Miksi te palstalaiset olette melkein kaikki matalapalkka-aloilla ja vähän koulutettuja?

  • Viestiketjun aloittaja jännän äärellä
  • Ensimmäinen viesti
x
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Siivous kustannuksista vähennetään aina enite ja veikkaan, että ammttitaitoinen siivoja on tehokkaampi myös kustannussyistä. Kun tiettyä aluetta siivoaa tietää pesuaineen, veden ajan kulun aika tarkasti, koska työt mitoitetaan minuutilleen. Työnjälki myös on tarkempaa!!!
Lisään vielä, että meillä oli ihan näyttötutkinto laitoshuoltajan ammattitutkintoon! Puolustan ammattiani, koska se on minusta oikeasti ala-arvostettua. Kukaan ei ole koskaan edes perehtynyt mitä se työ on ja kenelle se sopii, minkälainen koulu käydään jne. Huudetaan vaan, että sitä tekee kuka vaan ja palkka on perseestä. Siivota voi kuka vaan, mutta se että kuka ne paikat pitää oikeasti puhtaina on iahn eriasia!!
 
Keittiönoita
En lukenut koko ketjua, mutta kun vuosia sitten tulin palstalle, tunsin viihtyväni täällä erittäin hyvin. Tuntui, että olin samanhenkisten joukossa. Vasta myöhemmin tajusin, miksi. Koska täällä oli niin paljon muitakin hoiva-alan ihmisiä. Ja kun ollaan em alalla, niin palkat ei ala kolmosella.

Mulla on tuttavapiirissa sekä akateemisia, että ei akateemisia. Suurperheellisiä ja ei suurperheellisiä. Työssäkäyviä ja kotiäitejä. Mutta vain yksi työssäkäyvä akateeminen suurperheellinen.

Mulla on se käsitys - palstalaisistakin - että suurin osa suurperheellisistä hoitaa lapsensa kotona. Mulla on se käsitys, että suurin osa akateemisista naisista ei halua jäädä vuosiksi kotiin, joten he eivät hanki neljää tai vielä useampaa lasta. Mulla on myös se käsitys, että kotiin on helpompi jäädä, jos se ei aiheuta perheelle kovinkaan suurta taloudellista muutosta. Ts pienipalkkaisen on helpompi jäädä vuosiksi kotiin kuin suuripalkkaisen. Naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla se hankittu koulutuskaan ei vanhene yhtä vikkelästi kuin jollain toisella alalla. Eli jos on vaikka 8 vuotta kotona, niin ei tarvitse mennä uudestaan koulunpenkille.

Kellekään ei varmaan ole tuntematon se kysymys, miksi naisen euro on vain 80 senttiä. Silloinkin, kun naiset hankkivat akateemisen loppututkinnon, he valitsevat varsin usein naisvaltaisen, matalapalkkaisen alan ( kirjastonhoitaja, lastentarhanopettaja jne ) . Toki naisia on hakeutunut entistä enemmän myös perinteisille miesvaltaisille aloille, mutta siitä huolimatta esim noita edellä mainitsemiani aloja taitavat opiskella pääsääntöisesti naiset.

Miksi palstalla on niin paljon matalapalkkaisia, ei akateemisia naisia? Uskoisin sen johtuvan siitä, että heillä on mahdollisuus siihen. He voivat istahtaa palstalle sillä aikaa, kun se urallaan etenevä äiti on tulossa työmatkalta, töissä tai hankkimassa jotain työssään tarvittavaa tietoa. Monilla hyvin palkatuilla aloilla kun se itse työstä suoriutuminenkin edellyttää lähes jatkuvaa uusien asioiden oppimista ja uusin juttuihin perehtymistä. Ja kun tällainen äiti saa vapaa-aikaa, hän viettää sen perheensä kanssa eikä notkuen pitkin päivää palstalla.

Mä luulen, että tänne Mitäs nytille on vuosien saatossa tullut ja mennyt paljon ihmisiä ja pisimpään ovat jääneet ne, jotka ovat löytäneet täältä samanhenkistä seuraa. Av:llä en ole koskaan käynyt, joten en tiedä, millaista porukkaa siellä on. En tiedä, mihin ap:n kategoriaan mä itse kuulun, kun olen opiskellut sekä aikoinaan opistotasoiseksi sairaanhoitajaksi että amk:ssa it-alalle. Tienaan melko mukavasti. Mutta mä en tunne itseäni uraäidiksi, vaikka teenkin ihan samoja juttuja kuin ne äidit, joiden on taroitus edetä urallaan. Sydämessäni mä olen aina se hoivaäiti, joka lastensa vuoksi on valmis alentamaan elintasoaan merkittävästi ja tarvittaessa vaika heittämään hyvästit koko loppuelämäksi ulkomaanmatkoille, ravintoloissa syömisille, hyville viineille jne tuntematta edes menettäneensä yhtään mitään.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja jaa-a:
Alkuperäinen kirjoittaja Tukka Tötteröllä:
ja muualla kuin palstalla on paljon korkeastikoulutettuja? :whistle:
No ehkä enemmän kuitenkin, luulisin.. Missäköhän nämä korkeakoulutetut äidit sitten muuten palstailevat, kiinnostaisi tietää? Vai eivätkö palstaile ollenkaan...
Voin vinkata esim. naimisiin.info palstalla (rouvien puolella) palstailee aivan erilaisia äitejä kuin täällä yleisesti; korkeasti koulutettuja, jopa rahakkaita, kansainvälisiä ihmisiä. Myös monia ulkosuomalaisia.
 
lto
voin puhua vain omasta puolestani: en ole jaksanut kouluttautua pidemmälle, kun en ole mikään akateeminen älykkö. ja halusin monta lasta, niin jotenkin mun arvomaailman mukaan pitkä haasteellinen ura ja monta lasta ei vaan kuulu samaan pakettiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja jaa-a:
Alkuperäinen kirjoittaja Tukka Tötteröllä:
ja muualla kuin palstalla on paljon korkeastikoulutettuja? :whistle:
No ehkä enemmän kuitenkin, luulisin.. Missäköhän nämä korkeakoulutetut äidit sitten muuten palstailevat, kiinnostaisi tietää? Vai eivätkö palstaile ollenkaan...
Voin vinkata esim. naimisiin.info palstalla (rouvien puolella) palstailee aivan erilaisia äitejä kuin täällä yleisesti; korkeasti koulutettuja, jopa rahakkaita, kansainvälisiä ihmisiä. Myös monia ulkosuomalaisia.

En ole koskaan kyseisillä sivuilla käynyt, mutta kuulostaa kovin materiaaliselta paikalta, onko näin?

dfdf
Insinööri olen, mutta en ole urasuuntautunut, vaan olen omasta halustani työskennellyt valtion leivissä, jossa tunnetusti palkka ei päätä huimaa. Minulle on tärkeämpää lyhyet työajat kuin suuri palkka. Sen verran kuitenkin tienaan, että hyvin pärjätään taloudellisesti. Näin aikaa jää lapsillekin hyvin. Minulla on pitkät lomat.
 
ninni
...no mä olen varmaan joku palstailijan prototyyppi sitten....koulutus on terveydenhuolto alalle, kahden tytön yh ja töissä.....ta-daa! postissa. ja palkka alkaa ykkösellä..
 
Vieras
Olen psykologi ja psykoterapeutti eli korkeakoulututkinnon jälkeen opiskelin nelivuotisen lisätutkinnon. Palkkaus itsenäisenä ammatinharjoittajana on hyvä. Nämä em. asiast eivät ole estäneet minua viihtymästä palstalla, keskustelemasta erilaisten ihmisten kanssa. Sehän on vain mielenkiintoista :).
 
vc
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Siivous kustannuksista vähennetään aina enite ja veikkaan, että ammttitaitoinen siivoja on tehokkaampi myös kustannussyistä. Kun tiettyä aluetta siivoaa tietää pesuaineen, veden ajan kulun aika tarkasti, koska työt mitoitetaan minuutilleen. Työnjälki myös on tarkempaa!!!
Kuka tahansa normaalijärjellä varustettu oppii tuon nopeasti. ja yleensä työhön perehdytetään, se ei vie kauaa. että näin. kokemuksesta.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja piina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja jaa-a:
Alkuperäinen kirjoittaja Tukka Tötteröllä:
ja muualla kuin palstalla on paljon korkeastikoulutettuja? :whistle:
No ehkä enemmän kuitenkin, luulisin.. Missäköhän nämä korkeakoulutetut äidit sitten muuten palstailevat, kiinnostaisi tietää? Vai eivätkö palstaile ollenkaan...
Voin vinkata esim. naimisiin.info palstalla (rouvien puolella) palstailee aivan erilaisia äitejä kuin täällä yleisesti; korkeasti koulutettuja, jopa rahakkaita, kansainvälisiä ihmisiä. Myös monia ulkosuomalaisia.

En ole koskaan kyseisillä sivuilla käynyt, mutta kuulostaa kovin materiaaliselta paikalta, onko näin?
Ei toki, muista asioista siellä keskustellaan kuin rahasta. Silloin kun sitä rahaa on riittävästi, niin ei tarvitse tehdä aloituksia tyyliin "miten rahat riittävät". Sopii minunlaiselleni ulkosuomalaiselle jonka ystäväpiiri koostuu hyvin koulutetuista naisista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jännän äärellä:
Niin, siinähän se jo tulikin. Enkä nyt ilkeile millään tavalla, mutta mua vaan kiinnostaa. Olen vaan huomannu, että suurin osa palstailijoista on vain toisen asteen koulutuksen käyneitä ja matalapalkkaisilla aloilla, kuten lh,sh jne.

Se on hieman yllättävää, koska korkeakoulutus on nykyään niin yleistä kuitenkin ja iso osa palstailijoista on myös sen verran nuoria. Nykyään iso osa hommaa vähintään sen amk-tutkinnon. Ja aika paljon on myös niitä, jotka eivät ole kouluttautuneet mitenkään. Harvemmin törmää irl tällaiseen.
Missäs koulussa nuo sh:t opiskeleekaan nykyisellään...? AINIIN, taitavat olla ammattikorkeassa...
 
plaah
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:

ja tähän te onnettomat puututte, vaikka se nyt ei edes ollut se jutun idea. Ap:han korjasi tuon myöhemmin. Tietääkseni sh on matalapalkka-ammatti ja vaikka onkin amk, niin ei se nyt varsinaisesti vielä kovin korkeasti koulutettu ole. Pointtina oli varmaan tiedustella akateemisista tutkinnoista. Että älkää jaksako riehua tuon amkkinne kanssa, se entinen opistotason koulu, ei oikea korkeakoulu.

Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei toki, muista asioista siellä keskustellaan kuin rahasta. Silloin kun sitä rahaa on riittävästi, niin ei tarvitse tehdä aloituksia tyyliin "miten rahat riittävät". Sopii minunlaiselleni ulkosuomalaiselle jonka ystäväpiiri koostuu hyvin koulutetuista naisista.
Tätä mä juuri tuossa aiemmin pitkässä sepustuksessani tarkoitin :) Eli ihmiset viihtyvät samanhenkisten kanssa. Kun on yhteisiä puheenaiheita, juttua riittää. Jos yhteistä ei ole, etsitään joku toinen keskustelupalsta.

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Konservaattorin palkka on keskimäärin 1800? ja konservaattoriksi opiskellaan amk-puolella. Ei se koulutus takaa parempaa palkkaa, joku ammattikoulusta valmistunut kirvesmies voi saada palkkaa tuplasti enemmän.
Mitä tekee konservaattori?
 
Vieras
Jos oikeesti haluaa olla roskakuski ei oo mitään järkee opiskella ylempiätutkintoja ja sit maksaa pienestä palkasta opinto lainoja;)
Miksi pitäis tehdä jotain sellaista jota ei halua?
Itse ainankin olen tyytyväinen elämääni vaikka ajan trukkia pienellä palkalla. En varmaan edes tietäisi mitä tehdä jos tilille tulis joka kk 3000?.
 
Oon matalapalkkainen mutta ihan ok koulutettu kumminkin omasta mielestä. En tiedä sovinko tähän. Yrittäjänä tienaan varmaan parhaimmillaan 1800 käteen (toisinaan käteen jää vain känsiä), mutta koulutusta vastaavat hommat (taloushallinnon tradenomi) ei kuitenkaan kiinnosta. Yrittäjänä on PALJON mukavampaa, vaikka ei rikastumaan pääse..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Jos oikeesti haluaa olla roskakuski ei oo mitään järkee opiskella ylempiätutkintoja ja sit maksaa pienestä palkasta opinto lainoja;)
Miksi pitäis tehdä jotain sellaista jota ei halua?
Itse ainankin olen tyytyväinen elämääni vaikka ajan trukkia pienellä palkalla. En varmaan edes tietäisi mitä tehdä jos tilille tulis joka kk 3000?.
Niinpä. Ei kaikkia kiinnosta opiskella mahdollisimman pitkälle ja se oma unelma-ammatti voi löytyä matalapalkkatyöstä. Mitä sillä sitten on väliä, eiköhän jokaanen tee kuten haluaa.
 
hmmm
Enpäs olekaan koskaan ajatellut olevani matalapalkka-alalla töissä...Olen siis sh ja töissä erikoissairaanhoidon puolella, palkka bruttona lisineen n.2700/kk-mies myös sh ja suurinpiirtein sama liksa ja ihan keskituloisina ollaan tähän asti itseämme pidetty.
 
huihai
Ihme kysymys otsikkona:"Miksi te palstalaiset...jne" Miksi ketään yleensä kiinnostaa moinen kun tiedetään että täällä suurin osa on naisia ja naiset ovat enimmäkseen matalapalkkaisia!? Koulutus ei todellakaan takaa hyviä tuloja, ei ollenkaan, kun tiedossa on myös vaikea työllistyminen pienten lasten äitien kohdalla.
 
mie
Mun mielestä täällä mitäs nyt- puolella kirjottelee paljon nuoria äitejä, jotka ei oo mitenkään ehtinyt saada kouluttautua pitkälle/saada hyvää työpaikkaa. Itse kirjoittelen lähinnä tuolla kerhossa mustana ja joskus lueskelen näitä tekstejä. Oon 29v. ja esikoinen vielä vauva ja toki on ehditty miehen kanssa sekä opiskelemaan että saamaan hyvät työpaikat. Mun palkka alkaa 2:lla (nyt tosin oon äitiyslomalla) ja miehen 3:lla tai 4:lla bonuksista riippuen. Miten kukaan vois tietää mitä me tienataan, kun en sitä täällä kellekkään kerro? Ai niin, tuolla meidän kerhossa suurin osa on korkeakoulutettuja tai opiskelee..
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja hmmm:
Enpäs olekaan koskaan ajatellut olevani matalapalkka-alalla töissä...Olen siis sh ja töissä erikoissairaanhoidon puolella, palkka bruttona lisineen n.2700/kk-mies myös sh ja suurinpiirtein sama liksa ja ihan keskituloisina ollaan tähän asti itseämme pidetty.
Niinpä. Mutta lisät nostavat palkkaa alalla kuin alalla. Jos olisit päivätöissä ja ilman kokemuslisiä, niin paljonko palkka silloin olisi?

hmmm
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:

Kokemuslisiä mulla ei ole, eka on tulossa vuoden päästä ja sehän nyt ei kummonen ole. Peruspalkka mulla on bruttona aika tarkkaan 2150/kk-päivätyöhön en tällä palkalla edes lähtisi.
 
se yksi kunnan siivooja
Alkuperäinen kirjoittaja vc:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Siivous kustannuksista vähennetään aina enite ja veikkaan, että ammttitaitoinen siivoja on tehokkaampi myös kustannussyistä. Kun tiettyä aluetta siivoaa tietää pesuaineen, veden ajan kulun aika tarkasti, koska työt mitoitetaan minuutilleen. Työnjälki myös on tarkempaa!!!
Kuka tahansa normaalijärjellä varustettu oppii tuon nopeasti. ja yleensä työhön perehdytetään, se ei vie kauaa. että näin. kokemuksesta.
Suooraan sanottuna ei välttämättä opi. Kaikille ei kehity "siivoussilmää", Vaikka olisisvat vuosi kausia kyseisissä hommissa. Olen sen ihan omin silmin nähnyt.
 
Yhteistyössä