?
Miksi syyllistetään äitejä..
- Viestiketjun aloittaja Sukkapari
- Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja sukkapari:Alkuperäinen kirjoittaja VIIVILIINA-:Alkuperäinen kirjoittaja sukkapari:
Oletko varma.
HYvällä ystävällä kävi meinaan juurikin niin että, lähti töihin heti äitiysloman jälkeen, ajattelivat "tekaista" samantien toisen.. Vaan esikko nyt 6v eikä toista ole kuulunut :ashamed: ... On monen monta kertaa harmistellut että ei jäänyt pojan kanssa hetkeks kotiin..
toivottavasti.. koska la elokuussa
Hyvä..Toivotaan että kaikki sujuu.
Mä ainakin kaipaan välillä pääntuuletusta kotirumbasta. Meidän perheen ratkaisu onkin että, mä teen keikkailu hommia sairaalassa. Toimii..
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
nyt mä en ymmärtäny.. miks meijän pitäs ajaa 120km päivässä? kun voin viedä ja noutaa tytön ite.. luuletteko te et meillä isäntä kerkeää päivät pitkät ajella kylän ja kodin väliä... meil ei tunti riitä kun käy kirkonkylällä mutkan (ja siihen päälle esim kaupassa käynti jne). tietty jos sillä päivällä muuta asiaa kylälle voi neitin ottaa mukaan.. mut tuskin lähtee vartavasten ajeleen..
mä en kadu pätkääkään et vein tytön hoitoon 10kk ikäisenä.vaikka kävin kokoaikasena töissä(kylläkin ihan pakosta->yh silloin) niin huomioin lapseni työpäivän jälkeenkin.Sitä jakso ihmeesti toisen hymystä vaikka olikin ollut rankka päivä töissä.Ja se et ei ehdi näkeen ensijuttuja ni huhhuh..minä kyllä pääsin ikuistamaan kaikki ensiaskeleet ja pottaan pissaamiset.Eikä mun mielestä lapsi ole saanut ainakaan minkäänlaisia traumoja siitä et vein sen niin aikasin hoitoon.Lapsesta on tullut sosiaalinen ja itsenäinen lapsi.Tulee pärjäämään ainakin elämässä.Ei roiku ainakaan kauheesti äidin helmoissa.Mä rakastan ylikaiken tytärtäni mut ei musta ole siihen et olen neljän seinän sisällä lapsen kanssa.Mä tarviin "aikuisen seuraa"..MÄ EN OLE VAAN KOTIÄITI-TYYPPIÄ!
M
Minna
Vieras
En mä nyt ole syyllistämässä, mutta mun mielestä on vähän hassu ratkaisu mennä puoleksi vuodeksi töihin, ja laittaa se pieni puoleksi vuodeksi hoitoon, ja taas sitten jäädä kotiin ja ottaa pieni pois hoidosta. Siinä menee aika pitkä aika kuitenkin, että lapsikin tottuu uuteen tilanteeseen, ja sitten sitä mennään taas muuttamaan. Jos kyse olis pidemmästä ajasta, kuin puolesta vuodesta niin ymmärtäisin paremmin sen, että äidillä on tullut vastaan se henkilökohtainen itselle sopiva aika palata töihin. Mutta en kyllä ihan hirveän hyvänä ideana osaa pitää sellaista, että puolen vuoden takia noin pieni menisi hoitoon :ashamed:
Alkuperäinen kirjoittaja VIIVILIINA-:Alkuperäinen kirjoittaja sukkapari:Alkuperäinen kirjoittaja VIIVILIINA-:Alkuperäinen kirjoittaja sukkapari:
Oletko varma
HYvällä ystävällä kävi meinaan juurikin niin että, lähti töihin heti äitiysloman jälkeen, ajattelivat "tekaista" samantien toisen.. Vaan esikko nyt 6v eikä toista ole kuulunut :ashamed: ... On monen monta kertaa harmistellut että ei jäänyt pojan kanssa hetkeks kotiin..
toivottavasti.. koska la elokuussa
Hyvä..Toivotaan että kaikki sujuu.
Mä ainakin kaipaan välillä pääntuuletusta kotirumbasta. Meidän perheen ratkaisu onkin että, mä teen keikkailu hommia sairaalassa. Toimii..
mäkin tekisin jos meillä ei olis tätä naatilaa, mut jos mul olis yövuoro pitäs neiti viedä yöksikin hoitoon... olen TODELLA onnellineb että sain tässä ammatissa säännöllisen päivätyön..
J
jep
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Niina:
Peesi! Näin kävi meille. 3 vuotiaal ollut todella vaikeeta tuo päiväkodissa aloittaminen kun taas tuolle vähän päälle vuoden ikäselle.
W
Wide
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Epäilen kyllä ettei 1,5v. ymmärrä sen paremmin aikaa kuin 7kk ikäinenkään. Tekopyhää mutta mikäs siinä kun noin ajattelet, oma on häpeäsi.
*kiillottelee sädekehäänsä*
J
jes
Vieras
No mun lapset on aloittaneet päiväkodissa 3- ja 4½-vuotiaina, eikä niillä ole ollut mitään ongelmia sopeutumisessa, vaikka "mamman helmoista" sinne tulivatkin :saint: 
En lukenut ihan koko ketjua. Tulee mieleen, että unohdetaan usein lapsella olevan kaksi vanhempaa. Monet ihmetteli kovasti sitä, että mä menin töihin kun meidän poika oli 4 kk ja tunsin siitä hieman syyllisyyttä. Mutta kyllä mun mies oli onnellinen jäädessään vauvan kanssa kotiin moneksi kuukaudeksi. Miksi ihmeessä se kotihoito pitäisi olla yksin äidin vastuulla. Suosittelen miettimään joskos isä haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lasta.
Alkuperäinen kirjoittaja Meade:
Niimpä. Meillä jää keväällä isukki pyörittämään tätä koti rumbaa. Saas nähä kuinka poikki onkaan kun tekee meil aina "yövuorotkin"
Alkuperäinen kirjoittaja VIIVILIINA-:Alkuperäinen kirjoittaja Meade:
Niimpä. Meillä jää keväällä isukki pyörittämään tätä koti rumbaa. Saas nähä kuinka poikki onkaan kun tekee meil aina "yövuorotkin"
ihan tervettä isukiille
karisee ne vaalean punaiset lasit :saint: Siis siinä mielessä et huomaa et kotiäitiyskin on TYÖTÄ
H
huono äiti myös..
Vieras
meillä tyttö joudutaan viemään hoitoon 10 kk ikäisenä, en pidä sitä mitenkään outona, pikemmin sitä ettei perheitä kannusteta enemmän rahallisesti jäämään kotiin... Lyhyellä matikalla laskettuna tulevat rahat(hoitovap.raha+kuntalisä+lapsilisä) ei riitä kuukausittaisten laskujen hoitoon, joten mielestäni meillä parempi viedä lapsi hoitoon ja saada ruokaa pöytään kuin olla kotona lapsen kanssa ja olla nälissään...
Alkuperäinen kirjoittaja sukkapari:Alkuperäinen kirjoittaja VIIVILIINA-:Alkuperäinen kirjoittaja Meade:
Niimpä. Meillä jää keväällä isukki pyörittämään tätä koti rumbaa. Saas nähä kuinka poikki onkaan kun tekee meil aina "yövuorotkin"
ihan tervettä isukiille
Siis siinä mielessä et huomaa et kotiäitiyskin on TYÖTÄ
Kyllä tuo sen tietää.. Aika paljon tän meidän lauman kanssa häröilly jo itekseen.. Mä oon ollu kuitenki ennen kuopustakin töissä ja isä hoidellu lapsia..
Alkuperäinen kirjoittaja VIIVILIINA-:Alkuperäinen kirjoittaja sukkapari:Alkuperäinen kirjoittaja VIIVILIINA-:Alkuperäinen kirjoittaja Meade:
Niimpä. Meillä jää keväällä isukki pyörittämään tätä koti rumbaa. Saas nähä kuinka poikki onkaan kun tekee meil aina "yövuorotkin"
ihan tervettä isukiille
Siis siinä mielessä et huomaa et kotiäitiyskin on TYÖTÄ
Kyllä tuo sen tietää.. Aika paljon tän meidän lauman kanssa häröilly jo itekseen.. Mä oon ollu kuitenki ennen kuopustakin töissä ja isä hoidellu lapsia..
sulla on HIENO mies!
Hyvä ketju taas linkittää tämä referaatti koskien aihetta, myös sitä syyllisyyden tunnetta ja syyllistämistä =)
Äitiys on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä.
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anna Tuliharju on mm. tuota mieltä vuoden 2001 joulukuun Gloriassa.
Tuliharjun mielestä tärkeämpää on myös huolehtia alle yksi- ja kaksivuotiaista, jotka viedään kymmeneksi tunniksi päiväkotiin kuin koululaisista, jotka viettävät iltapäiviään yksin. Hän toteaa, että kahdeksanvuotiaalla on paljon paremmat valmiudet olla iltapäivä yksin kotona kuin vuoden ikäisellä totaalisesti uudessa maailmassa, missä aikuiset ja lapsiryhmät vaihtuvat.
Haastattelussa Tuliharju sanoo myös, että suurin osa äideistä nauttii pienen vauvan hoitamisesta, jaksaa herätä yöllä ja antaa jakamattoman huomionsa. On palkitsevaa olla täydellisen tarvittu, välttämätön. Mutta kun lapsukainen kasvaa ja ryhtyy tekemään asioita "itse", ei olekaan yhtä helppoa jaksaa olla hänessä kiinni kaiken aikaa. Kuitenkin lapsi tarvitsee äitiään yhtä paljon kuin ennenkin, vain eri tavalla. Monet nuoret äidit ovat ristiriitatilanteessa - pyydetään, jopa vaaditaan tulemaan töihin eivätkä he ehkä omasta mielestään saa toista tilaisuutta, jos nyt kieltäytyy. Tuliharjun mukaan asia, mistä varmasti putoaa pois töihin mennessä, on oman lapsen kehitys.
Nykyisin Tuliharjun mukaan lapsen paras on hukassa, ja sitähän useimmat vanhemmat lapselleen haluavat. Hänen mukaansa vanhemmat uskovat liian vähän omaan arvoonsa. Mikä tahansa muu asia tuntuu olevan tärkeämpää omalle lapselle: virikkeet, kaverit, ryhmä, harrastukset. Kuitenkin lapsi kehittyy lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa. Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella ikävuodella syntyy perusta itsetunnolle, arvoille ja vastuun kantamiselle. Pienen lapsen kehitys on riippuvainen lähimmästä ihmissuhteesta, jossa hän elää. Alle kolmivuotiaana lapselle päivittäinen ero ensisijaisesta hoitajasta on aina stressi. Sitä kautta se on riski kehitykselle.
Toki Tuliharjukin ymmärtää, että kaikilla vanhemmilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia hoitaa lapsiaan kotona kolmivuotiaaksi. Sen vuoksi hän on ollut mukana Auta lasta kasvamaan -hankkeessa, jossa tärkeimpinä pointteina on omahoitaja päiväkodissa, vanhempien pitäminen mielessä päiväkodissa esim. kuvia katselemalla, ikävän yllättäessä huomiota ei yritetä kääntää muualle, vaan lasta lohdutetaan.
Ikävä tunteena on tärkeä, sillä jos vanhemmat ajattelevat, että päivähoito on hyvä aloittaa aikaisin, kun lapsi ei vielä osaa ikävöidä. Jos lapsi ei vielä osaa ikävöidä, hänellä on kiintymyssuhteen kasvaminen vielä kesken. Ja kesken se voi jäädä, jos tätä asiaa ei ymmärretä.
Hän puhuu artikkelissa myös syyllisyydestä ja syyllistymisestä, josta tälläkin palstalla aika ajoin keskustellaan. Hän sanoo, että joka ikinen tekee virheitä. Semmoista äitiä tai isää ei ole, joka ei tekisi.
Hän muistuttaa tunnetusta termistä riittävän hyvä vanhemmuus, joka tarkoittaa sitä, että elämässä on enemmän rakkautta kuin vaikeuksia. Tiedetään myös, että yksi kehityksen edellytyksistä on se, että ei ole täydellistä. Jos lapsillamme olisi täydellinen palvelu, ei yksikään heistä kehittyisi. Täytyy olla myös jotain, mitä puuttuu Tuliharju toteaa. Ei lapsia pidä pitää pumpulissa, vaan auttaa vaikeuksien yli.
Hyvä vanhemmuus edellyttää kykyä myös syyllisyydentunteen kestämiseen. Jokainen kokee sitä joskus. Jos se kielletään, kipeät asiat eivät korjaannu. Sanotaan, että vanhempia ei saa syyllistää, mutta syyllistäminen on Anna Tuliharjun mukaan jo käsitteenä mahdoton. Syyllisyys on terveessä ihmisessä valmiina oleva tunne, sitä ei voi ulkopuolelta toiseen istuttaa. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut, että ihminen ilman syyllisyydentunnetta on psykopaatti. Ja joku toinen on sanonut, että syyllisyys on rakkauden vartija. Terveen syyllisyydentunteen kestäminen on lapsen etu, silläkin voi tehdä lapselleen vahinkoa, että jää syyllisyyteen kiinni ja ajattelee, että mitään ei ole enää tehtävissä.
Tärkeää on myös eriytyminen aikanaan, joka on elämänkaaren keskeinen ja kipeä asia. Se on yhtä vaikeaa äidille kuin itseään haltuun ottavalle lapselle. Ja silti se on välttämättömyys. Mutta ei voi eriytyä, jos ei ole mistä eriytyä.
Äitiys on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä.
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anna Tuliharju on mm. tuota mieltä vuoden 2001 joulukuun Gloriassa.
Tuliharjun mielestä tärkeämpää on myös huolehtia alle yksi- ja kaksivuotiaista, jotka viedään kymmeneksi tunniksi päiväkotiin kuin koululaisista, jotka viettävät iltapäiviään yksin. Hän toteaa, että kahdeksanvuotiaalla on paljon paremmat valmiudet olla iltapäivä yksin kotona kuin vuoden ikäisellä totaalisesti uudessa maailmassa, missä aikuiset ja lapsiryhmät vaihtuvat.
Haastattelussa Tuliharju sanoo myös, että suurin osa äideistä nauttii pienen vauvan hoitamisesta, jaksaa herätä yöllä ja antaa jakamattoman huomionsa. On palkitsevaa olla täydellisen tarvittu, välttämätön. Mutta kun lapsukainen kasvaa ja ryhtyy tekemään asioita "itse", ei olekaan yhtä helppoa jaksaa olla hänessä kiinni kaiken aikaa. Kuitenkin lapsi tarvitsee äitiään yhtä paljon kuin ennenkin, vain eri tavalla. Monet nuoret äidit ovat ristiriitatilanteessa - pyydetään, jopa vaaditaan tulemaan töihin eivätkä he ehkä omasta mielestään saa toista tilaisuutta, jos nyt kieltäytyy. Tuliharjun mukaan asia, mistä varmasti putoaa pois töihin mennessä, on oman lapsen kehitys.
Nykyisin Tuliharjun mukaan lapsen paras on hukassa, ja sitähän useimmat vanhemmat lapselleen haluavat. Hänen mukaansa vanhemmat uskovat liian vähän omaan arvoonsa. Mikä tahansa muu asia tuntuu olevan tärkeämpää omalle lapselle: virikkeet, kaverit, ryhmä, harrastukset. Kuitenkin lapsi kehittyy lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa. Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella ikävuodella syntyy perusta itsetunnolle, arvoille ja vastuun kantamiselle. Pienen lapsen kehitys on riippuvainen lähimmästä ihmissuhteesta, jossa hän elää. Alle kolmivuotiaana lapselle päivittäinen ero ensisijaisesta hoitajasta on aina stressi. Sitä kautta se on riski kehitykselle.
Toki Tuliharjukin ymmärtää, että kaikilla vanhemmilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia hoitaa lapsiaan kotona kolmivuotiaaksi. Sen vuoksi hän on ollut mukana Auta lasta kasvamaan -hankkeessa, jossa tärkeimpinä pointteina on omahoitaja päiväkodissa, vanhempien pitäminen mielessä päiväkodissa esim. kuvia katselemalla, ikävän yllättäessä huomiota ei yritetä kääntää muualle, vaan lasta lohdutetaan.
Ikävä tunteena on tärkeä, sillä jos vanhemmat ajattelevat, että päivähoito on hyvä aloittaa aikaisin, kun lapsi ei vielä osaa ikävöidä. Jos lapsi ei vielä osaa ikävöidä, hänellä on kiintymyssuhteen kasvaminen vielä kesken. Ja kesken se voi jäädä, jos tätä asiaa ei ymmärretä.
Hän puhuu artikkelissa myös syyllisyydestä ja syyllistymisestä, josta tälläkin palstalla aika ajoin keskustellaan. Hän sanoo, että joka ikinen tekee virheitä. Semmoista äitiä tai isää ei ole, joka ei tekisi.
Hän muistuttaa tunnetusta termistä riittävän hyvä vanhemmuus, joka tarkoittaa sitä, että elämässä on enemmän rakkautta kuin vaikeuksia. Tiedetään myös, että yksi kehityksen edellytyksistä on se, että ei ole täydellistä. Jos lapsillamme olisi täydellinen palvelu, ei yksikään heistä kehittyisi. Täytyy olla myös jotain, mitä puuttuu Tuliharju toteaa. Ei lapsia pidä pitää pumpulissa, vaan auttaa vaikeuksien yli.
Hyvä vanhemmuus edellyttää kykyä myös syyllisyydentunteen kestämiseen. Jokainen kokee sitä joskus. Jos se kielletään, kipeät asiat eivät korjaannu. Sanotaan, että vanhempia ei saa syyllistää, mutta syyllistäminen on Anna Tuliharjun mukaan jo käsitteenä mahdoton. Syyllisyys on terveessä ihmisessä valmiina oleva tunne, sitä ei voi ulkopuolelta toiseen istuttaa. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut, että ihminen ilman syyllisyydentunnetta on psykopaatti. Ja joku toinen on sanonut, että syyllisyys on rakkauden vartija. Terveen syyllisyydentunteen kestäminen on lapsen etu, silläkin voi tehdä lapselleen vahinkoa, että jää syyllisyyteen kiinni ja ajattelee, että mitään ei ole enää tehtävissä.
Tärkeää on myös eriytyminen aikanaan, joka on elämänkaaren keskeinen ja kipeä asia. Se on yhtä vaikeaa äidille kuin itseään haltuun ottavalle lapselle. Ja silti se on välttämättömyys. Mutta ei voi eriytyä, jos ei ole mistä eriytyä.
Tämä pitkä keskustelu on näköjään käyty jo eilen, mutta laitan nyt vielä oman mielipiteeni:
Minusta asia on niin kuin pari vastaajaa on jo sanonutkin, on turhaa pienen lapsen (vauvan!) pompottelua laittaa puoleksi vuodeksi hoitoon. Lapsi tarvitsee vakautta ja ennustettavuutta elämäänsä, ei sitä että vähän väliä revitään paikasta toiseen. Vanhemmuus merkitsee aina myös uhrautumista (ainakin jos on hyvää vanhemmuutta). Tässä asiassa lapsen edun pitäisi mennä äidin kivan edelle.
Minusta asia on niin kuin pari vastaajaa on jo sanonutkin, on turhaa pienen lapsen (vauvan!) pompottelua laittaa puoleksi vuodeksi hoitoon. Lapsi tarvitsee vakautta ja ennustettavuutta elämäänsä, ei sitä että vähän väliä revitään paikasta toiseen. Vanhemmuus merkitsee aina myös uhrautumista (ainakin jos on hyvää vanhemmuutta). Tässä asiassa lapsen edun pitäisi mennä äidin kivan edelle.
