Otetaan siis teoreettinen mahdollisuus, että täältä hevon humpasta pääsisi bussilla johonkin (Tarhaan ja töihin emme kulje, mutta vaikka mummolaan)...
Puen lapset sillä silmällä, että kävelen bussipysäkille räntäsateessa ja polviin asti loskassa.
Lykkään pienimmän ja keskimmäisen tuplavaunuihin (jotka parhaalla tahdollakaan eivät mahdu mukavasti edes yhdistelmäperävaunurekkaan.) ja talutan esikoista (ja parhaassa tapauksessa 30-kiloista koiraa) siinä vieressä.
Odotamme bussia pysäkillä. Vieressä teini kiroilee puhelimeen, housuunsa kussut vanha juoppo oksentaa pysäkkitolpasta tukea ottaen ja mummeli hinkuu astmalääkkeiden puutetta rollaattorin päällä istuen.
Bussi tulee, vain vartin myöhässä.
Yritämme astmaisen mummon kanssa änkeä vaunuja ja rollaattoria bussin keskiosaan, lähes käsirysyn partaalla ja mummon vinkuessa, kuinka minunkin täytyy olla liikkeellä tuollaisen lauman kanssa juuri sillä bussilla, jolla hän menee apteekkiin ja seurakunnan neulontakerhoon.
Vanha kuolemaa uhmaava juoppo istuu juuri siihen vaunujen viereiseen penkkiin, tuoksu on mieletön. Yritän saada esikoista istumaan siihen ainoaan vapaaseen penkkiin bussin takaosassa, valitettavasti edelleen puhelimeen kiroileva, purkkaa jauhava teini kiilaa.
Yritän pitää vaunuja ja esikoista pystyssä, koiraa pois tieltä ja potkia päälleni liukuvaa rollaattoria pois jaloista pitäen samalla itseni pystyssä tarttumalla hampailla mistä tahansa kiinteästä osasta.
Kuski kaahaa mutkat suorana, jotta ehtisi seuraavalle pysäkille edes 10 minuuttia myöhässä.
Pukumies etupenkistä huikkaa, että "on siinäkin kun lapset tekee lapsia ja sitten kuljetaan veronmaksajien rahoilla ilmaiseksi bussissa (ainakin pk-seudulla), saatana, ihme sossupummeja."
Mummo alkaa valittaa astmaoireiden pahentuvan koiran takia.
Teini kiroilee puhelimeen entistä kovempaa, jotta kuulisi oman äänensä kakaroideni melun yli. Kun ilmastointihan noissa vehkeissä tunnetusti toimii niin hyvin, että kävelymatkoja varten puettu vaatetus hiostaa jo ennen seuraavaa pysäkkiä.
Kolmen penkin päässä istuvan ikinuoren keski-ikäisen rouvan Body Shopin vaniljahajuvesi alkaa hikoilun myötä (kaikki ovat pukeutuneet pysäkille kävelyä silmällä pitäen) sekoittua mukavasti sen juopon levittämään virtsan, ja kerran syödyn ja palautetun porilaisen tuoksuun.
Yritän purkaa lapsilta pipoja ja lapasia, koska matkaakin on jäljellä vielä puoli tuntia (sitä matkaa jonka autolla olisi jo ajanut sekä sinne että takaisin).
Lopulta tulee se oma pysäkki, ja yritän päästä rollaattorin ja käytävälle siirtyneen juopon läpi ovesta ulos. Yritän siinä räntäsateessa pukea lapsille pipoja ja lapasia toivoen, ettei paha flunssa iske vaikka välikausipuvut on jo hikoiltu läpimäriksi ja ne mukavasti kylmenevät taas ulkona.( Kesällähän tämä on vähän helpompaa, ja kesää oli esimerkiksi tänä vuonna n. 2viikkoa).
Kuskaan laumaa vielä sen puolisen kilometriä pysäkiltä perille, esikoisen vinkuessa väsyneitä jalkoja kun koko matka piti seistä, ja pienempien itkiessä kylmää ja väsymystä.
Mietin, etten onneksi ole viikottaiselle kauppareissulle menossa, koska silloin liikkuisin kyllä ilman koiraa mutta paluumatkalla pitäisi raahata ja sijoitella bussin lattialle ne 4-5 kauppakassia.
-----------------------------------------------------------------------
Ei, täältä keskeltä peltoa ei edes pääse bussilla mihinkään.
Ja jos pääsisi, niin käyttäisinkö tosiaan bussia "puhtaan omantunnon takia" ??
EN TODELLA!!
(Anteeksi huutaminen, rauhoitun tästä kyllä pikkuhiljaa...)