Millonkohan ihmiset herää tajuamaan missä mennään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kaneli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Minä taas edustan ehkä sellaista seitkytlukulaista edistysajattelua, että lapselle on hyväksi olla perheenjäsenyyden lisäksi yhteiskunnan jäsen.

Joskus näistä keskusteluista jää sellainen vaikutelma, että ansiotyössä käyvät ihmiset eivät saisi lisääntyä lainkaan.

Saa lisääntyä, mutta MIKSI tehdä se lapsi "tielle"? Jos on tärkeämpää tienata ja luoda uraa, miksi siihen pitää sitten tehdä se lapsi, jonka sitten vie sinne päiväkotiin 1-vuotiaana?

Ettei se vain olisi sitä kaikki-tänne-mulle-heti-kulttuuria? "Nykyajan aikuisten" kulttuuria. Uskallan väittää, että tässä poljetaan lasten oikeuksia.

Suurin osa ansiotyössä käyvistä EI ole mitään uraohjuksia. Me ollaan sellaisia kahdeksasta neljään viisi päivää viikossa -työläisiä. Jotka yritetään olla tuomatta töitä kotiin. Jotka viihdytään vapaa-ajalla kotona perheen kesken. Jotka hoidetaan oma osamme yhteiskunnassa. Mutta meitä ei juuri kiitetä. Kotihoitajat haukkuvat. Työnantaja haluaisi enemmän. Jumalauta kun yritän olla ekologinen ja kuljen lapsen kanssa bussilla työ- ja päiväkotimmatkan, niin ei edes kolmivuotiaalle kukaan tarjoa istumapaikkaa bussissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Saa lisääntyä, mutta MIKSI tehdä se lapsi "tielle"? Jos on tärkeämpää tienata ja luoda uraa, miksi siihen pitää sitten tehdä se lapsi, jonka sitten vie sinne päiväkotiin 1-vuotiaana?

Ettei se vain olisi sitä kaikki-tänne-mulle-heti-kulttuuria? "Nykyajan aikuisten" kulttuuria. Uskallan väittää, että tässä poljetaan lasten oikeuksia.

Kuinka monta tuollaista ihmistä tunnet? Ihan käsi sydämelle, TODELLA? Mä en yhtään. :saint: Että tekee lapsen "tielle" ja vie sen hoitoon 1-vuotiaana jotta pääsee luomaan uraa?

Mun tuntemista äideistä vain yksi on lähtenyt töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä, koska mies joutui lomautetuksi ja taloudellisesti oli pakko. Suurin osa mun tuntemista äideistä hoitaa lapset kotona sinne 1,5-4 vuoden ikään ja sittenkin moni on tehnyt osa-aikatöitä, lyhennettyä työaikaa tai perustanut yrityksen jota pyörittää kotoa käsin... Mutta kai tuollaisia kuvaamankaltaisiakin ihmisiä on, uskallan kuitenkin väittää että aika pieni vähemmistö...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Normiäiti:
On hyvä muistaa yksi hyvin oleellinen seikka:

Lapsi, kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi, tarvitsee YHDEN turvallisen aikuisen.

Tämä ei edes tarkoita sitä että äiti/isä olisi lapselle se turvallinen aikuinen.
Kaikilla ei ole samanlaisia lähtökohtia elämään. Taatkamme siis lapsillemme oikeus olla lapsi, olla kantamatta aikuisten murheita/vastuita, kotona taikka hoidossa.

Ja turvallinen aikuinenko on yhtä kuin aikuinen, joka katsoo, ettet juokse autotielle tai että pysyt pihassa tai että saat sen annoksen ruokaa, mitä tarvitset?

Mielestäni rakkaus on kaiken a ja o, myös turvallisuudentunteen.
Harvat hoitotätit ne rakastavat jokaista hoidettavaansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Mitä auttaa itkeä sellaisesta, jonka on itse valinnut?
Pahimmassa tapauksessa rakentanut uuden kodin, fiinin sellaisen ja sitten itketään, kuin se oli kallis juttu ja nyt on PAKKO käydä töissä...

Elämä=valintoja. Arvojärjestys, siinä on jännä termi.

En mä ole itkenyt mitään enkä sen puoleen rakentanut mitään. Mutta karu fakta on se, että omakotitalot, jopa ne vanhat ja remonttia vailla olevat, maksaa aivan jumalattomasti rahaa! Ja ihmisen on pakko asua jossain ja maksaa siitä asumisesta. Oli se sitten kerrostaloasunto tai omakotitalo, oma tai vuokrattu: ASUMINEN MAKSAA NYKY-YHTEISKUNNASSA PALJON!!!

Kerro mulle miten mä voisin asua ilmaiseksi, niin pistän vakaasti harkintaan. Ei tuo töissäkäyminen niin kamalasti nappaa kun asuminen haukkaa suurimman siivun, verottaja on käsi ojossa ottamassa osansa jotta kaikki "luonnonlapset sossupummit" saadaan elätettyä ja asutettua ilmaiseksi ja lopuilla pitäisi sitten yrittää pärjätä. Ja jos kaikki alkaisi arvojärjestystään muokkaamaan uusiksi ja heittäytyisi yhteiskunnan tukien varaan, niin koko yhteiskunta kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Se, että suurin osa ihmisiä on tunnollisia työssäkäyviä ihmisiä - ja osa jopa niitä uraohjuksia - mahdollistaa sen, että joku "vapaamatkustaja" siellä joukossa voi arvottaa elämänsä siten että jää kotiin hoitamaan lapsia armeijaikään saakka.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Saa lisääntyä, mutta MIKSI tehdä se lapsi "tielle"? Jos on tärkeämpää tienata ja luoda uraa, miksi siihen pitää sitten tehdä se lapsi, jonka sitten vie sinne päiväkotiin 1-vuotiaana?

Ettei se vain olisi sitä kaikki-tänne-mulle-heti-kulttuuria? "Nykyajan aikuisten" kulttuuria. Uskallan väittää, että tässä poljetaan lasten oikeuksia.

Kuinka monta tuollaista ihmistä tunnet? Ihan käsi sydämelle, TODELLA? Mä en yhtään. :saint: Että tekee lapsen "tielle" ja vie sen hoitoon 1-vuotiaana jotta pääsee luomaan uraa?

Mun tuntemista äideistä vain yksi on lähtenyt töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä, koska mies joutui lomautetuksi ja taloudellisesti oli pakko. Suurin osa mun tuntemista äideistä hoitaa lapset kotona sinne 1,5-4 vuoden ikään ja sittenkin moni on tehnyt osa-aikatöitä, lyhennettyä työaikaa tai perustanut yrityksen jota pyörittää kotoa käsin... Mutta kai tuollaisia kuvaamankaltaisiakin ihmisiä on, uskallan kuitenkin väittää että aika pieni vähemmistö...

Voi rakas, näitä vanhempia on ihan joka puolella. Niihin törmää päivittäin. Viimeksi törmäsin eilen. Tälläkin palstalla voisi tehdä pinon niistä.
 
Mä en väittänyt ettei ole, vaan kysyin, että kuinka monta tällaista itse TUNNET? Ja sanoin, että uskallan väittää, että he ovat vain pieni vähemmistö. Sitä tässä nyt peräänkuulutin, että miten isosta ongelmasta tässä todella on mielestäsi kyse, kun suurin osa työssäkäyvistä vanhemmista on kuitenkin ihan perus-duunareita eikä mitään uraohjuksia. Että oletko tehnyt laajempaa tutkimusta? 2%? 5%? 10%? 20%?

Kyllähän päivittäin törmää esim. homoihin tai mustalaisiinkin, mutta vähemmistöä he silti ovat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Mitä auttaa itkeä sellaisesta, jonka on itse valinnut?
Pahimmassa tapauksessa rakentanut uuden kodin, fiinin sellaisen ja sitten itketään, kuin se oli kallis juttu ja nyt on PAKKO käydä töissä...

Elämä=valintoja. Arvojärjestys, siinä on jännä termi.

En mä ole itkenyt mitään enkä sen puoleen rakentanut mitään. Mutta karu fakta on se, että omakotitalot, jopa ne vanhat ja remonttia vailla olevat, maksaa aivan jumalattomasti rahaa! Ja ihmisen on pakko asua jossain ja maksaa siitä asumisesta. Oli se sitten kerrostaloasunto tai omakotitalo, oma tai vuokrattu: ASUMINEN MAKSAA NYKY-YHTEISKUNNASSA PALJON!!!

Kerro mulle miten mä voisin asua ilmaiseksi, niin pistän vakaasti harkintaan. Ei tuo töissäkäyminen niin kamalasti nappaa kun asuminen haukkaa suurimman siivun, verottaja on käsi ojossa ottamassa osansa jotta kaikki "luonnonlapset sossupummit" saadaan elätettyä ja asutettua ilmaiseksi ja lopuilla pitäisi sitten yrittää pärjätä. Ja jos kaikki alkaisi arvojärjestystään muokkaamaan uusiksi ja heittäytyisi yhteiskunnan tukien varaan, niin koko yhteiskunta kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Se, että suurin osa ihmisiä on tunnollisia työssäkäyviä ihmisiä - ja osa jopa niitä uraohjuksia - mahdollistaa sen, että joku "vapaamatkustaja" siellä joukossa voi arvottaa elämänsä siten että jää kotiin hoitamaan lapsia armeijaikään saakka.

Älä turhaan ole noin katkera kotiäideille, se rumentaa :D
Ja sitäpaitsi, kotihoidontuki on yleensä jopa pienempi kuin tuki, jota valtio maksaa päivähoitopaikoille että äidit saavat viedä lapsensa hoitoon.

Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Saa lisääntyä, mutta MIKSI tehdä se lapsi "tielle"? Jos on tärkeämpää tienata ja luoda uraa, miksi siihen pitää sitten tehdä se lapsi, jonka sitten vie sinne päiväkotiin 1-vuotiaana?

Ettei se vain olisi sitä kaikki-tänne-mulle-heti-kulttuuria? "Nykyajan aikuisten" kulttuuria. Uskallan väittää, että tässä poljetaan lasten oikeuksia.

Kuinka monta tuollaista ihmistä tunnet? Ihan käsi sydämelle, TODELLA? Mä en yhtään. :saint: Että tekee lapsen "tielle" ja vie sen hoitoon 1-vuotiaana jotta pääsee luomaan uraa?

Mun tuntemista äideistä vain yksi on lähtenyt töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä, koska mies joutui lomautetuksi ja taloudellisesti oli pakko. Suurin osa mun tuntemista äideistä hoitaa lapset kotona sinne 1,5-4 vuoden ikään ja sittenkin moni on tehnyt osa-aikatöitä, lyhennettyä työaikaa tai perustanut yrityksen jota pyörittää kotoa käsin... Mutta kai tuollaisia kuvaamankaltaisiakin ihmisiä on, uskallan kuitenkin väittää että aika pieni vähemmistö...

Voi rakas, näitä vanhempia on ihan joka puolella. Niihin törmää päivittäin. Viimeksi törmäsin eilen. Tälläkin palstalla voisi tehdä pinon niistä.

No jos hankkiutuisit työelämään, niin huomaisit, että aika harvassa tehtävässä sitä uraa oikeasti edes voi luoda. Nyt kun mietin oman lapseni päiväkotia, niin niistä noin 30 lapsesta yhden isä on tj (tuo AINA lapset leppoisasti hoitoon), yhden äiti on päällikkötason tehtävissä (no, näillä on AINA kiire, mutta on ennemminkin luonteenpiirre kuin työn sanelemaa) ja loput ihan perustyöntekijöitä: raksamiehiä, opettajia, myyjiä, opiskelijoita ym. Usein kun menen lasta hakemaan, suurin osa pienemmistä on jo haettu kotiin, kun jompikumpi vanhemmista joustaa iltapäivästä. Meillä tuo ei ole mahdollista, mutta vapaat vietetään sit muualla kuin päiväkodissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Mitä auttaa itkeä sellaisesta, jonka on itse valinnut?
Pahimmassa tapauksessa rakentanut uuden kodin, fiinin sellaisen ja sitten itketään, kuin se oli kallis juttu ja nyt on PAKKO käydä töissä...

Elämä=valintoja. Arvojärjestys, siinä on jännä termi.

En mä ole itkenyt mitään enkä sen puoleen rakentanut mitään. Mutta karu fakta on se, että omakotitalot, jopa ne vanhat ja remonttia vailla olevat, maksaa aivan jumalattomasti rahaa! Ja ihmisen on pakko asua jossain ja maksaa siitä asumisesta. Oli se sitten kerrostaloasunto tai omakotitalo, oma tai vuokrattu: ASUMINEN MAKSAA NYKY-YHTEISKUNNASSA PALJON!!!

Kerro mulle miten mä voisin asua ilmaiseksi, niin pistän vakaasti harkintaan. Ei tuo töissäkäyminen niin kamalasti nappaa kun asuminen haukkaa suurimman siivun, verottaja on käsi ojossa ottamassa osansa jotta kaikki "luonnonlapset sossupummit" saadaan elätettyä ja asutettua ilmaiseksi ja lopuilla pitäisi sitten yrittää pärjätä. Ja jos kaikki alkaisi arvojärjestystään muokkaamaan uusiksi ja heittäytyisi yhteiskunnan tukien varaan, niin koko yhteiskunta kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Se, että suurin osa ihmisiä on tunnollisia työssäkäyviä ihmisiä - ja osa jopa niitä uraohjuksia - mahdollistaa sen, että joku "vapaamatkustaja" siellä joukossa voi arvottaa elämänsä siten että jää kotiin hoitamaan lapsia armeijaikään saakka.

Ymmärrän mitä tarkoitat, paitsi sitä, että nimität luonnollisempaa elämäntapaa viettävät sossupummeiksi.

Älä huoli, ei tämä nykyinen yhteiskunta ole yksin sinun aikaansaamaa.
Tämä juttu on kasvanut kieroon ajan kanssa. Toki siihen on ollut vaikuttamassa jokainen Sanna.

Miksi ihmiset luulee, että jos tämä homma ei olisi sitä, mitä se tänäpäivänä on, silloin se olisi täyttä kaaosta ja kärsimystä?
Kaaosta ja kärsimystähän tämä on NYT. Kysellään, missä mättää, kun lapset ja nuoret voivat niin huonosti ja aikuiset painavat urallaan nappien voimin...?

Peräänkuulutan luonnollisuutta ja olen varma siitä, että sellainen elämäntapa voisi pyörittää koko maapalloa vähintäänkin niinkuin se pyörittää tänäpäivänä.

Kuka sanoi, että Sanna Suomessa tarvitsee ehdottomasti kiinalaisen hiusharjan,sellaisen jossa on vaaleanpunaiset nupit joka piikin päässä? Voihan se olla nätti, varsinkin jos on tuksumpi, mutta kuoleeko Sanna jos ei sitä saa?

Jos Suomikin saavuttaisi joku päivä täydellisen omavaraisuuden, tuskin täällä huonosti voitais. Se tuksu-harja jäisi tulematta, mutta tilalla olisikin jotain paljon ystävällisempää.

:flower:
 
Ihan kaunis ajatus, mutta jos/kun globalisaatio puretaan, se kurjistaa kyllä enemmistln maailman väestöstä. Suomessa voi olla kiva viljellä luomukauraa ja säilöä lohi suolatynnyreihin, mutta miten käy maattomien ja varattomien.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieraananyt:
olen ihan samaa mieltä kuin ap.
itse olen valinnut ammatin, jossa on lyhyet työpäivät. perjantaisinkin on kivaa päästä jo klo 12 kotiin :)

Ootko ope, joilla on niiiiiiin raskasta ja kukaan ei ymmärrä ja kesälomatkin liian lyhyitä?
 
Voi ,kaneli kuinka oikeassa oletkaan , olen usein miettinyt mitä mahtaa tarkoittaa se kun kolmen lapsen nuori äiti sanoo että on pakkopäästä töihin ei tätä muuten kestä. Ei hyvänen aika kun ehkäisy on keksitty, mutta minä minä minä , arvatkaa onko hirveää katsella sivusta kun vaikuttaa että vanhemmat on aivan loppu, silti pitää haalia kaikenlaista mihin ei aika riitä kuitenkaan. Ihmisen pitäis osata vetää raja jossain vaiheessa ja RAUHOITTUA miettimään asioita , mikäänhän ei ole kun järjestely kysymys. No voi olla , että joku tässä tilanteessa oleva nyt loukkaantuu , mutta sitäkin kannattais miettiä , onko siitä jotain hyötyä. Leppoisa kanssakäyminen olis usein paljon antoisampaa kuin se hernenenässä mutruilu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Ymmärrän mitä tarkoitat, paitsi sitä, että nimität luonnollisempaa elämäntapaa viettävät sossupummeiksi.

Kerro minulle, miten voin elää ilmaiseksi ilman, että tarvitsee yhteiskunnan tukia käyttää hyväkseen. Voin alkaa saman tien!

Meillä kasvatetaan itse kesällä salaattia ja hernettä, ensi kesäksi on suunnitteilla kasvimaa jota ei nyt ole vielä ehditty laittaa. Appivanhemmilta saadaan suolakurkkua, perunaa ja mehuja. Itse kerätään sieniä ja marjoja. Käytetään kestovaippoja, kuukautiskuppia, kompostoidaan ja kierrätetään. Tuen kotimaista aina kun se on mahdollista, ostan lähiruokaa ja luomua. Itse myyn kotimaisia tuotteita sivutyönäni (Kotigastronomi-mausteita), aiemmin toimin kestovaippojen verkkokauppiaana. Vaatteita kierrätetään - usein ostan itse uutta, mutta vanhat menee kirppikselle, vaatekeräykseen tai tuttujen lapsille. Toki meille myös tulee käytettyjä vaatteita lähinnä sukulaisten lapsilta. Vaunut, sitterit, pinnasängyt ja hoitopöydät ym. vauvakama aikanaan oli kierrätettyä kaikki ja kierrätykseen lähti edelleen.

Mutta kun tämä asuminen ei nykysuomessa ilmaista ole, niin pakkohan sitä rahaa on jostain tehdä. Jos ei käy töissä, jää vaihtoehdoksi yhteiskunnan tuet. Vai onko nyt joku keino mitä en ole keksinyt?? :attn:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Mitä auttaa itkeä sellaisesta, jonka on itse valinnut?
Pahimmassa tapauksessa rakentanut uuden kodin, fiinin sellaisen ja sitten itketään, kuin se oli kallis juttu ja nyt on PAKKO käydä töissä...

Elämä=valintoja. Arvojärjestys, siinä on jännä termi.

En mä ole itkenyt mitään enkä sen puoleen rakentanut mitään. Mutta karu fakta on se, että omakotitalot, jopa ne vanhat ja remonttia vailla olevat, maksaa aivan jumalattomasti rahaa! Ja ihmisen on pakko asua jossain ja maksaa siitä asumisesta. Oli se sitten kerrostaloasunto tai omakotitalo, oma tai vuokrattu: ASUMINEN MAKSAA NYKY-YHTEISKUNNASSA PALJON!!!

Kerro mulle miten mä voisin asua ilmaiseksi, niin pistän vakaasti harkintaan. Ei tuo töissäkäyminen niin kamalasti nappaa kun asuminen haukkaa suurimman siivun, verottaja on käsi ojossa ottamassa osansa jotta kaikki "luonnonlapset sossupummit" saadaan elätettyä ja asutettua ilmaiseksi ja lopuilla pitäisi sitten yrittää pärjätä. Ja jos kaikki alkaisi arvojärjestystään muokkaamaan uusiksi ja heittäytyisi yhteiskunnan tukien varaan, niin koko yhteiskunta kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Se, että suurin osa ihmisiä on tunnollisia työssäkäyviä ihmisiä - ja osa jopa niitä uraohjuksia - mahdollistaa sen, että joku "vapaamatkustaja" siellä joukossa voi arvottaa elämänsä siten että jää kotiin hoitamaan lapsia armeijaikään saakka.

Ymmärrän mitä tarkoitat, paitsi sitä, että nimität luonnollisempaa elämäntapaa viettävät sossupummeiksi.

Älä huoli, ei tämä nykyinen yhteiskunta ole yksin sinun aikaansaamaa.
Tämä juttu on kasvanut kieroon ajan kanssa. Toki siihen on ollut vaikuttamassa jokainen Sanna.

Miksi ihmiset luulee, että jos tämä homma ei olisi sitä, mitä se tänäpäivänä on, silloin se olisi täyttä kaaosta ja kärsimystä?
Kaaosta ja kärsimystähän tämä on NYT. Kysellään, missä mättää, kun lapset ja nuoret voivat niin huonosti ja aikuiset painavat urallaan nappien voimin...?

Peräänkuulutan luonnollisuutta ja olen varma siitä, että sellainen elämäntapa voisi pyörittää koko maapalloa vähintäänkin niinkuin se pyörittää tänäpäivänä.

Kuka sanoi, että Sanna Suomessa tarvitsee ehdottomasti kiinalaisen hiusharjan,sellaisen jossa on vaaleanpunaiset nupit joka piikin päässä? Voihan se olla nätti, varsinkin jos on tuksumpi, mutta kuoleeko Sanna jos ei sitä saa?

Jos Suomikin saavuttaisi joku päivä täydellisen omavaraisuuden, tuskin täällä huonosti voitais. Se tuksu-harja jäisi tulematta, mutta tilalla olisikin jotain paljon ystävällisempää.

:flower:

Ihan kaunis ajatus, mutta jos/kun globalisaatio puretaan, se kurjistaa kyllä enemmistln maailman väestöstä. Suomessa voi olla kiva viljellä luomukauraa ja säilöä lohi suolatynnyreihin, mutta miten käy maattomien ja varattomien.

Kyllä kyllä. Mutta sitten tuskin olisi maailman ylikansoittuminenkaan ongelmana? Luonto taatusti pitäisi huolen itsestänsä.

Maaton ja varaton? Jos valtio ei olisi rohmunnut itselleen kaikkia maita, olisi maata varmasti jokaiselle? Miksi valtion sitten täytyy pitää maat itsellään? Jotta saa ne tuksuharjat tänne asti.
 
Hyväpalkkainen puoliso? Nimenomaan äitienhän pitää olla pehmeitä ja aina lasten käytettävissä. Mies voidaan sit ulkoistaa pelkäksi rahapussiksi.
 
Meillä minä olen kotona ja mies töissä. Aika yleistä monelle kotiäidille että mies on kuitenkin töissä. Tukia ei saada muita kuin kotihoidontuki ja lapsilisät jotka perkele nekin laitan säästöön lasten omille tileille palstan perusajatusta vastaan toimien :D

Maattomia ihmisiä on ollut aika kauan ennen nykymuotoisen globaalin kapitalismin kehittymistä. Monesti tämä parjattu länismaiseen demokratia-ajatukseen pohjautuva hallintomalli on kuitenkin ainoa, jossa edes jotenkin pyritään turvaamaan kansalaisen etuja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Hyväpalkkainen puoliso? Nimenomaan äitienhän pitää olla pehmeitä ja aina lasten käytettävissä. Mies voidaan sit ulkoistaa pelkäksi rahapussiksi.

Aaah, joo. Tottakai!! Mikäs sen mukavampaa kuin puoliso jota ei näe kuin iltaisin tunnin-pari ja lauantaisin saunassa! Ja se on sitten auvoisaa eloa, kun puolisosta aika jättää tai se lähtee nuoremman matkaan, itsellä ei ole koulutusta, ei työtä eikä mitään kerääntynyttä eläketurvaa. Näääh.... Kyllä mä taidan edelleen jatkaa töissä siten että molemmat on tienesteissä kiinni ja molemmat osallistuu yhtä paljon kodinhoitoon ja puuhaa lasten kanssa.
 
Eli jos on molemmat töissä niin näkee puolisoaan useammin?! :laugh:
Monella kotiäidillä on kyllä koulutus, minullakin. Ja itse asiassa vielä työpaikkakin :o Usko nyt jo, ne on niitä valintoja jotka jotkut haluaa tehdä.

Niin , tuli sellainen ajatus mieleen , että kukapa sitä nyt minkään asian hyväksi olis omista saavutetuista eduista valmis luopumaan. Eihän sellanen käy, vai käviskö kuitenkin .
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
Yleensä aina liian myöhään.

Mä vedän näihin luonnollisuusasioihin kyllä sitten mukaan kaikki luonnonsuojelujutut, lisäaineet ja muut.

Takaisin luontoon :attn: B) :D
Mä tulen tähän mukaan. Kerrostalolähiöistä pois ja maaseudulle omia luomutuotteita vilejlemään. Täällä kaupungissa luomueläminen kun tuppaa olemaan verrattain kallista. Kun viljeltäis itse ja kaupasta ostettua kulutettaisiin mahdollisimman vähän, ei yksinkertaisesti tarvittaisia äitejä eikä kaikkia isiäkään enää työelämässä. Yksi kunnanlääkäri ja yksi lapsenpäästäjä kyllä voi hoitaa kunnan alueen sairastuneet ja synnytykset - kuten joskus ennenkin, kun asiat olivat vielä hyvin - ja sairaalat voisivat vapauttaa lääkäri-isukit ja sairaanhoitajaäiskät kotiin pienokaisiaan ja porkkanoitaan hoitelemaan :heart:

Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Alkuperäinen kirjoittaja kaneli:
Ymmärrän mitä tarkoitat, paitsi sitä, että nimität luonnollisempaa elämäntapaa viettävät sossupummeiksi.

Kerro minulle, miten voin elää ilmaiseksi ilman, että tarvitsee yhteiskunnan tukia käyttää hyväkseen. Voin alkaa saman tien!

Meillä kasvatetaan itse kesällä salaattia ja hernettä, ensi kesäksi on suunnitteilla kasvimaa jota ei nyt ole vielä ehditty laittaa. Appivanhemmilta saadaan suolakurkkua, perunaa ja mehuja. Itse kerätään sieniä ja marjoja. Käytetään kestovaippoja, kuukautiskuppia, kompostoidaan ja kierrätetään. Tuen kotimaista aina kun se on mahdollista, ostan lähiruokaa ja luomua. Itse myyn kotimaisia tuotteita sivutyönäni (Kotigastronomi-mausteita), aiemmin toimin kestovaippojen verkkokauppiaana. Vaatteita kierrätetään - usein ostan itse uutta, mutta vanhat menee kirppikselle, vaatekeräykseen tai tuttujen lapsille. Toki meille myös tulee käytettyjä vaatteita lähinnä sukulaisten lapsilta. Vaunut, sitterit, pinnasängyt ja hoitopöydät ym. vauvakama aikanaan oli kierrätettyä kaikki ja kierrätykseen lähti edelleen.

Mutta kun tämä asuminen ei nykysuomessa ilmaista ole, niin pakkohan sitä rahaa on jostain tehdä. Jos ei käy töissä, jää vaihtoehdoksi yhteiskunnan tuet. Vai onko nyt joku keino mitä en ole keksinyt?? :attn:

Tarkoitatko lapsilisiä ja vanhempainpäivärahaa? Vertaatko sitä sossutukiin?
Jos näin on, niin sitten sinun ajatusmaailmasi on vähintään persoonallinen.
Tunnut katkeraltakin. Eikös ole hyvä elämäntapa tämä nykyinen, se kun tekee noin "onnelliseksi"?

En ole sanonut, ettei kenenkään tarvitsisi käydä töissä, vaan ettei molempien vanhempien...yhdellä palkalla taatusti pärjää, isonkin perheen kanssa. Jos niin tahtoo. Mutta kun se harvalle riittää.
 
Eli se oli se puolison palkkatyö sit kuitenkin...
 
Yhteistyössä