso vastuu mulla on,että tuo pieni ei ihan tosissaan tuu toimeen ilman mua!!Inhosin raskausaikaa ja pelkäsin että jos inhoan vauvaakin,mutta ei sitä voi olla rakastamatta,se tuntui heti niin omalta... :heart: Tottahan joskus tuntuu et ei jaksa(ja lapsi vasta vajaa 3kk) mutta onneks mies auttaa.

 

[Mii83]

1½ vuorokautta meni siihen kunnes tajusin olevani äiti. Tajusin että sängyssä tuhnuttava poika on mun. Nyt on tuntunut siltä että olisin ollut äiti aina. Todella luonnollinen olotila. Nautin todella äitinä olemisesta.

 

[Tarja]

Yhdyn nimimerkin:tuorehko äiti:n vastaukseen....itse olen ollut äiti jo kolme vuotta...

 

[Viblsp]

Alussa oli vaikeuksia kyllä. Vaikka kuinka oli jalat maassa ja tiesin, ettei äitiys ole pelkkää ruusuilla tanssimista... Se väsymys joka tuli vauvan unirytmin (tai no rytmittömyyden) takia, se oli jotain todella käsittämätöntä.

Nyt poika on 1v 3kk. Ihmettelen välillä hermojani kun poitsu alkaa kiukuttelemaan ja oma tahto tullut vähän liiankin hyvin esille. Ei ne hermot aina kyllä niin terästä ole, mutta nautin äitiydestä niin, että toista lasta yritetään alulle. =)

 

[NeJo]

Mulla meni kans n. ½ vuorokautta kun tajusin että toi lämpökaapissa makaava ihmisen alku on mun. Kun sitten sain hänet osastolle kanssani niin äitiys tuntui niin luonnolliselta. Sitä vaan tuijotti pientä ja ajatteli että kuinka on voinut luoda maailmaan jotain noin täydellistä. :heart: :heart:
Tätä olotilaa en vaihtais mihinkään. Tuntuu että lasta rakastaa päivä päivältä vaan enemmän. =)
Onhan noita huonojakin päiviä ollut useempia, mutta eihän tää äitiys aina ruusuilla tanssimista olekkaan.
Hyviä vuoden jatkoja kaikille äideille!

 

[nenna]

Onneksi en tiennyt etukäteen, miten paljon pieni vauva sitoo!
Ekat kuukaudet odotin vain, että kaikki palaisi ennalleen, vierastin äiti sanaa ja hoidin vauvaa väsyneenä, enkä kokenut minkäänlaista onnenhuumaa äitiydestä, vaikka vauvaa toki rakastin paljon.

Nyt puolitoistavuotiaan äitinä tiedän, että tämä on mun juttu (ja pakkohan sen on ollakin...)! Olen kasvanut henkisesti vuoden aikana enemmän kuin edellisten 20 vuoden aikana ja rakastan lastani enemmän kuin mitään muuta... ja kutsun ylpeästi itseäni äidiksi. Vähän harmittaa kun en aloittanut aiemmin lasten tekoa, eli lisää lapsia vaan tähän talouteen....

 

[Pauppi]

Alun jatkuvan väsymyksen ja ihmettelyn jälkeen rakkaus lapseen vaan kasvaa ja äitiyden tunne on ihana. Vaikka välillä ajatuksissa on, että mitä ihmettä sitä on menty tekemään Kuinka sitä lapsi voi olla yhtä aikaa toisaalta niin ihana, mutta niin rasittava... :heart:

 

[sarbba]

äitinä olo on kaikenkaikkiaan ollu ihanaa vaikka joskus onki rankempaa silti en mihinkää vaihtas, mikäs sen ihanampaa ku kattoo ku omat lapsoset oppii aina jotai uutta ja ne on niin aitoja eikä vedä mitää roolia :heart: =)

 

[pikku82]

Niinhän sitä sanotaan, että "lapsi on maailman ihanin taakka"
Ja juuri siltä minusta tuntuukin

 

[Äiti-04]

Äitiys on ollut/on äärettömän ihanaa! :heart: Monesti olen vain loikoillut sängyllä nukkuvan poikamme vieressä ja ajatellut, että "tuo suloinen, tuhiseva paketti on minun". Joskus tuntuu, että meinaa ihan pakahtua rakkaudesta. Äitiys on todellakin minun juttuni! :heart:

 

[Mami-05]

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...
Tuntuu ihanalta!! Ja jotenkin epätodelliselta vieläkin! Tyttö 2 kk ja vieläkin tuijotan häntä ja odotan että herään unesta :heart:

 

[Letukka]

Ihanalle pääsääntöisesti.

En enää vain muista tarkkaan miltä tuntui kuin esikoinen syntyi, paitsi sen muistan että sairaalasta päästyä mulle iski kotona paniikki, etten tule ikinä sietämään pojan tyttöystäviä! Kai silloin se äidin rakkaus iski niin voimakkaasti, ja liiankin omistavasti.

Nykyisin hermot menee päivittäin tuohon uhmaikäiseen esikoiseen, mutta juniori (4kk) tuntuu aivan ihanalta, sitä ihmettelee päivittäin kuinka kiltti ja söpö se on. Hän on ollut erityisen helppo lapsi.

Kumpaakaan en antaisi pois, heitä rakastaa niin erilailla, mutta sen huomaa, että käytäntö opettaa, sillä kakkosen kanssa kaikki on mennyt niin luonnostaan ja asioista on niin helppo nauttia.
Samoin siitä kun saa olla uhmiksen kanssa kotona, eikä tarvii aina kiikuttaa tukkaputkella hoitoon ja ihastella mitä kaikkea hän jo osaakin ja hänestä on todellakin seuraa ja apua vauvanhoidossa.

Ihanaa olla äiti :heart: , kun on mies jakamassa myös ne ikävät jutut! :hug:

 

[emmu]

Alku oli hankalaa, varsinkin kun poika söi 1-1,5 tunnin välein yöllä, eli ei itse saanut paljon nukutuksi. Siinä oli koliikkikin sitten, pinna välillä todella kireellä. Mutta en äitiyttä kyllä mihinkään vaihtais, toinenkin on tulossa.

Omaa tahtoa löytyy kyllä enemmänkin ja uhma-ikä senkun pahenee. Poitsulla ikää nyt 1v 5kk. Mutta kyllä se siitä vaikka itsellä tuntuu välillä savu nousevan korvistakin, parempi vaan hetkeksi levähtää ja taas jaksaa. =)

 

[Kareena]

Esikois tytön syntymän jälkeen oli hieman epätodellinen olo ku lapsen isä lähti ulkomaille töitten perään 3 päivän jälkeen ku tyttö oli syntyny. Todella kirotutti!!
Toisen tytön syntymän jälkeen tuntui, et nyt se vasta oikea perhe oli syntyny. Mieheni ei varmasti lähteny mihinkää (paitsi käväs röökillä) ja tuli joka aamu sairaalaan. Tämä perhe-elämä on ollu antoisaa aikaa loppujen lopuksi. Ja kyll äitinä on hyvä olla. :heart:

 

[hippimamma]

ikävä myöntää mutta minulla meni kauan ennen kuin tajusin olevani äiti. :ashamed: ensimmäiset 2½kk olin stressaantunut ja yliväsynyt ja pidin lasta kirouksena. Sitten äitini pelasti minut kun antoi minun nukkua väsymyksen pois. Itkin muutaman vuorokauden kun olin ollut niin kamala ja syyllistänyt ihanaa pientä avutonta vauvaa ja jopa huutanut välillä pikkuiselle. Siten vasta tunsin olevani äiti ja tärkein ihminen maailmassa tyttärelleni.

Kunpa olisin pyytänyt apua aikaisemmin :'(

 

[Cinnamon Lee]

En olisi ikinä osannut kuvitella itseäni äitinä ennenkuin se oli tapahtumassa. Ja viihdyn erittäin hyvin äitinä. Olen nauttinut siitä alusta alkaen!
Olen tehnyt vähän yhtä sun toista ennnen äidiksi tulemista mutta tätä ei voita mikään!


:heart:

 

[black-velvet]

Muistan ekan kanssa, että mulla oli kolmisen kuukautta epätodellinen olo...saatto johtua kyllä koliikistakin, jonka kanssa takuttiin...Mut jokaisen kolmen kanssa on mennyt oma aikansa, ennen kuin on todella kolahtanut, että se käärö on osa arkea...uuteen totuttautuminen vie aina oman aikansa...ite olen sitä mieltä, että eka vuosi on sellaista vähän "toisella kädellä" touhaamista..eli jos siitä selviää, ni asiat käy helpommiksi...

 

[FANG-ANN-75]

Poika oli tosi vaikee pienempänä ja silloin tuntui että olin aivan loppu. Mutta tunsin todella olevani äiti jne..ja rakastin toki pojua :heart:
Nyt kun poju on kasvanut(ikä nyt 2,5v) niin tuntuu varmemmalta ja selkeemmältä että tää todella on mun juttu, tämä kotiäitiys esim.
Ja on huippu-upeeta olla äiti, ihan mielettömän ihanaa että mulla on juuri toi poika :heart: :heart: :heart: Pakahdun onnesta!

 

[Kirsikaarina76]

HYVÄLTÄ!!! toki niitä hermostumisen hetkiä tulee ja menee, nyt uudelleen raskaana ollessa ehkä normaalia helpommin. mutta joka päivä totean itsekseni tai mieheni kanssa yhdessä, että kyllä meillä on ihana tyttö.
kärsivällisyyttä kai tuo pikkuneiti on mulle laitettu opettamaan
sairaalasta kun tulimme kotiin, niin itki sitä, että voi kun se kohta jo muuttaa kotoa pois! ja sitten muutaman kk:n kuluttua, kun tyttö oli tiuhaan tahtiin tissillä, kiukuttelin hänelle, että sä riistät mua!!! niin ne fiilikset vaihtelee, mutta onnellinen olen. ja Äiti isolla Ä:llä :heart: