Miksi uhmis menee ihan mahdottomaksi viikonloppuisin, kun isä on kotona?

[alan olla ihan loppu]

Meillä siis vähän yli 2,5 vuotias lapsi ja oon hänen ja vauvan kanssa viikot kotona. Parina päivänä eivät näe isäänsä ollenkaan, kun tämä lähtee lasten nukkuessa ja palaa myöhään illalla, kun molemmat ovat jälleen untenmailla.

Viikonloput ovat alkaneet olla aivan mahdottomia. Isompi kiukkuaa ihan koko ajan, mitä ei mun kanssa tee tossa mittakaavassa. Toki se uhmaa minullekin arkisin ja saan välillä jäähyttää enemmän kuin mitä jaksan kertoja edes laskea. Viikonloppuisin isä tekee paljon asioita isomman kanssa, saa spesiaaliaikaa. Pääsee ulkohommiin, isän kanssa autolla käymään missä nyt tarvitseekaan käydä jne. Viettävät yleensä tuntikausia ulkona.

Sisällä huomaan miehen käskyttävän lasta paljon omaan huoneeseensa ns. ilman syytä. Eli isä tahtoo rentoutua hetken vaikka telkun ääressä ja komentaa esikoista pois jaloista. Samoin isä ei paljoa kehu, kun taas itse koitan kehua pienistäkin jutuista. Muuten meidän päivämme olisivat aivan yhtä helv*** jos keskittyisin ainoastaan kieltämään ja nalkuttamaan.

Olen joskus sanonut miehelle, että miten itse toimin tietyissä tilanteissa tai minkä olen huomannut toimivimmaksi keinoksi, mutta en tahtoisi "nalkuttaakaan" asioista. Koska miehen tapa kasvattaa on ihan yhtä oikea kuin omani, siis suuret ja pienemmät asiat ovat linjassa. Tapa toimia ehkä vain joskus eri. Miehessä ei ole mitään vikaa isänä tai aviomiehenä. Erittäin osallistuva ja hyvä mies kaikinpuolin ja olen hälle tästä myös sanonut.

Huomaan joskus suorastaan odottavani maanantaita ja arkea, koska meillä rullaa paljon tasaisemmin päivät, kun olemme lasten kanssa keskenämme. Ei kai sen näin pitäisi olla? Onko muilla samanlaista?

 

[jaa.]

Uhmis kaipaa huomiota isältä. Kaikki se vuorovaikutus joka jää tapahtumatta kun iskä on töissä, yrittää sitten kiteytyä siihen viikonloppuun. Tietyllä tavalla luottamuksenosoitus lapselta kuitenkin, että iskä on joku jolle kuitenkin KANNATTAA uhmailla (koska yhdentekevillä ja ikävillä ei ole merkitystä...).

Miten olis jos olis heillä joku ihan kahdenkeskinen hetki ja juttu viikonlopun alussa?

 

[meillä samaa]

Tyttö on 2v ja isä paljon töissä viikolla. Silloin kun on iltaisin kotona, ei esim. nukkumaan menosta tahdo tulla mitään. Ei halua nukkumaan kun isä on kotona vaan haluaa olla tämän kanssa, mikä sinänsä on ymmärrettävää. On muutenkin ihan isin tyttö nykyään. Mutta meno on kyllä hurjaa kun isi on kotona, kaikki temput ja uhmat pitää näyttää silloin varsinkin..

 

["vieras"]

Tuttu tunne, meiän muksut on 1v10kk ja 5viikkoa.

 

[alan olla ihan loppu (ap)]

Uhmis kaipaa huomiota isältä. Kaikki se vuorovaikutus joka jää tapahtumatta kun iskä on töissä, yrittää sitten kiteytyä siihen viikonloppuun. Tietyllä tavalla luottamuksenosoitus lapselta kuitenkin, että iskä on joku jolle kuitenkin KANNATTAA uhmailla (koska yhdentekevillä ja ikävillä ei ole merkitystä...).

Miten olis jos olis heillä joku ihan kahdenkeskinen hetki ja juttu viikonlopun alussa?

Hei tämä oli hyvä pointti, jota en ole tullut ajatelleeksikaan (kyllä, olen puuroaivo ).
Perjantaina miehen kotiutuessa töistä isompi on hereillä vielä noin 3 tuntia. Ehkä siihen voisi jotain koittaa keksiä. Usein mies kyllä ottaakin esikon heti mukaansa ulos, jos on menossa pihahommiin.

Kaikki miehen hoitamat aamu- ja iltatoimet menevät myös hirveässä huudossa. Lapsi potkii, rimpuilee, kiljuu, itkee ja tekee kaikki temput. Mulle ei tee (enää) läheskään tuossa mittakaavassa. Joskus meilläkin on kyllä sellaisia aamuja, että tekisi mieli kääntyä kannoillaan ja painua takaisin peiton alle.

Olisi mukava joskus illasta rentoutua itse hetki ja antaa miehen hoitaa iltapesut (kuten hän monesti tekeekin), mutta rentoutuminen on kyllä kaukana siitä, kun kuulostaa niinkuin sikaa tapettaisiin ja nykyään hoidankin nuo monesti itse, kun en jaksa kuunnella sitä huutoa. Lapsi ei nuku edes päiväunia enää ollenkaan, joten mun sietokyky alkaa olla aika nollissa illalla, kun olen 12-13h kuunnellut sitä uhmaamista.

Isä on osallistunut lapsen hoitoon ihan vauva-ajoista asti ja uhman alkuvaiheilla nuo ilta- ja aamupesut alkoivat takkuilla. Itsekin olin silloin vielä (vuoro)töissä ja pk-arki vasta taannoin alkanut, mutta en saanut osakseni niin kovaa kiukuttelua kuin isä.

Kai tämäkin on taas joku vaihe, joka lievenee ja pahenee ajanmyötä. Nyt tuntuu olevan tosi paha vaihe menossa, ei tämä vielä hetki sitten tälläistä ollut, vaikka syntyi uusi vauva ja kaikkea. Vauva on nyt muutaman kuukauden vanha.

 

["Vieras"]

Jos isä haluaa olla rauhassa niin kyllä se on isä jonka pitää poistua huoneesta. Tän takia meillä on vanhempien makkarisda tv.. Mutta voihan sinne makkariin ottaa vaikka läppärin tai sanomalehden mukaan.

Kyllä se ollkari ja keittiö on koko perheen yhteistä aluetta eikä sitä lähtökohtaisesti voi kukaan omia itselleen saadakseen olla rauhassa.

 

[Hmmmm]

[QUOTE="Vieras";29017070]Jos isä haluaa olla rauhassa niin kyllä se on isä jonka pitää poistua huoneesta. Tän takia meillä on vanhempien makkarisda tv.. Mutta voihan sinne makkariin ottaa vaikka läppärin tai sanomalehden mukaan.

Kyllä se ollkari ja keittiö on koko perheen yhteistä aluetta eikä sitä lähtökohtaisesti voi kukaan omia itselleen saadakseen olla rauhassa.[/QUOTE]

Jaa, no en tiedä. Kyllä mun mielestä tuon ikäiselle lapselle voi jo opettaa, että jos aikuinen on väsynyt, niin lepohetkeä voisi kunnioittaa. Tottakait pitää olla läsnä jos lapsella on joku hätä, mutta itse ainakin yh:na joudun joskus käskemään lapsia pois jaloista, jos esim. joudun kotona tekemään jotain rästitöitä tms. Tunnin leikkiminen itsekseen ei ole vahingollista, jos vuorovaikutus on muuten normaalia.

 

["Vieras"]

Jaa, no en tiedä. Kyllä mun mielestä tuon ikäiselle lapselle voi jo opettaa, että jos aikuinen on väsynyt, niin lepohetkeä voisi kunnioittaa. Tottakait pitää olla läsnä jos lapsella on joku hätä, mutta itse ainakin yh:na joudun joskus käskemään lapsia pois jaloista, jos esim. joudun kotona tekemään jotain rästitöitä tms. Tunnin leikkiminen itsekseen ei ole vahingollista, jos vuorovaikutus on muuten normaalia.

No minusta on liikaa vaadittu että 2,5v olisi tunnin itsekseen. Miksi lapselta pitäisi viedä äidin ja vauvan seura sen takia että isä haluaa olla rauhassa? Tietysti aukuinem voi vaatia lepohetkeä itselleen, mutta eikö sitä varten voi itse poistua paikalta jos kerta toinen vanhempi on paikalla? Itse esim makaan sohvalla ja sanon että leikikkää nyt itsekseen/lukekaa kirjaa äiti haluaa olla rauhassa. Mutta en siis vaadi omaan huoneeseen menemistä vaan saavat touhuta siellä missä haluavat.

 

[alan olla ihan loppu (ap)]

[QUOTE="Vieras";29017128]No minusta on liikaa vaadittu että 2,5v olisi tunnin itsekseen. Miksi lapselta pitäisi viedä äidin ja vauvan seura sen takia että isä haluaa olla rauhassa? Tietysti aukuinem voi vaatia lepohetkeä itselleen, mutta eikö sitä varten voi itse poistua paikalta jos kerta toinen vanhempi on paikalla? Itse esim makaan sohvalla ja sanon että leikikkää nyt itsekseen/lukekaa kirjaa äiti haluaa olla rauhassa. Mutta en siis vaadi omaan huoneeseen menemistä vaan saavat touhuta siellä missä haluavat.[/QUOTE]

Niin siis eihän lapsen nyt tarvitsisi tuntia/puolta tuntia/kahta tuntia olla itsekseen huoneessaan. Ja yleensä minä itse en ole katsomassa sitä telkkaria, joten lapsi voi tulla vaikka minun luokseni keittiöön tai missä nyt ikinä oleilenkin. Mutta sehän ei käy, kun isä kerran käskee, että "mene äidin kanssa hetkeksi" tai "mene leikkimään omaan huoneeseen vaikka legoilla". Vastaus on aina EIEIEIEIEIEI. Mutta tuo nyt lienee ihan ikään kuuluva juttu

Ja jos itsekin koitan joskus sanoa lapselle, että äiti vähän huilaa tässä sohvalla, voit lukea siinä vieressä, niin lapselta tulee napakka käsky huilata silmät auki

Ymmärrän kyllä isääkin. Kokopäivätyö ja samalla opiskelu ei ole helppoa kellekään. Siihen sitten vielä lisänä pari lasta ja valtava uhma isommalla, niin ei ihmekään, että hetken tahtoisi olla ihan vaan rauhassa. En minäkään pidä siitä, että koko ajan ollaan kiipeämässä päälle, jos hetkeksi heittäydyn sohvalle pitkäkseni. Lapsiparka vaan ei sitä tietenkään ymmärrä, että miksi isä käskee mennä pois ja tuleekin monesti surku lapsen puolesta. Mutta koska isä on niin paljon kotonaoloajastaan lapsen/lasten kanssa ja käytettävissä, niin en todella tästä tahtoisi nalkuttaa hänelle.

Pitäisi koittaa kai sitten pelastaa se isin lepohetki niin, että menen itse leikkimään lapsen kanssa hänen huoneeseensa. Jotenkin se vaan joskus "tökkii", kun olen parhaimmillani jo kolme vuorokautta putkeen leikkinyt ja viihdyttänyt ja keksinyt tekemistä.

 

[Vinkki]

Jos isä menisi lastenhuoneen lattialle makaamaan tyyny pään alla ja samalla katselisi leegoja lapsien kanssa. Saisi levätää ja lapset leikkisivät siinä. Näin meidän iskä tekee.

 

[ehdotus]

Niin siis eihän lapsen nyt tarvitsisi tuntia/puolta tuntia/kahta tuntia olla itsekseen huoneessaan. Ja yleensä minä itse en ole katsomassa sitä telkkaria, joten lapsi voi tulla vaikka minun luokseni keittiöön tai missä nyt ikinä oleilenkin. Mutta sehän ei käy, kun isä kerran käskee, että "mene äidin kanssa hetkeksi" tai "mene leikkimään omaan huoneeseen vaikka legoilla". Vastaus on aina EIEIEIEIEIEI. Mutta tuo nyt lienee ihan ikään kuuluva juttu

Ja jos itsekin koitan joskus sanoa lapselle, että äiti vähän huilaa tässä sohvalla, voit lukea siinä vieressä, niin lapselta tulee napakka käsky huilata silmät auki

Ymmärrän kyllä isääkin. Kokopäivätyö ja samalla opiskelu ei ole helppoa kellekään. Siihen sitten vielä lisänä pari lasta ja valtava uhma isommalla, niin ei ihmekään, että hetken tahtoisi olla ihan vaan rauhassa. En minäkään pidä siitä, että koko ajan ollaan kiipeämässä päälle, jos hetkeksi heittäydyn sohvalle pitkäkseni. Lapsiparka vaan ei sitä tietenkään ymmärrä, että miksi isä käskee mennä pois ja tuleekin monesti surku lapsen puolesta. Mutta koska isä on niin paljon kotonaoloajastaan lapsen/lasten kanssa ja käytettävissä, niin en todella tästä tahtoisi nalkuttaa hänelle.

Pitäisi koittaa kai sitten pelastaa se isin lepohetki niin, että menen itse leikkimään lapsen kanssa hänen huoneeseensa. Jotenkin se vaan joskus "tökkii", kun olen parhaimmillani jo kolme vuorokautta putkeen leikkinyt ja viihdyttänyt ja keksinyt tekemistä.

En tiedä miten asia hoidetaan, mutta itse joskus jos olen vaikka kipeänä ja lapset eivät, sanon heille että nyt äidin täytyy vähän aikaa levätä ja sitten jaksan leikkiä. Päivästä riippuen lepoa tulee 5-30 minuuttia, mutta mun mielestä lasten on hyvä ymmärtää, että aina ei voi olla aikuisen korvakäytävän vieressä pälättämässä. Mitä jos pelaatte vaikka tietokoneella sen aikaa pikku-kakkosen Hertta pelejä esim? Mutta miehen olisi varmaan hyvä selittää lapselle, että haluaa levätä, eikä vaan käske pois. Mulla esim. lapsilla on tiukka puhekielto samassa huoneessa jos katson säätiedotuksen, ja samalla lailla kunnioitan jos he haluavat katsoa pikkukakkosta rauhassa. Molemmin puolin samat säännöt, lapsilla vähän lyhyemmän kaavan kautta...

 

[alan olla ihan loppu (ap)]

Kiitoksia vastauksista vielä

Tajusin tuossa juuri pienen laskutoimituksen jälkeen, että lapset näkevät isäänsä arkipäivisin noin 9h. Tällä viikolla poikkeuksellisesti 6h. Se on aika hemmetin vähän, varsinkin kun mies oli kesällä aika paljon kotona. Ensin kolmen viikon isyyslomalla, sitten hetken töissä ja parin viikon kesälomalla, vielä hetki töissä ja taas kaksi viikkoa kesälomaa. Ja nyt yhtäkkiä se ei ole kotona juuri laisinkaan Kohta alkaa vielä hirvikausi, eli viikonloputkin menevät metsällä.

Ei siis ihme, että isompi oireilee noin. Kiitos teille vastauksista, että tämän tajusin. On pää väsymyksestä niin solmussa välillä, ettei näe yksinkertaisia asioita, vaikka ne olisivat selkeinä nenän edessä.

Sanoin miehelle tuosta, että isompi näkee sua viiden päivän aikana vain 6-9h ja oireilee viikonloppuisin siksi, että sillä on sua ikävä. Sanoin myös, että ehkä jaksat ne uhmakohtaukset vähän paremmin, jos ajattelet asiaa tosiaan siltä kannalta, että lapsi testailee tärkeimpiä ihmisiään. Voi kun tuon muistaisi itsekin joskus, kun tekisi mieli karjua pää punaisena.