Miksi tyttöystäväni pitää mukanaan ison pataljoonan entisiä poikaystäviään?

  • Viestiketjun aloittaja Timo vaan
  • Ensimmäinen viesti
no
Alkuperäinen kirjoittaja No vaikka...:
että hän syystä tai toisesta yrittänyt seurustella muutaman kaverinsa kanssa, mutta asia on todettu varsin pikaisesti epäonnistuneeksi yritykseksi ja he ovat päättäneet lopettaa suhteen ja palata ystävyyteen.
Hyvä huomio näin pikkujouluaikaan, kannattaa opetella ulkoa, että ei mee aamulla sanat sekaisin.

No vaikka...
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Siis me puhumme ex:stä, joiden kanssa ei ole lapsia, eikä velkaa. Minusta se on heikkoa itsetuntoa, jos pitää roikottaa mukana entisiä. Miksi ei voi suoraan hyväksyä, että en kelvannut ja sillä siisti
Olen kerran eronnut, yhteisestä päätöksestä, tosinkin minun aloitteesta. Eroprosessin aikana mies ei halunnut olla tekemisissä kanssani, sillä hän oli niin katkera juuri siitä, että "ei kelvannut". Kun hän oli asiaa hiukan pohdiskellut, tuli hän myös siihen tulokseen, että meidän olisi pitänyt erota jo aikoja sitten, emme sovi aviopariksi ja sen jälkeen olemme tulleet oikein hyvin toimeen. Tämä on hyvä lasten kannalta, eikä kummankaan puoliso (siis uusi) pidä asiaa yhtään huonona. Myös he molemmat ovat olleet aiemmin naimississa ja ovat ihan asiallisissa väleissä entisen puolisonsa kanssa.

Roikkua ei pidä missään kaveruussuhteessa väkisin - minä en ainakaan sellaiseen edes suostuisi - mutta siitäkään tässä ei kai ole kyse ollut.
 
No vaikka...
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Alkuperäinen kirjoittaja No vaikka...:
että hän syystä tai toisesta yrittänyt seurustella muutaman kaverinsa kanssa, mutta asia on todettu varsin pikaisesti epäonnistuneeksi yritykseksi ja he ovat päättäneet lopettaa suhteen ja palata ystävyyteen.
Hyvä huomio näin pikkujouluaikaan, kannattaa opetella ulkoa, että ei mee aamulla sanat sekaisin.
Täh? Tämä ei avaudu minulle ollenkaan?! Miten se, että ap:n exällä on ollut ennen nykyistä suhdettaan jonkinlainen suhde, liittyy pikkujouluaikaan ja aamulla sanojen sekaisin menoon? En ymmärrä lainkaan tätä.
 
Väännän rautalangasta: kovin on lyhyitä suhteet, sanoisin että tuollaisesta kokeilevasta toiminnasta on muitakin nimityksiä, mutta kauniisti sanottu...

Ei auttanut rautalangasta vääntäminen, en ymmärrä vieläkään! En siis tajua, että miten ap:n tyttöystävän entiset suhteet liittyvät pikkujouluaikaan tai siihen, etteivät sanat mene sekaisin aamulla. Miten nämä asiat liittyvät yhteen?

Jos tarkoitat sitä (voi olla, että ymmärrän ihan väärin), että ap:n tyttöystävä olisi pikkujouluissaan jonkun toisen miehen kanssa ja puolustelisi sitä sillä, että se oli vain kokeilu, niin sehän ei ollenkaan sama asia, eikä kuulu tähän, se olisi yksiselitteisesti pettämistä, eikä millään tavalla hyväksyttävää tai puolusteltavaa. Jos et tarkoittanut tätä, niin ole kiltti ja suomenna niin, että tällainen vanha kääkkäkin, jolla on ollut ennen nykyistä avioliittoa yksi aikaisempi avioliitto, ymmärtää.
 
osaan lukea
Alkuperäinen kirjoittaja niin niin..:
Alkuperäinen kirjoittaja No vaikka...:
Alkuperäinen kirjoittaja no:
en tajua, mitä ainutlaatuisuutta on ex:ssä, jonka kanssa on mennyt sukset ristiin. Kyllä ystäviä löytää muistakin ihmisistä ja ihan oikeasti voisi vaalia niitä jo olemassa olevia ystäviä.
...esimerkiksi yhteiset lapset, kummilapset, sukulaiset ja tuttavat, joiden elämän kirjon eri juhlissa on ainakin tavattava. Suksetkin voivat mennä ristiin monestakin syystä (esim. yksinkertaisesti rakkaus loppuu tai muuttuu ystävyydeksi puolin ja toisin), mutta VAIKKA sukset menisivätkin ristiin ja toinen osapuoli pysyisi syystä tai toisesta katkerana, ainakin lasten vuoksi olisi hyvä yrittää pitää välit asiallisina.
MUTTA KUN KAIKILLA ENNEN SEURUSTELLEILLA EI NIITÄ LAPSIA OLE! Kuten ei myöskään ap:n tyttöystävällä näiden eksiensä kanssa. JA tuskin on yhteisiä kummilapsiakaan.
Niin tätä lukutaidottomuutta minäkin ihmettelen. Mitä ihmeen kummi- tai oikeita lapsia sun muita on tullut kun on pari kertaa treffattu!? Tosin voihan sitä paksuksi pamahtaa jo kertalaakista, että sikäli asia ei ole kaukaa haettu ;)
 
matami mimmi.
Alkuperäinen kirjoittaja Hmmm...:
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Siis me puhumme ex:stä, joiden kanssa ei ole lapsia, eikä velkaa. Minusta se on heikkoa itsetuntoa, jos pitää roikottaa mukana entisiä. Miksi ei voi suoraan hyväksyä, että en kelvannut ja sillä siisti
Sinäkö sen päätät mistä me nyt täällä saamme keskustella? Eräät voisivat jo päästä tuosta ap:n tilanteesta yli kun keskustelu kuitenkin on jo kauan ollut yleisemmillä vesillä.
Luepa ap:n aloitus niin tiedät mistä täällä pitäisi puhua.
 
ap.
Alkuperäinen kirjoittaja No vaikka...:
Alkuperäinen kirjoittaja niin niin..:
Alkuperäinen kirjoittaja No vaikka...:
Alkuperäinen kirjoittaja no:
en tajua, mitä ainutlaatuisuutta on ex:ssä, jonka kanssa on mennyt sukset ristiin. Kyllä ystäviä löytää muistakin ihmisistä ja ihan oikeasti voisi vaalia niitä jo olemassa olevia ystäviä.
...esimerkiksi yhteiset lapset, kummilapset, sukulaiset ja tuttavat, joiden elämän kirjon eri juhlissa on ainakin tavattava. Suksetkin voivat mennä ristiin monestakin syystä (esim. yksinkertaisesti rakkaus loppuu tai muuttuu ystävyydeksi puolin ja toisin), mutta VAIKKA sukset menisivätkin ristiin ja toinen osapuoli pysyisi syystä tai toisesta katkerana, ainakin lasten vuoksi olisi hyvä yrittää pitää välit asiallisina.
MUTTA KUN KAIKILLA ENNEN SEURUSTELLEILLA EI NIITÄ LAPSIA OLE! Kuten ei myöskään ap:n tyttöystävällä näiden eksiensä kanssa. JA tuskin on yhteisiä kummilapsiakaan.
Tässä ketjussa ei nyt pitkään aikaan ole ollut mitään tekemistä ap:n kanssa, vaan tässä on puhuttu ylipäätään existä jo sivutolkulla. Osa tuntuu olevan sitä mieltä, että exän kanssa voi olla joissakin tapauksissa ystävä tai ainakin tekemisissä exän kanssa, osa on taas sitä mieltä, että ex on saatanan kätyri, jota vastaan pitää suojautua krusifiksein ja valkosipulein...

Lisäksi olen samaa mieltä kuin muutama aiemmin kirjoittanut (ainakin nimimerkki hmmm ja joku toinenkin), että joku, jonka kanssa on seurustellut kuukauden, pari, ei "ansaitse" arvonimeä ex, kyseessä on vain joku satunnainen tuttavuus. Jos jonkun tällaisen "yritelmäpoikaystävän" kanssa on ollut ennen tätä epäonnistunutta seurusteluyritystä ystävyyssuhde, niin aivan hyvin suhde voi palata takaisin ystävyyden tasolle, vaikkei seurustelusta mitään tullutkaan.

AP:n tekstistä sain sen käsityksen, että hänen tyttöystävällään on käynyt juuri niin, että hän syystä tai toisesta yrittänyt seurustella muutaman kaverinsa kanssa, mutta asia on todettu varsin pikaisesti epäonnistuneeksi yritykseksi ja he ovat päättäneet lopettaa suhteen ja palata ystävyyteen.
Tyttöystäväni ei ole tuntenut näitä miehiä ennen " seurusteluaan " kuten olenkin jo maininnut. Älkää yrittäkö puolustaa ja selitellä asioita vääriksi.

Tuntuu siltä että naiset ylipäätään haluaisivat kynsin hampain pitää kiinni ex-tuttavuuksistaan, kertoo mielestäni huonosta itsetunnosta.
 
yh äo suht koht ok, sos dem fil triem
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Alkuperäinen kirjoittaja No vaikka...:
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Alkuperäinen kirjoittaja No vaikka...:
että hän syystä tai toisesta yrittänyt seurustella muutaman kaverinsa kanssa, mutta asia on todettu varsin pikaisesti epäonnistuneeksi yritykseksi ja he ovat päättäneet lopettaa suhteen ja palata ystävyyteen.
Hyvä huomio näin pikkujouluaikaan, kannattaa opetella ulkoa, että ei mee aamulla sanat sekaisin.
Täh? Tämä ei avaudu minulle ollenkaan?! Miten se, että ap:n exällä on ollut ennen nykyistä suhdettaan jonkinlainen suhde, liittyy pikkujouluaikaan ja aamulla sanojen sekaisin menoon? En ymmärrä lainkaan tätä.
Väännän rautalangasta: kovin on lyhyitä suhteet, sanoisin että tuollaisesta kokeilevasta toiminnasta on muitakin nimityksiä, mutta kauniisti sanottu...

Niin,moni asia ajassamme muuttaa nimeään. Nykyisinhän yksinhuoltajaakin sanotaan sinkkuäidiksi. Mikä ihmeen sinkkuäiti? Vai onko sinkkuäiti sellainen joka ei tiedä oman lapsensa isää, olisiko se Pera, Kake, Olli, Masa vai sittenkin se pizzerian Jorgos?
 
Taas tämä
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja No vaikka...:
Alkuperäinen kirjoittaja niin niin..:
Alkuperäinen kirjoittaja No vaikka...:
Alkuperäinen kirjoittaja no:
en tajua, mitä ainutlaatuisuutta on ex:ssä, jonka kanssa on mennyt sukset ristiin. Kyllä ystäviä löytää muistakin ihmisistä ja ihan oikeasti voisi vaalia niitä jo olemassa olevia ystäviä.
...esimerkiksi yhteiset lapset, kummilapset, sukulaiset ja tuttavat, joiden elämän kirjon eri juhlissa on ainakin tavattava. Suksetkin voivat mennä ristiin monestakin syystä (esim. yksinkertaisesti rakkaus loppuu tai muuttuu ystävyydeksi puolin ja toisin), mutta VAIKKA sukset menisivätkin ristiin ja toinen osapuoli pysyisi syystä tai toisesta katkerana, ainakin lasten vuoksi olisi hyvä yrittää pitää välit asiallisina.
MUTTA KUN KAIKILLA ENNEN SEURUSTELLEILLA EI NIITÄ LAPSIA OLE! Kuten ei myöskään ap:n tyttöystävällä näiden eksiensä kanssa. JA tuskin on yhteisiä kummilapsiakaan.
Tässä ketjussa ei nyt pitkään aikaan ole ollut mitään tekemistä ap:n kanssa, vaan tässä on puhuttu ylipäätään existä jo sivutolkulla. Osa tuntuu olevan sitä mieltä, että exän kanssa voi olla joissakin tapauksissa ystävä tai ainakin tekemisissä exän kanssa, osa on taas sitä mieltä, että ex on saatanan kätyri, jota vastaan pitää suojautua krusifiksein ja valkosipulein...

Lisäksi olen samaa mieltä kuin muutama aiemmin kirjoittanut (ainakin nimimerkki hmmm ja joku toinenkin), että joku, jonka kanssa on seurustellut kuukauden, pari, ei "ansaitse" arvonimeä ex, kyseessä on vain joku satunnainen tuttavuus. Jos jonkun tällaisen "yritelmäpoikaystävän" kanssa on ollut ennen tätä epäonnistunutta seurusteluyritystä ystävyyssuhde, niin aivan hyvin suhde voi palata takaisin ystävyyden tasolle, vaikkei seurustelusta mitään tullutkaan.

AP:n tekstistä sain sen käsityksen, että hänen tyttöystävällään on käynyt juuri niin, että hän syystä tai toisesta yrittänyt seurustella muutaman kaverinsa kanssa, mutta asia on todettu varsin pikaisesti epäonnistuneeksi yritykseksi ja he ovat päättäneet lopettaa suhteen ja palata ystävyyteen.
Tyttöystäväni ei ole tuntenut näitä miehiä ennen " seurusteluaan " kuten olenkin jo maininnut. Älkää yrittäkö puolustaa ja selitellä asioita vääriksi.

Tuntuu siltä että naiset ylipäätään haluaisivat kynsin hampain pitää kiinni ex-tuttavuuksistaan, kertoo mielestäni huonosta itsetunnosta.
Jäkätijäkäti. Huonosta itsetunnosta ei kerro mikään muu kuin sinun tarpeesi saada kontrolloida naisesi elämää. Jos et pysty häneen luottamaan niin älä elä hänen kanssaan. Niin yksinkertaista se on.
 
hohhohhhhh
Alkuperäinen kirjoittaja Taas tämä:
[

Jäkätijäkäti. Huonosta itsetunnosta ei kerro mikään muu kuin sinun tarpeesi saada kontrolloida naisesi elämää. Jos et pysty häneen luottamaan niin älä elä hänen kanssaan. Niin yksinkertaista se on. [/quote]

AP:n kannattaa pistää hyvän sään aikana poikki suhde.

Ai se on ap:n vika jos hänellä on ties mikä tyttöystävä!
 
kummia otuksia
Alkuperäinen kirjoittaja hohhohhhhh:
Alkuperäinen kirjoittaja Taas tämä:
[
Tyttöystäväni ei ole tuntenut näitä miehiä ennen " seurusteluaan " kuten olenkin jo maininnut. Älkää yrittäkö puolustaa ja selitellä asioita vääriksi.

Tuntuu siltä että naiset ylipäätään haluaisivat kynsin hampain pitää kiinni ex-tuttavuuksistaan, kertoo mielestäni huonosta itsetunnosta.
Jäkätijäkäti. Huonosta itsetunnosta ei kerro mikään muu kuin sinun tarpeesi saada kontrolloida naisesi elämää. Jos et pysty häneen luottamaan niin älä elä hänen kanssaan. Niin yksinkertaista se on.
AP:n kannattaa pistää hyvän sään aikana poikki suhde.

Ai se on ap:n vika jos hänellä on ties mikä tyttöystävä! [/quote]

Jokainenhan tietenkin itse valitsee tyttöystävänsä, että sikäli se on ap:n vika.
Mutta puolustan ap:tä tässä asiassa. Ei se ole negatiivista kontrollointia, jos ei pidä siitä, että kumppani tapailee joitain entisiä hoitoja ja vielä salamyhkäisesti ja yksin.

Kyllä ihmisellä on oikeus arvostaa itseään sen verran, että voi odottaa toiselta lojaalisuutta ja avoimuutta nykyistä puolisoa kohtaan. Näistä asioista sovitaan etukäteen ja niin, että kumpikin asian hyväksyy. Jos haluaa sooloilla välittämättä toisen tunteista, voi sitten sooloilla ihan kokonaan, ilman sitä puolisoa.
 
miehen vastaus
Vaimo lukee tätä palstaa usein ja minäkin joskus vaikka en oo aikasemmin kirjoittanut ja varmasti en kyllä uudestaan kirjoita. Nyt on pakko kommentoida miehen mielipide.

Minut on jätetty. Se oli järkytys ja nuorin lapsi oli silloin vielä vauva melkein. Masennuin erosta, ryyppäsin, tapasin lapsia kuinka sattuu. Jos ex-vaimo olisi silloin antanut sääli pillua niin varmasti olisin suostunut. Mulla oli siinä eron jälkeen pari muijaa kierroksessa mutta en välittäny heistä, kyse oli vaan seksistä.

Sitten tapasin nykysen vaimon ja huomasin että kiinnostuin ihmisenä. Jostakin ihmeen syystä myös hän kiinnostu musta, vaikka olinkin aika renttu. Aloin aatella itekkin omalle kohalleni asioista ja tajusin, että ellei ex olisi tullut raskaaksi silloin, ei varmasti olisi menty naimisiin. Uskonnolisella maalais paikkakunnalla vielä 25 vuotta sitten oli pakko mennä naimisiin jos oli raskaana.

Nyt olen ollut nykyisen kanssa 8 vuotta ja avio erosta on 10 vuotta ja tullaan exän kanssa hyvin juttuun ja lapsetkin on oppinu luottamaan taas isäänsä ja tietää että kyllä se tulee tapaamaan ja vie lomalle ja on kunnon faija.

Omasta kokemuksesta kerron, että on pari ryhmää, jotka menee sen exän kanssa sänkyyn, toiset on ne, jotka on katkeria eikä ole hyväksynyt eroa ja haluais suhteen takaisin ja jos se exä haluaa vällyjen väliin, niin siinä kuvittelee että se on merkki siitä että exä haluaa takaisin yhteen. Toinen on sitten sellainen exä joka kuvittelee olevansa maailman napa ja puoli jumala ja antaa kaikille jotka keksii pyytää.

Ei sellainen, joka on päässyt erosta yli ja hyväksynyt asian hypi sänkyyn exänsä kanssa.
 
Ei kaikki ole niin mustavalkoista
Hohhoijaa mikä ketju! Kaikilla on ehdottomia mielipiteitä ja jokainen on sitä mieltä, että oma mielipide ja oma elämäntilanne on Se Ainoa Oikea ja muulla tavoin toimivat ovat väärässä ja suurin piirtein pöhköjä.

Exän kanssa voidaan olla tekemisissä monesta syystä, joku voi tosiaan haluta takaisin vanhaan suhteeseen ja haluaa antaa/saada sitä äskeisen mainitsemaa säälip***ua, joku toinen on tosiaan vain aidosti ystävä/kaveri ilman mitään taka-ajatuksia, joku kolmas on ex-puolisolleen niin katkera ja vihainen, ettei halua kuulla edes hänen nimeään ja jollainen neljännellä ei ole enää mitään yhteistä exänsä kanssa, eikä hänelle tulisi edes mieleen olla hänen kanssaan tekemisissä. Muistakaa nyt, ettei tässäkään asiassa ole yhtä ja absoluuttista totuutta, tilanteet ovat erilaisia ja ihmiset ovat erilaisia. Turha tästä on kiistellä.

Sain juuri tänä aamuna sitten exältäni sähköpostin. Hän oli kuullut siskoltaan, että olemme muuttaneet. Ex-mieheni sisko on parhaita lapsuudenystäviäni ja olemme edelleen ystäviä. Ex-mieheni kyseli, että minne muutimme, minkälaiseen asuntoon ja toivotti onnea uuteen kotiin.

Kerroin ja kyselin samalla, että ostammeko viime vuosien tapaan yhteisen joululahjan kummilapsillemme. Päätimme näin tehdä ja sovimme, että kyselen mitä lasten toivomuslistalla on ja sitten toinen meistä käy ostamassa lahjat ja toinen panee toisen tilille rahaa oman osuutensa verran.

Kumpi meistä nyt tässä roikottaa jotakin mukana, tai haluaa takaisin vanhaan tai pitää exäänsä parempana kuin nykyistään tai mitä hyvänsä? Ei kumpikaan, olemme ihan ystävällisissä väleissä ja ystävyyteen/kaveruuteen ei kuulu seksi tai edes sen haluaminen.
 
Ei siinä ole mitään puolusteltavaa
Alkuperäinen kirjoittaja nyyhnyyh.:
Jotkut raukat täällä puolustelee sitä, että haluavat kaveerata eksiensä kanssa, voivoi..
Jos exän kanssa on tekemissä esim. täällä monasti mainittujen lasten takia tai muuten vain exät tulevat toimeen ystävinä, kenties jopa paremmin kuin avioparina, niin siinä ei ole mitään puolusteltavaa, hyvänen aika, sehän on kaikkien kannalta ihannetila, että avioerosta on selvitty niin hyvin, ettei katkeruutta ole, rakkautta ei ole, eikä kaipausta vanhaan ole jäljellä! Jotkut eroavat kypsästi, eivät kaikki erot ole dramaattisia, riitaisia ja sellaisia, että on petetty ja hakattu. Ymmärtäkää tosiaan, että elämäntilanteita on erilaisia.

ihmettelen..
Miksi te puhutte täällä vain aviopareista?

Ei kaikki eronneet parit ole olleet naimisissa tai edes avoliitossa, ja silloin mielestäni on ymmärrettävää, ettei haluta olla kavereita keskenään.
 
Erilaiset elämäntilanteet
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelen..:
Miksi te puhutte täällä vain aviopareista?

Ei kaikki eronneet parit ole olleet naimisissa tai edes avoliitossa, ja silloin mielestäni on ymmärrettävää, ettei haluta olla kavereita keskenään.
Näitä juttuja lukiessa käy ilmi, että monen mielestä exäksi kutsutaan vain sellaista, kenen kanssa on nimenomaan oltu avo- tai avioliitossa. Minäkin olen sitä mieltä. Muut ovat vain joitakin vähän aikaa mukana kulkeneita poika/tyttöystäviä. Jotkut sitten kutsuvat ex-puolisoiksi tai ainakin exiksi myös niitä, joiden kanssa on joskus seurusteltu 2 kk. Olen samaa mieltä, että aika erikoista on, jos jonkun vuosien takaisin pari kuukautta kestäneen suhteen kanssa halutaan kynsin ja hampain olla kavereita.
 
no
On se ihme jankkaamista muutamilta. Ihan varmasti kaikki ovat sitä mieltä, että pitkästä suhteesta eronneet voivat olla ystäviä keskenään ja varsinkin jos on yhteisiä lapsia, niin hyvä on, että ollaan edes puheväleissä.

Jos ap:llä on paha olo siitä, että tyttöystävällä on kaveripiiri, joka tuntuu menevän suhteen ohi, niin luota vaistoosi. Ainoa, joka voi tilanteen korjata on tyttöystävä; ihan mitä tahansa ei kannata sietää. Ja kannattaa muistaa, että yksikään nainen ei katsele, jos poikaystävä käy muiden naisten kanssa kahvilla ja pitää tiiviisti yhteyttä tai osuvat jopa yhteiselle risteilylle. Niin pitkämielistä naista ei ole vielä keksittykään.
 
Ihmettele vaan.
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelen..:
Miksi te puhutte täällä vain aviopareista?

Ei kaikki eronneet parit ole olleet naimisissa tai edes avoliitossa, ja silloin mielestäni on ymmärrettävää, ettei haluta olla kavereita keskenään.
Ihme jankutusta taas. Käytä hiukan mielikuvitustasi niin osaat ehkä laajentaa tuon aviopari viittauksenkin koskemaan kaikkia pareja. Mitä ihmeen väliä sillä on onko edes asuttu yhdessä, jos ero on ollut siisti, kumpikin on päässyt siitä yli ja ystävyys onnistuu. Mutta tätähän sinä et voi hyväksyä kun pakko on jostain jankuttaa.
 
No:lle
Alkuperäinen kirjoittaja no:
On se ihme jankkaamista muutamilta. Ihan varmasti kaikki ovat sitä mieltä, että pitkästä suhteesta eronneet voivat olla ystäviä keskenään ja varsinkin jos on yhteisiä lapsia, niin hyvä on, että ollaan edes puheväleissä.

Jos ap:llä on paha olo siitä, että tyttöystävällä on kaveripiiri, joka tuntuu menevän suhteen ohi, niin luota vaistoosi. Ainoa, joka voi tilanteen korjata on tyttöystävä; ihan mitä tahansa ei kannata sietää. Ja kannattaa muistaa, että yksikään nainen ei katsele, jos poikaystävä käy muiden naisten kanssa kahvilla ja pitää tiiviisti yhteyttä tai osuvat jopa yhteiselle risteilylle. Niin pitkämielistä naista ei ole vielä keksittykään.
Tässäpä menet taas metsään. Ensinnäkin ainoa joka voi tilanteen korjata on ap. Hän joko hyväksyy naisen sellaisena kuin on tai eroaa. Suhteessa ei ole olemassa mitään "muutanpa tuon toisen erilaiseksi"-vaihtoehtoa.

Mitä taas tulee noihin pitkämielisiis naisiin niin kyllä niitäkin löytyy. Itse kävin juuri kaveriporukan kanssa risteilyllä ja exäni sattuu kuulumaan samaan ystäväpiiriin. Sielläpä oli mukana ja tyttöystävä omien kavereidensa kanssa muualla. Ei tuohon pitkämielisyyttä tarvita jos jokainen tietää missä mennään ja ymmärtää ettei ex ole kaikille se maaginen unelmien otus jonka kanssa halutaan hypätä sänkyyn heti kun tilaisuus tulee.
 
no
Alkuperäinen kirjoittaja No:lle:

Niinpä, hyväksyy naisen sellaisena kuin on tai eroaa. Pikkuisen kalskahtaa itsekkyydeltä. Jos nainen valitsee ex-armeijan puolisonsa sijaan, niin yhtä hyvin hän tekee valinnan ja eroaa. Mutta ilmeisesti ongelma onkin siinä , että tyttöystävä ei näe toiminnassaan mitään outoa. Aina ei voi saada pelkkiä rusinoita.

Se, että toinen on laivalla ja toinen viilettää muissa bileissä on kai aikalailla tasapainossa, mutta jos toinen on kotihiiri ja toinen bilettää, niin ei siitäkään mitään tule.

-salla-
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelen..:
Miksi te puhutte täällä vain aviopareista?

Ei kaikki eronneet parit ole olleet naimisissa tai edes avoliitossa, ja silloin mielestäni on ymmärrettävää, ettei haluta olla kavereita keskenään.
niin ja ap:n tilanne oli kaukana papin aamenesta tai yhteisistä lapsista.
 
No:lle
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Alkuperäinen kirjoittaja No:lle:
Tässäpä menet taas metsään. Ensinnäkin ainoa joka voi tilanteen korjata on ap. Hän joko hyväksyy naisen sellaisena kuin on tai eroaa. Suhteessa ei ole olemassa mitään "muutanpa tuon toisen erilaiseksi"-vaihtoehtoa.

Mitä taas tulee noihin pitkämielisiis naisiin niin kyllä niitäkin löytyy. Itse kävin juuri kaveriporukan kanssa risteilyllä ja exäni sattuu kuulumaan samaan ystäväpiiriin. Sielläpä oli mukana ja tyttöystävä omien kavereidensa kanssa muualla. Ei tuohon pitkämielisyyttä tarvita jos jokainen tietää missä mennään ja ymmärtää ettei ex ole kaikille se maaginen unelmien otus jonka kanssa halutaan hypätä sänkyyn heti kun tilaisuus tulee.
Niinpä, hyväksyy naisen sellaisena kuin on tai eroaa. Pikkuisen kalskahtaa itsekkyydeltä. Jos nainen valitsee ex-armeijan puolisonsa sijaan, niin yhtä hyvin hän tekee valinnan ja eroaa. Mutta ilmeisesti ongelma onkin siinä , että tyttöystävä ei näe toiminnassaan mitään outoa. Aina ei voi saada pelkkiä rusinoita.

Se, että toinen on laivalla ja toinen viilettää muissa bileissä on kai aikalailla tasapainossa, mutta jos toinen on kotihiiri ja toinen bilettää, niin ei siitäkään mitään tule.
Ei ole itsekkyyttä vaatia, että toinen hyväksyy ja rakastaa sellaisena kuin on. Itsekkyyttä on vaatia toista muuttumaan ja luopumaan itselle tärkeistä asioista. Ryhtyisitkö itse suhteeseen, jossa mies suostuisi olemaan kanssasi, mutta vasta kun luovut ystävistäsi, harrastuksistasi, muutat hiukan ulkonäköäsi tai persoonaasi tms? Ei rakkaus tai suhde voi perustua siihen, että toisesta yritetään tehdä ihminen, jota voisi rakastaa. Et kai sinäkään tosissaan väitä, että suhteessa epäitsekkäästi muutat itseäsi sellaiseksi kuin toinen osapuoli haluaa vaikka se sitten tarkoittaisikin että menetät jotain mikä on osa sinua tai sinulle tärkeää?
 
Yhteistyössä