Miksi täällä aina mollataan 1 lapsen äitejä?

Joskus nauran ihan itselleni kun muistelen aikoja, jolloin olin yhden lapsen äiti. Elämä useamman lapsen kanssa on opettanu mulle paljon, eritoten lasten yksilöllisyydestä enkä enää ehkä jakelis samoja neuvoja kuin aikanaan jakelin sen yhden lapsen perusteella. Ekan lapsen kanssa sitä pyrkii ihme täydellisyyteen ja kirjaviisauteen kun useamman lapsen äitinä sitä osaa soveltaa lapsilähtöisemmin asioita osaten myös kyseenalaistaa joitain juttuja. Sitä osaa samalla kokeilla hyvin erilaisia keinoja kun on tahkonnu elämää useamman lapsen kanssa. Kyllä silti yhden lapsen vanhemmat osaavat antaa aivan hyviä neuvoja kanssa, mutta monilapsisilla on usein syvempi se "rintaääni"=)

Kuvaat ennemminkin tässä nyt uutta ja kokematonta äitiyttä kuin ainoan lapsen äitiyttä. Kyllähän ainoan lapsen äitikin kokemuksiaan kartuttaa ja viisastuu eikä siihen tarvita aina uutta ja uutta lasta.

En mielestäni kuvannut. Lapsilla tulee uusia kehitysvaiheita ja joka kerta yhden lapsen äiti on niissä ensikertalainen. Useamman lapsen äiti on käynyt läpi ne useamman kerran ja on monesti monitaitoisempi ja laajakatseisempi. Yhden lapsen kokemuksella tulee liian helposti yleistettyä, mulla itselläni tuli. Nyt useamman lasen äitinä tiedän paremmin, että mikä toimi yhden kohdalla ei välttämättä toimi samoin toisen lapsen kanssa ja osaan olla tuputtamatta hienoja neuvojani ja osaan sen sijaan antaa erilaisia vaihtoehtoja siitä, mitä voisi kokeilla tietäen, että jokainen lapsi on vielä sittenkin yksilö eikä mun neuvot ole aina niin poskettoman hyviä ettäkö ne auttaisi.

En edelleenkään ymmärrä miten monen lapsen äitiä auttaa se vauva taikka taapero siinä kun esikoinen menee ekaa kertaa kouluun? Mitä eroa siinä on kun ainoa lapsi menee kouluun? Joo ok sitten kun se vauva taikka taapero on siinä iässä niin sitten voi sanoa, että tämä on jo koettu, että silleen ja tollen se silloin meni. Mut kappas kun jos minäkin koen sen toiseen kertaan niin silloin olen samassa tilanteessa.. Tuo nyt ei vaan mahdu mun päähäni, että miten niin enemmän kokemusta kun kuitenkin kaikki vanhenee samalla armottomalla tavalla joka hetki ja kokemuksia jokainen kerää yksilöllisesti.

 

Ei se ole siitä kiinni, montako lasta on. Toiset osaa hommat, toiset ei. Kyllähän sen täällä palstallakin huomaa, että osalle on annettu lusikalla ja osalle kauhalla. Kauhalla saaneet voivat sitten neuvoa muita ihan lapsiluvusta riippumatta.

 

Eniten täällä mollataan kyllä lapsettomia.

 

Eniten täällä mollataan kyllä lapsettomia.

No tääkin on kyllä totta ja typerää.

 

Ninnin kanssa samaa mielta. Ketaan mitenkaan mollaamatta,,,, =)

 

Samaa ihmettelin itse yhden lapsen äitinä, mutta nykyään tiedän miksi kyseisiä sanontoja käytetään. Yhden lapsen äitinä ei oikeasti vielä tiedä, millaista on kolmen lapsen äidin elämä! Etenkin jos se ainoa lapsi on alle kouluikäinen, pienillä lapsilla on (suurimmalla osalla, onneksi) pienet murheet...

 

tällä aloituksella loukataan niitä joilla on useampi lapsi

 

tällä aloituksella loukataan niitä joilla on useampi lapsi

Eli mä loukkaan itseäni tällä omalla aloituksellani?

 

Joskus nauran ihan itselleni kun muistelen aikoja, jolloin olin yhden lapsen äiti. Elämä useamman lapsen kanssa on opettanu mulle paljon, eritoten lasten yksilöllisyydestä enkä enää ehkä jakelis samoja neuvoja kuin aikanaan jakelin sen yhden lapsen perusteella. Ekan lapsen kanssa sitä pyrkii ihme täydellisyyteen ja kirjaviisauteen kun useamman lapsen äitinä sitä osaa soveltaa lapsilähtöisemmin asioita osaten myös kyseenalaistaa joitain juttuja. Sitä osaa samalla kokeilla hyvin erilaisia keinoja kun on tahkonnu elämää useamman lapsen kanssa. Kyllä silti yhden lapsen vanhemmat osaavat antaa aivan hyviä neuvoja kanssa, mutta monilapsisilla on usein syvempi se "rintaääni"=)

Kuvaat ennemminkin tässä nyt uutta ja kokematonta äitiyttä kuin ainoan lapsen äitiyttä. Kyllähän ainoan lapsen äitikin kokemuksiaan kartuttaa ja viisastuu eikä siihen tarvita aina uutta ja uutta lasta.

En mielestäni kuvannut. Lapsilla tulee uusia kehitysvaiheita ja joka kerta yhden lapsen äiti on niissä ensikertalainen. Useamman lapsen äiti on käynyt läpi ne useamman kerran ja on monesti monitaitoisempi ja laajakatseisempi. Yhden lapsen kokemuksella tulee liian helposti yleistettyä, mulla itselläni tuli. Nyt useamman lasen äitinä tiedän paremmin, että mikä toimi yhden kohdalla ei välttämättä toimi samoin toisen lapsen kanssa ja osaan olla tuputtamatta hienoja neuvojani ja osaan sen sijaan antaa erilaisia vaihtoehtoja siitä, mitä voisi kokeilla tietäen, että jokainen lapsi on vielä sittenkin yksilö eikä mun neuvot ole aina niin poskettoman hyviä ettäkö ne auttaisi.

En edelleenkään ymmärrä miten monen lapsen äitiä auttaa se vauva taikka taapero siinä kun esikoinen menee ekaa kertaa kouluun? Mitä eroa siinä on kun ainoa lapsi menee kouluun? Joo ok sitten kun se vauva taikka taapero on siinä iässä niin sitten voi sanoa, että tämä on jo koettu, että silleen ja tollen se silloin meni. Mut kappas kun jos minäkin koen sen toiseen kertaan niin silloin olen samassa tilanteessa.. Tuo nyt ei vaan mahdu mun päähäni, että miten niin enemmän kokemusta kun kuitenkin kaikki vanhenee samalla armottomalla tavalla joka hetki ja kokemuksia jokainen kerää yksilöllisesti.

No mun kolme lasta on esim. ehtineet sairastamaan jos vaikka mitä siihen verrattuna mitä moni yksi lapsi. Tiedän rokoista, allergioista, tulehduksista, nivelsairauksista, venähdyksistä jne jne enemmän kun on pitäny näitä käydä läpi useamman kanssa. Enää en säikähdä pikku näppyjä kun tunnistan ne jo helposti ja tiedän aika hyvin millä lähtee ja mistä kyse. Olen ollut esimerkiksi lääkärin diagnoosista eriä miletä ja lopulta ilmenikin, että minun oma diagnosini piti kutinsa kun lääkärin ei. Taustalla kokemus, jota yhden lapsen äidillä vain ei ole.

Eikä kaikki tieto vanhene!!! Hassu ajatus!! SAmalla lailla kaikkien lasten pitää oppia syömään itsenäisesti ja syömään erilaisia ruokia, oppia pukemaan, pissaamaan pönttöön, polkemaan pyörällä, käyttäytymään asiallisesti, ratkomaan konflikteja, jakamaan lelunsa jne jne oli aikakausi mikä tahansa. Ja totta kai monenlapsen äiti joutuu handlaamaan useiden lasten ongelmia ja asioita sen yhden lapsen asioiden sijaan ja tätä kautta kokemus on aina moninkertainen. Lapset ovat aina yksilöitä ja siksi monen äiti on joutunut usein kokeilemaan erilaisia ratkaisuja ennen kuin ovat toimineet. Kaikki lapset eivät opi samalla tavalla pöntölle esimerkiksi. Eli se mikä toimi yhdelle, ei toimi aina toiselle. TÄmän ymmärtävät paremmin he, joilla on useita lapsia. Ja kun he ovat useita toimintatapoja kokeilleet, he osaavat myös neuvoa kokeilemaan eriliaisia konsteja sen yhden sijaan.

 

Jos on itse neuvonut muita käsi ojossa ja tuntenut itsensä viisaaksi yhden lapsen kanssa, helposti olettaa muiden olevan samanlaisia ja synty harha, että vain useamman lapsen kanssa voi olla kokenut, fiksu äiti.

Siksi yksilapsisuus ärsyttää. Se tuo mieleen oman itsensä -silloin kun oli yhden lapsen äiti. Ärtymys tai väheksyminen kertoo vain väheksyjästä itsestään, ei kohteesta.

 

En ole huomannut mollausta. Mutta joskus, kun yhden pienen lapsen äiti tulee neuvomaan jossain asiassa, niin huomaan heti että hänellä on vain yksi pieni lapsi. Esimerkiksi viiden lapsen äidille annettu neuvo "nuku päiväunet kun lapsetkin nukkuu!" on aika typerä, jos ja kun perheessä on jo sen ikäisiä lapsia jotka eivät enää päikkäreitä nuku....tällaisen neuvon eräs tuttu yhden vauvan äiti antoi väsyneelle kaverilleni, jolla on viisi lasta. Eikä meinannut millään tajuta miksei hänen " hyvää " neuvoaan noudateta...

Hyviä neuvoja voi antaa vaikka lapsetonkin, mutta ihan kaikki asiat, jotka onnistuu yhden pikkuisen kanssa, ei onnistu enää kun lapsia on useampi.

Juuri näin

 

Jos on itse neuvonut muita käsi ojossa ja tuntenut itsensä viisaaksi yhden lapsen kanssa, helposti olettaa muiden olevan samanlaisia ja synty harha, että vain useamman lapsen kanssa voi olla kokenut, fiksu äiti.

Siksi yksilapsisuus ärsyttää. Se tuo mieleen oman itsensä -silloin kun oli yhden lapsen äiti. Ärtymys tai väheksyminen kertoo vain väheksyjästä itsestään, ei kohteesta.

Yhden lasten vanhempien kokemukset ovat toki tärkeitä myös ja sieltäkin voi tulla aivan hyviä vinkkejä. Mutta useamman lapsen äidit ovat kokeneet asioita laidasta laitaan lastensa kanssa ja siitä johtuen he usein tietävät enemmän lapsiin liittyvistä asioista. JO siksikin, että eri-ikäisten lasten vanhempina on otettava selvää eri-ikäisten asioista ja osattava hoitaa niitä. Ei vain sen yhden, tietyn ikäisen lapsen asioista. Lisäksi siihen, että handlataan arkea eri-ikäisten lasten kanssa on oma haasteensa. On riitoja, mustasukkaisuuksia, helliä sisarushetkiä, milloin mitäkin. Äidin pitää osata olla kunnon organisaattori, poliisi, lakimies, psykologi ja vaikka mitä samalla kertaa ihan erissä mittakaavassa kuin silloin kun kotona on se yksi lapsi. Tottakai yksikin lapsi voi olla haastava, mutta harva on kuitenkaan ihan sama asia kuin 3 tai neljä lasta talossa. Jos jollain on kahdeksan lasta mun kolmen sijaan niin totta kai ajattelen hänen kokeneen monen monta sellaista asiaa, jota minä en ole kolmeni kanssa kokenut. Siellä on varmasti ehditty kokea jos vaikka mitä. En ymmärrä, miksi yhden lapsen vanhempien on vaikea ajatella, että kahden tai useamman lapsen taloudessa on koettu paljon asioita ja sitä kautta on opittu.

Nyt ei puhuta käsittääkseni sellaisesta nippelitiedosta kuin "kuinka paljon taaperoikäisen pitää juoda maitoa päivässä" tai "minkä ikäisenä saa aloittaa minkäkin ruoka-aineen". Tuo on kirjaviisautta, suositusten osaamista ja sitä voi olla kellä vaan, sillä yhdenkin lapsen äidillä, mutta kykyä hoitaa katrastaan kokonaisuutena on paljon muuta kuin kirjatietoutta ja kasvatusoppaita, se on käytännön kokemusta, asioiden organisoimista ja opettelua yksilöllisten lasten tarpeiden pyörityksessä ja tätä kokemusta on vähemmän heillä, joilla on yksi lapsi. Ei kirjatieto vanhempaa tee! Se auttaa tekemään asioita oikein, mutta vanhemmuus on paljon muuta eikä valmiita ytoimintamalleja ole. Mutta tätä asiaa eivät yhden lapsen vanhemmat millään näimmä tahdo ymmärtää. Ei tosin yleistetä nyt, mutta useiden tähän ketjuun vastanneiden mielestä.

Sellaiset, joilla ei ole lapsia, eivät voi tietää vanhemmuudesta niin paljon kuin he, joilla on lapsia. Ja sellainen, jolla on vain yksi lapsi ei voi tietää asioita samalla tavalla kuin sellainen, jolla on useita lapsia. Siihen, että on useita lapsia liittyy kuitenkin paljon asioita joiden kanssa yhden lapsen perheet eivät ole tekemisissä. Lasten aikataulujen rytmittäminen, useamman lapsen tarpeiden hoitaminen yhtä aikaa, riitojen ratkaiseminen, tasapuolisuus, huomion ja rakkauden jakaminen useamman kesken, lasten kuljettaminen eri harrastuksiin, ruoka-allergikkojen ja muun perheen ruokavalioiden yhdistäminen niin, että ruokailut palvelevat kaikkia siitä huolimatta, että lapsilla on erilaisia ruokailuun liittyviä rajoituksia, kodin kunnossa pitäminen useamman lapsen sirkuksessa, moninkertaiset pyykkimäärät ja vaatehuolto ylipäänsä... Yhden lasten vanhempien ei tarvitse ratkoa näin monia asioita sen yhden lapsen kanssa. Näistä ei kirjatietoudella selviä. Kokemuksella ja kokemusten kautta oppimisella on iso rooli vanhemmuudessa.

Jos en olisi yhden tai kahden jälkeen osaavampi vanhempi, niin mikä selittäisi sen, että osaan lasten hoidon vaikka silmät ummessa? Kun olen tehnyt homman ennenkin, ei imetykset, vaipanvaihdot, vaatteiden pukeminen, vauvanruokien valmistaminen jne tunnu missään eikä sitä tarvi tehdä ajatuksen kanssa kun hoituu ihan automaattisesti kun homma on jo kertaalleen, tai pariinkin kertaan, jonkun kohdalla jo lukuisia kertoja sisäistetty. Äitiyteen ei liity enää epävarmuutta ja huolehtimista pikkuasioista kun on kokemuksen kautta oppinut niitä ratkomaan. KOrvatulehdukset, ihottumat sun muut hoidetaan rutiinilla eikä kuumetaudit noista samalla lailla huolta ja kyyneliä kuin ekaa kertaa niiden kanssa painittaessa. Nyt oisaan rutiinilla ja realistisesti hoidella asioita ilman hätää ja paniikkia jos sattuu jotain.

Tohon ylle vielä kommenttia, että onneksi en menny aikanaan tuputtamaan neuvojani isommin, mutta sorruin kyllä miettimään, että miten ne nyt tonkin saa noin hankalasti tehtyä kun meillähän homma toimi näin. Nyt ymmärrän paremmin sen, että eri lasten kanssa ei asioita voi tehdä aina samalla tavalla. TUolloin sorruin helpommin ajattelemaan, että mun keinoni olis ehkä toiminut muillakin. Nyttiedän, ettei se aina mene niin.

 

en kyllä ole koskaan törmännyt itse tähän. Ei minua ainakaan ole kukaan mollannut, vaikka vain yksi lapsi onkin. En kyllä koskaan ole varsinaisesti neuvoja jaellut, enemmänkin on ollut keskustelua siitä, miten kukin hoitaa jonkun asian, niin niistä voi joku, jolla on ongelma, saada jotain hyvääkin irti.

Toisaalta, olenkohan sitten itse syyllistynyt tähän. Mieheni sisko, jolla on yksi kouluikäinen lapsi, tuntuu luulevan, että kaikki lapset on ihan samanlaisia. Kuinkahan monta kertaa olen kuullut lauseen "No kyllä meidän *** ainakin..." Ihmetteli loppuraskaudessani, kun lapsi oli raivotarjonnassa. Vastasin, että kyllä suurin osa on tähän mennessä kääntynyt, perätila on harvinaisempi. "Eipäs, ei meidän ***kaan kääntynyt" (oli siis perätilassa). Ja itse olen nimittänyt tätä yhden lapsen syndroomaksi...

Sellainen lisäys vielä, että eihän se kaikkia yhden lapsen äitejä koske. Ja osaa useammankin lapsen vanhemmat saman. On niitä, jotka luulevat tuntevansa toisen lapsen, koska on itse useamman kasvattanut. Isovanhemmat jatkuvasti vertaa lapsenlastaan omaan poikaansa, eli lapsen isään. Ei ole koskaan opetellut tuntemaan meidän poikaa, vaan ottaa kaikki toimintamallit suoraan siitä, miten kasvattivat omat lapsensa. Meidän lapsi on niin paljon temperamenttisempi, ettei se toimi mitenkään päin! Mutta myöskään useimmat useamman lapsen vanhemmat ei ole sellaisia

 

Jos on itse neuvonut muita käsi ojossa ja tuntenut itsensä viisaaksi yhden lapsen kanssa, helposti olettaa muiden olevan samanlaisia ja synty harha, että vain useamman lapsen kanssa voi olla kokenut, fiksu äiti.

Siksi yksilapsisuus ärsyttää. Se tuo mieleen oman itsensä -silloin kun oli yhden lapsen äiti. Ärtymys tai väheksyminen kertoo vain väheksyjästä itsestään, ei kohteesta.

Yhden lasten vanhempien kokemukset ovat toki tärkeitä myös ja sieltäkin voi tulla aivan hyviä vinkkejä. Mutta useamman lapsen äidit ovat kokeneet asioita laidasta laitaan lastensa kanssa ja siitä johtuen he usein tietävät enemmän lapsiin liittyvistä asioista. JO siksikin, että eri-ikäisten lasten vanhempina on otettava selvää eri-ikäisten asioista ja osattava hoitaa niitä. Ei vain sen yhden, tietyn ikäisen lapsen asioista. Lisäksi siihen, että handlataan arkea eri-ikäisten lasten kanssa on oma haasteensa. On riitoja, mustasukkaisuuksia, helliä sisarushetkiä, milloin mitäkin. Äidin pitää osata olla kunnon organisaattori, poliisi, lakimies, psykologi ja vaikka mitä samalla kertaa ihan erissä mittakaavassa kuin silloin kun kotona on se yksi lapsi. Tottakai yksikin lapsi voi olla haastava, mutta harva on kuitenkaan ihan sama asia kuin 3 tai neljä lasta talossa. Jos jollain on kahdeksan lasta mun kolmen sijaan niin totta kai ajattelen hänen kokeneen monen monta sellaista asiaa, jota minä en ole kolmeni kanssa kokenut. Siellä on varmasti ehditty kokea jos vaikka mitä. En ymmärrä, miksi yhden lapsen vanhempien on vaikea ajatella, että kahden tai useamman lapsen taloudessa on koettu paljon asioita ja sitä kautta on opittu.

Nyt ei puhuta käsittääkseni sellaisesta nippelitiedosta kuin "kuinka paljon taaperoikäisen pitää juoda maitoa päivässä" tai "minkä ikäisenä saa aloittaa minkäkin ruoka-aineen". Tuo on kirjaviisautta, suositusten osaamista ja sitä voi olla kellä vaan, sillä yhdenkin lapsen äidillä, mutta kykyä hoitaa katrastaan kokonaisuutena on paljon muuta kuin kirjatietoutta ja kasvatusoppaita, se on käytännön kokemusta, asioiden organisoimista ja opettelua yksilöllisten lasten tarpeiden pyörityksessä ja tätä kokemusta on vähemmän heillä, joilla on yksi lapsi. Ei kirjatieto vanhempaa tee! Se auttaa tekemään asioita oikein, mutta vanhemmuus on paljon muuta eikä valmiita ytoimintamalleja ole. Mutta tätä asiaa eivät yhden lapsen vanhemmat millään näimmä tahdo ymmärtää. Ei tosin yleistetä nyt, mutta useiden tähän ketjuun vastanneiden mielestä.

Sellaiset, joilla ei ole lapsia, eivät voi tietää vanhemmuudesta niin paljon kuin he, joilla on lapsia. Ja sellainen, jolla on vain yksi lapsi ei voi tietää asioita samalla tavalla kuin sellainen, jolla on useita lapsia. Siihen, että on useita lapsia liittyy kuitenkin paljon asioita joiden kanssa yhden lapsen perheet eivät ole tekemisissä. Lasten aikataulujen rytmittäminen, useamman lapsen tarpeiden hoitaminen yhtä aikaa, riitojen ratkaiseminen, tasapuolisuus, huomion ja rakkauden jakaminen useamman kesken, lasten kuljettaminen eri harrastuksiin, ruoka-allergikkojen ja muun perheen ruokavalioiden yhdistäminen niin, että ruokailut palvelevat kaikkia siitä huolimatta, että lapsilla on erilaisia ruokailuun liittyviä rajoituksia, kodin kunnossa pitäminen useamman lapsen sirkuksessa, moninkertaiset pyykkimäärät ja vaatehuolto ylipäänsä... Yhden lasten vanhempien ei tarvitse ratkoa näin monia asioita sen yhden lapsen kanssa. Näistä ei kirjatietoudella selviä. Kokemuksella ja kokemusten kautta oppimisella on iso rooli vanhemmuudessa.

Jos en olisi yhden tai kahden jälkeen osaavampi vanhempi, niin mikä selittäisi sen, että osaan lasten hoidon vaikka silmät ummessa? Kun olen tehnyt homman ennenkin, ei imetykset, vaipanvaihdot, vaatteiden pukeminen, vauvanruokien valmistaminen jne tunnu missään eikä sitä tarvi tehdä ajatuksen kanssa kun hoituu ihan automaattisesti kun homma on jo kertaalleen, tai pariinkin kertaan, jonkun kohdalla jo lukuisia kertoja sisäistetty. Äitiyteen ei liity enää epävarmuutta ja huolehtimista pikkuasioista kun on kokemuksen kautta oppinut niitä ratkomaan. KOrvatulehdukset, ihottumat sun muut hoidetaan rutiinilla eikä kuumetaudit noista samalla lailla huolta ja kyyneliä kuin ekaa kertaa niiden kanssa painittaessa. Nyt oisaan rutiinilla ja realistisesti hoidella asioita ilman hätää ja paniikkia jos sattuu jotain.

Tohon ylle vielä kommenttia, että onneksi en menny aikanaan tuputtamaan neuvojani isommin, mutta sorruin kyllä miettimään, että miten ne nyt tonkin saa noin hankalasti tehtyä kun meillähän homma toimi näin. Nyt ymmärrän paremmin sen, että eri lasten kanssa ei asioita voi tehdä aina samalla tavalla. TUolloin sorruin helpommin ajattelemaan, että mun keinoni olis ehkä toiminut muillakin. Nyttiedän, ettei se aina mene niin.


Loistava kirjoitus,peesailen 100%

 

Ei mulla ainakaan ole väliä onko jollain yksi lasta vai kaksi lasta. Mutta pakko tunnustaa että ärsyttää kun yhden lapsen äiti tulee neuvomaan neljän lapsen äitiä kaikkitietävänä. Kun ei ne lapset todellakaan ole aina samanlaisia...

Ei siis millään pahalla,mutta voi miettiä kannattaako kommentoida jos ei ole omaa kokemusta.

 

Jaa-a....itselläni on yksi lapsi enkä ole ajatellut toista tahi kolmatta tähän maailmaan saattaa. Yksi riittää aivan hyvin. Se, että monilapsisen perheen äitinä täytyy revetä moneen paikkaan, ei tarkoita sitä, etteikö yksilapsisen perheen äiti tietäisi kasvatuksesta tai lapsista mitään. Ja kuten joku tuolla jo mainitsi, miksi ihmeessä täytyy hankkia monta lasta jos sen jälkeen täytyy nälviä yksilapsisia äitejä? Minä muuten kuulun niihin jotka lähtevät riemusta kiljuen lapsen kanssa rannalle!

Yksilapsisen perheen äidillä on kokemusta siitä omasta maailmastaan, ja jotkut neuvot voivat olla hyviä.

Ja juu, yhden lapsen kanssa rannalle lähteminen on hiukan helpompi operaatio kuin omien kolmen. Minä toki käyn yksin, mutta valitsen hiljaisen rannan ja itse en pääse tuolloin uimaan lainkaan, vaikka uimisesta nautinkin, sillä poikia on vahdattava silmä kovana.

Ikävä kyllä usein on vain niin, että kun saa jonkun neuvon yhden lapsen äidiltä, ei sitä meidän perheessämme voi soveltaa, kun on aina huomioitava myös ne 2 muuta.

Enkä minä nälvi yksilapsisia äitejä, minun todellisuuteni on vain kovin erilainen kuin sen yksilapsisen äidin.

 

Eniten täällä mollataan kyllä lapsettomia.

No tääkin on kyllä totta ja typerää.

Eipäs, vaan eniten täällä mollataan yksinhuoltajia!

Samoin äitejä jotka eivät imetä.

 

Ja entäs pahisäidit, jotka heti äitiysloman jälkeen menevät töihin. Tai ne, jotka toisten mielestä ovat liian pitkään kotona.

 

Aivan kuin äitiys olisi _ainoa_ elämän osa-alue, josta voi ammentaa tietoa ja viisautta kasvatukseen. Ihan kuin ihminen saisi isomman kruunun sen mukaan, monta lasta on pykläyttänyt

 

Mä en ainakaan mollaa, kun lähellä oli, että mäkin olisin vain yhden lapsen äiti ja 6-vuotta sitä olinkin. Mutta oon usein nyt sanonut, että oli tosiaan rikkaus saada toinen lapsi eli mun omia silmiä se avarsi ihan hirveesti. Mä kun oon ollu aika tiukkana tietyissä kasvatusjutuissa jne. ja nyt huomannutkin että kaikki mitkä koin esikoisen kanssa hyviksi keinoiksi ei pädekään tipan tippaa tämän kuopuksen kanssa. Samoin kaiken leikkimisen, silittelyn, nukuttamisen yms. suhteen kuopuksella on täysin eri tarpeet kuin mitä esikoisella oli, joten mun täytyy myöntää yhden lapsen äitinä syyllistyneeni ihmettelyyn, että miks esimerkiksi kaikki ei nukuta lastaan näin, kun tällä tavoin se nukahtaa heti ja pomminvarmasti läpi yön, kun siis esikoisella se homma toimi niin. Nyt jälkeen päin oon vaan voinut nauraa itselleni.

 

Aivan kuin äitiys olisi _ainoa_ elämän osa-alue, josta voi ammentaa tietoa ja viisautta kasvatukseen. Ihan kuin ihminen saisi isomman kruunun sen mukaan, monta lasta on pykläyttänyt

Ei tietystikään saa isompaa kruunua, mutta enemmän kokemusta=)! Jos et olisi äiti, niin paljonkos sitä oikeasti kasvatuksesta tietäisi?? Olen opettanut yksityiskouluissa ennen vanhemmuuttani. Opetustyössäkin osaan nyt ajatella paljon toisin kun olen itse vanhempi. Eli kyllä äitiydestä olen saanut sellaista tietoa ja viisautta, mitä opintojeni kautta en koskaan saanut.

 

Aivan kuin äitiys olisi _ainoa_ elämän osa-alue, josta voi ammentaa tietoa ja viisautta kasvatukseen. Ihan kuin ihminen saisi isomman kruunun sen mukaan, monta lasta on pykläyttänyt

Heh, no en mä ainakaan ole koskaan ollut tuota mieltä, siksi aloitinkin tämän keskustelun

 

Ei mulla ainakaan ole väliä onko jollain yksi lasta vai kaksi lasta. Mutta pakko tunnustaa että ärsyttää kun yhden lapsen äiti tulee neuvomaan neljän lapsen äitiä kaikkitietävänä. Kun ei ne lapset todellakaan ole aina samanlaisia...

Ei siis millään pahalla,mutta voi miettiä kannattaako kommentoida jos ei ole omaa kokemusta.

Mä inhoan aina "Kaikkitetävyyttä" ja sitä hemmetin yleitämistä, että kaikilla kaikki menee just samanlailla kuin toisella :headwall:

Mutta jos mulle joku 1 lapsinen/lapseton tule sanomaan hei kokeileppas tätä, niin miksipä ei, en mä sille naura, enkä varsinkaan hauku. Niinkuin täälllä on monesti tapana.

 

Ei mulla ainakaan ole väliä onko jollain yksi lasta vai kaksi lasta. Mutta pakko tunnustaa että ärsyttää kun yhden lapsen äiti tulee neuvomaan neljän lapsen äitiä kaikkitietävänä. Kun ei ne lapset todellakaan ole aina samanlaisia...

Ei siis millään pahalla,mutta voi miettiä kannattaako kommentoida jos ei ole omaa kokemusta.

Mä inhoan aina "Kaikkitetävyyttä" ja sitä hemmetin yleitämistä, että kaikilla kaikki menee just samanlailla kuin toisella :headwall:

Mutta jos mulle joku 1 lapsinen/lapseton tule sanomaan hei kokeileppas tätä, niin miksipä ei, en mä sille naura, enkä varsinkaan hauku. Niinkuin täälllä on monesti tapana.

Ei moni muukaan naura tai hauku, mutta jos kokemuksesta jo tietää ettei toimi juttu niin turhaan sitä on kokeilla ja kyllä ne neuvotkin joskus esitetään ikävään sävyyn.. eikä sekään kivaa ole.

Mä olen kuitenkin sitä mieltä että äiti on äiti ompa niitä lapsia 1 tai 10 ja kaikki onkin hyviä niille omilleen. Mutta silti se äitiys on erilaista jos lapsia on enemmän ja tämän varmasti allekirjoittaa jokainen useamman lapsen äiti. Erilaisella en tarkoita sitten sitä että olisi äitinä jotenkin parempi vaan että se arki on erilaista kun on monta lasta..

 

Yhden lapsen äideillä on ne lastenhoito-ohjeet usein niin mustavalkoisia. Kuvittelevat, että mikä heillä toimii sen yhden ainoan kanssa, toimisi myös muilla. Tosin kaikista suurimmat asiantuntijat lastenhoito-ohjeissa ovat ainakin omasta mielestään lapsettomat eläkeikäiset tädit, jotka eivät ole olleet juuri missään tekemisissä lasten kanssa Paljolti se on kyllä luonnekysymyskin, toiset vaan ovat omasta mielestään kaikkitietäviä, kun taas jotkut osaavat katsoa asioita monestakin näkökulmasta. Kun omia on useampi ja he sattuvat keskenään olevan kuin yö ja päivä, niin kyllä siinä oppii monenlaista, puhumattakaan siitä kolmannesta, joka on vielä aivan jotain muuta...