Elän mieluiten Jumalan tahdon mukaisesti (yritän siis, olen kuitenkin vain vajavainen ihminen, joten se ei todellakaan aina onnistu), ja Jumalan tahto on meille ilmaistu Raamatussa. Lisäksi annan Pyhän Hengen johdattaa elämääni. Ajattelen toki itsekin monia asoita, paljonkin, mutta kyllä Raamattu on olemassa ihan meitä ihmisiä varten, meitä varten se on kirjoitettu, meille avuksi ja opastukseksi.