Miksi yksinhuoltajuus, miksei yhteishuoltajuus?

Olen tässä miettinyt, että miksi eroavat parit päätyvät siihen, että yleensä äiti alkaa yksinhuoltajaksi, miksi mies jää lapsen hoidossa niin paljon vähemmälle? Ymmärrän tilanteen silloin jos mies on vaikkapa alkoholisoitunut, väkivaltainen tai muuten kykenemätön hoitamaan lasta. Miksi äiti joutuu yksinhuoltajaksi jos lapsella on kaksi vanhempaa? Eikä tämä ole veetuilua kun ihan oikeasti kiinnostaa

 

Minä taas luulen, että yhteishuoltajuus on ehdottomasti yleisintä nykyään. Yksinhuoltajuutta ei ihan helpolla saa, vaikka haluaisi.

 

Meillä on yhteishuoltajuus vasten mun tahtoa. Mies on käytöshäiriöinen narsisti, eikä mulla ollut pitkittyneen eron myötä voimia lähteä taistelemaan yksinhuoltajuutta. Se on vielä edessä. Mutta kai se useimmiten on niin, että isä on ollut poissaoleva jo liiton aikana, jolloin helpompaa äidille se yksinhuoltajuus.

 

Ehkä äitiys on luontaista toisin kuin isyys. Lapsi kuitenkin kasvaa äidin vatsassa sen 9 kuukautta, sen jälkeen imetykset ym. Tutkimusten mukaan äiti vaan on lapselle se tärkeämpi ensimmäisinä vuosina..

 

Kyllä suurimmalla osalla on yhteishuoltajuus, mutta yleensä lähihuoltajasta käytetään silti nimitystä yksinhuoltaja. Tottakai etävanhempi jää lapsenhoidossa vähemmälle.

 

Kuten Anatolia sanoi, yhteishuoltajuus on yleisempää kuin yksinhuoltajuus. Jotenkin tällä palstalla(kin) saa käsityksen, että asia on toisin.

 

Kyllä suurimmalla osalla on yhteishuoltajuus, mutta yleensä lähihuoltajasta käytetään silti nimitystä yksinhuoltaja. Tottakai etävanhempi jää lapsenhoidossa vähemmälle.

Ahaa, eli oikeita yksinhuoltajia ei olekaan niin paljon kuin luulin ja sehän hyvä Mietinkin, että mikä niitä ihmisiä riivaa, jotka eivät halua osallistua lapsensa elämään kuin joka toinen viikonloppu!

 

Meillä on lastenvalvojalla ensi viikolla tapaaminen ja saa nähdä miten tässä sitten käy. Yhteishuoltajuus meillä on tällä hetkellä, mutta aion kyllä exälle sanoa, että jos se todellakin jossain vaiheessa aikoo muuttaa toiselle puolelle Suomea ihan lopullisesti, niin silloin olisi kannattavampaa että mulla olisi yksinhuoltajuus.

 

[QUOTE="Mari";22199065]Ahaa, eli oikeita yksinhuoltajia ei olekaan niin paljon kuin luulin ja sehän hyvä Mietinkin, että mikä niitä ihmisiä riivaa, jotka eivät halua osallistua lapsensa elämään kuin joka toinen viikonloppu![/QUOTE]

Eihän se merkitse mitään onko yhteishuoltajuus tai yksinhuoltajuus, kuinka paljon se etä lasta tapaa. Monella on yhteishuoltajuus mutta eivät silti tapaa lastaan kuin sen joka toinen viikonloppu ja joillain yksinhuoltajuus, mutta lapsi saattaa silti tavata isäänsä useammin kuin joka toinen viikonloppu.

 

[QUOTE="Mari";22199065]Ahaa, eli oikeita yksinhuoltajia ei olekaan niin paljon kuin luulin ja sehän hyvä Mietinkin, että mikä niitä ihmisiä riivaa, jotka eivät halua osallistua lapsensa elämään kuin joka toinen viikonloppu![/QUOTE]

Sulla menee nyt sekaisin lapsen asumisjärjestelyt/vanhemman & lapsen tapaamiset, ja huoltajuusasiat.

Toisekseen; kyse ei ole (ei ainakaan pitäisi olla) siitä, mitä vanhemmat haluaa. Moni varmasti haluaisi olla lapsensa kanssa paljon useammin kuin joka toinen vkl. Mutta mikä on lapsen parhaaksi? Se on se tärkein kysymys. Lapselle voi olla parasta pysyvyys, vaikka se tarkoittaisikin sitä että hän näkee toista vanhempaansa vain harvoin. Kodin ja ehkä päiväkodinkin vaihto viikon välein ei ole hyvä juttu kaikille lapsille.

 

Ja joskus yksinhuoltajuus voi olla ihan käytännön sanelema pakko, kun toinen vanhempi asuu toisella puolella suomea tai on muuten kykenemätön hoitamaan lapseen liittyviä asioita. Ei siis aina ole kyse väkivallasta tms. Ja ei-huoltava vanhempi on huoltajuudesta luopumisesta huolimatta tunnustettu vanhempi ja lapsella oikeus tapaamisiin, perintöön tms.

 

Minä taas luulen, että yhteishuoltajuus on ehdottomasti yleisintä nykyään. Yksinhuoltajuutta ei ihan helpolla saa, vaikka haluaisi.

Höpö höpö! Tai sitten mä sain "lottovoiton", sillä ex antoi sen mulle suosiolla. Tosin ihmettelen sitä itsekin, sillä ex on narsisti ja tapoihin kuluu olla periaatteessa kaikkia vastaan ja tehdä mun elämästä h.elvettiä.. Mutta sillä sattukin olemaan just sillon kiire jonku typytn luo, eikä ilmeisesti loppuun asti aatellut, minkä aarteen mulle antoi. Mutta näin sen piti mennäkin, ettei tarvinnu lähtee oikeuteen taisteleen sitä hullua vastaan!

 

[QUOTE="vieras";22199119]Höpö höpö! Tai sitten mä sain "lottovoiton", sillä ex antoi sen mulle suosiolla. [/QUOTE]
Niin, jos sä sait yksinhuoltajuuden helposti niin tokihan sen sitten muutkin saa helpolla :xmas:

Ymmärsit varmaan kuitenkin, että yksinhuoltajuutta ei saa helposti JOS toinen vanhempi sitä vastustaa

 

Sulla menee nyt sekaisin lapsen asumisjärjestelyt/vanhemman & lapsen tapaamiset, ja huoltajuusasiat.

Toisekseen; kyse ei ole (ei ainakaan pitäisi olla) siitä, mitä vanhemmat haluaa. Moni varmasti haluaisi olla lapsensa kanssa paljon useammin kuin joka toinen vkl. Mutta mikä on lapsen parhaaksi? Se on se tärkein kysymys. Lapselle voi olla parasta pysyvyys, vaikka se tarkoittaisikin sitä että hän näkee toista vanhempaansa vain harvoin. Kodin ja ehkä päiväkodinkin vaihto viikon välein ei ole hyvä juttu kaikille lapsille.

Jahans Puurot ja vellit sekaisin! Minusta se, että isä saa olla lapsensa kanssa pari kertaa kuussa on aivan liian vähän ja miellän äidin yksinhuoltajaksi, koska eihän se isukki juuri lapsensa kanssa ole. Eikö ole siis tavallista niinkuin yhdellä tutullani, että isä ja äiti pitävät lasta vuoroviikoin? Tämä järjestely on heillä ollut heti kun vauvaiästä päästiin (eivät siis olleet yhdessä lapsen syntyessä). Meillä ei ainakaan mies suostuisi, että minä yksin kasvattaisin lastamme ja hän saisi parin viikon välein vähän lastaan nähdä. Enkä siihen suostuisi minäkään. En voisi riistää lasta isältään.

 

Ei se siihen liity mitenkään, miten paljon isä on lapsen kanssa tekemisissä.
Yksinhuoltajuus on järkevää, koska lapsella kuitenkin on se 1 koti jossa sen asioita hoidetaan.

 

[QUOTE="Mari";22199147]Jahans Puurot ja vellit sekaisin! Minusta se, että isä saa olla lapsensa kanssa pari kertaa kuussa on aivan liian vähän ja miellän äidin yksinhuoltajaksi, koska eihän se isukki juuri lapsensa kanssa ole. Eikö ole siis tavallista niinkuin yhdellä tutullani, että isä ja äiti pitävät lasta vuoroviikoin? Tämä järjestely on heillä ollut heti kun vauvaiästä päästiin (eivät siis olleet yhdessä lapsen syntyessä). Meillä ei ainakaan mies suostuisi, että minä yksin kasvattaisin lastamme ja hän saisi parin viikon välein vähän lastaan nähdä. Enkä siihen suostuisi minäkään. En voisi riistää lasta isältään.[/QUOTE]
Vuoroviikkosysteemi on varmaan aika yleinen juttu. En tiedä, en ole nähnyt tilastoja.

Kaikille se ei kuitenkaan sovi. Minusta ei saisi olla kyse siitä, mihin mies suostuu ja mihin sinä suostut, vaan pitäisi pistää omat tunteet sivuun ja miettiä mikä on LAPSELLE kaikkein paras ratkaisu, ja toimia sen mukaan.

 

[QUOTE="Mari";22199147]Jahans Puurot ja vellit sekaisin! Minusta se, että isä saa olla lapsensa kanssa pari kertaa kuussa on aivan liian vähän ja miellän äidin yksinhuoltajaksi, koska eihän se isukki juuri lapsensa kanssa ole. Eikö ole siis tavallista niinkuin yhdellä tutullani, että isä ja äiti pitävät lasta vuoroviikoin? Tämä järjestely on heillä ollut heti kun vauvaiästä päästiin (eivät siis olleet yhdessä lapsen syntyessä). Meillä ei ainakaan mies suostuisi, että minä yksin kasvattaisin lastamme ja hän saisi parin viikon välein vähän lastaan nähdä. Enkä siihen suostuisi minäkään. En voisi riistää lasta isältään.[/QUOTE]

Niin, onhan se parempi ajatella sitä ex-miestä kuin lasta. Hohhoijaa.
Haluisitko itse vaihtaa vuoroviikoin kotia?
Minä en ainakaan. Siinähän ei tavallaan ole kotia enää ollenkaan.

Sekasin menee tollaset lapset joita pallotellaan kuin kapsäkkiä. Ei voi lasta pistää puoliksi.

 

Meillä mä yh. Isä narsisitinen narkkari-juoppo,oli monta vuotta raittina,kunnes reiku sitten sortui. Lapsta näkee muutaman tunnin. Mä sanoin heti un ero tuli puheeksi et mä haluan yksinhuoltajuuden. Nyt sai häädön ja monet kymmnet kerrat jättänyt tulematta. Ma palaveri,jolloin varmaan napsahtaa valvotut,sanoi suoraan,että ei niihin mene (ei pysty antaan puhtaiya seuloja....5v raittiudesta tipahti ja rajua menoa on..40v ukko ja tollanen elämä tärkeämpää.

 

meillä yhteishuoltajuus, pojan isä ole edes kuvioissa mukana. huoltajuutta ei mulle anna eikä suostu et mun nykyinen mies adoptoisi pojan itselleen. pojan isä siis alkoholisti. oikeusteitse olis mahdollista hakea huoltajuus itselle, mut on niin pitkä prosessi et en jaksa ruveta vääntämään.

 

Niin, yksi koti jossa asioita hoidetaan, jos toinen vanhempi ei ole halukas osallistumaan! Eli yksinhuoltaja. Jos molemmat haluavat tavata yhtä paljon ja huolehtia lapsesta ja tämän asioista, silloin yhteishuoltajuus.

 

Niin, onhan se parempi ajatella sitä ex-miestä kuin lasta. Hohhoijaa.
Haluisitko itse vaihtaa vuoroviikoin kotia?
Minä en ainakaan. Siinähän ei tavallaan ole kotia enää ollenkaan.

Sekasin menee tollaset lapset joita pallotellaan kuin kapsäkkiä. Ei voi lasta pistää puoliksi.

Eihän se lapsi mihinkään muuta kun koti on molemmissa paikoissa! Julmempaa olisi rikkoa isän ja lapsen välinen side.

 

Niin, onhan se parempi ajatella sitä ex-miestä kuin lasta. Hohhoijaa.
Haluisitko itse vaihtaa vuoroviikoin kotia?
Minä en ainakaan.

Sekasin menee tollaset lapset joita pallotellaan kuin kapsäkkiä. Ei voi lasta pistää puoliksi.

Oon samoilla linjoilla sun kanssa.

Joissain tapauksissa vuoroviikkosysteemi voi toimia ihan hyvin, uskon sen kyllä, ja se tuntuukin toimivan hienosti mm. hyvällä kaverillani ja hänen ex-miehellään.

Joissain tapauksissa se taas on ihan syvältä, ja huomaa että vanhemmat ajattelee itsekkäästi vain itseään. Esimerkiksi tietämässäni tapauksessa, missä 4 v lapsi on viikon äidillä (vaikkapa) Porissa, ja viikon isällä (vaikkapa) Salossa vuorotellen. Isällä on pitkät työpäivät, joten lapsi on iskäviikolla 11 h päivässä päiväkodissa. Vaihtaa päiväkotia viikon välein, on ns. ulkopuolinen molemmissa päiväkodeissa eikä ole saanut luotua kunnon kaverisuhteita. Äidin luona oireilee isän ikävää, kun on juuri ehtinyt tottua isän talon tavoille ja sitten vaihtaa taas äidin luo, ja isän luona sama juttu mutta päinvastoin. Sokerina pohjalla riitelyt siitä, kenen vuoro on kuskata lapsi äidin/isän luo - lapsen kuullen toki.

Voi viddu etten sanois. Lapsi sekoaa tuota menoa, ja onkin itse asiassa "voimakastahtoinen" ja "haastava". Ei nuku öitään hyvin, syömisen kanssa ongelmia, käytöksessä häikkää, päiväkodista tulee alituiseen noottia. Mutta miten tuossa tilanteessa tasapainoiseksi kasvaisikaan?

Paikkakunnat yms pikkutietoa muutettu ettei tyyppejä tunnistettaisi.

 

Vääntäkää joku mulle rautalangasta mikä on olennainen ero noiden välillä? Olen monasti sitä miettinyt. Ei siis oteta lukuun noita tapaamisia, nehän sovitaan erikseen.

 

Jos lapsella on ollut kaksi rakastavaa ja huolehtivaa vanhempaa, ne ovat tärkeimmät myös eron jälkeen. Eli silloin lapsi saa olla molempien vanhempien kanssa mutta kahdessa kodissa.

 

Mulla on yksinhuoltajuus, koska muksun isään ei voi luottaa millään tavalla.