"vieras"
Mietin juuri tässä aamulla, että meillä ei taida olla "lapsentahtista" vaan "äidintahtista" kasvatusta. Eli meillä mennään eteenpäin sillä tuntumalla, että mikä on äidin mielestä parasta lapselle.
Ei käynyt mielessä keskeytys. Opiskelin itseni ylioppilaaksi, kun vauva oli 8kk. Mies hoiti lasta tuolloin kotona. Lapsen isän kanssa ollaan oltu yhdessä vähän yli 5v, joista 2 vuotta naimisissa. Kuopus meille syntyi, kun oli 20 ja mies 21. Ensi syksynä pitäis alkaa miettimään jatkokouluttautumista, olen siis ollut tähän asti kotiäitinä. Mies työelämässä.Alkuperäinen kirjoittaja Metsäpeikko;27445581:Eikun oikeasti. Kävikö mielessä keskeytys vai päätitkö ottaa härkää sarvista? Mites opiskelut? Menikö suunnitellusti vai pitikö muuttaa lennosta suunnitelmia? Oliko lapsen isä kuvioissa mukana?
Melkein kuin minun elämäntarinani..Minulla on lapset 18v, 12v ja 3v eli isoilla ikäeroilla ja kaikilla eri isät. Naimisiin menin vasta yli 30 vuotiaana ja itseäni 10 vuotta nuoremman miehen kanssa.
:hug:Olen erittäin vakavasti traumatisoitunut, eli mielenterveysongelmainen äiti. En kuitenkaan käytä lääkitystä, vaan yritän terapian avulla päästä eteenpäin, joka on välillä erittäin vaikeaa.
Minulle on tehty melkein kaikki, mitä voi toisen tuhotakseen tehdä. Raiskattu, hakattu, kidutettu, yritetty tappaa, tuhottu itsetunto jne.
Esikoisen sain juuri täytettyäni 18 vuotta, hänen isänsä oli erittäin raa-asti väkivaltainen alkoholisti.
Minulla on kaksi lasta nykyisestä suhteesta, eli eri miehelle.
Kahta lastani kohtaan olen ylisuojeleva äiti, toinen heistä on haastava erityislapsi. Yhden lapsen kohdalla hoidan äitiyttäni käymällä säännöllisesti hautasmaalla pitämässä hänen hautaansa kauniina.
Tulen tuskin koskaan tekemään töitä/opiskelemaan itselleni ammatin. Minut tullaan siirtämään työkyvyttömyyseläkkeelle varmaan pian.
Tästä kannan jatkuvaa huonoa omaatuntoa, ja rajua syyllisyyttä siitä, etten voi kantaa korteani kekoon yhteiskunnan hyväksi, vaan olen ns. loinen.
Kuin myös:hug:
Voimia elämääsi. Toivon terapian auttavan kohdallasi ja elämäsi vielä kirkastuvan.
Olen erittäin vakavasti traumatisoitunut, eli mielenterveysongelmainen äiti. En kuitenkaan käytä lääkitystä, vaan yritän terapian avulla päästä eteenpäin, joka on välillä erittäin vaikeaa.
Minulle on tehty melkein kaikki, mitä voi toisen tuhotakseen tehdä. Raiskattu, hakattu, kidutettu, yritetty tappaa, tuhottu itsetunto jne.
Esikoisen sain juuri täytettyäni 18 vuotta, hänen isänsä oli erittäin raa-asti väkivaltainen alkoholisti.
Minulla on kaksi lasta nykyisestä suhteesta, eli eri miehelle.
Kahta lastani kohtaan olen ylisuojeleva äiti, toinen heistä on haastava erityislapsi. Yhden lapsen kohdalla hoidan äitiyttäni käymällä säännöllisesti hautasmaalla pitämässä hänen hautaansa kauniina.
Tulen tuskin koskaan tekemään töitä/opiskelemaan itselleni ammatin. Minut tullaan siirtämään työkyvyttömyyseläkkeelle varmaan pian.
Tästä kannan jatkuvaa huonoa omaatuntoa, ja rajua syyllisyyttä siitä, etten voi kantaa korteani kekoon yhteiskunnan hyväksi, vaan olen ns. loinen.
Kuulostaa tarpeeksi raskaalta ja surulliselta ilmankin, että kannat syyllisyyttä. Eiköhän tärkeintä ole, että pidät huolta itsestäsi ja lapsistasi. Valtavasti voimia ja hyvää tulevaisuutta sinulle ja perheellesi!Tulen tuskin koskaan tekemään töitä/opiskelemaan itselleni ammatin. Minut tullaan siirtämään työkyvyttömyyseläkkeelle varmaan pian.
Tästä kannan jatkuvaa huonoa omaatuntoa, ja rajua syyllisyyttä siitä, etten voi kantaa korteani kekoon yhteiskunnan hyväksi, vaan olen ns. loinen.