A
alan olla ihan loppu
Vieras
Meillä siis vähän yli 2,5 vuotias lapsi ja oon hänen ja vauvan kanssa viikot kotona. Parina päivänä eivät näe isäänsä ollenkaan, kun tämä lähtee lasten nukkuessa ja palaa myöhään illalla, kun molemmat ovat jälleen untenmailla.
Viikonloput ovat alkaneet olla aivan mahdottomia. Isompi kiukkuaa ihan koko ajan, mitä ei mun kanssa tee tossa mittakaavassa. Toki se uhmaa minullekin arkisin ja saan välillä jäähyttää enemmän kuin mitä jaksan kertoja edes laskea. Viikonloppuisin isä tekee paljon asioita isomman kanssa, saa spesiaaliaikaa. Pääsee ulkohommiin, isän kanssa autolla käymään missä nyt tarvitseekaan käydä jne. Viettävät yleensä tuntikausia ulkona.
Sisällä huomaan miehen käskyttävän lasta paljon omaan huoneeseensa ns. ilman syytä. Eli isä tahtoo rentoutua hetken vaikka telkun ääressä ja komentaa esikoista pois jaloista. Samoin isä ei paljoa kehu, kun taas itse koitan kehua pienistäkin jutuista. Muuten meidän päivämme olisivat aivan yhtä helv*** jos keskittyisin ainoastaan kieltämään ja nalkuttamaan.
Olen joskus sanonut miehelle, että miten itse toimin tietyissä tilanteissa tai minkä olen huomannut toimivimmaksi keinoksi, mutta en tahtoisi "nalkuttaakaan" asioista. Koska miehen tapa kasvattaa on ihan yhtä oikea kuin omani, siis suuret ja pienemmät asiat ovat linjassa. Tapa toimia ehkä vain joskus eri. Miehessä ei ole mitään vikaa isänä tai aviomiehenä. Erittäin osallistuva ja hyvä mies kaikinpuolin ja olen hälle tästä myös sanonut.
Huomaan joskus suorastaan odottavani maanantaita ja arkea, koska meillä rullaa paljon tasaisemmin päivät, kun olemme lasten kanssa keskenämme. Ei kai sen näin pitäisi olla? Onko muilla samanlaista?
Viikonloput ovat alkaneet olla aivan mahdottomia. Isompi kiukkuaa ihan koko ajan, mitä ei mun kanssa tee tossa mittakaavassa. Toki se uhmaa minullekin arkisin ja saan välillä jäähyttää enemmän kuin mitä jaksan kertoja edes laskea. Viikonloppuisin isä tekee paljon asioita isomman kanssa, saa spesiaaliaikaa. Pääsee ulkohommiin, isän kanssa autolla käymään missä nyt tarvitseekaan käydä jne. Viettävät yleensä tuntikausia ulkona.
Sisällä huomaan miehen käskyttävän lasta paljon omaan huoneeseensa ns. ilman syytä. Eli isä tahtoo rentoutua hetken vaikka telkun ääressä ja komentaa esikoista pois jaloista. Samoin isä ei paljoa kehu, kun taas itse koitan kehua pienistäkin jutuista. Muuten meidän päivämme olisivat aivan yhtä helv*** jos keskittyisin ainoastaan kieltämään ja nalkuttamaan.
Olen joskus sanonut miehelle, että miten itse toimin tietyissä tilanteissa tai minkä olen huomannut toimivimmaksi keinoksi, mutta en tahtoisi "nalkuttaakaan" asioista. Koska miehen tapa kasvattaa on ihan yhtä oikea kuin omani, siis suuret ja pienemmät asiat ovat linjassa. Tapa toimia ehkä vain joskus eri. Miehessä ei ole mitään vikaa isänä tai aviomiehenä. Erittäin osallistuva ja hyvä mies kaikinpuolin ja olen hälle tästä myös sanonut.
Huomaan joskus suorastaan odottavani maanantaita ja arkea, koska meillä rullaa paljon tasaisemmin päivät, kun olemme lasten kanssa keskenämme. Ei kai sen näin pitäisi olla? Onko muilla samanlaista?