X
"xxxxx"
Vieras
"Isä on vauvalle yhtä tärkeä kuin äitikin" jos hän on on läsnäoleva, osallistuva ja hänelle annetaan mahdolisuus täysivertaiseen vanhemmuuteen.
Liki pitäen, luulisin niin. Se vain tässä hämää, että asiaa perustellaan sillä että äiti on tärkeämpi koska on lapsen kanssa suurimman osan vauva-ajasta. Tämähän ei ole mitenkään äiti- saatikka sukupuolisidonnainen vaan riippuu siitä kuka sen lapsen kanssa eniten on sinä vauva-aikana. Täällä aika monelle se on itsestäänselvyys vaikka se ei aina olekaan niin.
Miksi ihmiset (=äidit) eivät vain voisi myöntää, että vauvalle se tärkein on ihminen se joka hänen kanssaa eniten vauvana viettää aikaa? Ja ihan ilman näitä mielisairailta kuulostavia miesäiti/nainenisä/miesemo ym. selvityksiä.
Minä perustelin tärkeyden biologialla ja unohdin näköjään täsmentää että puhun vastysyntyneistä ja vauvoista, en yli vuoden ikäisistä enää. Enkä ehkä ihan allekaan vuoden.
Ei tee tiukkaa myöntää, että yhden vastasyntyneen tärkein henkilö voi hyvinkin olla joku muu kuin biologinen äiti. Mietin kyllä siinä sitten, onko se kuinka hyväksi lapselle, mutta siitä tässä ei varmaan enää puhuta?
Aika huono sinun tai kenenkään muunkaan sanomaan ihan tuosta vaan että joku muu kuin äiti olisi jotenkin lähtökohtaisesti haitaksi vastasyntyneelle. Monessa tilanteessa se "joku muu" onkin ehkä paljon parempi vaihtoehto sille lapselle kuin biologinen äiti.
Kun nämä ovat hyvinkin selvästi tapauskohtaisia asioita, niin en alkaisi julistamaan että biologinen äiti on aina ja automaattisesti se tärkein henkilö vastasyntyneelle tai puolivuotiaalle.
Äh, anteeksi kun kirjoitan ns. puolella silmällä täällä. Koko ajan teen muutakin tässä niin ei ajatus pysy kasassa.
Siis.
Eli.
Sanot, että on huono sanoa että joku muu olisi lähtökohtaisesti haitaksi vastasyntyneelle. Perustan haitan siihen, että ero äidistä on iso stressin aiheuttaja vauvalle ja saattaa aiheuttaa myöhemmin kiintymyssuhdeongelmia toisen hoitajan kanssa. En sano, että huono biologinen äiti olisi aina paras, vaan mietin, mitä se tekee lapselle. Kumpi on pienempi paha.
Itse olen adoptiolapsi ja mietin näitä paljon. Ja aina, siis AINA lapsen kannalta. En tarkoita mietinnöilläni loukata ketään, enkä astua kenenkään varpaille.
Minä ajattelin tilannetta että vauva esim. erotetaan äidistään heti syntymän jälkeen ja hänelle tarjotaan ruokaa ja läheisyyttä ihan samassa mitassa kuin biologinenkin olisi antanut. Kuka voi ja millä perusteella sanoa että tällä lapsella tulisi jotain kiinnittymisongelmia tai että hänellä olisi huonommat lähtökohdat elämälleen. Voihan tuohon sanoa omia mielipiteitään tietenkin jokainen mutta ne ovat "musta tuntuu"- faktoja.
Itse näkisin ideaalitilanteena sen että lapsella on hyvä ja huolehtivainen biologinen äiti. Siis se kehen lapsi on "tutustunut" jo raskausaikana ja kenen rinnalle tämä pääsee ruokailemaan heti synnyttyään. Siis mahdollisimman turvallinen ja stressitön alku, mikä ei tietty aina ole mahdollista.
On toki äitejä jotka eivät ole hyviä äitejä. Siis edes siinä mielessä että heidän vauvojensa olisi parasta päästä heti synnyttyään jonkun muun hoiviin. Mutta kuitenkin uskoisin että nämä äidit ovat vähemmistö kaikista äideistä. Valtaosa synnyttäjistä kuitenkin on kykeneviä ja halukkaita huolehtimaan vauvoistaan.
Toki sille vastasyntyneelle muodostuu tärkeimmäksi ihmiseksi se kuka häntä eniten hoitaa ja ruokkii. Yleensä se täällä päin vaan on äiti joka jää sen vastasyntyneen kanssa kotiin ja näin hän alkuun on vauvalle se turvallisin ja tutuin ihminen. Toki voisi tehdä niin että äiti ei imettäisi ja isä jäisi heti kotiin hoitamaan vauvaa äidin patatessa töihin, tällöin vauva sitten saisi isästä sen ensisijaisen hoitajansa. Mutta onko se monestikaan se järkevin ratkaisu?
Ei se että äiti alkuun elää symbioosissa sen vauvan kanssa estä mitenkään isää osallistumasta vauvan hoitoon ja tutustumasta vauvaan. Eikä sillä ole mitään vaikutusta siihen millaisen suhteen isä vauvaan luo ja kuinka tärkeä isä vauvalle on kun vauvavuosi etenee pidemmälle. Ei se estä miestä jäämästä myöhemmin koti-isäksi jne.
En koe sen että pidän äitiä vastasyntyneelle ideaalihoitajana mitenkään väheksyvän isän roolia vauvan elämässä.
Ä
ähis
Vieras
En usko symbioosiin. Vauvalle tärkeintä on saada ruokaa ja huolenpitoa ja rakkautta, ei niin väliksi kuka sitä antaa.
H
"hanni"
Vieras
Harmaana ei voi tykätä niin tyydyn peesailemaan! Juuri näin minä ajattelen. Isän rooli perheessä ei todellakaan ole merkityksetön tai arvoton vaikka äiti & vauva jatkaisivat symbioosiaan synnytyksen jälkeenkin. Ei isän rooli silloinkaan ole merkityksetön kun vauva on vasta äidin vatsassa, mutta lapsen näkökulmasta juuri sillä hetkellä äiti on kaikki kaikessa. Isän rooli on erilainen tuossa vaiheessa, eikä lapsi sen arvoa vielä kykene ymmärtämään.
J
Just joo
Vieras
Kuka hitto edes niin kiivaasti miettii kumpi vanhemmista on lapselle "tärkeämpi"?
Ja se imetyssymbioosi ei tarkoita yhtään mitään sen ekan vuoden jälkeen, joten ei kannata niin hirveästi tuudittautua siihen pyhään äityteen joka ylittää kaiken mihin mies pystyy.
Ja se imetyssymbioosi ei tarkoita yhtään mitään sen ekan vuoden jälkeen, joten ei kannata niin hirveästi tuudittautua siihen pyhään äityteen joka ylittää kaiken mihin mies pystyy.
Varmaan joku onkin, ei siitä taida olla epäilystäkään. Sitten on näitä mielenvikaisia kommentteja miesäiti, nainenisä ym. Mutta eipä niistä mitään, antaa dissailla.
Se, mikä herätti ajatuksia, on tuo joidenkin ehdoton, ilman poikkeuksia, "äitiontärkein"- mantra joka ei hyväksy mitään järkiperusteista. Ainoa, mikä on ehdoton, niin se että ennen syntymää äiti on sille pienelle parasiitille tärkein. Sen jälkeen maailmassa voi olla niin monta muuttujaa ettei enää äidin ehdoton tärkeys olekaan varmaa.
No, edelleen sanon että mikäli imetyksiä ei lasketa, on minun mies ollut yhtälailla lapsia hoitamassa ja heille taatusti yhtä tärkeä. Esim. yhtä hyvin rauhoittuneet olinpa hyssyttämässä minä tai mies. Ja esikoisen kohdalla mies jäikin hoitovapaalle ja minä palasin töihin.
Vauva tottuu todella äkkiä siihen että kaksi ihmistä hoitaa häntä ja kummastakin tulee yhtä tuttu ja tärkeä.
Joku viisas tuolla kysyikin että kuka oikeasti miettii kumpi on lapselle tärkeämpi, äiti vai isä? Jo tuo alkuasetelma tässä kysymyksessä kertoo epävarmoista, itsestään ylitärkeitä tekevistä äideistä jotka näkevät itsensä ylivertaisina ihmisinä hoitamaan sitä vauvaa. Nainen ei anna tilaa miehelle olla tasavertainen, sitten märistään että mies ei osallistu lapsen hoitoon kun vauva alusta saakka omitaan naisen helmoihin!
Tiedän useitakin naisia jotka sanovat että mies ei pärjää lapsen kanssa, ei osaa, valitsee vääriä vaatteita, laittaa vaipan liian löysälle jne.... Minä en ollut ainakaan yhtään sen enempää vauvoja hoitanut kuin mieskään kun esikoisen kanssa kotiin palattiin ja kokemuksen kautta me molemmat opittiin lapsiemme parhaiksi hoivaajiksi. Minä en ole nenä höyryten hengittänyt niskassa kun mies on kylvettänyt, vaihtanut vaippaa jne. Minä olen antanut heidän heti alusta saakka luoda yhtä läheisen suhteen kuin lapsilla on minunkin kanssa.
Tästä syystä lapsemme ovat sekä isin että äidin tyttöjä, ei meillä kilvoitella tärkeydestä tai suosiosta tai kumpi on korkeammalla vanhemmuudessa. Jos kuvitellaan että olisimme mieheni kanssa vastakkain huoltajuuskiista-oikeudenkäynnissä, meillä ei olisi mitään missä voisimme nimetä olevamme toisiamme huonompia tai parempia. Ja minusta tämä on ideaalisin tilanne mitä voi kuvitella.
Vauva tottuu todella äkkiä siihen että kaksi ihmistä hoitaa häntä ja kummastakin tulee yhtä tuttu ja tärkeä.
Joku viisas tuolla kysyikin että kuka oikeasti miettii kumpi on lapselle tärkeämpi, äiti vai isä? Jo tuo alkuasetelma tässä kysymyksessä kertoo epävarmoista, itsestään ylitärkeitä tekevistä äideistä jotka näkevät itsensä ylivertaisina ihmisinä hoitamaan sitä vauvaa. Nainen ei anna tilaa miehelle olla tasavertainen, sitten märistään että mies ei osallistu lapsen hoitoon kun vauva alusta saakka omitaan naisen helmoihin!
Tiedän useitakin naisia jotka sanovat että mies ei pärjää lapsen kanssa, ei osaa, valitsee vääriä vaatteita, laittaa vaipan liian löysälle jne.... Minä en ollut ainakaan yhtään sen enempää vauvoja hoitanut kuin mieskään kun esikoisen kanssa kotiin palattiin ja kokemuksen kautta me molemmat opittiin lapsiemme parhaiksi hoivaajiksi. Minä en ole nenä höyryten hengittänyt niskassa kun mies on kylvettänyt, vaihtanut vaippaa jne. Minä olen antanut heidän heti alusta saakka luoda yhtä läheisen suhteen kuin lapsilla on minunkin kanssa.
Tästä syystä lapsemme ovat sekä isin että äidin tyttöjä, ei meillä kilvoitella tärkeydestä tai suosiosta tai kumpi on korkeammalla vanhemmuudessa. Jos kuvitellaan että olisimme mieheni kanssa vastakkain huoltajuuskiista-oikeudenkäynnissä, meillä ei olisi mitään missä voisimme nimetä olevamme toisiamme huonompia tai parempia. Ja minusta tämä on ideaalisin tilanne mitä voi kuvitella.
No siihenhän tässä on kokoajan tuudittauduttukin...
* voi taivas näitä kommenteita taas *
Oikeasti, millaiselle isälle (tai ketjun perusteella äidillekin) voi olla niin kova paikka se että vastasyntyneelle ja ihan pienelle vauvalle äiti on se tutuin ja turvallisin ihminen? Olettaen siis että äiti on se joka kotona hoitaa vauvaa ja mielellään imettääkin isän käydessä töissä.
Itseltäni on kokonaan jäänyt huomaamatta ne viestit missä on kielletty isää osallistumasta vauvanhoitoon tai korostettu äidin ja lapsen läheisempää suhdetta vielä isolla vauvalla tai taaperolla. Kyse nyt on ollut siitä miten se vastasyntynyt kokee ympäristön ja ihmiset, ei missään tapauksessa siitä kuka on parempi ja tärkeämpi vanhempi.
No siihenhän tässä on kokoajan tuudittauduttukin...
* voi taivas näitä kommenteita taas *
Oikeasti, millaiselle isälle (tai ketjun perusteella äidillekin) voi olla niin kova paikka se että vastasyntyneelle ja ihan pienelle vauvalle äiti on se tutuin ja turvallisin ihminen? Olettaen siis että äiti on se joka kotona hoitaa vauvaa ja mielellään imettääkin isän käydessä töissä.
Itseltäni on kokonaan jäänyt huomaamatta ne viestit missä on kielletty isää osallistumasta vauvanhoitoon tai korostettu äidin ja lapsen läheisempää suhdetta vielä isolla vauvalla tai taaperolla. Kyse nyt on ollut siitä miten se vastasyntynyt kokee ympäristön ja ihmiset, ei missään tapauksessa siitä kuka on parempi ja tärkeämpi vanhempi.
Me ollaan varmaan jotenkin vajakkeja kun meillä tuollaisia ei ole millään tavalla edes pohdittu? Ei siis ole mitään kovaa paikkaa, meillä ei kerta kaikkiaan ole tarvinnut miettiä kumpi meistä on tutuin ja turvallisin vauvalle.
Ihan paskapuhetta väittää etteikö tuossa vertailussa tai edes kysymyksen asettelussa olisi kilpailevaa tekijää.
Oikeasti olen todella kiitollinen siitä että olemme voineet elää lapsien vauvavuodet siten ettei tällaisilla asioilla ole ollut mitään merkitystä. Ilmankos meillä on niin hyvin mennytkin
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys;25856556:Me ollaan varmaan jotenkin vajakkeja kun meillä tuollaisia ei ole millään tavalla edes pohdittu? Ei siis ole mitään kovaa paikkaa, meillä ei kerta kaikkiaan ole tarvinnut miettiä kumpi meistä on tutuin ja turvallisin vauvalle.
Ihan paskapuhetta väittää etteikö tuossa vertailussa tai edes kysymyksen asettelussa olisi kilpailevaa tekijää.
Oikeasti olen todella kiitollinen siitä että olemme voineet elää lapsien vauvavuodet siten ettei tällaisilla asioilla ole ollut mitään merkitystä. Ilmankos meillä on niin hyvin mennytkin
Meilläkin mies on alusta asti hoitanut vauvaa ja ollut mukana kaikessa ja rakastaa häntä ja esikoista yli kaiken. Ei hänelle silti tehnyt tiukkaa sanoa, että tämä vauva on hänelle vähän erilainen koska oli täysimetyksellä ja enemmän minussa kiinni kuin esikoinen.
En oikein itse ymmärrä, mikä tässä on niin pahaa tässä keskustelussa. Jos siis puhutaan vastasyntyneistä ja alle vuoden ikäisistä. Miksi ei voisi puhua ilman leimaamista joksikin?
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys;25856556:Me ollaan varmaan jotenkin vajakkeja kun meillä tuollaisia ei ole millään tavalla edes pohdittu? Ei siis ole mitään kovaa paikkaa, meillä ei kerta kaikkiaan ole tarvinnut miettiä kumpi meistä on tutuin ja turvallisin vauvalle.
Ihan paskapuhetta väittää etteikö tuossa vertailussa tai edes kysymyksen asettelussa olisi kilpailevaa tekijää.
Oikeasti olen todella kiitollinen siitä että olemme voineet elää lapsien vauvavuodet siten ettei tällaisilla asioilla ole ollut mitään merkitystä. Ilmankos meillä on niin hyvin mennytkin
Ei meilläkään noita ole sen enempää mietitty. Joskus aiemmin kun täällä oli vastaava ketju, satuin kysäisemään mieheltä että miten hän näkee nuo pienen vauvan kiintymyssuhteet vanhempiin ja vastaus oli tyyliin: " no tottakai sä olet sille tutumpi ja läheisempi kun sitä kerran enemmän hoidat ja imetät, mitä noin tyhmiä edes kyselet". Mitä lasten kotihoitoon tulee, mies on myös tykännyt että parempi kun minä hoidan vauvat kotona, hän jää mielummin koti-isäksi taaperolle jonka kanssa voi jo tehdä kaikkea kivaa. En usko että mies kokee tuossa tulleensa mitenkään dissatuksi enkä itse näe tuossa mitään kilpailutekijää.
Jos kilpailla halutaan, voidaan sitten keskustella siitä kumpi vanhemmista on kykenevämpi hoitamaan lapsia. Tai samassa aiheessa pysyen miettiä ovatko molemmat vanhemmat yhtätärkeitä taaperolle. Meillä ainakin ovat olleet, paitsi keskummäisellä isä tuntui olevan se tärkeämpi (mikä minun kai pitäisi tässä ottaa loukkauksena äitiyttäni kohtaan mutten viitsi vaan mielummin olen iloinen että miehen koti-isyyden aikana löysivät noin hyvin yhteisen sävelen).
Hmmm... aloin vain tuossa muistelemaan. Juu, minä imetin, mutta aina syönnin jälkeen vauva kellotteli isänsä paljaan rinnan päällä sohvalla. Samaten lapset ovat nukkuneet meidän välissä öisin (usein vieläkin)...
Ei, en suin surminkaan voisi sanoa että minä olisin sen enempää kuin vähempää ollut vauvoille tuttu ja turvallinen kuin isänsä...
Eikä minulla ole ollut tarvetta kuulla tällaista tunnustusta mieheltä... Ihan omituisia juttuja täällä, en ollenkaan käsitä mihin näillä edes pyritään?
Ei, en suin surminkaan voisi sanoa että minä olisin sen enempää kuin vähempää ollut vauvoille tuttu ja turvallinen kuin isänsä...
Eikä minulla ole ollut tarvetta kuulla tällaista tunnustusta mieheltä... Ihan omituisia juttuja täällä, en ollenkaan käsitä mihin näillä edes pyritään?
V
"vieras"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys;25857540:
Kyllä meilläkin isä hoiti vauvoja, tosin nuorempien kohdalla vähän vähemmän kun oli järkevämpää että mies tuossa vaiheessa hoiti enemmän isompia (joita en sektion jälkeen saanut useampaan viikkoon nostella). Kuitenkin hän oli se joka kävi töissä ja hänellä oli vähemmän aikaakin tuohon joten luonnollisesti pienet vauvat kokivat minut alkuun tutummaksi ja sen huomasi tiukoissa paikoissa. Ehkä meidän vauvat sitten vaan olivat poikkeuksellisen tyhmiä kun eivät tajunneet heti vanhempien tasa-arvoisuutta, tiedä häntä.
Mutta siis se nyt on vaan faktaa enkä tarvi sitä enempää kuulla.
Mutta siis ilmeisesti on erilaisia perheitä ja erilaisia vauvoja, jotkut vastasyntyneet kykenevät ymmärtämään nuo vanhemmuussuhteet paremmin kuin toiset.
Oleellisempaa kuin se miten pikkuvauva nämä kokee, lienee kuitenkin se että vauvan elämässä on ne kaksi aktiivisesti mukana olevaa vanhempaa joihin vauva saa sitten omaa tahtiaan luoda suhdetta.
Oleellisempaa kuin se miten pikkuvauva nämä kokee, lienee kuitenkin se että vauvan elämässä on ne kaksi aktiivisesti mukana olevaa vanhempaa joihin vauva saa sitten omaa tahtiaan luoda suhdetta.
V
"vieras"
Vieras
Kuulostaa vaan ihan siltä, ettei kaikkien miehet halua osallistua pienen vauvan hoitamiseen. Meillä on aina molemmat hoitaneet pientä vauvaa paljon. Jo vatsaan mies on puhunut lapselle, että lapsi oppisi tunnistamaan isänsä äänen.
Vauva ei muista kauaa. Parissa päivässä se unohtaa aikuisen, myös sen äidin. Jos molemmat vanhemmat ovat joka päivä läsnä vauvan elämässä, vauva muistaa silloin kyllä ja oppii luottamaan siihen ihmiseen, joka hoitaa. Ei siinä tule mitään traumaa, jos vauvaa ei oteta pois äidiltä, vaan äidin rinnalle astuu myös isä jakamaan vastuun vauvasta tasapuolisesti.
Vauva ei muista kauaa. Parissa päivässä se unohtaa aikuisen, myös sen äidin. Jos molemmat vanhemmat ovat joka päivä läsnä vauvan elämässä, vauva muistaa silloin kyllä ja oppii luottamaan siihen ihmiseen, joka hoitaa. Ei siinä tule mitään traumaa, jos vauvaa ei oteta pois äidiltä, vaan äidin rinnalle astuu myös isä jakamaan vastuun vauvasta tasapuolisesti.
V
"vieras"
Vieras
Nostan oikein hattua nyt Timpalle, josta en muutoin edes pidä, mutta on kiva lukea, kuinka hän on ilmeisesti ahkerasti lastensa kanssa ollut vauva-ajoista lähtien. On todella röyhkeää sanoa, että äiti on lapselle tärkeämpi, tai että mies muuttuu joksikin äitimieheksi hoitaessaan vauvaa tasapuolisesti naisen kanssa.
Tietty vauvalle tärkein on se ihminen, joka häntä hoitaa. Moni nainen vaan niin kaipaa olla se kaikkein tärkein siellä jalustalla, että eristää isän vauvasta. Typerää. Sitten valitetaan väsymystä. Ja sitä, että vähän myöhemmin ei isin sylissä vauva rauhoitu. Ja ettei isä osaa hoitaa vauvaa.
Ei naisella ole mitään sisäänrakennettua vauvanhoitomoodia sen enempää kuin miehelläkään. Jokaisella suht ehjällä ihmisellä n jonkinlainen hoivavietti, eikä vauvan hoito mitään vaikeaa ole.
Tietty vauvalle tärkein on se ihminen, joka häntä hoitaa. Moni nainen vaan niin kaipaa olla se kaikkein tärkein siellä jalustalla, että eristää isän vauvasta. Typerää. Sitten valitetaan väsymystä. Ja sitä, että vähän myöhemmin ei isin sylissä vauva rauhoitu. Ja ettei isä osaa hoitaa vauvaa.
Ei naisella ole mitään sisäänrakennettua vauvanhoitomoodia sen enempää kuin miehelläkään. Jokaisella suht ehjällä ihmisellä n jonkinlainen hoivavietti, eikä vauvan hoito mitään vaikeaa ole.
