Alkuperäinen kirjoittaja Elopompelo:
Alkuperäinen kirjoittaja täällä vastaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Täällä vastaus:
On tehty tutkimuksia ja todettu että lapsen psyykkiselle kehitykselle PARASTA on olla oman vanhemman(yleensä se on äiti) kanssa vähintään sen 3v. Alan ammattilaiset(lapsipsykologit/psykiatrit/kasvatustieteilijät yms lasten kehityksestä tietävät) osaavat sanoa että on haitallista erottaa ns. poikanen emostaan liian pienenä ja puhun siis ihmisistä, käytän vain vertauskuvaa. En mitenkään voi muistaa sivukaupalla laadittuja tuloksia ja väitteitä tässä ulkoa mutta varmasti puhuvat totta ja tietävät asiansa! Ja minä itse olen ollut päikyssä töissä ja olen nähnyt sen "touhun" pahimmillaan valitettavasti. Mitä pienempi lapsi, sitä enempi jäi heitteille, ei saanut syliä ja kärsi olla yksin ilman rakastavaa aikuista. Minullekkin sanottiin ettei lapsia saa halata etteivät kiinny liikaa. :O no kuka sit halaa ja milloin? Äiti ja isä kerran päivässä nopeesti laittaessa nukkumaan klo 19 jotta jaksaa taas nousta aikaisin? :´(
Osa itkee mennessään sinne, eikö se jo kerro jotakin? Osa oppii TYYTYMÄÄN osaansa ja lakkaa huutamasta kun tietää ettei muutakaan saa.
Taisi olla aika tyhjentävä vastaus kun ei kommentoida. Nostan luettavaksi vielä.
Sen verran piti jo aiemmin kommentoida ainakin, että oletko sitä mieltä, että kaikki lapset nimenomaan kärsivät hoidossa olemisesta? Miten se näkyy?
Mietin siis taas omaa poikaani, joka on aina mennyt mielellään hoitoon, ei ole siellä itkeskellyt vaan mielellään leikkinyt ja puuhaillut, on nukkunut ja syönyt hyvin - ja mitä ilmeisemmin saanut syliäkin tarpeeksi, kun vieläkin entinen pph on tärkeä (tänään illalla mennään taas kylään). Ja on meillä hoitopäivistä huolimatta ehditty halia enemmän kuin kerran päivässä, sillä oma valintani on ollut se, että lapsen hereilläoloaikana en tee kotitöitä, vaan niiden aika on sitten, kun lapsi nukkuu. Alkuilta on siis pyhitetty lapselle. Tietenkään laatu ei korvaa määrää, mutta ei asia niinkään ihan mene, että hoidossa oleva lapsi ei ehdi olemaan vanhempiensa kanssa YHTÄÄN.
P.S. Paha tuota on kommentoida, kun ei taaskaan tullut sitä faktaa siitä, että MITEN nimenomaan päivähoidosta saadut traumat näkyvät lapsessa - ja milloin.
Kuten jo sanoin en muista tutkimuksia sanasta sanaan sivukaupalla joten ihan näin omilla aivoilla voisin olettaa että esim. vasta jopa aikuisena voi ilmetä jotain, tai kouluiässä. Lapsi olisi ainakin erilainen jos olisi ollut kotona. Ajatella että koko persoona muuttuu täysin kun joku muu onkin tehnyt kasvatustyön puolestasi! Joskus miehen kanssa mietittiin(esikoisemme ihana tapaus!) että jos olisi ollut hoidossa, olisi persoonaltaan täysin eri lapsi. Sen tajuaminen hätkähdytti. Paljon on kuullut ihmettelyä miten ihana lapsi on ja että huomaa että on saanut kotihoidon.
Voisin kuvitella että liian pienenä hoitoon viedyt kokevat tulleensa hylätyiksi ja reagoivat joskus siihen vielä(esim vaikeassa murrosiässä). Lapsesta voi tulla herkemmin suorittaja ja hikipinko joka sairastuu muita herkemmin nuorena aikuisena esim anoreksiaan, masennukseen tai burn outtiin. Syy: liian vähän läheisyyttä ja aikaa hänen tärkeimmiltä läheisiltään, liian aikaisin aikaiset heräämiset ja ryhmän mukana toimimiset ilman persoonallista yksilöllistä elämää.
Tunnen erään joka laittoi vauvansa jo hoitoon. Kyllä, tämä lapsi on nyt isompana erittäin kohtelias ja kiltti mutta juuri todella etäällä vanhemmista. Oma huone, oma sänky ollut aina, aikaisin hoitoon mennyt vauvasta, äiti otti muutenkin paljon aina vapaata itelleen yksin, illat töiden jälkeen niin, että kuulemma 2h aikaa olla lapsen kanssa koska lapsi ajoissa unille. 2h!!! :O
On se kumma jos ei se reppana vielä reagoi...
Mutta nyt poistun koneelta. Uskon että ammattikasvattajat kyllä tietävät mitä tutkivat ja puhuvat. Eikö se jo sano jotain kun todella monet päiväkodissa työskennelleet sanovat: IKINÄ EN VIE LASTANI PÄIVÄKOTIIN!
