Miksi omaan äitiin ei voi suhtautua kuin keneen tahansa ihmiseen?

[pohdintaa]

Anopin kanssa sama juttu.

Itse ainakin asetan heille suuret vaatimukset esim. tasapuolisuuden suhteen. Mulle on ihan sama muiden ihmisten kanssa, antavatko he mulle nallekarkin jos antavat sepolle ja piritallekin. Ei mua ala ahdistaa ja vituttaa jos minä en saa.

Ihan sama. Jos vielä huomaan, että ei musta pidetä, nin se on heisulivei. Maailma on ihmisiä täynnä ja silleen.

Mutta oma äiti. Tai anoppi. Molemmat ovat piiloilkeitä. Tahallisesti. Jotain traumoja heillä. Oma mummoni oli tosi epäreilu äitiäni kohtaan. Hän ei ollut koskaan mitään eikä saanutmitään, toisille kutoi sukkia jne, äidilleni tuskin. Anopilla ei kai ollt äitiä.

Olen miettinyt että miksi en vain ota huumorilla, kun äiti tahallisesti esittää miten tärkeitä toiset lapsenlapset ovat (pitää sylissä meidän lasten nähden). Miten kertoo avoimesti, että antaa vain kuopukselle omia töitään, miten antaa kuopuksen lapsille kaikenlaista, miten vie heitä milloin minnekin. Miten käy synttärit jne mutta ei meidän lasten.

Anoppi on osaksi luullakseni niin tyhmä, yksinkertaisesti, että ei ymmärrä olevansa aivan törkeä lapsiani kohtaan, jotka tulevat innoissaan mummoa tapaamaan, mutta tämä käskee esim. ulos, jotta aikuiset voivat ihailla lasteni serkkuja. Hänelle niistä on tullut tärkeitä,kun asuvat lähellä. Anopissa on myös ilkeyttä, haukkuu lapsiani ja aina- yllätys yllätys- kun mies ei ole paikalla. Vertailee naurettavia juttuja serkkuihiin, kuten siisteyttä jne.

Miksi ei vain voi ottaa heidät tavalllisina epätäydellisinä ihmisinä? Minusta on jotenkin alkanut tuntua, että aivan sama. Ihmisiä vain.

 

[Ei reilua]

Huhhuh, kyllpä sua on äidillä ja anopilla paiskattu. Ota osaa. Omani ovat molemmat onneksi kovin tavallisia ja reiluja kaikkia kohtaan.

 

["hupsista"]

:hug:
Mulla tepsi se, että sanoin rauhallisesti ja ystävällisesti asiasta. Itku pääsi, mutta ajattelin, että mitä sitten että näkee miltä musta tuntuu. Sanoin siis, että mitkä asiat tuntuvat pahalta ja miksi.