Hmmm...
Sinulla näköjään onkin jo vahva käsitys asiasta, mutta kerronpa oman kantani. Olen seurustellut kaksi kertaa useamman vuoden vakavasti. Kummallakin kerralla mukana on ollut seksiä ja rakkautta ja yhdessä on asuttu ja elämää rakennettu. Kummallista kyllä, jossakin vaiheessa kummassakin suhteessa on tullut vastaan piste jossa on todettu etteivät yhteiset intressit enää kohtaa. Intohimo ja seksi on kuihtunut pikkuhiljaa pois ja suhde on muutenkin "lääpsähtänyt". Kun tuota on aikansa jatkunut ja kaikki kortit katsottu loppuun niin yhdessä on todettu, että suhdetta ei kannata jatkaa. Pettymys toki on aina valtava muttei yllätys, kun asioista on matkan varrella puhuttu ja kumpikin on tiennyt täsmälleen toisen tunteet ja suhteen tilanteen. Ei liene siis vaikea käsittää miksi tuollaisen eron jälkeen ystävyys on mahdollinen, onhan suhde muuttunut intohimoisesta rakkaudesta ystävyydeksi jo silloin kun yhdessä on vielä eletty. Tietysti kummankin eron jälkeen on ollut ns. vetäytymisvaihe, jossa kumpikin on nuollut haavansa. Sitten on taas lähdetty rakentamaan uudenlaista ystävyyttä. Ja voin sanoa että kummassakaan tapauksessa vanha suola ei ole kertaakaan eron jälkeen janottanut. Oikeastaan päinvastoin, ajatuskin siitä tuntuu jotenkin vastenmieliseltä.Alkuperäinen kirjoittaja no:hmmm.. Kerropa millainen on se ero, missä seurustelusuhde päättyy jatkuen ystävyytenä. Ei se ainakaan voi olla riitaisa ero ja tuskin kai siinä erossa toinen on tullut jätetyksi, koska pettymys voi olla valtaisa. Erottu on siis todennäköisesti hyvässä yhteisymmärryksessä ja todettu, että meistä ei tule paria, vaikka seksisuhteessa olimmekin. Sitten kun seksisuhteita on enemmänkin ilman vakavampaa tarkoitusta, niin ap:n esteeksi suhteen jatkumiselle tulee moraali?