Miksi te jotka olette työttömiä tai opiskelijoita teette lapsia?

  • Viestiketjun aloittaja ihme juttu
  • Ensimmäinen viesti
y
Jos haluaa lapset nuorina, mutta opiskella kuitenkin itselleen hyvän ammatin ne on pakko tehdä opiskelujen välissä. Itse oliin valmistunut 27 vuotiaana lääkäriksi, nyt kun tein opskelujen väliin kaksi lasta valmistun näillä näkymin 29 vuotiaana, ei haittaa! Tietysti voisin keskeyttä koulun ja mennä lidlin kassaksi ja sitten hankkia lapset, olisi työpaikka, mutta miksi niin tekisin? :D:D
 
Kysy samantien, että miksi maailmassa tehdään lapsia, kun ei ole täydellisiä olosuhteita! Hohhoijjaa! Toivottavasti olet itse täydellinen, ettei joku tule jonain päivänä kysymään sulta, että miksi olet tehnyt lapsia.
Suomessa on todella hyvät oltavat lapsilla, vaikka ei ikinä kumpikaan vanhemmista saisi töitä. Mieti ensin, mitä kysyt. Sinusta tuli tyhmän vaikutelma.
 
vieras
Kyllähän päättäjätkin ovat kovasti patistaneet opiskelijoita hankkimaan lapsia. Totta taitaa olla, että opiskelijaelämä joustaa enemmän kuin työelämä. Voi olla vaikka vuoden poissaolevana ja on sitten opiskelupaikka mihin palata, kun lapsi on isompi.
 
Mä opiskelin äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Extrarahaa tein vakituisessa työpaikassani öisin niin, että vakkarisopimuksen päälle tehtiin tuntisoppari hoitovapaan ajaksi. Mä valmistun vähän päälle kahdessa vuodessa, ohjeaika olis 3,5v. Itse olen vallan tyytyväinen ollut koko ajan elämäntilanteeseeni.

Mikä tässä ap:n mielestä mättää?
 
juurikas
Jokaisella on mielestäni oikeus tehdä lapsi silloin kun sen parhaaksi näkee - kunhan pystyy itse takaamaan lapsen elatuksen eikä odota joka ikistä tukiaista valtiolta. Asumiseen tulisi varat löytyä ainakin.
 
Tää on just hyvä aika, vaikka ei varsinaisesti suunniteltu näin. Asiat on vaan loksahdellu paikalleen. Valmistun just ku esikoinen menee kouluun ja kuopus eskariin - ei siis enää juuri päiväkotirallia jäljellä sitten.

Pikkulapsiaikana taas on ollu lyhyet päiväkotipäivät lapsilla, ja opiskelu tehokasta kun on motivaatiota ja luppoajan käyttää hyödyksi. Rahallisesti elämä on pitäny mitoittaa tiukkaan talouteen, mutta hyvin on pärjätty.
 
Mira
Valmistun pari vuotta myöhemmin kuin muut vuosikurssilaiseni, mutta ei se maailma siihen kaadu. Koulu ja työpaikat odottavat kyllä, ja ainahan voin sanoa työhaastattelussa, että lapset on nyt tehty ja nyt on uran vuoro. Rahasta ei ole puutetta, onhan lapsilla isä joka käy töissä.
 
Olin opiskelija ja "vain" osa-aikasessa työssä kun tulin raskaaksi, mies taas vakituisessa työssä... Luulin että tämä oli todella hyvä ratkaisu, mutta ei ilmeisesti kaikkien mielestä:D:D... En löydä huonoja puolia :eek:
Pitäisikö tässä jotain negatiivista olla?
Mä haluisin perusteluja mitä tein väärin :D
 
vieras.
Koska elämä jää helposti elämättä jos aina miettii että kannattaako näin nyt tehdä. Lähtökohtaisesti työttömyys tai opiskelu on kuitenkin väliaikaista, ja sellainen tilanne voi sattua ( ja hyvin usein sattuukin ) 18 vuoden aikana. Kunhan katsoo että tiukkanakin aikana on rahaa ruokaan ja kattoon pään päällä, mikä ei ole suomessa kovin vaikeaa.
 
km
Moni, joka niitä lapsia on alkanu tehdä sitten KUN on ammatti, työpaikka ja oma talo, on huomannu, ettei enää tuukkaan niinvain raskaaksi kun ikää on ehtiny kertyä.

Miksi joidenkin mielestä kaikki pitää elämässä olla valmista ja viimeisen päälle ennenkuin voi lapsen tehdä?
 

Yhteistyössä